En riedä kuinka asia etenee, mutta tilanne on tämä: Olen itse 31 v ja mieheni 38 v. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta. Lapsia meillä kummallakaan ei ole. Minulla on ihan kauhea vauvakuume ja ajatukseni pyörivät sanotaanko "tunnin välein" vauva-asioissa.. Olen monta kertaa miehelleni sanonut, että on vauvakuume, olen näkyvästi lukenut vauva-lehtiä ja useinb ihan spontaanisti illalla itkenyt itseni uneen (ihan kirjaimellisesti), koska pelkään niin kauheasti jääväni iloman jälkikasvua!
Minulla on 1 vanhempi ja 2 nuorempaa sisarusta, joilla kaikilla on jo omia lapsia. Voi sitä katkeruuden määrää!! Ja sitä ei ainakaan yhtään helpota se, että joka välissä he ja vanhempani kyselevät, että joko..??
Miehenbi kyllä on alkanut puhumaan siihen malliin, että jos joskus on lapsia, mutta se ei paljon helpota, jos ei pysty antamaan mitään sen tarkempaa ajankohtaa. Miehelleni on harrastukset (kalliit sellaiset) kaikki kaikessa ja lähinnä lapsentekoonkin tuntuu olevan raha se suurin hidaste. Koko ajan vain on tekosyitä tekosyiden perään. Joko pelkää työpaikan menetystä tai sitten kun saa hyvän vakinaisen siran hyvästä paikasta, täytyy odottaa, että homma vakiintuu(mitä lie tarkoittaa) ja taas odotellaan. Mikähän on seuraava syy??
Sitten se ihmettelee, miksi olen turhaantunut ym ja kun kerron että kaipaan ympärilleni elämää niin tämä sanoo: Hanki joku kiva harrastus!! Näin juuri homma toimii.
Rakastan kyllä miestäni yli kaiken enkä voisi kuvitella lapsilleni parempaa isää, mutta alkaa olemaan kohta mitta täynnä. Kaikki pyörii miehen ympärillä ja hänen elämänsä. Hän sitä ja hän tätä.. Ja hänellä riittääkin touhua työn ja harrastusten kautta. Mutta minä olen ihan hajoamisen partaalla, koska kaikki ystävätkin asuvat toisilla paikkakunnilla ja mitään sen suurempaa sosiaalista elämää ei ole. Mielessä pyörivät vain kauhukuvat siitä, että koko loppuelämä on työssäkäymistä ja telkkarin kattomista. Ja seuraava elämäni kohokohta on eläkkeelle jääminen.
Minulla on 1 vanhempi ja 2 nuorempaa sisarusta, joilla kaikilla on jo omia lapsia. Voi sitä katkeruuden määrää!! Ja sitä ei ainakaan yhtään helpota se, että joka välissä he ja vanhempani kyselevät, että joko..??
Miehenbi kyllä on alkanut puhumaan siihen malliin, että jos joskus on lapsia, mutta se ei paljon helpota, jos ei pysty antamaan mitään sen tarkempaa ajankohtaa. Miehelleni on harrastukset (kalliit sellaiset) kaikki kaikessa ja lähinnä lapsentekoonkin tuntuu olevan raha se suurin hidaste. Koko ajan vain on tekosyitä tekosyiden perään. Joko pelkää työpaikan menetystä tai sitten kun saa hyvän vakinaisen siran hyvästä paikasta, täytyy odottaa, että homma vakiintuu(mitä lie tarkoittaa) ja taas odotellaan. Mikähän on seuraava syy??
Sitten se ihmettelee, miksi olen turhaantunut ym ja kun kerron että kaipaan ympärilleni elämää niin tämä sanoo: Hanki joku kiva harrastus!! Näin juuri homma toimii.
Rakastan kyllä miestäni yli kaiken enkä voisi kuvitella lapsilleni parempaa isää, mutta alkaa olemaan kohta mitta täynnä. Kaikki pyörii miehen ympärillä ja hänen elämänsä. Hän sitä ja hän tätä.. Ja hänellä riittääkin touhua työn ja harrastusten kautta. Mutta minä olen ihan hajoamisen partaalla, koska kaikki ystävätkin asuvat toisilla paikkakunnilla ja mitään sen suurempaa sosiaalista elämää ei ole. Mielessä pyörivät vain kauhukuvat siitä, että koko loppuelämä on työssäkäymistä ja telkkarin kattomista. Ja seuraava elämäni kohokohta on eläkkeelle jääminen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos miehesi ei ole valmis luopumaan elämäntyylistään lasten vuoksi niin älä pakota häntä siihen. Suurin osa ihmisistä ahdistuu kovasti, jos heidät pakotetaan sellaiseen mihin he eivät tahdo. Ja lapseen todella menee paljon rahaa, siinä miehesi on ihan oikeassa.
Kysy suostuisiko hän lasten hankintaan seuraavilla ehdoilla: a) sinä vastaat lapsista hieman suuremmalta osalta taloudellisesti. b) miehen ei tarvitse vähentää omia harrastuksiaan lainkaan.
Jos ko. ehkot eivät käy sinulle niin täytyy vaihtaa miestä.
PS: Vauvakuume ei ole mikään erityisen hyvä syy lasten hankintaan. Sinä et huuruissasi näe ehkä tilannettanne kovin realistisesti. Ota laskin käteen ja laske onko teillä todella varaa lapsen hankintaan. Äläkä laskuissasi kuvittele toisen luopuvan kaikesta omasta kulutuksestaan lapsen vuoksi. Neuvotelkaa myös siitä, millainen perhekäsitys teillä on. Miehesi on saattanut asennoitua aivan toisenlaiseen isän rooliin kuin mihin sinä olet hänet ajatellut.
Meillä mies muutti ajan mittaan mielensä ja olisi nyt 35-vuotiaana valmis isäksi. Harmi vaan, kun ei se lapsen saaminen ole aina niin helppoa... Liian pitkälle ei siis kannata lykätä yrittämistä, ettei tule aika vastaan!
En lähtisi hankkimaan lasta miehelle, jonka kanssa joutuisi tekemään sopimuksen siitä, ettei miehen tarvitsisi tehdä omaa osuuttaan, kuten edellinen ehdotti. Minun mielestäni lapsi ansaitsee molemmat vanhemmat ja myös isä on lapselle tärkeä! Jos on oikeasti rakastava puoliso ja vanhempi, niin hän kyllä kantaa oman vastuunsa parisuhteessa ja vanhemmuudessa.
Miehelläsi tuntuu olevan mukavaa, kun kaikki pyörii hänen ympärillään. Ehkä hän ei halua luopua omasta asemastaan? Lapsi sen tietysti muuttaisi. Jos on varaa kalliisiin harrastuksiin, niin on ihan varmasti varaa myös lapseen, sen verran pienillä tuloilla näyttävät monet lapsiperheet tulevan toimeen! Teidän kohdallanne raha taitaa olla tosiaan pelkkä tekosyy.
Entä sinun tarpeesi ja harrastuksesi? Millaista teidän yhteinen aikanne on? Teettekö myös yhdessä mukavia asioita? Parisuhde on muutakin kuin seksiä ja yhteisiä aamupaloja. Saatko sinä suhteestanne tarpeeksi osaksesi?
Valitettava totuus on että kaikki miehet eivät halua lapsia. Olen naimisissa yhden tällaisen kanssa. Meille lapsia on kuitenkin siunaantunut ehkäisystä huolimatta. On todella raskasta huolehtia yksin lapsista vaikka mies on saman katon alla. Siis oikeasti yksin. Elän elämääni lapsille, ystävät harrastukset oma aika niitä ei ole. En edes muista milloin kävin yksin jossain. Mies taas makaa sohvalla, kulkee aivan kuin tahtoo, välittämättä lapsista tuon taivaallista. Hän ei muista edes lasten syntymäpäiviä. Minulle tulee usein todella paha mieli kun nään isän joka kantaa lastaan tai kiikuttaa pienokaistaan leikkipuistossa. Älä painosta, ei ole sen arvoista. Hommaa lapset sellaisen kanssa joka niitä haluaa.
Meillä mies ehkä "tykkää" nyt lapsista kun niitä on mutta hyvä jos viikosta yhden päivän kotona viihtyy, muuten tulee vaan kotiin nukkumaan.. yksin olen saanut lapset hoitaa:( minä kans monesti mietin että olis kannattanu perhe hankkia sellaisen kaa joka sitä oikeasti haluaa ja arvostaa..
Sinulla on jo viimeiset viisi vuotta ollut lapsukainen, tai siis omahyväisen kakaran tavoin käyttäytyvä puoliso, jonka navan ympärillä kaiki yhteiselämänne pyörii ja tulee varmasti jatkossakin pyörimään.
Asia käy aivan selvästi ilmi kertomuksestasi, eikä ole vaikea arvata, että miehen oma äiti on todennäköisesti paaponut poikaansa siihen asti, kunnes hän löysi kiltin naisen passarikseen ja sinä tulit kuvioihin. Jatkoit siitä, mihin äiti lopetti.
Kelpaa miehesi nyt harrastaa. Sinä hoidat kotianne ja tyydytät miehesi seksintarpeen, mutta mitä sinä itse siitä saat?
Miehesi kuuluu siihen egoistiseen pieneen mammanpoikien miesjoukkoon, jotka kuvittelevat, että vaimon tulee passata ja paapoa heitä, kun heidän täytyy harrastaa ja heidät on jo lapsuudenkodissaan opetettu siihen, että kaikki pyörii heidän ja vain heidän napansa ympärillä.
Suhteessanne ei mikään tule muuttumaan, ellet pane toppia miehen itsekkäälle, sinun toiveitasi jatkuvasti loukkaavalle toiminnalle. Joten näytä mihelle, missä kaappi seisoo.
Kaikki eivät todellakaan halua lapsia. Ap:llä on kaksi vaihtoehtoa:
A) eroatte ja teet lapsia jonkun muun kanssa
B) tyydyt siihen, ettette tee lapsia
Meillä minä en halua lapsia, eikä mies, onneksi. Ikää meillä on yli 30-vuotta. Avomieheni erosi edellisestä tyttöystävästään siitä syystä, että tyttöystävä halusi lapsia ja hän ei. Avomiehelläni on myöskin harrastuksia, kuten minullakin. Meille elämä on täydellistä juuri tällaisenaan. En missään tapauksessa suosittele sitä, että yrittäisit muuttaa miehesi mielipidettä. Kaikki eivät vain halua lapsia.
olet seitsemänkymppinen?
Harastatatte varmaan rollaattori rullailua?
Elämässä pitää olla jatkuvuutta, jota sinäkin näytät kaikkine harrastuksinesi jo alitajunnassasi kovasti kaipaavan.
Tosin et näytä sitä vielä edes itse tajuavan, mutta se, miksi roikut tällä; Äidit ja isät / Lapset ja parisuhde palstalla, on ensimmäinen ja vankka todiste äidin vaistojesi heräilystä ja lapsen kaipuusta, miksi muuten olisit tullut sekoilemaan tänne, ellei veri vetäisi. Teille lapsikielteisille "harrastelijoiehan" on aivan toisenlaiset palstat ja keskustelu kohteet täällä Suomi 24:ssä.
Hmmm, käväisen tällä äidit ja isät -palstalla silloin tällöin sen vuoksi, että olen kasvatusalan ammattilainen. Tämä ei silti tarkoita sitä, että haluaisin omia lapsia.
Seitsemänkymppisenä varmaankin luen tyytyväisenä mielenkiintoisia kirjoja, opiskelen lisää kieliä, tanssin, matkustelen ja tapaan ystäviäni. Mihinkään näistä en tarvitse omia lapsia. Nautin itse päättämästäni yksinolosta vapaa-ajallani, loistavasta parisuhteestani ja yleensäkin vapaudesta päättää, mitä teen. Oman lapsen kaipuuta minulla ei ole, eikä niitä myöskään onneksi tule sterilisaation vuoksi.
Halusin antaa ap:lle vähän toisenlaisen näkökulman hänen tilanteeseensa, sillä tiesin, ettei hän sitä toisenlaista näkökulmaa äideiltä ja isiltä saisi. Jokaisella on oikeus päättää ruumiistaan ja siitä, käytetäänkö sitä lisääntymiseen (siittämiseen tai raskauteen). On aivan sivuseikka, millainen mies on, jos hän on päättänyt olla haluamatta lapsia. Se on hänen oikeutensa. Aivan samalla tavalla ap:llä on oikeus lapsien haluamiseen. Kyse onkin vain siitä, miten tilanne ratkaistaan. Ratkaisuvaihtoehtoihin pitäisi minun lisätä vielä yksi kohta:
C) ap mies tekevät lapsen ja jatkavat yhdessä oloaan
Mielestäni ap:n on kohdattava se, että mies voi olla tosissaan vapaaehtoisen lapsettomuutensa kanssa. Miehen kaipuu vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on ehkä yhtä voimakas kuin ap:n kaipuu lapsen saamiseen. Kumpi taipuu toisen kantaan? Vai kannattaisiko erota?
Hyvä kommentti. Miksi lapsellisten on niiiin pirun vaikea ymmärtää, että jotkut eivät tarvitse lapsia mihinkään?
sain hyvät naurut sun viestistä :) Muut voivat elää ilman lapsia, sinä et. säälin sinua.
että ihmisillä on tällainen käsitys vanhuudesta: elämä eletään tekohengittämällä omien jälkeläisten kautta. Silmissä kaunis kuva terveistä, menestyneistä lapsista ja täydellisistä lapsenlapsista. Todellisuus kuitenkin voi olla täysin toinen.
Äärimmäisen naiivia ja sanalla sanoen typerää.
Panostakaa ihmiset itseenne, hankkikaa harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Vanhetkaa tyytyväisinä ja ottakaa ilo irti elämästä. Rullailkaa rollaattorilla! Antakaa mahdollisten lastenne elää omaa elämäänsä ja tulla tapaamaan teitä omaehtoisesti.
Kyllä nyt vielä komikymppisenä voitte ajatella, ettette tarvitse lapsia mihinkään. ja kovat on visiot, että sitten eläkkeellä yhdessä matkustellaan, tanssitaan ja harrastetaan kaikkea mielenkiintoista. Onko tullut kertaakaan mieleen, että entäpä jos ei sitä toista siinä rinnalla enää olekkaan? Ja entäpä jos itse et pääse edes viralliseen eläkeikään sairastuttuasi? Itse olen terveydenhuollossa töissä ja teen työtäni 40-65 -vuotiaiden potilaiden hyväksi. Moni heistä on sairastunut esim. Ms-tautiin, pahaan reumaan tai muuten liikuntaa ja itsenäistä selviytymistä vaikeuttamaan tuke-sairauksiin. Joillakin heillä ei ole miestä, eikä lapsia. On hyvin surullista kuunnella, kuinka he kertovat katkerina päättäneensä aikoinaan olla hankkimatta lapsia tai että eivät ole saaneet lapsia.
Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Aika kamala on tulevaisuuden visio, jossa asuu yksin 60-vuotiaana ja joku kodinhoitaja käy pesemässä ja pukemassa päivittäin. Omia lapsia jos ei olisi olemassakaan. Miettikääpä sitä.
Kannattaisikohan perehtyä vähän omaan työhönsä. MS-tauti ei ole tuke-sairaus, vaan keskushermoston sairaus. Se puhkeaa yleensä nuorena, usein alle kolmekymppisenä.
Kokonaan oma lukunsa on, kannattaako vakavasti sairaan "tehdä" lapsia sillä mielellä, että näistä tulee myöhemmin heidän omaishoitajiaan. Puhun kokemuksesta, toisella vanhemmistani on MS-tauti. Melkoinen taakka lapselle sekin. Käytännön syistä minulla ei ole mahdollisuutta toimia vanhempani omaishoitajana. Asun toisella paikkakunnalla, ja koen muutenkin kantaneeni pienestä saakka isomman osan vastuuta kuin lapsen pitäisi.
Kirjoituksessasi oli yksi ainoa järkevä lause, ja se kuuluu: "Elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee". Kannattaisiko sinunkin vähän miettiä, mitä se tarkoittaa.
Mielestäni luetteli mahdollisia sairauksia ms-tauti, reuma, tai tuke-sairaudet. Ne ovat kaikki ihan omia sairauksiaan sinänsä. Kannattaisko sinun opetella lukemaan ja nimenomaan ymmärtämään lukemaasi?
Ja en todellakaan tarkoittanut, että sairaan kannattaisi tehdä lapsia hoitajikseen! Sen luulisi tekstistäni ymmärtävän? Et ilmeisesti lukenut aiempaa tekstiä, mihin viittasin??
Viittasin tekstiin, jossa haaveiltiin lapsettomasta vanhuudesta harrastuksineen, matkusteluineen ym. Että ei se elämä mene aina niinkuin suunnittelee.. Jos sairaus yllättää, on edes niitä lapsia ja lapsen lapsia elämän ilona. Jos oma elämä tulisikin olemaan pelkkää sairastamista ja kituuttamista, niin silloin jokainen varmasti kaipaisi ilokseen niitä lapsia? Eikö vain? En todellakaan tarkoita, että niitä lapsia kaivattaisiin hoitajiksi!! Kaikki idiootteja lukihäiriöisiä täällä pyöriikin..
...että ihminen leimaa toista mieltä olevan henkilön "lukihäiriöiseksi idiootiksi". Vielä surullisempi on ajatus, että tuollaisella maailmankuvalla varustettu ihminen kasvattaisi omia lapsia.
Hetki sitten kirjoitit tarkalleen näin: "Aika kamala on tulevaisuuden visio, jossa asuu yksin 60-vuotiaana ja joku kodinhoitaja käy pesemässä ja pukemassa päivittäin. Omia lapsia jos ei olisi olemassakaan."
Kovasti kuulostaa siltä, että jossakin takaraivossasi oletat lasten hoitavan vanhempiaan. Vai mitä kamalaa siinä muuten olisi, että kodinhoitaja käy pitämässä huolta vanhuksesta? Paljon kamalampaa minusta olisi, jos hän makaisi yksin lioissaan.
Elämän yllätyksellisyydestä tiedän ikävä kyllä enemmän kuin riittävästi. Tiedän myös jotakin siitä, millaista on olla kroonisesti sairaan vanhempansa "elämän ilona" lapsesta lähtien. Siksi vahva mielipiteeni onkin, että lapsia ei hankita tulevaisuuden turvaksi eikä vanhuksien elämää ilahduttamaan. Lasten ei tarvitse suorittaa mitään vastapalveluksia siitä hyvästä, että heidät on tähän maailmaan tehty - he itsehän ovat vähiten voineet syntymäänsä vaikuttaa. Lapset ansaitsevat pyyteettömän rakkauden.
P.S. Kun kerran erikseen pyysit minua opettelemaan lukemaan, niin jatketaanpa aiheesta: "niin kuin" kirjoitetaan erikseen ja "olekaan" yhdellä k:lla, "lapsenlapsia" useimmissa asiayhteyksissä yhteen. Lyöntivirheitäkin sinulla on niin paljon, että tekstistä on vaikea saada selvää - juuri siksi syntyy sellaisia väärinkäsityksiä kuin tuo MS-lause. Itsensä sivistämisen voi aloittaa vaikkapa omasta ilmaisusta, koskaan ei ole liian myöhäistä. Ihan ensiksi karsi nuo "idiootit" ja muut haukkumasanat pois, niin annat itsestäsi huomattavasti aikuisemman kuvan.
Lapsia rakastavat ihmiset eivät taaskaan voi ymmärtää tai edes hyväksyä sitä että jotkut eivät lapsia elämäänsä tarvitse. Mikä siinä oikein on? Järkevä ihminen tässä vaiheess kohauttaisi olkiaan ja antaisi olla.
minäkin.
Itse asun -kuten kovin monet ikäiseni- eri paikkakunnalla kuin vanhempani (eli lasteni isovanhemmat). Näin on todella monella. Kyllä ne tapaamiset rajoittuu suuriin perhe/sukujuhliin muutamaan muuhun tapaamiseen vuoden aikana.
On naiivi, jopa itsekäs ajatus, että omat lapset huolehtisivat vanhemmistaan jotenkin "intensiivisesti" tai pitäisivät näille jatkuvasti seuraa. Lapsen kuuluu saada pyyteetöntä rakkautta, eihän hän ole syntymäänsä tai vanhempiansa itse valinnut. On suuri kunnia ja etuoikeus olla vanhempi, joka saa seurata lapsen kehitystä ja oppimista sekä jokapäiväistä iloa ja siihen liittyvää rakkautta.
Muistuttaisin: sinun lapsesi eivät ole sinun! Tämä pätee kaikkiin, niihinkin, jotka eivät halua ajatella näin!
Ja lopuksi vielä mietittävää niille, jotka pitävät lasten hankintaa ainoana oikeana ratkaisuna. Jos todella olette niin vakuuttuneita asian kaikkivoipaisuudesta niin ajatteletteko lasta yhtään? Entä jos sinun lapsesi kuuluisi niiden tahtomattaan kumppania/perhettä vaille jääneiden joukkoon? Sanoisitteko lapsellenne, että tulee sinullakin olemaan kurja vanhuus, ihan ilman muuta asia on näin. Olisitteko oikeasti sitä mieltä, että elämä olisi noin ankaraa? Ja jos todella olette tätä mieltä, niin miten uskallatte lapsia tänne tehdäkään? Jonkun lapsia ne lapsettomat aikuiset on, yksinäisetkin ihmiset on jonkun tänne tekemiä lapsia.
Olisiko sittenkin kivempaa ja realistisempaa ajatella, että elämässä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tietä?
kuule nykyisin hyysää vanhuksiaan, parempaa tekemistä keksivät . Äitienpäivänä tuovat puskan ja nopeasti pois, jos sitäkään. Silloin kaipaavat, kun omat pentunsa tarvitsevat hoitajaa vanhempien kaljanjuonnin ajaksi.
Miehesi on oikeassa tässä asiassa: hanki harrastus ja oma ystäväpiiri asuinpaikkakunnaltasi. Harrasta ja käy kivoissa paikoissa, unohda hetkeksi vauva ja ennen kaikkea: unohda se mies. Voisi luulla että ukkosi alkaa heräillä kun et olekaan koko ajan kotona passaamassa ja paapomassa häntä. Nythän sinä teet näin ja turhautumisessasi koet vauvan saamisen olevan pakotie ja onnen lähde. Tämä on väärin sinua ja mahdollista lasta kohtaan.
Lapsen tehtävä ei nimittäin ole olla seuraneitisi vaan sinun tehtäväsi on hoitaa ja kasvattaa lasta. Sitä et pysty tekemään täysipainoisesti jos olet turhautunut ja onneton. Tee itsestäsi ensin onnellinen, sitten kun sinä olet onnellinen ja parisuhde on kunnossa, on aika lapsen tulla maailmaan. Aikaa sinulla on, olet vasta 31.
Lapsi ei tee parisuhteesta onnellista ja täydellistä, vaan suhteen on oltava sellainen ENNEN KUIN lapsi tulee mukaan kuvioihin. (Ja ihan sama muuten avioliiton kanssa, ei sekään huonoa parisuhdetta paranna)
Puhun kokemuksesta, omasta ja ystävieni. Sinä voit itse tehdä loppuelämästäsi muuta kuin työssäkäymistä ja telkkarin katsomista, ja tulla onnelliseksi. Ja sitten siihen onneen se lapsi.
Olin aiemmin pitkään samassa tilanteessa. Lopulta tuli mitta täyteen ja puhuin miehen kanssa ajatuksistani ja toiveistani vakavasti.
Ilmoitin, että oma lapsi on minulle niin tärkeä juttu että siitä en luovu. Kysyin mieheltä haluaako hän jatkaa elämäänsä minun kanssani, vai pysyä lapsettomana ja elää jonkun toisen kanssa. Kerroin myös, että rakastan ja välitän hänestä ja toivon että yhteinen elämämme jatkuisi, mutta en kuitenkaan suostu hautaamaan omaa haavettani lapsesta hänen tai kenenkään muun takia. Pyysin miettimään mitä hän niissä lapsissa oikein vastustaa ja ilmoittamaan minulle sitten kun on asian läpi miettinyt.
Mies mietti aikansa ja lopulta puolen vuoden jälkeen keskustelusta sanoi olevansa valmis saamaan lapsen kanssani. Oli itsekseen miettinyt arvomaailmaansa ja omia toiveitaan elämäänsä ja todennut haluavansa yhteistä perhe-elämää.
Eli selvitä mitä haluat ensin täysin itsellesi. Jos todella haluat lapsen tulee sinun puhua asiata vakavasti miehellesi ja hyväksyä se tosiasia, että hän ei ehkä tule koskaan lasta haluamaan. Sinun tulee sitten vain päättää jatkatko yhteistä elämää, vai etsitkö uuden kumppanin joka haluaa elämästä samoja asioita kuin sinä itse. Kuulostaa kovalle, mutta jommankumman on joustettava, tai molempien jatkettava omiin suuntiinsa. Jos et halua erota ja mies ei muuta mieltään niin hautaa lapsi haaveesi.
Olen monesti miettinyt sitä, mikä saa ihmiset siihen huumaan että vain lapsi riittää, ja mies jää jälkeen.
Kun ryhdytään parisuhteeseen toisen ihmisen kanssa,
rakastat häntä eniten maailmassa ja hän on se kaikkein tärkein asia.
Mikä ajaa ihmiset etsimään tarkoituksella sellaista ( lasta ) joka voittaa
tämän rakkauden ?
Yhtäkkiä tulee joku jostain, tai vaikka edes *haave* jostain, joka lyö puolison laidalta, jos sellainen tilanne olisi mahdollista että nainen valitsisi miehen tai lapsensa niin kuinka moni jättäis lapsensa ja ottais miehen ?
Ei moni, koska ne lapset on tullu tärkeemmiksi.
itse en haluais tuollaista tilannetta luoda itselleni enkä puolisolleni.
me kaksi riitetään ja ollaan tärkeimpiä
"itse en haluais tuollaista tilannetta luoda itselleni enkä puolisolleni.
me kaksi riitetään ja ollaan tärkeimpiä"
VITTU SALLIKAA MUN NAURAA!!! Tää on taas niitä me ja meidän koirat ihmisiä.
Onneksi teidänlaiset ihmiset kuolee sukupuuttoon, luonnonlaki kun korjaa ne heikot pois ihan luonnollisen poistuman kautta.
Kiitos.
Ja noin voi kirjoittaa vain lapseton ihminen.
Sinä raasu et tiedä mitä rakkaus on. Sen kun kokee vasta pidellessään omaa lastaan sylissä. Oman lapsensa puolesta ihminen vaikka kuolee, puolisoita voi olla useita elämän aikana, lapset ovat ja pysyvät.
rakkautta voi kokea muutenkin, kuin vain "pidellessään lasta sylissään".
tottakai lasta rakastaa enemmän kuin mitään muuta, se on ihan oikein!
mutta kyllä kai aviomiestäsikin rakastat ja varmaan muita perheenjäseniäsi rakastat, kuten esim. vanhempiasi ja sisaruksiasi.
se on kyllä mielestäni suht kummallista että perheissä misten tunteilla ei ole väliä, sen jälkeen kun lapsi tulee taloon. mies saa vaikka "painua hittoon", mutta ihan tiedoksi, sen miehenkin elämä on juuri mullistunut totaalisysäyksellä;hänestä tuli isä. miltäköhän naisista tuntuisi jos mies hoivaisikin vain lasta ja ei kiinnittäisi naiseensa mitään huomiota, ja jokaiseen "tyhmään kysymykseen" vastataan tiuskimalla ja "et sä tajua" kommenteilla.
eli vaikka lapsi tulee perheeseen, niin älkää unohtako sitä muuta maailmaa, koska jonain päivänä tulette vielä tarvitsemaan sen muun maailman apua.
Kukaan ei sanonut etteikö miehen tunteilla olisi väliä tai että miestä ei voi enää rakastaa kun on lapsen saanut. Idea oli se että se lapsi menee kaikkien edelle, sitä rakastaa enemmän kuin ketään muuta ja niin kuuluu ollakin. Se rakkaus ei ole muilta pois, etenkään sen lapsen isältä.
Mikäli isä on aikuinen normaali mies, hän kykenee ymmärtämään että ei ole enää ykkönen vaimolleen, eikä heittäydy mustasukkaiseksi.
Vai olenko minä jotenkin epänormaali olettaessani ettei kukaan ajatteleva, normaali ihminen aseta muita ihmisiä omien lastensa edelle? En siis tarkoita että lapsi on maailman keskipiste jota palvotaan, vaan sitä että se oma lapsi on aina rakkain.
vaikka olenkin nainen, niin silti haluaisin tietää ja saada näyttöä siitä, että missä ovat ne kommentit joissa EI PARJATTAISI lapsen isää, ei ajateltaisi eroa lapsen isästä kun lapsi on syntynyt kun naiselle tulee tunne että ei miestä tarvi mihinkään kun lapsi täyttää kaikki "toiveet ja unelmat".
missä ei kirjoitettaisi lapsen isästä pahasti.
olisi kiva nähdä sellaisiakin kommentteja joissa kehutaan lapsen isää miehenä ja isänä, vai eikö niitä hyviä puolia ole enää kun lapsi tulee taloon?
kyllä siinä vaiheessa saa jo loukkaantua jos ei puolisolta saa vastakaikua MIHINKÄÄN, vaan se LAPSI on kaiken alfa ja omega.
itse miehenä vaatisinkin muita puheenaiheita kuin "lapsi sitä ja vaippamerkit tätä ja imetys sitä ja taas vauva tätä"..meneehän tuollaisessa jo hermo kun ei muusta voi puhua.
en sanonut etteikö oma lapsi saisi olla rakkain, mutta sitä tarkoitan että MUUTAKIN ELÄMÄÄ ON ja ei ole kivaa sille miehellekään jäädä ulkopuoliseksi kaikista uusista jutuista ja tunteista.
se rakkaus mitä tunnet lasta kohtaan, alkaa olemaan siinä vaiheessa pois muilta, kun unohdat kaiken muun elämän ja parisuhteen.
parisuhde varmasti joutuu koetuksille lapsen myötä, mutta jos muistaa toisenkin tarpeet ja muistaa huomioida myös sitä puolisoaan,niin aika hyvin päästään eteenpäin elämässä.pitää muistaa arvostaa.
Niitä harvoja järkeviä vastauksia tällä palstalla oli tuo kommentti
" En siis tarkoita että lapsi on maailman keskipiste jota palvotaan, vaan sitä että se oma lapsi on aina rakkain. " Missä kohtaa sanotaan että muuta elämää ei ole ja vain vaippamerkeistä saa puhua?
Jotenkin tuosta hohkaa lapsettomuus läpi niin että katkeruus raikaa.
Entäs kun miehesi vaihtaa sinut sellaiseen jonka kanssa tekee ne muksut? Kuis suu sitten pannaan?
Lapsi on joillekuille elämän pääsisältö, todella köyhää ! Ne kasvavat ja häipyvät !
Miksi ei voi rakastaa vain puolisoaan ? Mihin niitä pizzanaamoiksi kasvavia kakaroita tarvitaan ?
Ukko / Akka voi jättää ja lapsetkin jättää oman onnesi nojaan. Thats life. Jokainen on lopulta yksin.
vai oman lapsen puolesta kaikki vanhemmat kuolisivat. tuskin ainakaan mun vanhemmat olisivat kuolleet/kuolisivat mun takia. sen verran selkeästi ne unohti mut elämästään.
Tuhkamuna se ukko on jos ei lapsia halua. Ukko pihalle ja uutta kehiin vaan. Tuhkamuna-miehet ovat yhteiskunnan tuho, ne ovat täysin hyödöttymiä hylkiöitä. Ukko ulos ja uutta lasta kehiin, sitä tämä yhteiskunta kaipaa.
Anna nykyisen ukkosi äitin paapoa pikku paskahousu-ukkosi piloille vaikka hautaan asti, mutta jätä moinen paskahousu-vätys, ja heti.
luultavasti tämä vätys pitää osaltaan tämän maan pystyssä...niin että teillekkin riittää vaippa rahaa.
Kerro hänelle, että nyt alat toimimaan, ja on yhden tekevää, onko hän paikalla vai ei.
Näin se etenee. Äijäsi joko hoitaa homman, tai sitten joku toinen. Ole huoleti, lapsen kyllä saat.
äijäsi älynnyt olla pois paikalta, vaikutat pimeikölle. Olette jo varmaan eronneet.
miehesi selkeästi rakastaa itseään enemmän kuin ketään muuta ja hänestä edes tuskin tulisi hyvää isää. maailma pitää aina huolta tuollasista itserakkaista joten pidä sinäkin huoli itsestäsi ja omista tarpeistasi. tee se lapsi jos se tuntuu oikealta. mies eläköön asian kanssa tai häipyköön.
että ne lapset käy teitä vanhuksina joka päivä katsomassa? Luultavasti käyvät 1-3 kertaa vuodessa, hirveästi iloa niistä sitten onkin. Ja voiko joku olla onnellinen vain siitä, että ainoat ihmissuhteet ovat omat lapset? Että millään muulla ei ole väliä, kuin että lapset käy katsomassa, ja se riittää sitten elämän sisällöksi? Riittäisikö teille esim. nyt se, että voitte vierailla vanhempienne tai sisarustenne luona silloin tällöin, ja muun ajan nukutte ja katsotte telkkaria kotona? Tällaistahan se eläkeläisen elämä ilmeisesti teidän mielestänne tulisi olla.
riittää monille. Lapset käyvät 2 x vuodessa ja loppu aika venttaillaan niitä. Olkoot he onnellisia sillä tavalla !
Itse olen nainen, jolla kaksi lasta ekasta avioliitosta. Kun tapasin nykyisen mieheni ei lapsista ollut puhetta. Hän sanoi ettei todennäköisesti halua omia koskaan ja olin tyytyväinen, koska itselläni oli jo 2 lasta. Kolmen vuoden päästä hänen mieli muuttui ja hän halusi tulla isäksi. En ollut innoissani ajatuksesta aluksi, mutta mietittyäni asiaa päädyimme yrittämään lasta.
Koska omat lapset ovat elämäni paras asia, en halunnut sitä iloa häneltä kieltää. Lapsen ja vanhemman rakkaus on ainutlaatuista, sillä se on niin ehdotonta. Rakastan häntä niin paljon, että haluan edes antaa mahdollisuuden hänelle kokea isyyden ilo. Ajatukseen nyt tottuneena odotan uutta tulokasta itsekin innolla.
Niin, meillä tärppäsi 9 kuukauden yrityksen jälkeen, kun iän puolesta olin jo varaamassa aikaa hedelmällisyystutkimuksiin ; ). Yli puolessa välissä ollaan ja on niin valtavan hienoa nähdä toisen ilo ja tunteet, koska onhan tämä elämän ihmeen kokeminen hänelle ensimmäinen kerta.
En kadu, vaikka raskaus ei ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Tiedän, että jos olisin ajatellut vain itseäni, niin suhteemme olisi kärsinyt.