Alussa kaikki oli hyvin. Uusi anoppi ja appi-ehdokas tuntui ihan mukavilta kaiken alkukankeuden jälkeen. Mutta, todellisen pinnan alle näkemiseen menikin sitten sen pari vuotta.
Yhtäkkiä näistä kahdesta ihmisestä kuoritui esiin kaikki se, mitä olivat yrittäneet tekopirteän ja muka-miellyttävän olemuksensa taa kätkeä. He sättivät meille toisen poikansa asioita ja vähättelivät tätä ja tyttöystäväänsä ääneen. En ollut ennen edes osanut kuvitella vanhempia jotka tekee näin. Etenkin kun sain kuulla että nämä sättii vastavuoroisesti meitä ja rahankäyttöämme muille perheesssä. Siis kirjaimellisesti puukottaa lapsiaan selkään.
Yhtäkkiä kaikki keskustelu heidän kanssaan kääntyi siihen, että he ohjasivat koko ajan meitä jos missäkin asiassa. Näkivät itsensä kaikkivoipina kertomaan sitä miten he tekevät asiat ainakin näin ja joka käänteessä tuli valistusta, mitä he itse eivät varmaan edes huomanneet tekevänsä.
Parasta oli kun anoppi alkoi sisustaa uutta kotiamme. Ensin ääneen, ja kun en noudattanut visioitaan, niin alkoi kantamaan pihaan jos mitäkin rompetta. Nytpä tiedän mitä moukkamaisuudella tarkoitetaan. Ja näin totesi siskokin kun appiukko puuttui jo siihen miten meidän tulee pitää häämme, vaikkei sentilläkään tukenut järjestelyjä.
Nykyään en osaa luottaa appivanhempiin ollenkaaan ja varon visusti mitä päästään suustani, koska saatan löytää sen edestäni taas ikävemmissä merkeissä. Enkä tunne oloani enää niin rennoksi heidän kanssaan, aivan kuin olisi arvostelun kohteena koko ajan.
Käymme edelleen kylässä ja näemme heitä melko usein, mutta tältä kai ei voi välttyä kun samassa kaupungissa asutaan.
Yhtäkkiä näistä kahdesta ihmisestä kuoritui esiin kaikki se, mitä olivat yrittäneet tekopirteän ja muka-miellyttävän olemuksensa taa kätkeä. He sättivät meille toisen poikansa asioita ja vähättelivät tätä ja tyttöystäväänsä ääneen. En ollut ennen edes osanut kuvitella vanhempia jotka tekee näin. Etenkin kun sain kuulla että nämä sättii vastavuoroisesti meitä ja rahankäyttöämme muille perheesssä. Siis kirjaimellisesti puukottaa lapsiaan selkään.
Yhtäkkiä kaikki keskustelu heidän kanssaan kääntyi siihen, että he ohjasivat koko ajan meitä jos missäkin asiassa. Näkivät itsensä kaikkivoipina kertomaan sitä miten he tekevät asiat ainakin näin ja joka käänteessä tuli valistusta, mitä he itse eivät varmaan edes huomanneet tekevänsä.
Parasta oli kun anoppi alkoi sisustaa uutta kotiamme. Ensin ääneen, ja kun en noudattanut visioitaan, niin alkoi kantamaan pihaan jos mitäkin rompetta. Nytpä tiedän mitä moukkamaisuudella tarkoitetaan. Ja näin totesi siskokin kun appiukko puuttui jo siihen miten meidän tulee pitää häämme, vaikkei sentilläkään tukenut järjestelyjä.
Nykyään en osaa luottaa appivanhempiin ollenkaaan ja varon visusti mitä päästään suustani, koska saatan löytää sen edestäni taas ikävemmissä merkeissä. Enkä tunne oloani enää niin rennoksi heidän kanssaan, aivan kuin olisi arvostelun kohteena koko ajan.
Käymme edelleen kylässä ja näemme heitä melko usein, mutta tältä kai ei voi välttyä kun samassa kaupungissa asutaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tehkää selvät rajat anopille ja appiukolle. Ei heille kuulu teidän asianne. Jos pyydätte asioihin apua ja vinkkejä, on eri asia kuin pyytää sisustamaan tai mellastamaan teidän kodissanne mielensä mukaan.
Ennen kuin pappi sanoo aamen teidän suhteellenne, on parempi tehdä nämä selkeät rajat. Älä anna mennä asioiden yhtään pitemmälle, jos meinaat rakentaa kunnon suhteen tulevaan puolisoosi.
Ei muuta kuin kunnon asiallinen puhuttelu näille tyypeille ja kyläilykielto jos ei muu tepsi!