Hei,
onko täällä kohtalotovereita? Läheinen ystäväni päätti riistää hengen itseltään. Jäljelle jäi mm. pienet lapset. En saa asiaa millään mielestä ja pää on täynnä sekamelskaa, ikävää, haikeutta, vihaa, huolta, sääliä yms. En voi käsittää tapahtunutta. Olisipa mahdollista jutella ystävälleni...
onko täällä kohtalotovereita? Läheinen ystäväni päätti riistää hengen itseltään. Jäljelle jäi mm. pienet lapset. En saa asiaa millään mielestä ja pää on täynnä sekamelskaa, ikävää, haikeutta, vihaa, huolta, sääliä yms. En voi käsittää tapahtunutta. Olisipa mahdollista jutella ystävälleni...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen pahoillani puolestasi. Rukoilen sinulle voimia kantaa suru ja taivaltaa seuraavaan huomiseen. Pakko on jatkaa eteenpäin, vaikka kuinka sattuisi. Meidän on vielä tarkoitus elää ja meillä on vielä tekemättömiä asioita täällä. Aina elämä ei mene suunnitelmien mukaisesti tai ylipäätänsä loogisesti. Nuori ihminen kuolee. Sitä on niin mahdoton ymmärtää... Hänellä jäi asioita niin paljon kesken. Miksi? Miksi juuri hän? Miksi minä saan elää mutta hän ei saanut? Nuita asioita miettii meistä jokainen, mutta vastauksia koskaan saamatta. Sen tyhjiön kanssa on vain opittava elämään. Ajan kanssa siihen tottuu, ainakin toivon niin...
Itselläni kuoli todella läheinen ystävä äkillisesti sydänkohtaukseen 8kk sitten... Hän nautti elämästä ja oli onnellinen. Vaikeuksista huolimatta hän ahnehti elämää ja oli elämäniloinen. Hän täyttäisi pian 18... Tuntuu niin pahalta ajatella mitä kaikkea häneltä jäi kokematta ja näkemättä... Kaippa kaikella on tarkoitus ja asioiden kuului mennä kuten ne menivät... Joskus sitä on niin vaikea ymmärtää, hyväksyä. Olen niin onnellinen, että sain tämän hienon ihmisen kanssa kulkea tätä elämän taipaletta. Olen onnellinen, että hän oli onnellinen ja lähti vailla tuskaa. Onnellinen, että sain olla hänen ystävänsä loppuun asti.
Voimia sinulle vielä kerran ja voimia. Surun taipale on niin raskas ja vaikea... Vieläkin tuntuu, että onko tämä totta. Onko tämä jokin väärinkäsitys. Järki silti herättää karuun todellisuuteen. Päivä kerralla, hetki kerralla kuljemme eteenpäin. Pikkuhiljaa saamme enemmän onnellisia päiviä ja voimme olla ehjänä jälleen. Mikään ei ole enää ennallaan, mutta voimme silti olla onnellisia.
voi että! 10 vuoden kokemus oli kun 1 luokalla on kyl uskomatonta mut kerran yks otti puukon esiin ja surmas ittensä tyttöjen vessas voi niitä
VAI N IIN