pelimies on

Kiinnostaisi tietää mitä noiden pelureiden päässä liikkuu, vai liikkuuko siellä mitään, koska taitaa se "aivotoiminta" olla jalkojen välissä? Miten he pystyvät ihan kirkkain silmin valehtelemaan, tuntematta yhtään mitään? Millainen heidän ajatusmaailma oikein on??

Jatkuvasti heihin törmää treffeillä, ja moni paljastuu peluriksi onneksi jo ennen treffejä. Ja sitten vielä nämä, joilla ilmeisesti on jonkinlainen addiktio, ovat usein onlinena, siis todella usein. No, myönnän että itsekin olen suht paljon koneella ollut kun olen käynyt tsekkaamassa onko eräs henkilö onlinena.

Olen testannut häntä, koska epäilen häntä peluriksi. Kun hän oli muutaman päivän hiljaa, ei vastannut mihinkään mitään, ajattelin, että hän on sitten taas näitä feikkejä. Ja oli lähes koko ajan onlinena treffeillä. ystäväni kirjoitti hänelle, koska hänelläkin on profiili. Hemmo tarttui heti syöttiin, antoi heti ensimmäisessä viestissä puhelinnumeronsa.

No, ystäväni oli hiukan vastahankaan miehen innokkaan yrityksen kanssa saada tavata, ja kas kummaa, ottihan hän sitten minuun taas yhteyttä. Selitys, miksi hänestä ei ollut kuulunut mitään moneen päivään, ei tekstaria eikä mitään, oli se, että kännykkä oli hukassa, mutta se olikin löytynyt löytötavaratoimistosta :/ Mutta mutta, kuitenkin hän pystyi sillä kadonneella kännykällä tekstailemaan ystäväni kanssa.

Ja ne selitykset ja se äänensävy, kun hän sanoi, että "uskothan minua, että puhelin oli hukassa...." sellainen anova, lässyttävä sävy ja mä melkein purskahdin nauruun. Onnellisena siitä, että juttu ei ehtinyt edetä mihinkään. Vielä se, että osaavat he sen taidon, että kirjoittavat ja sanovat asioita, joita tietävät naisen haluavan kuulla, he koukuttavat sanoilla, joiden olettavat uppoavan naiseen. He samaistuvat naiseen, joka kulloinkin on kyseessä.

Tää kyseinen mies teki sen näin. Itse olen vaalea, hän kertoi aina tykänneen vaaleahiuksisista naisista. Ystäväni on tumma, ja mies kertoi aina tykänneen tummista naisista, että vaaleat eivät oikein ole hänen makuun. ja paljon muuta samantyylistä. Eli peluri mikä peluri.
5421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pelimies kuin pelimies. Mitä jääkiekkoilijan päässä liikkuu. No tietoisella tasolla ei paljonkaan, kun kaikki reaktiot tulee selkäytimestä eli alitajunnasta. Pelimies treffipalstalla on harjoitellut ja ohjelmoinut itsensä myöskin tähän ammattiinsa. Ja kuten tiedät, aina ei ole helppo lopettaa uraansa :)

Äänestä
  • Nyt käsität, että miksi naiset haluaa jääkiekkoilijoita. Mieluummin peluri kaukalossa kuin netissä vapaa-ajalla! :)

    Äänestä

  • TietäjäMies kirjoitti:

    Nyt käsität, että miksi naiset haluaa jääkiekkoilijoita. Mieluummin peluri kaukalossa kuin netissä vapaa-ajalla! :)

    uteliaisuus heräsi :)

    Äänestä

siihen lopputulokseen että kaikki tapaamani miehet on narsisteja. Sulla sitten ilmeisesti tulee vastaan noita pelimiehiä. Onneksi noille voi tehdä ihan mitä vaan. Minäkin olen joka miehestä lähettänyt poliisille ilmoituksen. Ties vaikka jos oltaisiin menty joskus naimisiin tämä olisi hakannut, mies siat. Eräskin mies puhui tosi voimakkaasti. Pistin pari kaveria varmistamaan että se ei tee sitä uudelleen

Äänestä

Mikä on nimimerkki??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erimies! kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää mitä noiden pelureiden päässä liikkuu, vai liikkuuko siellä mitään, koska taitaa se "aivotoiminta" olla jalkojen välissä? Miten he pystyvät ihan kirkkain silmin valehtelemaan, tuntematta yhtään mitään? Millainen heidän ajatusmaailma oikein on??

Jatkuvasti heihin törmää treffeillä, ja moni paljastuu peluriksi onneksi jo ennen treffejä. Ja sitten vielä nämä, joilla ilmeisesti on jonkinlainen addiktio, ovat usein onlinena, siis todella usein. No, myönnän että itsekin olen suht paljon koneella ollut kun olen käynyt tsekkaamassa onko eräs henkilö onlinena.

Olen testannut häntä, koska epäilen häntä peluriksi. Kun hän oli muutaman päivän hiljaa, ei vastannut mihinkään mitään, ajattelin, että hän on sitten taas näitä feikkejä. Ja oli lähes koko ajan onlinena treffeillä. ystäväni kirjoitti hänelle, koska hänelläkin on profiili. Hemmo tarttui heti syöttiin, antoi heti ensimmäisessä viestissä puhelinnumeronsa.

No, ystäväni oli hiukan vastahankaan miehen innokkaan yrityksen kanssa saada tavata, ja kas kummaa, ottihan hän sitten minuun taas yhteyttä. Selitys, miksi hänestä ei ollut kuulunut mitään moneen päivään, ei tekstaria eikä mitään, oli se, että kännykkä oli hukassa, mutta se olikin löytynyt löytötavaratoimistosta :/ Mutta mutta, kuitenkin hän pystyi sillä kadonneella kännykällä tekstailemaan ystäväni kanssa.

Ja ne selitykset ja se äänensävy, kun hän sanoi, että "uskothan minua, että puhelin oli hukassa...." sellainen anova, lässyttävä sävy ja mä melkein purskahdin nauruun. Onnellisena siitä, että juttu ei ehtinyt edetä mihinkään. Vielä se, että osaavat he sen taidon, että kirjoittavat ja sanovat asioita, joita tietävät naisen haluavan kuulla, he koukuttavat sanoilla, joiden olettavat uppoavan naiseen. He samaistuvat naiseen, joka kulloinkin on kyseessä.

Tää kyseinen mies teki sen näin. Itse olen vaalea, hän kertoi aina tykänneen vaaleahiuksisista naisista. Ystäväni on tumma, ja mies kertoi aina tykänneen tummista naisista, että vaaleat eivät oikein ole hänen makuun. ja paljon muuta samantyylistä. Eli peluri mikä peluri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu