Onko normaalia että työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä muuta kuin syödä, lukea päivän lehden, nukkua hetken ja maata sohvalla? Ei puhettakaan, että lähtisi harrastamaan jotain. Koko loppupäivä menee töistä toipumiseen. Työssä oleminen ja kaikki siihen liittyvät kuviot sosiaalisista suhteissa oleminen imee kaikki voimat. Jännitän myös tiedostamattani asioita ja stressaan herkästi. Diagnosoitu myös masennus ahdistusoireyhtymä. Pelottaa jaksaminen tulevaisuudessa kun joutuu huolehtimaan itse kaikesta eikä ole puolisoa.
Onko normaalia että
näin tapahtuu?
3372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On se.
Heh, tunnistin kyllä itseni. Siis silloin kun vielä oli työpaikka, hyvä jos jaksoi tehdä ruoat työpäivän jälkeen. Sellaista se työ teettää. Voimavarat sekä aika itseilmaisuun, itsensä toteuttamiseen vähenee kun on duuni (olettaen että siinä työssä ei pääse ilmaisemaan itseään paljoa). Sitten lyhyt viikonloppu meni täysiä olutpulloja tyhjennellessä, että sai "ladata akkuja" ja "purkaa paineita". Maanantaina sitten ylipaineita alkoholin aiheuttamien myrkytys-oireiden (ts. krapula) vuoksi. Illalla voipuneena kotiin ja herätyskello soittamaan aamuviideltä. Sama sykli vuodesta toiseen.
Toisaalta työttömänä ollessa voi myös laiskistua ja saamattomuuttaan olla kuukausikaupalla tekemättä mitään kehittävää (jos ei selaiseksi lasketa makoilua, TV:n katselua ja juopottelua). Tosin omalla kohdalla - ainakin työttömyyteni viimeisimpinä kuukausina - olen onnistunut patistamaan itseäni hyödyllisiin harrastuksiin liikunnan ja itseilmaisun saralla.
Kirjoitit, että sinulla on diagnosoitu masennus-ahdistus -oireyhtymä. Onko sinulla tähän olemassa jokin lääkitys? Kysyn siksi, että jo tuo diagnoosisi voisi olla selitys sille, että olet niin väsynyt työpäivien jälkeen. Myös stressi ja jännittäminen / ahdistus vie hurjasti energiaa, jolloin sitä jää vähemmän muuhun. Oletko keskustellut asiasta työterveyslääkärin kanssa? Jos et, suosittelen, jos olet, mitä hän sanoi?
Jaksatko viikonloppuisin harrastaa jotain? Toivottavasti. Tsemppiä :)