Ajattelin kirjoittaa tähän seksistä pitkässä avioliitossa. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 20 vuotta ja seksi oli alussa kiivasta, pikkulasten aikana aika harvaa ja nyt taas on näyttänyt noususuhdannetta.
Se mikä minua vaivaa, on se, että huomaan, että miestäni kiinnostaa 80 %:sesti sessioiden aikana ns. pornahtava seksi. Se saa hänet innostumaan. Seksileikkien aikanahan puheet on mitä on, mutta nyt viimeaikoina olen jopa ärtynyt tästä. Menetteleehän tällainen välillä, mutta on tullut aika ikävä sitä hellyysseksiäkin, sitä että on puolisolleen myös oma tärkeä persoona, rakas puoliso ja puheet samaa rataa.
Olen mennyt mukaan joskus hänen johdattamiin leikkeihin ja kun en ole ollut samalla aaltopituudella, olen aika hiljainen. Jos vähänkin on alkoholia veressä, loppuhuipennus yleensä on pitkien aikojen takana, ja silloin olen huomannut, että jos ikinä aiotaan päästä loppuun, juttujen on syytä olla tätä tasoa. Ei kovin innostavaa, vai...
Olemme puhuneet tästä ns. ongelmasta ja näyttää että pointti menee perille ja asia on ok. Siis siihen saakka, kun käymme toimiin, eikä enää ole tietoakaan siitä. Hän ei ole mikään pervo ja huolehtii kyllä partnerin nautinnosta ja kuuntelee, mitä haluan tehtävän.
Menimme avioon suoraan lukiosta ja siispä ei ole kovinkaan paljon vertailusuhteita ollut.
Onko muilla kokemusta tällaisesta, vai enkö oikein ymmärrä miesten pään sisustaa ko. sessioissa. Vai pitäiskö tehdä yhteinen sopimus vertailukokemusten hankinnasta ;)

Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjan "Mars ja Venus vuoteessa" lukeminen.