kaula valuu

eli siis tuolla randy rhoads kitaralla kun seisaaltaan soittelen niin kaula tuppaa valumaan alaspäin ja body pyrkii ylöspäin. Onko tämä semmoinen juttu minkä kanssa pitää vain elää vai onko asia säädettävissä. Hihnan potikoiden siirtäminen voisi varmaan auttaa mutta siinä tulee turhia jälkiä kitaraan.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuon sähkiksen kaula taitaa painaa sen verran että se vaan pyrkii laskeutumaan, samaa pulmaa on monessa muussakin sähkiksessä ja tuon kanssa pitää vaan oppia elämään.

Yksi tapa soittaa seisaalleen tuollaisella V-mallisella bodyllä on välistä tuke sen bodyn alapäätä vaikka toiseen jalan reiteen ja konserteissakin näkee sitä että mies nostaa jalkansa vaikka sen monitorointi-kajarin päälle (jalka hieman silloin koukussa) ja tukee sen bodyn alapäätä sitten reiteen.

En tiedä kandeeko kitaran bodyn alapäähän laitella mitään painoksi tai kenties muuntaa kitaran hihan tappeja jotenkin toisiin paikkoihin ym.

Painoa en itse lähtis lisäilemään koska painaahan nuo jo muutenkin eikä lisäpaino ole soittajalle ainakaan eduksi.

Yleisin tapa on vissiin tottua tuollaisen sähkisken soittoasentoon sekä siihen että se pyrkii valumaan tai sitten muuttaa niitä hihnatappien paikkoja ja tietysti hieman koukussa olevaan jalan reiteen myös tukee soitettaessa.

Ei tästä varmaan kauheasti apuja ollu sulle, itellä ei tuota sähkistä ole joten en voi oikein ns. pidemmällä kokemuksella antaa edes apuja tuohon.

Äänestä

Toi on klassinen ongelma, sekä kitaroilla että bassokitaroilla. Eli tollaiset nylonhihnat on niin liukkaita paitaa vasten, että skitta valuu.

Toi on vastaus, esimerkiksi:

http://www.thomann.de/fi/harley_benton_gitarrengurt_suede_brown.htm

Eli hihnan sisäpuoli on nahkan karhea sisäpinta, jolloin kitara pysyy paikallaan.

Vanha kikka oli ostaa säämiskää ja ommella se nylonhihnan sisäpuolelle olkapään kohdalle.

Äänestä
  • Tuo käväisi itsellänikin mielessä, mutta ihmettelin kun sitä ei kuitenkaan tapahtunut toisen v kitarani kanssa. Mutta pitänee tästä lähtä etsimään uutta hihnaa :)

    Äänestä

tai vaihda se hihna. randyien kaulat tuppaa aina tippuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rr3 kirjoitti:

eli siis tuolla randy rhoads kitaralla kun seisaaltaan soittelen niin kaula tuppaa valumaan alaspäin ja body pyrkii ylöspäin. Onko tämä semmoinen juttu minkä kanssa pitää vain elää vai onko asia säädettävissä. Hihnan potikoiden siirtäminen voisi varmaan auttaa mutta siinä tulee turhia jälkiä kitaraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu