Heips kaikki suomi24läiset! Ajattelin nyt itsekkin kirjoittaa, sillä ennen olen tyytynyt vain lukemaan toisten kirjoituksia.
Itse olen elänyt avoliitossa noin vuoden verran ja nyt kaikki tuntuu kuin painajaiselta. Suhteeni avomieheen oli aluksi aivan ihana (niinkuin kaikki suhteet), olimme melko erilaisia, mutta toisaalta melko samankaltaisiakin. Mutta nyt 2 vuoden jälkeen tuntuu, että menemme aivan eri suuntiin ja haluamme suhteelta täysin eri asioita. Itse haluan selvittää asiat aina puhumalla ja näistä asioista olenkin yrittänyt puhua avomieheni kanssa useasti, mutta hän vain myhähtelee vastauksena ja yleensä katsoo televisiota tai suuttuu ja menee pois. Kuinka rasittavaa! Ja tästä saan aina tajuttomia raivokohtauksia. Miksi joku ei voi vastata kuin aikuinen ja selvittää asioita? Kyseessä on sitä paitsi fiksu ja menestyvä korkeasti koulutettu mieshenkilö, mutta ei... Tuntuu että olen hänelle itsestään selvyys, piika ja joku valittava ämmä kotona. Oikeasti olen kauhean menevä ja puhelias. Tämä suhde on tehnyt minusta katkeran kotona istujan ja kyttääjän. On vaikea luottaa kun mies katselee koko ajan muita. Ja väittää ettei muka katso, mutta pää pyörii kuin hyrrä kun joku blondi kävelee vastaan. Oksettavaa. Sitä en ymmärrä, että olen itsekkin melko näyttävä, kaunis ja fiksu: en ymmärrä mikä minussa ei riitä? miksi en kelpaa? Äijää ei nykyään kiinnosta mikään minun kanssa. Ei loman pitäminen samaan aikaan, ei mikään meno tai edes yhdessäolo. Vaan omat menot ja kaverit. Minä vihaan hänen kavereitaan: porukka äijiä jotka baarissa yrittävät iskeä kaikkea mikä liikkuu. Miten voin luottaa omaan äijään siinä seurassa? Vai olenko vain vainoharhainen? Olisin lähtenyt tästä suhteesta jo ajat sitten ellei meillä olisi niitä hyviäkin hetkiä. Avopuoliso osaa olla myös älyttömän söpö ja ihana. Ja voi niin hauskakin! Rakastan niitä hetkiä, niitä on liian vähän... Ei minua haittaa se romantiikan puute, vaan oikeasti arvostan miestä joka on mies, mutta semmoista jota muut akat ei kiinnosta vaikka omat harrastuksetkin kiinnostaisikin minua enemmän. Semmonen uskollinen, ehkä vähän jörö tosimies on älyttömän seksikäs.
Joskus aamuisin olen niin surullinen etten jaksa nousta sängystä. Jokainen suhteeni on päättynyt siihen, että mies on pettänyt. Mutta tuntuu että nykyinen katselee muita, mutta en tiedä kykenisikö hän silti pettämään. Mutta se katselukin syö luottamusta ja loukkaa minua. Kertokaa te viisaammat ja vanhemmat mikä neuvoksi? Erota ei ehkä kannata. Ehkä jos asiat eivät jonkin ajan päästä muutu niin sitten. Tiedän itsekkin olevani aika vainoharhainen välillä ja hieman kahlitseva, mutta tämä suhde on tehnyt minusta sellaisen. Tuntuu itsestäkin pahalle. Tuhlaanko koko nuoren elämäni mutrehtimalla suhdetta jolla ei ole tulevaisuutta tai se ei tee minua onnelliseksi? haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa ja löytää soulmate miehen, mutta tämä nykyiseni ei ole kiinnostunut matkustelusta tai maailman näkemisestä/kokemisesta. ja tiedän että moni ehdottaa eroamaan, mutta tuntuu että sekään ei olisi oikea ratkaisu. Tunteeni ovat kauhean sekavat... Jos eroaisin nykyisestäni en varmaan seurustelisi enään ikinä. Jäänyt kauhea paskanmaku joka suhteesta kun ei ne miehet osaa pitää näppejä erossa muista. Miksei minulla ole tarvetta pettää? Auttakaa minua te viisaammat!
Itse olen elänyt avoliitossa noin vuoden verran ja nyt kaikki tuntuu kuin painajaiselta. Suhteeni avomieheen oli aluksi aivan ihana (niinkuin kaikki suhteet), olimme melko erilaisia, mutta toisaalta melko samankaltaisiakin. Mutta nyt 2 vuoden jälkeen tuntuu, että menemme aivan eri suuntiin ja haluamme suhteelta täysin eri asioita. Itse haluan selvittää asiat aina puhumalla ja näistä asioista olenkin yrittänyt puhua avomieheni kanssa useasti, mutta hän vain myhähtelee vastauksena ja yleensä katsoo televisiota tai suuttuu ja menee pois. Kuinka rasittavaa! Ja tästä saan aina tajuttomia raivokohtauksia. Miksi joku ei voi vastata kuin aikuinen ja selvittää asioita? Kyseessä on sitä paitsi fiksu ja menestyvä korkeasti koulutettu mieshenkilö, mutta ei... Tuntuu että olen hänelle itsestään selvyys, piika ja joku valittava ämmä kotona. Oikeasti olen kauhean menevä ja puhelias. Tämä suhde on tehnyt minusta katkeran kotona istujan ja kyttääjän. On vaikea luottaa kun mies katselee koko ajan muita. Ja väittää ettei muka katso, mutta pää pyörii kuin hyrrä kun joku blondi kävelee vastaan. Oksettavaa. Sitä en ymmärrä, että olen itsekkin melko näyttävä, kaunis ja fiksu: en ymmärrä mikä minussa ei riitä? miksi en kelpaa? Äijää ei nykyään kiinnosta mikään minun kanssa. Ei loman pitäminen samaan aikaan, ei mikään meno tai edes yhdessäolo. Vaan omat menot ja kaverit. Minä vihaan hänen kavereitaan: porukka äijiä jotka baarissa yrittävät iskeä kaikkea mikä liikkuu. Miten voin luottaa omaan äijään siinä seurassa? Vai olenko vain vainoharhainen? Olisin lähtenyt tästä suhteesta jo ajat sitten ellei meillä olisi niitä hyviäkin hetkiä. Avopuoliso osaa olla myös älyttömän söpö ja ihana. Ja voi niin hauskakin! Rakastan niitä hetkiä, niitä on liian vähän... Ei minua haittaa se romantiikan puute, vaan oikeasti arvostan miestä joka on mies, mutta semmoista jota muut akat ei kiinnosta vaikka omat harrastuksetkin kiinnostaisikin minua enemmän. Semmonen uskollinen, ehkä vähän jörö tosimies on älyttömän seksikäs.
Joskus aamuisin olen niin surullinen etten jaksa nousta sängystä. Jokainen suhteeni on päättynyt siihen, että mies on pettänyt. Mutta tuntuu että nykyinen katselee muita, mutta en tiedä kykenisikö hän silti pettämään. Mutta se katselukin syö luottamusta ja loukkaa minua. Kertokaa te viisaammat ja vanhemmat mikä neuvoksi? Erota ei ehkä kannata. Ehkä jos asiat eivät jonkin ajan päästä muutu niin sitten. Tiedän itsekkin olevani aika vainoharhainen välillä ja hieman kahlitseva, mutta tämä suhde on tehnyt minusta sellaisen. Tuntuu itsestäkin pahalle. Tuhlaanko koko nuoren elämäni mutrehtimalla suhdetta jolla ei ole tulevaisuutta tai se ei tee minua onnelliseksi? haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa ja löytää soulmate miehen, mutta tämä nykyiseni ei ole kiinnostunut matkustelusta tai maailman näkemisestä/kokemisesta. ja tiedän että moni ehdottaa eroamaan, mutta tuntuu että sekään ei olisi oikea ratkaisu. Tunteeni ovat kauhean sekavat... Jos eroaisin nykyisestäni en varmaan seurustelisi enään ikinä. Jäänyt kauhea paskanmaku joka suhteesta kun ei ne miehet osaa pitää näppejä erossa muista. Miksei minulla ole tarvetta pettää? Auttakaa minua te viisaammat!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.