Aikuiset

Olemme jo aikuisia kaikki, minulla on 5 veljeä ja olen ainut sisar.
Miksi ihmeessä käytöstavat puuttuvat vieläkin, lapsina ja murkkuiässä piereskely ja ryökiminen oli lapsellista siskon kiusaamista mutta aikuisilta miehiltä en sitä enää ymmärrä.
Tosiaan saattavat minun aikanani pieraista ym. sikamaista.
Itse olen snobiksi moitittu perheeni taholta. Myös vanhempani paukuttelevat aikanani ilkikurisia pieruja.
Minusta tuonsortin "huumori" tai mikälie on vanhentunut jo 20 vuotta sitten.
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samanlaista menoa itsekin kohdannut, ja kyseessä kuitenkin myös siskoja. Ehkä näiden tilanteiden ongelma on se, että pidättäydytään niissä vanhoissa tutuissa lapsuuden rooleissa. Pelataan ikään kuin lapsuus-peliä, kun ei uskalleta muuttaa tyyliä eikä miettiä miten ollaan toisten lähellä aikuisina.

Siihen kuuluu, että toisia tönitään ja tuupitaan, viljellään ilkeää huumoria, jota vaaditaan kestämään, suoraan sanottuna vi*llaan päin naamaa ja huomautellaan ilkeästi kaikesta mahdollisesta mitä vain keksitään. Toisen elämää voidaan ronklata ihan niin syvältä kuin vain intoa riittää ja sitä pitää kestää koska niin on lapsuudessakin joutunut tekemään. Toisaalta tään hyvä puoli on se, että suku auttaa pitämään jalat maassa, jos sattuu erehdyksessä joskus itsestään liikoja luulemaan.

Itse olen lähtenyt sille linjalle, että en voi muita muuttaa, mutta en itse lähde tuohon käytökseen mukaan, vaan omalta osaltani ruokin vain aikuismaista suhdetta sisaruksiin. Vuosia se on kestänyt, mutta pahimmat tölväisyt ovat ruvenneet vähenemään, joskin tuskin koskaan poistuvat. Toinen mahdollisuus on nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista oikeilla nimillä. Entä jos kokeilisit sitä?

Äänestä
  • Tämä piereskely ja röyhtäily on asioita, joista joissain suvuissa ei niin pidetä suurta hälyä. Mieheni suku on aivan mahdotonta pieremään. He pierevät ruokapöydässäkin ja kukaan ei ole huomaavinaankaan. Sitä oikein vääntämällä väännetään. Minua se asia on aina häirinnyt. Itselläni on senverran koti kasvatusta, ettei meillä ole tullut kuuloonkaan tälläinen käytös. Onneksi olen saanut omat lapseni oppimaan saman, mutta mieheni lapset ovat ottaneet mallin isänsä suvusta. YÖK!! En ole näyttänyt inhoani mieheni suvulle, koska silloinhan pieremisellä ei olisi mitään rajaa. Tekisivät sitä minua kiusatakseen. Se ihmetyttää, kun esittävät niin fiiniä ja hienoa porukkaa.

    Äänestä

Pieruhuumoriko vanhentui 80 luvulla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veljeni. kirjoitti:

Olemme jo aikuisia kaikki, minulla on 5 veljeä ja olen ainut sisar.
Miksi ihmeessä käytöstavat puuttuvat vieläkin, lapsina ja murkkuiässä piereskely ja ryökiminen oli lapsellista siskon kiusaamista mutta aikuisilta miehiltä en sitä enää ymmärrä.
Tosiaan saattavat minun aikanani pieraista ym. sikamaista.
Itse olen snobiksi moitittu perheeni taholta. Myös vanhempani paukuttelevat aikanani ilkikurisia pieruja.
Minusta tuonsortin "huumori" tai mikälie on vanhentunut jo 20 vuotta sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu