Tämä on tarina onnellisuudesta, johon liittyy paljon puhuttu palkka ja yleensäkin raha.
Minun mielestä on turhaa kehuskella palkallaan ja aiheuttaa työttömille lisää mielipahaa, näin taantuman alla varsinkin.
Ei kukaan ole työtön omasta tahdostaan.. ..näitäkin tosin löytyy, jopa omasta kaveripiiristäni.
Oma kantani työhön ja sitä kautta hyvinvointiin sosiaalisella ja henkisellä tasolla on seuraava:
Ikää minulla on 27v. Olen ihan tavallinen ja rehti mies. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja asun/työskentelen naapurukunnassa. (Keskisuomessa) Koulutukseltani olen rakennusmies.
Rakennushommia en tee päivätyökseni, vaan päivätyöni on jotain ihan muuta, kaukana alastani. (Sillä ei ole merkitystä mitä teen työkseni, sillä jokianen voi miettiä sitä omalla kohdallaan, mikä työssään on tärkeintä) Minä pidän nykyisestä työstäni, niin kummalta kuin se kuulostaakin. Työaikani on 7:00- 15:30
Minulle maksetaan jopa palkkaa työstäni. Kaikki lisät ja korvaukset laskien vuositasolla, palkakseni tulee n.2500e/kk
(Nyt ensimmäiset rupeaa kertomaan lukemiaan omista huikeista IT-alan palkoistaan)
SE ei ole jutun pointti, mikä palkkani on, vaan se mitä sillä saa??
Minä maksan siitä verot,lyhennän sillä riittävästi asuntolainaani, laskut ja vakuutusmaksut hoituu ajallaan, käyn avopuolisoni kanssa ulkona, emme syö niukasti, vaan monipuolisesti ja terveellisesti, ym. taloudelliset kulut. Lisäksi siitä jää vielä säästöönkin! ei tosin valtavasti/kk. Sillä pärjää kolmihenkinen perhe, yhdessä avopuolisoni kotihoidon tuen kanssa.
Ja ensimmäisille purnaajille, "ei tollaa pärjää PK-seudulla!! Helppohan se on landelta huudella" Niin onkin, se on jokaisen oma valinta, missä haluaa asua. Tämä on minun tarinani.
Emme me rikastu, mutta joka kuukausi me hieman vaurastumme. Eikö ollutkin hieno sana? Jos joku meinaa säästämällä ostaa omakotitalon, niin melko harmaapäinen ukko/akka on, kun omakoti vihdoin on alla.
Me otimme pankista lainaa, ja "omaa" on ilo maksella pois.
(tämäkin riippuu niin monen ihmisen tarpeista. Meille riitti pieni laina, kun ei kasvukeskuksessa asuta)
Jos me haluamme jotain pientä ylellisyyttä silloin tällöin, kuten viikonloppumatkaa kylpylään tai kavereiden kanssa kunnon "rymy-mökki" lomaa lapisssa, niin ansaitsen pikkaisen lisää tekemällä ylitöitä. Esim. otan muutaman kerran vuodessa rakennushommia. Kylpyhuoneremontista saa käteen 2000-3000e kuukaudessa, kun osaa hinnoitella oman työnsä ja tekee työn iltaisin ja viikonloppuisen.
Nuita kyseisiä hommia olisi vaikka kuinka paljon tarjolla, sillä minulla on hyvä maine sillä sektorilla rakennusalaa. (Sertifikaatit ja ammattilaistyökalusto löytyy, eikä työn jälki ole kiireellä pilattu)
Ja nyt vasta pääsen jutussani asiaan. Minä teen työtä ja rahaa, vain sen verran mitä todella sillä hetkellä tarvitsen. Minusta on ihanaa tulla kotiin, kun työ ei seuraa perässä, vaan eteisessä ensimmäisenä on vastassa omat kultani. Sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi on minulle uraa ja rahaa tärkeämpää.
Jos minä muuttaisin vaurastumiseni rikastumiseen, tekisin paljon ylitöitä ja viikonloput/illat remontteja. Se kaikki aika olisi pois kotoa, sieltä missä MINUN onneni on...
Hyvää kesää kaikille ja olkaa onnellisia, jokainen omalla tavallaan..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella ihana viesti, ja tuota juuri toivon itselleni tulevaisuudelle. Oma rivitalokolmio jostain rauhaisasta paikasta, palkka jolla pärjää, ja perhe jonka kanssa viettää sitä aikaa töiden jälkeen. :)
Hyvää kesää ja kukkasia sinne!
Arvelisin että suurin osa ihmisistä ajattelee oikeasti noin, mutta ne joilla on kova tarve kehua tai valittaa, kirjoittavat helpommin suomi24:een provoja.
Tuo tapasi ajatella on aika normaali länsimainen duunarin mielipide, raha ON tärkeää mutta vapaa-aika on myös ja usein näiden kahden välillä rajan veto voi olla vaikeaa.
En näy hirveästi tarvetta kertoa elämästäni suomi24:ssa koska muille ei se kuulu miten elän tai tuskin edes kiinnostaa. Tässä ajassa on jotain häiritsevää se että ihmisillä on tarve kertoa elämästään julkisesti netissä ja toisilla taasen lukea siitä. Miksi asioita ei voi ajatella ihan itsenäisesti ilman että muiden "hyväksyntää" tarvitaan mihinkään. Näitä duunijuttuja tms kun täältä lukee, huomaa että moni hakee ehkä tietämättäänkin jotain hyväksyntää tavalleen toimia tai ajatella. Jo itse kirjoittaminen on näköjään joillekin jonkinlaista terapiaa..
Oon sua vanhempi jokusen vuoden, palkka jossain 2500-3000 välillä ja teen duunia kahdeksasta neljään, eikä työt seuraa duunioven ulkopuolelle. Siitä olen tyytyväinen - työ ei stressaa juurikaan. Rikkaaksi en ole ajatellut tulla, koska se ei ole minulle arvo sinänsä - ehkä tyydyn vähään koska jouduin tyytymään vähään jo lapsuudessani. En ole kade naapurin autosta, joten olen kai aika erilainen suomalainen keskiluokkaa oleva hetero-mies.
Omaa asuntoakaan ei ole eli asun vuokralla - mutta vanhempien omistama, juuri hyvin remontoitu mökki järven rannalla on vapaasti käytössä. Ja auto on oma, se antaa kivan vapauden tunteen kun voi ajella sinnetänne miettimättä mitä junaliput maksaa tai aikatauluista välittämättä..
Siinä mun "terapiani", ei kyllä tunnu yhtään paremmalta kuin mitä jo äsken tuntui :D
Tunnen rikkaita ja työttömiä, se onnellisuus ei ole rahasta kiinni. Mutta tietty turvallisuus on rahan ominaisuus. Ja vapaus elää enemmän omalla tavallaan tässä yhteiskunnassa. Työttömänäkin/huonotuloisenakin voi olla vapaa mutta matkustukset ja aikataulut pitää suunnitella tarkkaan. Sen olen oppinut että kulutushysteria enemmän vangitsee kuin vapauttaa. Kun ostaa hyvää laatua, olen huomannut ettei tarvitse ostaa uutta roinaa joka vuosi.
Se miksi köyhä yleensä on kateellinen rikkaalle, ei ole raha vaan se mitä rahalla saa - vapauden, mielenrauhan jne.