Thaimaan reissulle, ja meni siellä strippi-baariin. Strippaaja siellä antoi miehelle lapun, jossa luki jotain thaimaaksi. Mies ei ymmärtänyt siitä sanaakaan, joten meni kysymään baarimikolta mitä lapussa lukee. Baarimikko katsoi lappua ja sanoi tuohtuneena että miehen on heti häivyttävä baarista eikä saisi enää koskaan tulla takaisin. Mies heitettiin ulos.
Mies oli ihmeissään tapahtuneesta ja palasi hotellilleen. Respassa mies näytti lappua ja pyysi selitystä mitä siinä lukee. Miehen tavarat kannettiin samantien pihalle ja hänelle sanottiin että takaisin ei ole tulemista.
Mies matkusti takaisin Suomeen ja kertoi vaimolleen olleensa stippi-baarissa. Vaimo antoi anteeksi ja mies kertoi lapusta jonka strippaaja oli antanut ja mitä siitä oli seurannut. Vaimo ymmärsi thaimaata, joten hän kehotti miehen näyttämään hänelle lapun ja naurahti, että mikään mitä joku strippari on voinut kirjoittaa, ei voi särkeä heidän vuosien avioliittoa. Vaimo otti lapun ja sanoi välittömästi sitä katsoessaan että "lapset, pakatkaa tavaranne. Nyt lähdetään!". Vaimo siis otti eron ja vei lapset mukanaan kauas pois.
Maanantaina loppui miehen loma ja hän palasi töihin. Pomo ihmetteli miksi mies oli murtuneen näköinen ja mies kertoi koko tarinansa hänelle. Pomo pyysi näyttämään lappua ja mies kaivoi sen taskustaan ja antoi pomolleen. Taas kävi niinkuin ennenkin: mies menetti nyt työpaikkansakkin.
Nyt mies oli menettyt jo kaiken ja hän kulki rähjäisenä pitkin satamaa murheen murtamana ja itkien. Sattumalta eräs merimies vinkkasi miehelle ja hän olikin miehen vanha ystävä. Mies kertoi että on juuri menettänyt kaiken ja merimies pyysi häntä lähtemään merille kanssaan, ja mies lähti. Merillä mies kertoi merimiehelle koko tarinansa. Merimies pyysi näyttämään lappua ja mies kieltäytyi. Hän sanoi ettei kestä enää että perheen ja työpaikan lisäksi hän vielä menettäisi ainoan ystävänsä. Merimies lupasi, että kävi miten kävi, hän ainakin kertoisi miehelle mitä lapussa lukisi vaikka se olisi kuinka kamalaa. Mies rupesi ojentamaan lappua merimiehelle kunnes tuuli pyyhkäisi lapun miehen kädestä ja lappu katosi mereen.
Mitä lapussa luki? Tähän ei ole oikeaa tai väärää vastausta, tämä on mieliharjoitusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
.
Up. Kirjoittanut: zisel / Tänään / klo 14:35
.