Ollaan oltu naimisissa 7vuotta,ja huonosti mennyt jo useita vuosia. Huonosti siksi, että olen tajunnut ettei mieheni kykenekään rakastamaan minua kuten haluaisin. Juuri keskusteltuamme hän myönsikin ettei ole niin tunteellinen, halua näyttää hellyyttä,saati ole niin seksuaalinen jne.kuten minä.
Mies kuitenkin väittää rakastavansa. Ja uskonkin sen. Ongelmana vaan että kaipaan hellyyttä,läheisyyttä,huomionosoituksia,intohimoa ja seksiä useammin kuin sitä saan.!!! Eroanko vai tyydynkö tähän? olen kiukkuinen ja ahdistunut kun ajattelen liittoamme,mutten siltikään haluaisi luovuttaa. Mies kyllä sanoi ettei kykene ikinä muuttumaan.....on raskasta!
Mies kuitenkin väittää rakastavansa. Ja uskonkin sen. Ongelmana vaan että kaipaan hellyyttä,läheisyyttä,huomionosoituksia,intohimoa ja seksiä useammin kuin sitä saan.!!! Eroanko vai tyydynkö tähän? olen kiukkuinen ja ahdistunut kun ajattelen liittoamme,mutten siltikään haluaisi luovuttaa. Mies kyllä sanoi ettei kykene ikinä muuttumaan.....on raskasta!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Paremman avioliiton rakkauspankki / Hanna Ranssi-Matikainen
ihan samoissa "lemmen"tuskissa. Mieheni on sanonut ihan samaa eli hän ei tunteiden näyttämisestä, avoimuudesta, hellyydestä ymmärrä. Empatiakin tuntuu pysyvän hänen päässään.
Itkut ja naurut saan yksin elää, ei hän niihin juuri osallistu, itkuihin etenkään.
Pariterapian tulos oli se, että miten voi kauhalla antaa jos on aikanaan lusikalla saanut. Ei hänellä ole edes ymmärrystä siitä, miten rikasta ja tunteikasta elämä voisi olla.
Tuskaista on, elämä on niin lyhyt. Tunnen kituvani joka päivä hänen kanssaa, vaikka muuten asiat sujuvatkin ja tulemme hyvin toimeen. Lapsi jarruttaa lähtöpäätöstä.
Tunne yrittäneeni kaikkeni jo, monen vuoden huudot ja itkut, kauniit puheet ja itse pitänyt avoimen linjan, pariterapiaan vienyt ja yksilöterapiassakin hän käy. Mikään ei tunnu aukaisevan hänelle sitä ymmärrystä, että parisuhde vaatii tunteita, avoimuutta ja läheisyyttä...
Mitä enää on jäljellä kuin se, että alkaisi elämään oman näköistä elämää?