tämä loppuu. Avovaimo saa vapautensa ja ennenkaikkea minä! On pihdannut pari vuotta. No, eipä se ole haitannut pian 10 kk, kun olen toisen naisen kanssa ollut. Avokki on ylimielisenä hokenut kuinka ihanaa kun nyt lähdet, en ole vastannut mitään. Soitan sitten sieltä uudesta asunnosta, jonka olen jo keväällä ostanut naapurikunnasta ja jossa uusi kumppanini on jo asunutkin pari kk. Olisin tietysti voinut aikoja sitten lähteä tästä, mutta sovittiin tuo heinäkuun loppu, joten tappiin asti. Hän on siinä luulossa, että olen kynsin hampain roikkumassa hänessä kun jatkuvasti muistuttaa tuosta lähdöstä ja luulee, ettei minulla ole asuntoa katsottuna. Irvailee, että Äitisi luo sinun on muutettava yms. Perjantaina 24.00 Pamautan oven kiinni!
Helpottunut
vihdoin
9650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vanhassa testamentissa jo sanotaan, että mies voi antaa naiselle erokirjan, jos nainen on epämieluisa. Muistaakseni siinä oli juurikin tuo termi. Epämieluisa on esim. nalkuttava, riidanhaluinen ja toraisa.
..Uudessa testamentissa joatian muuta mm. huoruudesta.
eihän mies voi tehdä huorin.. mies on kuitenkin jumalan kuva...
nainenhan on vain pirun luoma omakuva maanpäällä.. jolloin loogisestikin
vain nainen tekee huorin...
mieshän on täydellinen ja tekee aina oikein ja joka kerta on naisessa vikaa tapahtui mitä tahansa niin naisessa on aina vika!!!!
jos parisuhteessa ei oo seksiä, nainen pihtaa.. jos asunto on sotkuinen, nainen ei oo siivonnu.. etc etc... naisen pitää olla vain kuuliainen orja miehelleen... HAHHAHAHHAH!!!! sanon minä...
Uusi nainen on jo asunut pari kuukautta sinun keväällä ostamassasi asunnossa, mutta sinä vain viihdyt paremmin exäsi kämpillä riitelemässä. Outoa puuhaa, mutta kai masokisteilla ja ylenmäärin kostonhimoisilla ihmisillä pitää olla huvinsa...
touhua
Voi vaimoparkaa, itkee itsensä varmaan uuvuksiin! Menettää noin upean yksilön! Laitoit sitten heti vahingon kiertään ja valitsit jonkun piruparan jota kukaan ei voi susta varottaa.
Onneksi olkoon, hyvä että oot tohtinu tehä elämässäsi oikein ratkaisun. Pääasia että oot nyt onnellinen. Kaikkea hyvää! tv. mimi
eli provo.
Uusi naisesi on huonossa jamassa. Ei hyvä mies sellainen joka katkerana entisestään eroaa. Jolla vielä viha päällä entisen pihtaamisesta ja joka omaa osuuttaan ei ymmärrä. Vasta sitten kun olet kasvanut yksinäisyydessä ja ymmärtänyt miksi näin kävi olet parempi mies. Jahka pystyt katsomaan entistä eläämäsi myös sen entisen ihmisen näkökulmasta. Saman voisi sanoa entiselle vaimollesi. Oikotietä ei ole. Liian moni on katsonut uuden tilalle ennenkuin vanha on taakse jätetty. Viet itsesi kaikkinen virheinesi samanlaisena uuden ihmisen elämään.
Kaikki toistuu. Kohta hän pihtaa ihan samoin kuin se vanhakin.