Olen 3. vuotta naimisissa ihanan miehen kanssa. Nyt vaan on tullut työpaikalta ihastus, eräs mies, jolla on tunteita minua kohtaan ja minulla häntä. Mitään ei ole koskaan tapahtunut, vain keskusteluita ja yhteisiä työkeikkoja. Aina kun näemme, tuntuu välillämme järkyttävä tunnelataus. En halua suhdetta, enkä eroa mutta olen hämilläni tästä. Meneekö tämä ohi, vai mitä pitäisi tehdä. Unelmoin työkaveristani koko ajan, välillä hän unohtuu joksikin aikaa mutta kun taas kohtaamme, alkaa tunteet jyllätä..
ihastuminen
taina -
1471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihastuksia tulee ja menee, oli sitten varattuja tai ei. Ihan perustotuus, jonka eteen suurin osa meistä tulee ja hyvinkin usein työpaikalla. Meilläkin on isossa työpaikassa 20 naista ja tasan yhteen olin aikanaan rakastunut. Välimme ovat edelleen kunnossa. Sanonkin että kannattaa reilusti tunnustaa ihastus. Ei ne jutut aina perseelleen mene : )
Meillä jopa välit parani kun molemmat sai varmuuden toisen tunteista. Paria meistä ei kuitenkaan tullut