jos on pieniä lapsia älä eroa muista lapset ensin!
Erosin tai jouduin eroamaan 4 vuotta sitten ja tapaan lapsiani säännöllisesti ja itseasiassa yksikään tapaamisviikonloppu ei jäänyt väliin.Miehet usein etsiytyy uuteen suhteeseen eron jälkeen olen kuitenkin tästä poikkeus ja uusi suhde tuntuu vuosi vuodelta kaukaisemmalta ajatukselta muutamia seksisuhteeksi luokiteltavia matkan varrelle on toki kuulunut mutta että parisuhde ..mitä se on ?:)ei edes kiinnosta enään
Erosin tai jouduin eroamaan 4 vuotta sitten ja tapaan lapsiani säännöllisesti ja itseasiassa yksikään tapaamisviikonloppu ei jäänyt väliin.Miehet usein etsiytyy uuteen suhteeseen eron jälkeen olen kuitenkin tästä poikkeus ja uusi suhde tuntuu vuosi vuodelta kaukaisemmalta ajatukselta muutamia seksisuhteeksi luokiteltavia matkan varrelle on toki kuulunut mutta että parisuhde ..mitä se on ?:)ei edes kiinnosta enään
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näinhän siinä käy, kun tarpeeksi kovasti pettyy ja haavoittuu.
Hyvä, että kannat vastuusi lapsistasi, sillä heistä ei avioerota.
Anna vaan ajan kulua, joskus HÄN saattaa kävellä läheltä tai tienne risteää. Eivät kaikki tämän maailman 3 miljaardia naista ole samanlaisia, yhden perusteella ei silmiä kannata sulkea=)
4 v sitten jäin yksin lasten kanssa. Mies muutti toisen luo.
Kaukaiselta todella tuntuu uusi suhde vieläkin. Ei ole ollut edes sitä satunnaista seksisuhdetta. Tuntuu etten enää tiedä, osaisinko edes olla toisen lähellä, saati elää toisen kanssa. Ehkä pelkään,että pettyisin taas, niin pahoin tunnen itseni loukatuksi. Toivon että sua joskus alkaa taas kiinnostamaan, samaa toivon itselleni. Tsemppiä!
Haluaisin erota miehestäni koska en enää jaksa olla onneton. meidän liittomme on ollut ongelmissa jo pidemmän aikaa, ainakin minun puoleltani. en saa mieheltäni mitään tunne-elämän puolella. meillä ei ole mitään kolmiodraamaa mutta olen vähän ihastunut vanhaan miesystävääni, jonka kanssa olen chatannut netissä, en pettänyt. tajunnut kuitenkin eläväni väärässä suhteessa. välitän edelleen miehestäni ja olen tottunut elämään hänen kanssaan. pelkään lähteä... miten olet selvinnyt? menikö kauan että pystyit elämään itsenäisenä jälleen?
just juu.ka uudes suhtees aijan kuluessa tunnet taas olevasi vääräs suhtees. näin se vaan menee suurimalla osalla.
Minulle kävi myös niin; mies jätti toisen vuoksi noin neljä vuotta sitten. Pari kertaa luulin pystyväni uuteen suhteeseen mutta totuus on, että läheisyys ahdistaa ja vaikka ihastumisen ensihuuma tuntuukin mukavalta, mitään varsinaisia tunteita minussa ei ole enää eron jälkeen ollut jäljellä.
Tuntuu siltä, ettei perheeseeni sovi ketään muuta kuin lapset ja minä. Kaikki muut vaikuttavat jollain tapaa ulkopuolisilta. En kiinny kehenkään eikä kukaan muu merkitse minulle mitään. Haavat ovat vieläkin liian tuoreet.
Voivatko tunteet kuolla näin lopullisesti? En kaipaa enää edes seksiä ja ajatuskin siitä pelottaa jo parin vuoden jälkeen. Ikää minulla alkaa jo olla; yli neljäkymmentä, joten löydän usein itseni miettimästä että todennäköisesti elän loppuelämäni yksin. Eikä se ajatus edes ahdista.
jatkaa, kun ei ketään muutakaan ole. En haluaisi olla yksin, kaipaan seuraa ja läheisyytä. Ei lapset korvaa toista aikuista. Välillä vaivun kamaliin itsesyytöksiin ja saan myös x:leni kauheita raivareita ja vaadin selityksiä. Yli en näemmä pääse, kun en tiedä SYYTÄ siihen,miksi hän jätti. En ole tottunut yksin oloon, mutta silti pelottaa ajatuskin uudesta suhteesta(vaikka ei kotiin kukaan hakemaan tule). Ei huvita juuri mikään ja arkea pyöritän kuin pakkopullaa. Inhoan olotilaani, mutta en jaksa mitään tehdä. Voimia en vaan saa kerättyä, ja x pyörii edelleen mielessäni. Sydäntä särkee tietämättömyys ja se ahkä vaikeuttaa selviämistä ja asioiden hoitamista. Edellen olen sitä mieltä,että puhumaan pitäisi pakottaa, vaikka oikeuden päätöksellä. Monta asiaa olisi voinut varmaan korjata, jos tietäisi mitä toinen haluaa,,,mutta jos ei suutaan aukaise,niin eipä ajatuksia lukemaan pysty. Mieti kuitenkin tarkkaan ja punnitse, äläkä tee hätiköityjä päätöksiä pelkän ihastuksen hetkellä.
Voivatko tunteet kuolla näin lopullisesti? En kaipaa enää edes seksiä ja ajatuskin siitä pelottaa jo parin vuoden jälkeen. Ikää minulla alkaa jo olla; yli neljäkymmentä, joten löydän usein itseni miettimästä että todennäköisesti elän loppuelämäni yksin. Eikä se ajatus edes ahdista....
Samoja olen miettinyt. Itse eroan nyt 35 avioliittovuoden jälkeen. Lottovoitto taitaa olla uskollisen, kunnollisen miehen löytäminen. Voi olla ihan mielenkiintoinen kokemus asua itsekseen; kukaan ei komenna, tarvitsee vain kuunnella itseään. Mielummin yksin kuin epätäydellisessä liitossa. Avioon en koskaan aio mennä, seurustella ehkä joskus voisin, vaikka vaikea kuvitella.
Eronneitten kanssa juteltuani variaatio aikaan, jonka eheytymiseen tarvitsee vaihtelee todella paljon. Kaikki sanovat, että suoraan ei suhteeseen kannata syöksyä, vaan pitäisi mielessään käydä läpi ero, jotta sen on sisäistänyt ja voi jatkaa elämäänsä...on se sitten yksin tai jonkin kanssa. Yksinkin voi olla ihan onnellinen.
mutta kun ne kohdistuvat edelleen x:ään. Seksi ei ole paljon mielessä pyörinyt,kun ajatukset pyörivät arjessa selvitymisestä. Ehkä tuskaa lisää se,että asun lasten kanssa edel. yhteisessä kodissamme muistojen keskellä. Anoppikin aikanaan sano,et onhan mulla kaikki hyvin kun x jätti tavarat ym. tänne. Mitä v... mä jollain tavaroilla teen, mieheni mä halusin. Mitään ei olla jaettu, kumpikaan ei ole "halunnu". En toki pysty ottamaan semmosta lainaa,että saisin kolmelle sopivat tilat hommattua. Tietty joku 50-60 luvun asunto, mut niissäkin järestään putkiremonttia tulossa ja velkaa joutus taas ottaa. Tässä sitten huuhailen saamatta mitään järkevää aikaan. Sitten x vielä käy vkottain lapsii kattomassa ja taas tunteet heittää häränpyllyy. Ehkä joudun sitten odottaa et lapset lähtee maailmalle ja saan hommattua pikkuruisen asunnon itselleni. Kunpa tunteet kuolisi toista kohtaan, miten lie kauan kestää unohtaa 25 v liitto (apua...)
mihin naista enää tarvisinkaan kun, siihe yhteen juttuun.ilman olen pärjännyt jo liki 10 vuotta. sen verran haavotuin kun toinen petti ja lähti toisen matkaan mut en valita omapa on ollut valintani kun kerran olen TAHDON sanonut. en voinut tietää mitä tuleman pitää 20v kuluttua mut nyt tiedän.ja kun maailmanmenoa (ystäväpiiriä, tarinoita) kuulee ja katselee niin tosiaan mitä parisuhteella tekeekään??
Mieheni ilmoitti minulle noin vuosi sitten ettei enään rakasta ja se ei siitä muuksi muutu. Ehdotin parisuhdeterapiaa mutta ei suostunut. Olen nyt roikkunut tässä vuoden "lasten takia" kunnes tällä viikolla tajusin ettei näin voi jatkua olen vasta 35 vuotias ja meillä on kolme alaikäistä lasta ja joko emme puhu mitään tai sitten huudamme niin eipä se niille lapsillekkaan ole hyväksi ja päätin rohkaistua ja hakea eroa 14 avioliittovuoden jälkeen. Olen vaan ihan pihalla että mitä kaikkea minun pitäisi hoitaa ja tehdä mutta kaippa kaikki järjestyy ajankanssa. Laitan nyt ensin avioeron vireille ja käymme juttelemassa lastenvalvojan kanssa lapset itse ovat halukkaita tulemaan mukaani mutta lapset saavat minun puolestani tavata isäänsä niin usein kuin haluavat sillä tiedän kuinka rakkaita me molemmat heille olemme.