Olemme olleet vaimoni kanssa neljä vuotta yhdessä, ja vuoden verran naimisissa. Meillä on omat ongelmamme kuten jokaisella parilla on, mutta kaikesta on tähän mennessä yli päästy.
Nyt vaimoni sanoo, että ei tunne enää rakkautta. Tai hän sanoo asian näin, että tietää rakastavansa minua, mutta se tunne ei nyt ole päällimmäisenä. Että se on pikkuhiljaa hiipunut. Mutta, että välittää ja tykkää hirveästi. Mistään rakastumisen tunteen menetyksestä tuskin on kyse. Eiköhän se vaihe ole jo neljän vuoden aikana mennyt.
Kumpikaan meistä ei halua erota.
Tuntuu kauhealta. Kun tosissaan rakastan häntä ja tiedän, että hänkin (rakasti?) minua.
Mitähän tässä voisi tehdä? Emme todellakaan halua menettää toisiamme.
Vaimoni sanoo, että mennään hetki kerrallaan. Että tämä voi olla ohi menevää. Minä taas haluaisin nyt heti varmuuden, että meillä varmasti on yhteinen tulevaisuus, sillä sen takiahan naimisiin mennään, että sitoudutaan toisiinsa.
Tässä ei oikein tiedä miten päin olisi, kun en itsekään halua väkisin pitää toista jos ei se rakkaus, tunne "palaa" takaisin.
Auttakaa?
Nyt vaimoni sanoo, että ei tunne enää rakkautta. Tai hän sanoo asian näin, että tietää rakastavansa minua, mutta se tunne ei nyt ole päällimmäisenä. Että se on pikkuhiljaa hiipunut. Mutta, että välittää ja tykkää hirveästi. Mistään rakastumisen tunteen menetyksestä tuskin on kyse. Eiköhän se vaihe ole jo neljän vuoden aikana mennyt.
Kumpikaan meistä ei halua erota.
Tuntuu kauhealta. Kun tosissaan rakastan häntä ja tiedän, että hänkin (rakasti?) minua.
Mitähän tässä voisi tehdä? Emme todellakaan halua menettää toisiamme.
Vaimoni sanoo, että mennään hetki kerrallaan. Että tämä voi olla ohi menevää. Minä taas haluaisin nyt heti varmuuden, että meillä varmasti on yhteinen tulevaisuus, sillä sen takiahan naimisiin mennään, että sitoudutaan toisiinsa.
Tässä ei oikein tiedä miten päin olisi, kun en itsekään halua väkisin pitää toista jos ei se rakkaus, tunne "palaa" takaisin.
Auttakaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yhdessä asuminen lisää kiintymystä, vaikeuttaa eroamista jos toinen noilla sanoilla orientoi toista sellaiseenkin mahdollisuuteen. Kovia sanoja tuntuvat ainakin minusta olevan sanat rakkauden loppumisesta. Jos niin sanoo, pitäisi tiedostaa, miltä toisesta tuntuu. Niiden saattelemana yhdessä eläminen tuntuisi kuin löyhässä hirressä olemiselta, vaikka muuta välittämistä olisikin. Tietenkin on ihmisiä, joista on mukavaa, että pystyy taloudellisesti elämään väljemmin, onhan halvempaa jakaa jonkun kanssa elämiskustannuksia. Kuka haluaa olla pelkkä kämppis?
Kyllä kattoisin, tekeekö molemmat käytännössä rakkauden tekoja ja tuleeko tunnepankkiin yhteisiä mukavia hetkiä. Kannattaa miettiä jollain asettamallaan aikarajalla, pystyykö itse pahimmillaan elämään muka kämppis –suhteessa. Ainakin kysyisin, mitä minusta sitten haluat?
Se siinä juuri onkin, kun vaimokin haluaa jatkaa, ja haluaa rakastaa. Sitä tunnetta vain ei nyt ole. Läheisyys ei ole kadonnut, ja onneksi on puhuttu tästä asiasta.
Nyt yritetään jatkaa eteenpäin. Ilman töitä se ei onnistu, mutta eihän rakkautta saa ilmaiseksi. Ehkä tämä nyt vain on avioliittomme (suhteemme) se ensimmäinen isompi kriisi. Taistelutahtoa löytyy molemmilta. Ehkä tämä tästä.
Rakastumisen tunne menee asiantuntijoiden ja tutkimusten mukaan ohi viimeistään kahdessa vuodessa. Sitten alkaa rakastaminen...
Se, mitä rakastaminen kenellekin tarkoittaa vaihtelee. Oletko ajatellut, mitä se sinulle tarkoittaa? Sitäkö, että rakastat ja hyväksyt vaimosi sellaisena kuin hän on tunteineen ja epäröintineen? Vaimosi sanoo aivan oikein, että menette hetken kerrallaan koska rakastamisen taso ja intohimon määrä vaihtelevat erittäin paljon.
Olen ollut naimisissa 25 vuotta ja voin todeta, että vuosiin on mahtunut monta rakkaudetonta vuotta ja aikoja, jolloin ei ole voinut toista sietää silmissään. Kuitenkin olemme yhdessä eli jotkut muut positiiviset tunteet tai yhteiset kokemukset ovat pitäneet liitomme kasassa. Avioliitto on mielestäni niin paljon muutkin kuin vain kysymys rakastamisesta.
jos aina erottaisiin kun ei tunne rakkautta, ei pitkiä avioliittoja olisikaan. Tunteet muuttuu moneen kertaan vuosien varrella ja vielä tulee entistä upeampiakin tunteita, kun jaksaa välillä kahlata vaikeiden aikojen ohi. Ja teillähän tuntuu menevän oikein mukavasti kun on noin hyvä keskusteluyhteys...
Rakastuminen ja ihastuminen perustuu pitkälti toiveisiin ja haaveisiin siitä, minkäläinen toivoisi toisen olevan. Voimakkaaseen ihastumisen tunteeseen nimenomaan liittyy se, että toista ei tunne. Kun toiseen tutustuu alkaa rakkaus tai tulee ero.
Rakkaus on pitkälti päätös. Se on päätös siitä, että se ihana ihastumisen tunne saa mennä. Se on koettu, mutta sen aika on ohi. On rakkauden aika. Rakkaus on sitä, että yhdessä laitetaan pesä. Kasvatetaan ehkä lapsia. Koetaan lamat ja nousukaudet. Kohdataan sairaudet ja vanheneminen. Kumppania kunnioitetaan ja hänestä pidetään. Hän on ansainnut sen hellyyden, jonka minä voin antaa.
Rakkauspäätöstä on vaikea pitää. Jossain vaiheessa väsyy kumppaniinsa. Ei millään enään jaksa kysellä ja jutella yhteiseistä tarpeista ja päämääristä. Jotenkin sitä vaan erkanee. Hienolta tuntuu, kun parisuhdekelkan saa käännettyä yhdessä taas oikealle ladulle.
Ehkä sinun vaimosi on hämmennyksissään ihastumisen haihduttua. Ehkä hän ei ymmärrä miten rakkaus tehdään. Ei rakkautta ole olemassa jonkinlaisena sumuna ilmassa. Ei rakkautta tungeta jollekin parille ylhäältä päin jonkun enkelin toimesta. Rakkaus pitää yhdessä tehdä.
Näillä palstoilla tapaa harvoin näin mieluisaa ja järkevää tekstiä. Tässä asiat sanottu selkeästi ja toivoisin tämän osuvan monen lukijan silmiin.
Alkuperäiselle toivotan voimia ja hyviä päätöksiä asiansa suhteen. Rakkaus sisältää päätöksiä, näin se vaan on.
Tunteet ovat ohimeneviä ja muotoaan muuttavia. Valitettavasti tämä on usealle aikuisellekin ihmiselle yllätys, ja sitä ollaan niin kauhuissaan kun se rakastuminen ei kestäkään. Stressin, suorituspaineiden ja velvollisuuksien alle on moni tunne hukkunut, ja löytynyt taas, hävinnyt uudestaan ja löytynyt tai jättänyt löytymättä. Sitä tunnetta, jos sitä takaisin tahtoo, voi myös aktiivisesti etsiä eikä vain jäädä ihmettelemään että hitsi kun ei nyt kutkuta, pitää varmaan etsiä muualta...
Rakkasu ja rakastuminen ovat hyvin kaukana toisistaan, tunteina. Ja jokainen määrittelee sen sanan eri tavoin itselleen, se pitää muistaa. Mitään satavarmuutta et jatkosta saa ellei vaimo sitä itsekään tiedä, mutta minusta voiis olla hyvä idea etsiä apua, ehkä pariterapiasta? Kommunikoida avoimesti ulkopuolisen avustuksella, tehdä itselleen selväksi mitä suhteelta haluaa ja mitä siltä edellyttää.
Tunne on tunne. Ei yhtään sen enempää. Sen varaan ei kannata rakentaa yhtään mitään. Suhde pysyy hyvänä aivan muista lähtökohdista.
***
Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että mitä se rakkaus oikein on. Miltä se tuntuu. Mitä sen pitäisi olla. En enää muista edes alkuaikojen ihastuksen tunnetta, olinkohan edes kovin ihastunut. Entä se rakastuminen. En tosiaan muista.
Tässä sitä nyt ollaan. Tunteettomana. Pitkään aikaan en ole kokenut rakastavani miestäni. Mutta pidän hänestä. Välitän hänestä. Haluan olla mieliksi hänelle. Mutta totta on, että olen läheisyysriippuvainen. Se johtuu monista lapsuusajan asioista, mitä en ala kertomaan, mutta kuitenkin. Tulee mieleen, että olenko ollut yhdessä vain sen takia, että ei tarvisi olla yksin. Että "ihan ok" on parempi kuin ei mitään. Pakko tässä on jotain muutakin olla, kun viis vuotta olen jaksanut häntä katsella. Mutta mikä se on se salaisuus, kun nuoret menee naimisiin ja tekee lapsia ennekuin ikää on edes 25v. Miksi mä joudun kadehtimaan niitä onnellisen näköisiä pareja, kun mä en itse tunne sitä elämän ja jumalan kantavaa voimaa. Onko se rakkaus toiseen ihmiseen, vai usko siihen että jumala näyttää tien, vai luottamus että elämä kantaa eteenpäin, vai mitä se on. Mistä minä saan sen ylleni, sen voiman mikä näkyy onnellisissa pareissa. Turhauttavaa.
Tuntuu etten tunne mitään hyviä tunteita. Ehkä se voi johtua ehkäisyrenkaasta, tai vaikka mistä. En tiedä.
Rakkaus on päätös. Rakastuminen on tunne.
Avioliittoon mennessä kysytään "tahdotko", ei "tunnetko".
Rakastua voi aina uudelleen, myös omaan puolisoonsa.
Liiton myrskyt ja niiden läpikäyminen yhdessä on se, mikä lujittaa liiton ja mikä sitoo parin yhteen.
Itseään ja omia ailahtelevia tunteitaan ei voi seurata ainiaan. Siitä sytyy vain kaaosta.
se että rakkaus on päätös. Itse olen seurustellut 4vuotta ja vuojen siitä ollut naimisissa. En tiä olinko alussa ns. rakastunut mutta tiesin hänet kuitenki oikeaksi... Koska juuri kun mietin miestä, jonka tapasin baarissa (niistä kaikista juuri häntä) tapasin hänet sattumalta uudelleen ja siitä kaikki alkoi... Alusta asti meillä on ollut vaikea suhde (ikäero) ja monesti sanottu että ei ei tästä tule mitään. Sitten muutettiin yhteen ja todettiin että ei ei tule, sitten otettiin laina ja ostettiin oma asunto ei ei tule suhteesta mitään sanottiin, sitten meille tuli poika sitten suhde sai jonkilaista pysyvyyden tunnetta ja tarkotusta, sitten naimisiin eli tähän "ei tule mitään" mieheen jämähin ja nyt tulossa toinen vaavi... Ikää mulla on kohta 23v! Kyllä monet aikuistumisen ja vakiintumisen pakon itkut on itketty ja tunnen että kasvan tässä suhteessa super vauhtia... Joskus se tuntuu siltä että ei jaksa mutta toisaalta taas siltä et jos kaiken mitä meilläkin on ollut on jaksanut ja silti joku voima pitää meät yhessä ni ehkä tämä on lopullisesti pysyvä suhde ja sitä ns. rakkautta.