Yhdeltä toiselta foorumilta jäi tällainen aihe päälle. Kysyn nyt tämän palstan lukijoilta asiaa:
Onko metsä pyhä?
Onko metsä pyhä sinulle henkilökohtaisesti?
Jos on, niin miten se ilmenee? Jos ei, niin miten...
Onko se pyhyys enemmän ideologinen ilmaisu, vai liittyykö siihen myös jokin uskonnollinen aspekti?
Itselleni metsä on pyhä - tai oikeammin se on paikka, jossa olen saanut joskus pyhyyden kokemuksia. Uskonnollisuudesta en tiedä, mutta kokemukseen on liittynyt vomakas tietoisuus jonkun itseäni suuremman läsnäolosta. Tuollaisen kokeminen on muuttan ut näkökulmaani ja asennettani maailmaan.
Metsän voi korvata myös muilla luontosanoilla, kuten meri, aavikko, tai luonto.
Onko metsä pyhä?
Onko metsä pyhä sinulle henkilökohtaisesti?
Jos on, niin miten se ilmenee? Jos ei, niin miten...
Onko se pyhyys enemmän ideologinen ilmaisu, vai liittyykö siihen myös jokin uskonnollinen aspekti?
Itselleni metsä on pyhä - tai oikeammin se on paikka, jossa olen saanut joskus pyhyyden kokemuksia. Uskonnollisuudesta en tiedä, mutta kokemukseen on liittynyt vomakas tietoisuus jonkun itseäni suuremman läsnäolosta. Tuollaisen kokeminen on muuttan ut näkökulmaani ja asennettani maailmaan.
Metsän voi korvata myös muilla luontosanoilla, kuten meri, aavikko, tai luonto.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ei ole pyhä, mutta rakas, kuten luonto muutenkin.
Lapsenikin on metsän mukaan nimensä saanut.
metsässä koen täydellisen ykseyden luonnon kanssa ja se antaa omalla tavallaan minulle myös uskonnollisen kokemuksen, jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua. Siellä koen jumaluuden olemassaolon ... näen sen jokaisessa elävässä organismissa ... kasveissa, eläimissä. Voisiko sitä kutsua myöskin panteistiseksi maailmankatsomukseksi?
tärkeä myös luonnonsuojelullisesta näkökulmasta. Metsät ovat elinehtomme ja niiden suojelu tärkeää kaikin puolin.
että sitä voi kutusua panteismiksi. Onko se kokemus jotenkin nimenomaisesti pyhä, uskonnollisella tavalla? Vai yleisempi yhteyden tunne?
Vaikea on kysyä asiaa, jota en osaa itsekään oikein kuvailla :-)
on pyhä.
tartsani asuu siellä
apina.
Pidän kyllä luonnosta, etenkin metsistä, mutta ei ne pyhiä ole.
"mutta kokemukseen on liittynyt vomakas tietoisuus jonkun itseäni suuremman läsnäolosta"
Ei ole tarkoitus vähätellä mitenkään, mutta minusta tuollainen johtuu "vain" omasta pääkopasta ja ehkä jollain tapaa omista peloistakin ja mielikuvituksesta. Hämärä tai pimeä metsä, miksei joskus päivänvalokin, saa(nee) mielikuvituksen laukkaamaan, etenkin jos siellä on yksin tai hyvin pienessä porukassa.
melkoisen tottunut liikkumaan metsissä, itsekseni. Pelot tai mielikuvitus eivät saa minua tuntemaan tuntemuksia, edes hämärässä :-) Se on niille, jotka eivät ole tottuneet metsään.
Johtuuko kaikki omasta pääkopasta muuten, vai jostain muusta, sen jätän avoimeksi. Olen kuitenkin joutunut metsässä "toiseen paikkaan". Joko ajassa tai todellisuuden tasoissa liikkuen. SE on ollut vähän pelottavaa, kokemuksen outouden vuoksi. Mutta se ei ole edes liittynyt siihen, olenko ollut syvällä metsässä vai "kotinurkilla". Eikä varsnkaan valon määrään.
Kysynkin juuri siksi, että se kokemus on niin outo, jonka olen saanut. Siinä ei ole erityistä hyvää, eikä erityistä pahaa. Se on lähinnä todellisuussiirtymä - tai jotain.
En osaa selittää sitä itselleni muuten kuin pakanallisesti: Tapion, tai jonkun muun pyhän läsnäololla.
...on se mullekkii tavallaa pyhä paikka..niiko luonto kaikkinee..ettei nyt ainuastaa metsä...vaa luonto on mulle semmoi elementti mikä luo noita pyhyyden tuntemuksia...enkä ittekkää sanosi niitä uskonnollisuudeksi...
..vaikka kokemukset onkii lähes "jumalallisia"..niiko ne vie mennessään..ikää ko hypnoosissa..euforiassa katselet sitä luontoa ja koet sen olevan sulle järisyttävä kokemus..ja koet olevasi osa sitä..onks se sitte ns...luonto-orkku..x'))))
..muu juu luonto on mulle äärettömän kaunis elementti...mä voisin sanoo sitä äiti maaksi..koska se on mulle asia johon kuulun..johoka napanuora ei katkee...
vai Tapio? Vellamo? Jumalan kunnia luonnossa?
Itsekin koin noin, miten kuvailet, kunnes sain erilaisia kokemuksia. Syvempiä: se tuli itse minun luokse, voimana. Ja se muutti minun ajatusta siitä, mitä tuolla metsän puolella oikeasti tapahtuu.
kuin mikä tahansa muukaan elollinen organismi. Ja elääkseen; sekin tarvitsee kuolemaa.
mitenkään kirjannut pyhyydestä ulos. Mutta sulle siis elollisiin organismeihin ei liity varsinaista pyhyyden kokemusta, näin tulkitsen. Se on ok. Kartoitan vain ihmisten kokemusta.
viherpiipertäjät ei uskalla oikeeseen metsään edes mennä, kun siellä voi todella kohdata jotain itseään suurempaa. Parempi pysytellä Keskuspuistossa ja rakastaa siellä "metsää"
ja maailman tärkeissä kansallispuistoissa on ne ihanat metsänvartijat, jotka aseistettuina kulkevat varjelemassa lajistoa salametsästäjiltä.. Se on sitä kunnon touhua kun oikeasti uhanalaisia lajeja suojellaan. Tietysti me kaupunkilaisviherpiiperöt voimme auttaa omalla tavallamme.
Myös biologit, luontokuvaajat yms. kulkevat kenttätyössään oikeissa metsissä.. Biologiksi haaveilen ja ex-poikaystävä/nykyinen ystäväni on oikea mailmaa kiertävä kuvaaja, joka yhtä paljon luontoa kuin kaupunkeja. Ehkä teemme vielä joskus yhteistyötä.. =)
mutta jotenkin harras olo tuli eilen metsässä, kun valoi siivilöityi havupuiden oksien lomitse polulle ja löytyi kantarellipaikka vailla vertaa. Ja mustikkaakin sen verran, että kädet tulivat siniseksi:)
yleensä tuntuu minustakin. Olen kuitenkin saanut sellaisia kokemuksia, jotka ylittävät tuon arkihartautuksen. Sellaisia, joissa todellisuus on liikkunut "väärin". Hyvin outoa, ei pelottavaa, mutta häiritsevää.
Tämä pyhä-teema tuli kyselyni muodoksi, kun tiedän että metsä on joskus nimenomaan ollut pyhä sen voimien vuoksi. En tiedä, olenko kohdannut nuo voimat - pyhän.
metsä on pyhä, niin kuin koko luonto. Se tarkoittaa että kunniotan sitä, haluan vaalia ja suojella sitä, olen sen riistoa vastaan (en sen hyödyntämistä niin kuin jotkut ymmärtävät väärin). Ihailen sen kauneutta, mutta myös haluan ymmärtää miten luonto toimii vaikka se olisikin joskus inhimillisiä lempeyskäsityksiä vastaan.
Metsä (tai luonto) on todellakin paikka, jos voi kokea jonkinlaisen pyhyyden olevan läsnä. Metsän kaikki hahmot, valot ja varjot, tuoksut ja äänet hyväilevät aisteja. Lisäksi on sellainen tunne että on jonkin salaperäisen ja itseä suuremman lähellä. Mieli kummasti rauhoittuu luonnossa liikkuessa.
Kaupunkimetsissä olen joskus kiukkuisena kerännyt pois ihmisten roskia koska ne eivät sinne kuulu ja koska metsä on liian pyhä ollakseen kännäilevien roskaajien kaatopaikkana.