Olen itse hiljakoin eronnut ja tapasin miehen. Olemme tapailleet melkein vuoden.
Alkuun mies oli kovastikin aktiivinen tapaamisten suhteen. Meillä molemmilla on omat kaverit ja juttumme, joka verottaa yhteistä aikaa.
Minulla on kuitenkin ollut pitempään tunne, että mies pitää minua jotenkin itsesään selvyytenä, että ensiksi tulee kaikki muu ja sitten minä, vaikka hän on sanonut ettei asia ole niin.
Riitelemme aika useasti ja hän kysynyt että onko tämä nyt jotain semmosta, että kuvittelen ettei hänellä ole tunteita minua kohtaa, että pitäisihän minun se tietää, että hän rakastaa minua.
Ja emme ole olleet muutamaa päivää edes soittamatta toisillemme...
Voihan se olla että omasta erostani on niin vähän aikaa, että olen jotenkin vielä niin haavoitettu ja herkkö, että ylireagoin kaikkeen ja myönnän, että olen kovastikin yksinäinen ja kaipaisin toisen seuraa.
Pahin ongelma obkin juuri yksinäisyys.
Nyt olen ajatellu olla ottamatta yhteyttä mieheen, ottakoot hän jos kiinnostaa tai olkoon ottamatta, koska en kestä tämmöistä "roikkumista".
Ärsyttää, että oleko todella näin säälittävä, että roikun miehessä???!!!!
Kuitenkin tuntuu, että tapaamme vain hänen aloitteestaan, kun häelle soipii...
Jokainen päivä on niinkuin veistä käännettäisiin haavassa, mutta eiköhän tunteen ajan mittaan haalene...Jos hän löytää heti minun tilalleni toisen, kuten sanoi, niin en kai sitten ollutkaan hänen arvoisena.
Alkuun mies oli kovastikin aktiivinen tapaamisten suhteen. Meillä molemmilla on omat kaverit ja juttumme, joka verottaa yhteistä aikaa.
Minulla on kuitenkin ollut pitempään tunne, että mies pitää minua jotenkin itsesään selvyytenä, että ensiksi tulee kaikki muu ja sitten minä, vaikka hän on sanonut ettei asia ole niin.
Riitelemme aika useasti ja hän kysynyt että onko tämä nyt jotain semmosta, että kuvittelen ettei hänellä ole tunteita minua kohtaa, että pitäisihän minun se tietää, että hän rakastaa minua.
Ja emme ole olleet muutamaa päivää edes soittamatta toisillemme...
Voihan se olla että omasta erostani on niin vähän aikaa, että olen jotenkin vielä niin haavoitettu ja herkkö, että ylireagoin kaikkeen ja myönnän, että olen kovastikin yksinäinen ja kaipaisin toisen seuraa.
Pahin ongelma obkin juuri yksinäisyys.
Nyt olen ajatellu olla ottamatta yhteyttä mieheen, ottakoot hän jos kiinnostaa tai olkoon ottamatta, koska en kestä tämmöistä "roikkumista".
Ärsyttää, että oleko todella näin säälittävä, että roikun miehessä???!!!!
Kuitenkin tuntuu, että tapaamme vain hänen aloitteestaan, kun häelle soipii...
Jokainen päivä on niinkuin veistä käännettäisiin haavassa, mutta eiköhän tunteen ajan mittaan haalene...Jos hän löytää heti minun tilalleni toisen, kuten sanoi, niin en kai sitten ollutkaan hänen arvoisena.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.