Helppo nainen

Miksi niin h-tin monet naiset ovat ennemmin tai vähän myö-
hemmin vaikeita, osoittatuvatkin ihan muuksi kuin mies ensin
luuli. Miksi ihanasta naisesta pitää tulla hankala, veemäinen,
mustasukkainen (ilman syytä), vaativa, omistushaluinen, mää-
räilevä, ja pahimmassa tapauksessa itsestään huolehtimaton??

Yksi esimerkki (monien joukossa)muutaman vuoden takaa:
Nainen alkoi kyselemään miksi pidin kännykkää takin taskussa
ollessani hänen luonaan (siihen asti se oli ollut näkyvillä).
Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa ja heti tuli huomautus,
mustasukkainen sellainen. Ja kun ennen tätä jo kelailin lo-
petanko suhteen vai en.
Olen kokenut (liian) monia vastaavia juttuja, outoa käytöstä,
omistushalua etc. Ettekö tajua, että mies lähtee, jos käytös
muuttuu osastoon-"vittumainen". Sitäkö haluatte? Eivät aina-
kaan nämä naiseni halunneet, mutta monet olen
jättänyt vastaavien juttujen vuoksi.

Nyt on nainen, jota ei hetkauta paljon mikään. Olen hulluna
häneen, ja nautin tästä rennosta ilmapiiristä ja kaikesta
hauskasta ja hyvästä mitä meillä on. Ainoa asia mikä häntä
hetkauttaisi, olisi liian päälle käyvä asenne minulta. Vaa-
timukset joka päiväisistä tapaamisista (joita en itsekään
onneksi halua). Suhde alkoi hitaasti mutta varmasti ja nyt
se alkaa olla parhaimmillaan. Eikä tätä suhdetta häiritse mi-
kään, ei lapset, eikä se prrr:leen Koira:) Lapsi onneksi jo
iso hänelläkin, vaikka on vielä alta nelikymppinen.
Hämmästyn lujaa, mikäli tämä nainen aiheuttaisi jonkun
typerän yllärin. Hänen välitön ja rento asenteensa saa paljon
nähneen miehen onnelliseksi. Olisipa enemmän vastaavia...
801207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

hiljaa ja nyrkin ja hellan välissä niin silloin hyvä?
Katsoisit peiliin mies ja miettisit vähän, olisiko jotain tehtävissä sinunkin puoleltasi!

Äänestä
  • Tässä kukaan ole hellan ja nyrkin välissä:)
    En ole koskaan harrastanut moista...Mutta jättänyt
    kaltaisesi.
    Tässä ollaan sylikkäin. Nauretaan, pidetään hauskaa, ollaan aikuisia
    ja välillä vähemmän aikuisia:)
    Katso itse peiliin ja lue uudestaan!
    Uskomattomia kommentteja toisten onnellisuudesta...

    Äänestä

  • Olen tehnyt meille safkaa kertaa monta.:)

    Äänestä

Eikö sulle yksi nainen riitä? Jos on kerran omansa löytänyt, miks poraamaan sitä, ettei muut ole samanlaisia? Joku toinen mies ei kokisi tulevansa rakastetuksi, jos nainen ei olisi vähän mustasukkainen.

Äänestä
  • Mistä teitä katkeria naisia oikein riittää???
    Mitä olen porannut?
    Ihmettelen vain naisten käytöstä, joka täälläkin tulee
    näköjään välittömästi esiin. Outoja naisia, kuten jo totesin.
    Helmet ovat harvassa...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mistä teitä katkeria naisia oikein riittää???

    En mäkään käy miehen logiikassa valittamassa, et miks kaikki miehet ei ole yhtä mukavia kuin tämä mun mieheni. Minusta se olisi perin outoa.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    En mäkään käy miehen logiikassa valittamassa, et miks kaikki miehet ei ole yhtä mukavia kuin tämä mun mieheni. Minusta se olisi perin outoa.

    Tässä raapaisi sinua...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mistä teitä katkeria naisia oikein riittää???
    Mitä olen porannut?
    Ihmettelen vain naisten käytöstä, joka täälläkin tulee
    näköjään välittömästi esiin. Outoja naisia, kuten jo totesin.
    Helmet ovat harvassa...

    äläkä murehdi millaisia toiset ovat ja eivät ole.
    Ihmettelen mitä täällä kyselet kun helmi sylissäsi on.

    Ei kaikki naiset ole katkeria vaan järkeviä naisia ja jokainen elää tyylillään, et voi vaatia että kaikki olisi ja menisi niin kuin sinä haluat.

    Terv: ei katkera vaan onnellinen nainen.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tässä raapaisi sinua...

    Minä en ole veemäinen enkä edes suhteessa, mutta kyllä minuakin vähän ihmetytti tuo että haluaisit vastaavia naisia olevan enemmän. Eikö se yksi sinulle riitä?

    Ja kyllä itsekin olet aika herkkä jos ero tulee kun sinulta erehtyy kysymään, miksi pidät puhelinta taskussa.

    Äänestä

  • helmestäsi kirjoitti:

    äläkä murehdi millaisia toiset ovat ja eivät ole.
    Ihmettelen mitä täällä kyselet kun helmi sylissäsi on.

    Ei kaikki naiset ole katkeria vaan järkeviä naisia ja jokainen elää tyylillään, et voi vaatia että kaikki olisi ja menisi niin kuin sinä haluat.

    Terv: ei katkera vaan onnellinen nainen.

    vaan jäi taas tänään... En murehdi menneitä..Mut näistä on mielenkiintoista
    keskustella...Olen vain menettänyt monia suhteita naisen oudon käytöksen vuoksi..
    Näistä miehet muuten juttelee enemmän kuin naiset arvaa..:)

    Äänestä

  • sldkfjsldjfn kirjoitti:

    Minä en ole veemäinen enkä edes suhteessa, mutta kyllä minuakin vähän ihmetytti tuo että haluaisit vastaavia naisia olevan enemmän. Eikö se yksi sinulle riitä?

    Ja kyllä itsekin olet aika herkkä jos ero tulee kun sinulta erehtyy kysymään, miksi pidät puhelinta taskussa.

    Sitä ennen oli jo muuta...
    Miksen haluaisi, että helppoja naisia olisi enemmän???

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Sitä ennen oli jo muuta...
    Miksen haluaisi, että helppoja naisia olisi enemmän???

    Eli olit jo miettinyt jättäväsi naisen, ja sitten vielä ihmettelet että nainen käyttäytyy epäilevästi? Luultavasti hän oli huomannut ettei enää kiinnosta sinua samalla tavoin ja tietysti se vähän kiinnostaa selvittää siinä vaiheessa. Ehkä oikeasti olikin syy pitää se puhelin taskussa vastoin aikaisempaa käytöstä?

    Miksi haluaisit että helppoja olisi lisää, kun sinä olet naisen itsellesi löytänyt?

    Mullakin on muuten kaikki exät toivoneet taholtani pientä mustasukkaisuutta. Jos olen ollut ihan välinpitämätön heidän menemisistään niin ovat olleet ihan loukkaantuneita. Kukaan ei olisi suuttunut jos olisin kysynyt miksi pitää puhelinta piilossa, ennemminkin päinvastoin.

    Puhelin unohtui taskuun.

    Mustasukkaisuus ei kerro rakkaudesta, vaan liiallisesta omistushalusta.
    Mustasukkainen ihminen on keskeneräinen psyykeltään. Ja mikä pahinta,
    omaa huonon itsetunnon. Luottamus on SE juttu, joka kantaa.

    Minä en tarvitse helppoja naisia lisää, mutta kun tietää kuinka monta
    suhdetta murenee vaikeiden luonteiden vuoksi...En toivoisi kellekään
    sellaista.

    jos olet ollut itse NIIN EPÄLUOTETTAVA, ettet ole edelliselle kumppanillesi pystynyt avoimesti ja rehellisesti kertomaan tunteistasi-------> olit miettinyt eroa jo ennemmin, mutta et puhunut mitään hänelle.

    Tiesitkö, että naiset vaistoavat asioita herkästi? Oli puhelimen piilotteluun syitä tai ei, niin asian aiheuttama epätietoisuus oli sinun itsesi siihen entiseen naiseesi kylvämää.

    Ei anna hyvää ennustetta seuraavallekaan suhteelle, ennemmin tai myöhemmin löydät itsesi samnkaltaisesta tilanteesta. Ellet opi mistä luottamuksessa on kyse oikeasti. Se on kahden kauppa.

    Äänestä

  • sldkfjsldjfn kirjoitti:

    Eli olit jo miettinyt jättäväsi naisen, ja sitten vielä ihmettelet että nainen käyttäytyy epäilevästi? Luultavasti hän oli huomannut ettei enää kiinnosta sinua samalla tavoin ja tietysti se vähän kiinnostaa selvittää siinä vaiheessa. Ehkä oikeasti olikin syy pitää se puhelin taskussa vastoin aikaisempaa käytöstä?

    Miksi haluaisit että helppoja olisi lisää, kun sinä olet naisen itsellesi löytänyt?

    Mullakin on muuten kaikki exät toivoneet taholtani pientä mustasukkaisuutta. Jos olen ollut ihan välinpitämätön heidän menemisistään niin ovat olleet ihan loukkaantuneita. Kukaan ei olisi suuttunut jos olisin kysynyt miksi pitää puhelinta piilossa, ennemminkin päinvastoin.

    "Ehkä oikeasti olikin syy pitää se puhelin taskussa vastoin aikaisempaa käytöstä?"

    Taitaa rouva olla itse vähän mustasukkaista tyyppiä ja aloittajan teksti otti luonnolle?

    En todellakaan ymmärrä miksi joku mies haluasi mustasukkaisen naisen itse seurustelin naisen kanssa jonka mustasukkaisuus paljastui vasta kun muutimme yhteen, hän alkoi rähjäämään että petin häntä jos tulen töistä 10 minuuttia normaalia myöhemmin (mainitsen vielä että on liukuva työaika ja joskus vaan ei pääse normaaliin lähtöaikaan), en todellakaan liioittele, oli ihan sairasta touhua.
    Mitään perusteita siis ei ollut väitteelle en koskaan häntä pettänyt.

    Äänestä

  • puhumaan, kirjoitti:

    jos olet ollut itse NIIN EPÄLUOTETTAVA, ettet ole edelliselle kumppanillesi pystynyt avoimesti ja rehellisesti kertomaan tunteistasi-------> olit miettinyt eroa jo ennemmin, mutta et puhunut mitään hänelle.

    Tiesitkö, että naiset vaistoavat asioita herkästi? Oli puhelimen piilotteluun syitä tai ei, niin asian aiheuttama epätietoisuus oli sinun itsesi siihen entiseen naiseesi kylvämää.

    Ei anna hyvää ennustetta seuraavallekaan suhteelle, ennemmin tai myöhemmin löydät itsesi samnkaltaisesta tilanteesta. Ellet opi mistä luottamuksessa on kyse oikeasti. Se on kahden kauppa.

    Naiset vaistoavat herkästi, joooo. Ja varsinkin mustasukkaiset.
    En piilotellut puhelintani, se vaan sissus siunakkoon UNOHTUI sinne
    takin taskuun. Ei minulla ollut silloin mitään muuta menossa.
    Ja sinä et voi tietää, mitä se aiheutti! Yksi viaton puhelin.

    Eroni jälkeen en ole pettänyt yhtäkään naista. Ja "petin" vaimoani, kuten
    hänkin minua, kun kaikki oli jo ohi. Silloin jo olimme antaneet luvan siihen.
    Käytännön syistä elimme vielä hetken samaa taloa.

    Nyt on hyvä suhde.:)

    Äänestä

Itse haluaisin mieluiten naisen, joka saa olla joskus vähän mustasukkainenkin. Sen sijaan mitään sitoutumiskyvytöntä ja yli-itsenäistä naista en halua.

Äänestä
  • Mustasukkainen ilman syytä??? Siitä vaan.

    Äänestä

  • On sitoutunut elämässään 10v. ajan, ja ymmärrän h-tin hyvin,
    jos ei nyt ole innostunut heti kättelyssä yhteen muuttamisesta tms.
    Siksi jätti edellisensä.
    Suhde voi hyvin, kun on vapautta.
    Kun on elänyt kerran tai useammin pitkässä suhteessa...Tietää paljon.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mustasukkainen ilman syytä??? Siitä vaan.

    mieheni olisi pikkaisen mustasukkainen. Siis vain vähän. Jos ei ole ollenkaan mustasukkainen, tuntuu ettei se toinen sitten niin kamalasti välittäisi jos joku toinen veis...

    Äänestä

  • että jotta kirjoitti:

    mieheni olisi pikkaisen mustasukkainen. Siis vain vähän. Jos ei ole ollenkaan mustasukkainen, tuntuu ettei se toinen sitten niin kamalasti välittäisi jos joku toinen veis...

    Mutta tuskin haluaisit kyttääjää...Joka tekisi omia omituisia päätelmiään
    asioista, joista terveen itsetunnon omaava ei tekisi.

    Äänestä

  • Se on puhuttu ja nyt se on itsestään selvyys.
    En halua mustasukkaista naista, enää ikinä.
    Mihin vedät sen rajan? Mikä on "vähän mustasukkaista" ja mikä enemmän?

    Äänestä

Ei varmaan uskalla jos on nähnyt karkaavia miehiä.

Voiko nainen keskustella terassilla tuntemattoman miehen kanssa, ilman että häntä kotona tapaava mies luulee jotain?

Äänestä
  • On miespuolisia kavereita. Mutta tiedäthän...Sen kyllä huomaa ja tuntee
    milloin suhde on hyvällä mallilla, joten luotan täysin naiseeni, ja asioista
    on keskusteltu. Minullakin naispuolisia ystäviä, joita tässä iässä alkaa
    olemaan. Tässä vaiheessa ei ole mitään "onks toi nyt vaan kaveri vai irtoisko
    siltä"-kuvitelmia. Kaverit on kavereita. Paras ystäväni on ollut jo 15v. nainen.
    Enkä muuten tunne mitään tarvetta kyttäillä (en ole ennenkään moista har-
    rastanut) naiseni menoja. Ei hänkään tee vastaavaa.
    Tilan antaminen on jotenkin luonnollista tällä iällä, ja kun on elänyt sen pitkän
    liiton...Se on oikeastaan tärkeimpiä juttuja, ettei tukahduta toista.
    Elämästä saa silloin kaikki sen hyvät puolet.:)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    On miespuolisia kavereita. Mutta tiedäthän...Sen kyllä huomaa ja tuntee
    milloin suhde on hyvällä mallilla, joten luotan täysin naiseeni, ja asioista
    on keskusteltu. Minullakin naispuolisia ystäviä, joita tässä iässä alkaa
    olemaan. Tässä vaiheessa ei ole mitään "onks toi nyt vaan kaveri vai irtoisko
    siltä"-kuvitelmia. Kaverit on kavereita. Paras ystäväni on ollut jo 15v. nainen.
    Enkä muuten tunne mitään tarvetta kyttäillä (en ole ennenkään moista har-
    rastanut) naiseni menoja. Ei hänkään tee vastaavaa.
    Tilan antaminen on jotenkin luonnollista tällä iällä, ja kun on elänyt sen pitkän
    liiton...Se on oikeastaan tärkeimpiä juttuja, ettei tukahduta toista.
    Elämästä saa silloin kaikki sen hyvät puolet.:)

    Eli et pysty olemaan miehen kanssa kaveri? Mikä ihmeen paras ystävä? Oman naisen pitäisi olla paras ystävä ja kumppani ehdottomasti! Petät.

    Jos haluat olla kuin 2 naisystävää parhaan ystäväsi kanssa, niin kikattele pois naisten piireissä.

    No ehkä sieltä saa teetä ja sympatiaa. Mitähän kaikkea juoruatte, toivottavasti ei naisestasi ainakaan tai suhteesta.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Ja vaikka olisi kuinka nykyaikaa nämä kaverijutut, niin en minäkään tapaa muita miehiä säännöllisesti kaverimielessä. Ei tod.! Messenger korkeintaan. Miehet taas huitelee missä sattuu naisten kanssa.

    Miehet haluaa aina panna, vain nais -kaverisi- estää sen.

    Ihanne on tosiaan kaveri, plaltoninen. Mutta siihen en usko.. Ja jos aletaan puhua parhaasta ystävästä niin melko naismaista. Alunperin kysyin terassijuttelusta, mutta puhuit sitten muusta.

    Mikä on naismaista?????????????:)
    Sekö, että on ystävystynyt naisen kanssa...Outoa logiikkaa!
    Tämä ystäväni on nyt toisessa liitossaan ja molemmat miehensä
    ovat tietäneet minut. Ollaan käyty kaljoilla etc.
    Ne piirit missä liikun taitavat olla aika erilaisia kuin ne missä sinä.
    Tunnen ja tiedän näitä vastaavia ystävyyssuhteita paljonkin.
    Taidat olla tapoihisi ja vääristyneisiin ajatusmalleihin kangistunut.
    Kyllä maailma on väärällään vastaavia ystävyyssuhteita. Eikä niissä
    vonkailla puolin eikä toisin. Naispuolisia ystäviä on muitakin. Ja miespuolisia.
    Ääliöt eivät kuulu kaveripiiriini.

    Pitääkö sinulle erikseen vielä mainita terassi-jutusta??? Luulin, että
    ymmärrät vastaukseni sisältäneen senkin pointin...

    Hyvä sellainen: ystäväni mies järkkäsi liput tyttärelleni rock-festareille.
    On äänivastaava eräässä isossa lafkassa. Tällaista on elämä aikuisten
    maailmassa.

    Naismaista ja törkeää on että sulla on naisystäviä (livenä??) ja vielä "parhaana kaverina". Oma naisesi jää sillä aikaa TÄYSIN yksin (kakkoseksi) kun vietät aikaa toisen naisen kanssa vaikka olisi mikä kaveri.

    Miehensä eivät takuulla pidä sinusta mutta eivät uskalla sanoa. Naisesikaan ei ilahdu naiskavereistasi, ei myös uskalla sanoa niistä.

    Minä en liiku piireissä. Minulla ei ole vääristynyt mikään, vaan omat mielipiteet. Olet itse kangistunut luulemaan että henkistä uskollisuutta ei ole.

    "Kyllä maailma on väärällään vastaavia ystävyyssuhteita." Niinpä, voi naisparat kun oma mies menee tuolla naisten kanssa kaverina pitkin kyliä ei aikaa riitä edes omalle naiselle juurikaan.

    Sinä et puhunut terassista pelkästääni niinkuin minä aloitin. Vaan aloit selittää jotain pas*aa kuinka roikut naisystävien kanssa jossain. Itse puhuin hetken terassikeskustelusta jossa ei kaveerata. Unohda!

    Olkaa vaan miehet ystäviä naisten kanssa. Mutta me naiset emme pidä siitä (ehkä jotkut pitää mutta sinisilmäinen voi olla), se kertoo että mies ei ajattele tunteitamme yhtään pätkän vertaa. Miehet haluavat aina panna naisystäviä, mutta nainen estää sen vain. Tai vaikka olisi VAIN platonista (henkistä pettämistä osittain), niin kas kun juttu luistaa miellyttävämmin kuin miehen kanssa pälä pälä? Ihme ettei heteromiehiä ole kavereinasi ensisijassa!

    Voi kun on niin kivaa ja ihanaa kun kaikki on niin ystävää että.

    ---------Jos on todella platonista- voi toimia, jos ei vietä liikaa aikaa naisystävien kanssa. Mutta kannattaa tarkastaa onko munat tallella sen jälkeen kun on jauhanut 7 tuntia naisten juttuja.

    Sori nyt vaan mutta kerrankin pakko sanoa!

    Sitten on facebookit ja sun muut. :)

    "Hyvä sellainen: ystäväni mies järkkäsi liput tyttärelleni rock-festareille.
    On äänivastaava eräässä isossa lafkassa."

    Kuvitteellinen teoreettinen juttu alla oleva:

    Olit tietysti pelannut sulkapalloa naisen kanssa 3 kertaa viikossa, vuosien ajan ja nu**it autossa joka hetken jälkeen 2 kertaa??? Nainen puhuu kotona: "on se Jorma niiiin ihana ja reilu mies, annappas Pertsa pari lippua heidänkin perheelle, kun sulla noita suhteita on.." ??

    "Tällaista on elämä aikuisten maailmassa."

    On on. Kivaa puhua akkojen juttuja?? Mutta ei se mitään onhan jotkin naiset miehistyneet.

    Tai toinen esimerkki. Menet vaikkapa "Kertun" kanssa hänen kotiinsa (sinkku) kahville, pälpätät maat ja mannut 5 tuntia. Käytte läpi vaimosi ja sinunkin suhdetta sekä mahdollisia ongelmia. Puhutte Kertun asioista, työasioista, Kertun meikkiasioista, kyselette toisilta kaikenlaisia kysymyksiä minne matkustaisit -tyylillä, sukulaisista, parannatte maailmaa. - Ja kotona et puhu vaimon kanssa mistään???? Korkeintaan 3 minuuttia "onpa hyvä ilma", "menen kauppaan".

    Ette puhu ainakaan Kertun kanssa autoista, urheilusta, työkaluista, seksistä (??), miesten saunailloista, miesten eräilystä tms. ??

    Jos tiedät kerta mistä saa PLATONISIA miesystäviä, lähetäpä tännekin. En ole koskaan tavannut miestä joka ei halua panna. Tai suostuu vain ystäväksi helpolla. kerta se olisi ensimmäinenkin. En menisi vain mitenkään vannomaan että miesystävä ehdokkaani hyväksyisi mieskaverini. En todellakaan. :) Vaikka hänellä itsellään olisi sata naisystävää ystävänä, ollut jo vuosia. Varmaan vertaa minua niihin.

    Lisäksi kyllä henkinen puoli menee ystävien mukanaa, aikaa siellä kuluttaa.. elämä on lyhyt. Rakas kotona, onko unohdettu.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Naismaista ja törkeää on että sulla on naisystäviä (livenä??) ja vielä "parhaana kaverina". Oma naisesi jää sillä aikaa TÄYSIN yksin (kakkoseksi) kun vietät aikaa toisen naisen kanssa vaikka olisi mikä kaveri.

    Miehensä eivät takuulla pidä sinusta mutta eivät uskalla sanoa. Naisesikaan ei ilahdu naiskavereistasi, ei myös uskalla sanoa niistä.

    Minä en liiku piireissä. Minulla ei ole vääristynyt mikään, vaan omat mielipiteet. Olet itse kangistunut luulemaan että henkistä uskollisuutta ei ole.

    "Kyllä maailma on väärällään vastaavia ystävyyssuhteita." Niinpä, voi naisparat kun oma mies menee tuolla naisten kanssa kaverina pitkin kyliä ei aikaa riitä edes omalle naiselle juurikaan.

    Sinä et puhunut terassista pelkästääni niinkuin minä aloitin. Vaan aloit selittää jotain pas*aa kuinka roikut naisystävien kanssa jossain. Itse puhuin hetken terassikeskustelusta jossa ei kaveerata. Unohda!

    Olkaa vaan miehet ystäviä naisten kanssa. Mutta me naiset emme pidä siitä (ehkä jotkut pitää mutta sinisilmäinen voi olla), se kertoo että mies ei ajattele tunteitamme yhtään pätkän vertaa. Miehet haluavat aina panna naisystäviä, mutta nainen estää sen vain. Tai vaikka olisi VAIN platonista (henkistä pettämistä osittain), niin kas kun juttu luistaa miellyttävämmin kuin miehen kanssa pälä pälä? Ihme ettei heteromiehiä ole kavereinasi ensisijassa!

    Voi kun on niin kivaa ja ihanaa kun kaikki on niin ystävää että.

    ---------Jos on todella platonista- voi toimia, jos ei vietä liikaa aikaa naisystävien kanssa. Mutta kannattaa tarkastaa onko munat tallella sen jälkeen kun on jauhanut 7 tuntia naisten juttuja.

    Sori nyt vaan mutta kerrankin pakko sanoa!

    Sitten on facebookit ja sun muut. :)

    Kykenee olemaan ystävä naisen kanssa. Niin yksinkertaista...
    Kävikö pienessä mielessäsi, ettei minulla enää olisi kyseistä ystävää, mikäli
    olisin alkanut vonkaamaan häneltä? Jos sinulla on niin epätoivoisia ja naisia
    saamattomia mieskavereita, se ei mitenkään liity minuun. Sääliksi käy mies-
    puolisia kavereitasi.

    Naisiin tutustuminen seurustelu- tai pelkästään panomielessä ei ole koskaan
    tuottanut ongelmia. Sinun maailmasi ei ole koko maailma. Kaltaisiasi turhasta
    mustasukkaisia naisia en kaipaa. Aikuinen, hyvän itsetunnon omaava nainen
    kestää kaverini aivan kuten minäkin hänen (miespuoliset) kaverinsa.
    Edellinen pidempi suhteeni: ystäväni mopoili miehensä kanssa kaupunkiin,
    jossa kyseinen nainen asui, vietimme hauskat pari päivää, ei ongelmia.
    Aika kylmää kyytiä olisi jättää ystävät suhteen vuoksi! Jos suhde ei kestä
    ystäviä, se on sanonko mikä "suhde". Sinä voit tehdä niin, mikäli suhteen
    saat aikaiseksi tiukkapipoisuudeltasi. Hylkäätkö hyvän miehen
    sen vuoksi, että tällä on naispuolinen ystävä??? Onneksi olkoon.:) Yksin jäät.
    Tässä iässä on todella monella naisella ja miehellä vastakkaista sukupuolta
    olevia ystäviä. Elämä tuo niitä, jos elää. En muista yhtään seurustelusuhdetta,
    jossa myös naisella ei olisi ollut miesystäviä!

    Emme puhu meikeistä (ystäväni ei puhu vastaavista asioista, ikinä), emme
    kikattele, emme kerro suhteistamme kuin yleiset kuulumiset jne. Emme har-
    rasta 7 tunnin keskustelusessioita.

    Eilen: puhuimme Nick Hornby'n kirjasta "Alas on pitkä matka" ja muistakin
    kirjoista. Suunnittelimme josko mentäisiin neljästään tetteriin erästä hyvää
    näytelmää katsomaan.

    Munat tallella ja voivat hyvin:)

    Enkä muuten keskustele autoista ja eräretkistä miespuolisten ystävienikään
    kanssa. Eivät ole mitään Esson baarin "tosimiehiä".
    Aiheet samat kuin naispuolisen ystäväni kanssa. Samanhenkisiä ihmisiä
    kun kaikki olemme.

    Ja muuten...Ystäväni miehet ovat suhtautuneet minuun kuin kehen tahansa
    perhetuttuun tms. Viimeksi kuskasin pariskunnan bussille, kun lähtivät kon-
    serttiin toiseen kaupunkiin. Eikö olekin kamalaa!:)

    Sori nyt vaan, pakko sanoa!

    "Sääliksi käy mies-puolisia kavereitasi."

    Ei, ei ole vonkaavia kavereita.

    "Naisiin tutustuminen seurustelu- tai pelkästään panomielessä ei ole koskaan
    tuottanut ongelmia."

    ??? Mihin se liittyy. Oletko pelimies?

    "Sinun maailmasi ei ole koko maailma."

    Ei sinunkaan maailmasi ole koko maailma. Ota huomioon että kaikilla saa olla mielipiteitä, erilaisia kuin omasi.

    "Kaltaisiasi turhasta mustasukkaisia naisia en kaipaa." En ole mustasukkainen. En silti tuomitse hieman mustasukkaisia miehiä. Liika mustasukkaisuus ei toimi. Ihmettelen vain miehiä joilla on halu mennä "käsikynkkää"(vertauskuva) naisystäviensä kanssa, vaimon ollessa muualla. Vaimosi kai kuuluisi olla huomion kohteena useimmiten.

    "Aikuinen, hyvän itsetunnon omaava nainen kestää kaverini aivan kuten minäkin hänen (miespuoliset) kaverinsa." Hyvä jos naisesi tykkää että vietät kaikki vapaa-aikasi muiden naisten kanssa. Ja hän muiden miesten.

    "Edellinen pidempi suhteeni: ystäväni mopoili miehensä kanssa kaupunkiin,

    saat aikaiseksi tiukkapipoisuudeltasi."

    Ei ole kyse jättämisestä, vaan etukäteen suunnittelusta joskus. Tuossa puhuit pariskunnasta siinä on mieskin, et naisesta pelkästään. Ihmettelen mikä miehissä on vikana kun ei kaveriksesi kelpaa, naiset sympaattisempia, tunteita näyttäviä? Ystäviä voi olla monenlaisia, ei ole pakko olla "kaikenlaisia" ystäviä, siellähän voi olla joukossa joku sellainenkin joka paljastuu muuksi mitä kulissi näyttää. Tiukkapipo on itselläsi ?, koska et ota toistenkin näkökantoja huomioon, vaan pidät omiasi täydellisinä.

    "Hylkäätkö hyvän miehen sen vuoksi, että tällä on naispuolinen ystävä??? Onneksi olkoon.:) Yksin jäät." En, mutta se jää todella häiritsemään jos mies viettää aikansa naisen/naisten kanssa, ja minä olen yksin kaiket ajat. Se ei ole suhde tai kunnollinen suhde. Eri asia jos miehen aika riittää moneen, ja oma nainen on ykkönen.

    "Tässä iässä on todella monella naisella ja miehellä vastakkaista sukupuolta

    jossa myös naisella ei olisi ollut miesystäviä!" En tiedä missä iässä olet. Erikoisia naisia sulla oli jos kaikilla miehiä iso nippu ystävinä. Tuttuina eri juttu.

    "Eilen: puhuimme Nick Hornby'n kirjasta "Alas on pitkä matka" ja muistakin

    näytelmää katsomaan." Naisesi kanssa et puhu kirjoista? Etkö voi mennä kahdestaan naisesi kanssa teatteriin koskaan? Tai romantiikkaa? Joskus 4?

    "Munat tallella ja voivat hyvin:)" Eli kiihotut naisten seurassa?

    "Enkä muuten keskustele autoista ja eräretkistä miespuolisten ystävienikään
    kanssa." Pitsiäkö te nypläätte? Miesystävilläsi on myös naisystäviä? Tietysti.

    "Ja muuten...Ystäväni miehet ovat suhtautuneet minuun kuin kehen tahansa
    perhetuttuun tms." Yleensä miehet kuulustelevat ja ottavat selvää muista miehistä!

    "Sori nyt vaan, pakko sanoa!" Niin minunkin!

    Ystävissä ei ole pahaa, mutta et huomaisi jos toisesta tuntuisikin pahalta että naisesi sijaan menet kahville aina naisystäväsi kanssa. Oma nainen pitäisi olla kaiketi myös ystävä ja kumppani? Vaiko

    Minulla on ollut vain mustasukkaisia miestuttuja, joilla naistuttuja. Miten siinä kaveeraa miesten kanssa? Jos kerään 20 mieskaveria, ei kai se haittaa ketään miestä?

    Jos naisesi kuvitteellisesti kuolisi, olisiko jonossa sinua piirittämässä sinkkunaisystäväsi? Tässä on mielenkiintoinen kysymys. Toivottavasti ei! Kuten ei toisinpäinkään. Koska silloin kumppani olisi luottanut siihen kaveriin, turhaan.

    Sellaista.

    Pitääkö sinulle vääntää ratakiskoista kaikki asiat???

    Juuri olet kertonut miten olet kokenut mieskavereittesi Aina vonkaavanö

    Se, että löydän helposti seuraa, kertoo siitä, ettei ikinä ole tarvinnut vonkailla
    kavereilta (naisilta, täsmennän, jotta ymmärrätäisit). Ei siitä, että olisin pelimies.

    Sinulla saa olla mielipiteitä, ja uskon, että olet minkä kerrot, ja että et kykene
    olemaan miesten kanssa ystävä, tai että tunnet vain luusereita.

    Kuka on mennyt "käsikynkkää" ystävä-naisen kanssa??? Missä kohtaa olen
    sanonut niin??? Missä kohtaa olen sanonut olevani naimisissa???
    Missä kohtaa olen sanonut viettäväni kaiken vapaa-aikani ystäväni kanssa???
    Kerro, missä kohtaa??? Kuka on sanonut, ettei minulla ole miespuolisia ystäviä???
    Kuka??? Kuka on sanonut naiseni olevan yksin koko ajan??? Kuka on sanonut, etten keskustele naiseni kanssa esmes kirjoista, kuka on sanonut, etten käy hänen kanssaan kahdestaan vaikka missä??? (suunniteltu mm. Lontoon
    reissua, puhumattakaan kaikesta muusta, hieman vaatimattomammasta)

    Jos miehellä on munat kondiksessa, niin sekö mielestäsi tarkoittaa miesten
    haluavan naida ketä tahansa??? Olet miesvihaaja. Tuo paljastaa sen, pidät miehiä eläiminä.

    Kuvitteletko kaikiien miesten puhuvan vain pakoputkista tai eräreissuista???
    Kertoo sinusta kaiken, olet vanhanaikainen, kaikella tapaa.

    Olenko väittänyt käyväni kahvilla tms. pelkästään ystäväni kanssa???
    Sitä tapahtuu suht' harvoin. Naiseni kanssa teen vastavia juttuja usein.

    Jos menettäisin tämän naisen...Mainitsin jo, että tutustun helposti ja luontevasti naisiin ja jos joku mielenkiintoinen vapaa olisi "näköpiirissä" tekisin tuttavuutta.
    Kiirettä en pitäisi.
    Kavereihin ei kosketa, en edes osaisi kuvitella itseäni niin ääliönä, että alkaisin
    yrittää kaveria, enkä usko, että hekään olisivat (eivät ole tähänkään asti olleet).

    Olet paskanjauhaja suoraan sanoen.

    "Pitääkö sinulle vääntää ratakiskoista kaikki asiat???"

    Minua ei kiinnosta sun juttus yhtään ihan turhaan vänkäät. Provosoidut vaan lisää jos provoaa. Sulle taitaa joutua moni kiskoja vääntämään.

    "Juuri olet kertonut miten olet kokenut mieskavereittesi Aina vonkaavanö" En ole puhunut että mulla olisi mieskavereita, ihan tuntemattomia.

    "Se, että löydän helposti seuraa, kertoo siitä, ettei ikinä ole tarvinnut vonkailla
    kavereilta (naisilta, täsmennän, jotta ymmärrätäisit). Ei siitä, että olisin pelimies."

    Ihan niinkuin ei muut löytäisi helposti. Täsmennä vain itselles.

    "Sinulla saa olla mielipiteitä, ja uskon, että olet minkä kerrot, ja että et kykene
    olemaan miesten kanssa ystävä, tai että tunnet vain luusereita." Kyllä mulla on yksi mies ystävä mutta vain sähköisesti. Ja tulen miesten kanssa hyvin toimeen (riippuen yksilöstä) ja ehkä tuttuina kävisi. Luusereita? Jaa a sun määritelmä jos koet ihmiset luusereiksi.

    "Kuka on mennyt "käsikynkkää" ystävä-naisen kanssa??? Missä kohtaa olen
    sanonut niin??? Missä kohtaa olen sanonut olevani naimisissa???"

    Juuri kirjoitin että se oli vertauskuva se käsikynkkä. En ole väittänyt että olet naimisissa, mutta aivan sama miksi kumppania kutsuu jos on tärkeä ihminen. Puoliso tai kumppani.

    "Missä kohtaa olen sanonut viettäväni kaiken vapaa-aikani ystäväni kanssa???

    Kuka???"

    Se oli väittämä, johon voit vastata jos jaksat jauhaa täällä, että et vietä kaikkea vapaa-aikaa ystävien kanssa. Miespuolisetkin oli väittämä, johon voit vastata että on. Menet provoihin täydellisesti.

    "Kuka on sanonut naiseni olevan yksin koko ajan??? Kuka on sanonut, etten keskustele naiseni kanssa esmes kirjoista, kuka on sanonut, etten käy hänen kanssaan kahdestaan vaikka missä??? (suunniteltu mm. Lontoon
    reissua, puhumattakaan kaikesta muusta, hieman vaatimattomammasta)"

    Käytät kuka sanaa melko monta kertaa. Toivottavasti miehillä on aikaa naisilleen, en minä tiedä kauanko aikaa käytät mihinkin. Hyvä jos käyt naisen kanssa jossain ja suunnittelet. En minä tiedä kauanko naisystävät ja autokuljetukset vie aikaa.

    "Jos miehellä on munat kondiksessa, niin sekö mielestäsi tarkoittaa miesten
    haluavan naida ketä tahansa??? Olet miesvihaaja. Tuo paljastaa sen, pidät miehiä eläiminä."

    Se oli provo, jota et huomaa sitten millään näköjään. Ei, en vihaa miehiä. Joskus voi katsoa ottaako kukaan huumorilla mitään elämässä vai vihoitteleeko. Sillä tavalla voit myös huomata kavereistasi, tuleeko sieltä erilainen ihminen esiin. Aina kun ollaan mielein kielin jää todellinen kulissien takainen piiloon. Ja kypsyys tai kypsymättömyys.

    "Kuvitteletko kaikiien miesten puhuvan vain pakoputkista tai eräreissuista???
    Kertoo sinusta kaiken, olet vanhanaikainen, kaikella tapaa."

    En kuvittele, se oli vaan esimerkki ja provo. Voin olla vanhanaikainen kolmekymppinen. :) Tai sitten sinä olet vanhanaikainen.

    "Olenko väittänyt käyväni kahvilla tms. pelkästään ystäväni kanssa???
    Sitä tapahtuu suht' harvoin. Naiseni kanssa teen vastavia juttuja usein."

    Nyt tiedän. Asian voi kertoa ilman kysymysmerkkejä. Mutta moniko mies puolestaan käy kahvilla vain ystäviensä kanssa, sitähän me emme tiedä.

    "Jos menettäisin tämän naisen...Mainitsin jo, että tutustun helposti ja luontevasti naisiin ja jos joku mielenkiintoinen vapaa olisi "näköpiirissä" tekisin tuttavuutta.
    Kiirettä en pitäisi."

    Tyyppillinen miehen tapa. Aina pitää olla joku, vainajasta viis veisataan siinä kohtaa. Minä uskon ainakin kuolemanjälkeiseen elämään. Ja että ihmiset kohtaavat uudelleen. Mutta jos toinen menee, niin mies on heti uutta vikittelemässä ettei vaan ole yksin ja seksiä piisaa sitten sekä kainaloa. Mitähän naisesi tuumaisi jos lukisi tuon tekstisi. :( Tekisit tuttavuutta. Ok.

    "Kavereihin ei kosketa, en edes osaisi kuvitella itseäni niin ääliönä, että alkaisin
    yrittää kaveria, enkä usko, että hekään olisivat (eivät ole tähänkään asti olleet)."

    Mutta tuttua voisit? Ja tuntematonta. Siis yllämainitussa.

    "Olet paskanjauhaja suoraan sanoen."

    Puhuitko sittenkin juuri itsestäsi? Sulla on tarve haukkua toisia rumin nimityksin? Itse aloit jotain vängätä niin saat takaisin vänkäämistä. Minulla on parempaakin tekemistä kuin "vääntää" niitä kiskoja.

    Mikä? Sekö, etten pitäisi kiirettä seuraavan kanssa, mikäli menettäisin
    nykyiseni?
    Tätä juuri tarkoitin kiskojen vääntämisen kanssa kohdallasi.
    Mihinkään asialliseen tai pohtivaan keskusteluun et kykene, joten voit
    siirtyä provoilemaan muiden aloituksiin, ja niinhän teetkin.

    En löydä järjen hiventä kirjoituksistasi, elät jossain mielikuvitusmaailmassa,
    ja kuvittelet tuntevasi kaikki miehet.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    "Sääliksi käy mies-puolisia kavereitasi."

    Ei, ei ole vonkaavia kavereita.

    "Naisiin tutustuminen seurustelu- tai pelkästään panomielessä ei ole koskaan
    tuottanut ongelmia."

    ??? Mihin se liittyy. Oletko pelimies?

    "Sinun maailmasi ei ole koko maailma."

    Ei sinunkaan maailmasi ole koko maailma. Ota huomioon että kaikilla saa olla mielipiteitä, erilaisia kuin omasi.

    "Kaltaisiasi turhasta mustasukkaisia naisia en kaipaa." En ole mustasukkainen. En silti tuomitse hieman mustasukkaisia miehiä. Liika mustasukkaisuus ei toimi. Ihmettelen vain miehiä joilla on halu mennä "käsikynkkää"(vertauskuva) naisystäviensä kanssa, vaimon ollessa muualla. Vaimosi kai kuuluisi olla huomion kohteena useimmiten.

    "Aikuinen, hyvän itsetunnon omaava nainen kestää kaverini aivan kuten minäkin hänen (miespuoliset) kaverinsa." Hyvä jos naisesi tykkää että vietät kaikki vapaa-aikasi muiden naisten kanssa. Ja hän muiden miesten.

    "Edellinen pidempi suhteeni: ystäväni mopoili miehensä kanssa kaupunkiin,
    jossa kyseinen nainen asui, vietimme hauskat pari päivää, ei ongelmia.
    Aika kylmää kyytiä olisi jättää ystävät suhteen vuoksi! Jos suhde ei kestä
    ystäviä, se on sanonko mikä "suhde". Sinä voit tehdä niin, mikäli suhteen
    saat aikaiseksi tiukkapipoisuudeltasi."

    Ei ole kyse jättämisestä, vaan etukäteen suunnittelusta joskus. Tuossa puhuit pariskunnasta siinä on mieskin, et naisesta pelkästään. Ihmettelen mikä miehissä on vikana kun ei kaveriksesi kelpaa, naiset sympaattisempia, tunteita näyttäviä? Ystäviä voi olla monenlaisia, ei ole pakko olla "kaikenlaisia" ystäviä, siellähän voi olla joukossa joku sellainenkin joka paljastuu muuksi mitä kulissi näyttää. Tiukkapipo on itselläsi ?, koska et ota toistenkin näkökantoja huomioon, vaan pidät omiasi täydellisinä.

    "Hylkäätkö hyvän miehen sen vuoksi, että tällä on naispuolinen ystävä??? Onneksi olkoon.:) Yksin jäät." En, mutta se jää todella häiritsemään jos mies viettää aikansa naisen/naisten kanssa, ja minä olen yksin kaiket ajat. Se ei ole suhde tai kunnollinen suhde. Eri asia jos miehen aika riittää moneen, ja oma nainen on ykkönen.

    "Tässä iässä on todella monella naisella ja miehellä vastakkaista sukupuolta
    olevia ystäviä. Elämä tuo niitä, jos elää. En muista yhtään seurustelusuhdetta,
    jossa myös naisella ei olisi ollut miesystäviä!" En tiedä missä iässä olet. Erikoisia naisia sulla oli jos kaikilla miehiä iso nippu ystävinä. Tuttuina eri juttu.

    "Eilen: puhuimme Nick Hornby'n kirjasta "Alas on pitkä matka" ja muistakin
    kirjoista. Suunnittelimme josko mentäisiin neljästään tetteriin erästä hyvää
    näytelmää katsomaan." Naisesi kanssa et puhu kirjoista? Etkö voi mennä kahdestaan naisesi kanssa teatteriin koskaan? Tai romantiikkaa? Joskus 4?

    "Munat tallella ja voivat hyvin:)" Eli kiihotut naisten seurassa?

    "Enkä muuten keskustele autoista ja eräretkistä miespuolisten ystävienikään
    kanssa." Pitsiäkö te nypläätte? Miesystävilläsi on myös naisystäviä? Tietysti.

    "Ja muuten...Ystäväni miehet ovat suhtautuneet minuun kuin kehen tahansa
    perhetuttuun tms." Yleensä miehet kuulustelevat ja ottavat selvää muista miehistä!

    "Sori nyt vaan, pakko sanoa!" Niin minunkin!

    Ystävissä ei ole pahaa, mutta et huomaisi jos toisesta tuntuisikin pahalta että naisesi sijaan menet kahville aina naisystäväsi kanssa. Oma nainen pitäisi olla kaiketi myös ystävä ja kumppani? Vaiko

    Minulla on ollut vain mustasukkaisia miestuttuja, joilla naistuttuja. Miten siinä kaveeraa miesten kanssa? Jos kerään 20 mieskaveria, ei kai se haittaa ketään miestä?

    Jos naisesi kuvitteellisesti kuolisi, olisiko jonossa sinua piirittämässä sinkkunaisystäväsi? Tässä on mielenkiintoinen kysymys. Toivottavasti ei! Kuten ei toisinpäinkään. Koska silloin kumppani olisi luottanut siihen kaveriin, turhaan.

    Sellaista.

    "Jos naisesi kuvitteellisesti kuolisi, olisiko jonossa sinua piirittämässä sinkkunaisystäväsi? Tässä on mielenkiintoinen kysymys. Toivottavasti ei! Kuten ei toisinpäinkään. Koska silloin kumppani olisi luottanut siihen kaveriin, turhaan."

    Niinpä!

    Seurustelin hetkisen aikaa naisen kanssa, jolla oli joitakin miespuolisia tuttuja. Kun naisen ex-mies kuoli onnettomuudessa, niin siitä parin-kolmen kk kuluttua paras miespuolinen kaverisa oli jo tunnustamassa rakkauttaan (tämä tapahtui siis ennen kuin edes tutustuin koko eukkoon)

    Eli jos kaveripiiriin kuuluu sinkkumiehiä/naisia, niin sen kyllä tietää mistä on usein kysymys! Kyse on useimmiten vain siitä, onko mitään erityistä estettä yrittämiselle olemassa. Voihan olla, että kaveri ei usko omiin mahdollisuuksiin (turha yrittää kun saa vain pakit), on itse tyydyttävässä suhteessa tai sitten yksinkertaisesti kunnioittaa kaverinsa suhdetta tarpeeksi, ettei edes yritä sotkea sitä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Pitääkö sinulle vääntää ratakiskoista kaikki asiat???

    Juuri olet kertonut miten olet kokenut mieskavereittesi Aina vonkaavanö

    Se, että löydän helposti seuraa, kertoo siitä, ettei ikinä ole tarvinnut vonkailla
    kavereilta (naisilta, täsmennän, jotta ymmärrätäisit). Ei siitä, että olisin pelimies.

    Sinulla saa olla mielipiteitä, ja uskon, että olet minkä kerrot, ja että et kykene
    olemaan miesten kanssa ystävä, tai että tunnet vain luusereita.

    Kuka on mennyt "käsikynkkää" ystävä-naisen kanssa??? Missä kohtaa olen
    sanonut niin??? Missä kohtaa olen sanonut olevani naimisissa???
    Missä kohtaa olen sanonut viettäväni kaiken vapaa-aikani ystäväni kanssa???
    Kerro, missä kohtaa??? Kuka on sanonut, ettei minulla ole miespuolisia ystäviä???
    Kuka??? Kuka on sanonut naiseni olevan yksin koko ajan??? Kuka on sanonut, etten keskustele naiseni kanssa esmes kirjoista, kuka on sanonut, etten käy hänen kanssaan kahdestaan vaikka missä??? (suunniteltu mm. Lontoon
    reissua, puhumattakaan kaikesta muusta, hieman vaatimattomammasta)

    Jos miehellä on munat kondiksessa, niin sekö mielestäsi tarkoittaa miesten
    haluavan naida ketä tahansa??? Olet miesvihaaja. Tuo paljastaa sen, pidät miehiä eläiminä.

    Kuvitteletko kaikiien miesten puhuvan vain pakoputkista tai eräreissuista???
    Kertoo sinusta kaiken, olet vanhanaikainen, kaikella tapaa.

    Olenko väittänyt käyväni kahvilla tms. pelkästään ystäväni kanssa???
    Sitä tapahtuu suht' harvoin. Naiseni kanssa teen vastavia juttuja usein.

    Jos menettäisin tämän naisen...Mainitsin jo, että tutustun helposti ja luontevasti naisiin ja jos joku mielenkiintoinen vapaa olisi "näköpiirissä" tekisin tuttavuutta.
    Kiirettä en pitäisi.
    Kavereihin ei kosketa, en edes osaisi kuvitella itseäni niin ääliönä, että alkaisin
    yrittää kaveria, enkä usko, että hekään olisivat (eivät ole tähänkään asti olleet).

    Olet paskanjauhaja suoraan sanoen.

    "Se, että löydän helposti seuraa, kertoo siitä, ettei ikinä ole tarvinnut vonkailla
    kavereilta (naisilta, täsmennän, jotta ymmärrätäisit). "

    Jos olet niin komea/varakas/muutenvaanhaluttu, ettei kavereilta tarvi vongata, niin sitten todennäköisesi ne sun kaveris ovat ihastuneita suhun.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Naismaista ja törkeää on että sulla on naisystäviä (livenä??) ja vielä "parhaana kaverina". Oma naisesi jää sillä aikaa TÄYSIN yksin (kakkoseksi) kun vietät aikaa toisen naisen kanssa vaikka olisi mikä kaveri.

    Miehensä eivät takuulla pidä sinusta mutta eivät uskalla sanoa. Naisesikaan ei ilahdu naiskavereistasi, ei myös uskalla sanoa niistä.

    Minä en liiku piireissä. Minulla ei ole vääristynyt mikään, vaan omat mielipiteet. Olet itse kangistunut luulemaan että henkistä uskollisuutta ei ole.

    "Kyllä maailma on väärällään vastaavia ystävyyssuhteita." Niinpä, voi naisparat kun oma mies menee tuolla naisten kanssa kaverina pitkin kyliä ei aikaa riitä edes omalle naiselle juurikaan.

    Sinä et puhunut terassista pelkästääni niinkuin minä aloitin. Vaan aloit selittää jotain pas*aa kuinka roikut naisystävien kanssa jossain. Itse puhuin hetken terassikeskustelusta jossa ei kaveerata. Unohda!

    Olkaa vaan miehet ystäviä naisten kanssa. Mutta me naiset emme pidä siitä (ehkä jotkut pitää mutta sinisilmäinen voi olla), se kertoo että mies ei ajattele tunteitamme yhtään pätkän vertaa. Miehet haluavat aina panna naisystäviä, mutta nainen estää sen vain. Tai vaikka olisi VAIN platonista (henkistä pettämistä osittain), niin kas kun juttu luistaa miellyttävämmin kuin miehen kanssa pälä pälä? Ihme ettei heteromiehiä ole kavereinasi ensisijassa!

    Voi kun on niin kivaa ja ihanaa kun kaikki on niin ystävää että.

    ---------Jos on todella platonista- voi toimia, jos ei vietä liikaa aikaa naisystävien kanssa. Mutta kannattaa tarkastaa onko munat tallella sen jälkeen kun on jauhanut 7 tuntia naisten juttuja.

    Sori nyt vaan mutta kerrankin pakko sanoa!

    Sitten on facebookit ja sun muut. :)

    Kyllä sä olet todella köyhä ja varmaan itse pannut jokaisen tuntemasi miehen kanssa (tai naisen, kumpi nyt ootkaan). Mulla on edelleen pari parasta ystävää miehiä, (ja pari naista) eikä todellakaan ole ollut mitään panopuuhiin viittaavaakaan, eikä niitten naiset ole tuollaisia sekopäitä onneksi, vaan ihan kivoja mimmejä. Mun miehet ei ole koskaan olleet mustasukkaisia näistä, enkä mä itke miehen naiskavereista, koska haistan ihan 100% varmuudella sadan kilometrin päähän, jos se oikeasti pettää. Sen se mieskin tietää, ei ole vielä pystynyt valehtelemaan mistään, ei mun tarvitse luottaa kun itseeni, ja asia on kunnossa. Ei tarvitse kyttäillä, eikä kysellä. Semmosia pettämisiä sitä paitsi pitkissä suhteissa sattuu ja sitten ne selvitetään ja mietitään tai erotaan, turha sitä on etukäteen surra.

    Naisten juttuja ja muuta paskaa, henkistä pettämistä jutella jonkun kanssa jne. kyllä sä olet todella pehmeä päästäsi! Meillä ainakin puhutaan elämästä, politiikasta, musiikista, ihmisistä, tapahtumista, autoista, veneistä jne. että lähteekö mieheltä munat, kun se puhuu politiikasta, autoista vai ihmisistä? Kyllä me joskus heidän lapsistaankin puhutaan, yleensä puolisoista ei koskaan. Kerrotaan kuulumisia ehkä. No, sitten jos on joku paha asia, mikä on pakko jonkun kanssa puida, mutta harvoinpa sellasta on, eikä me mistään intiimiasioista yksityiskohtaisesti puhuta vaan siis yritetään pitää korrektina muita kohtaan jutut.

    No, ehkä sä tunnet vaan sellasia ihmisiä, jotka panee kaikkea mikä liikkuu, pettää heti kumppaniaan, vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja roikkuu sekä tietenkin puhuu paskoja juttuja ja ovat varmaan nekin aika pehmeitä.
    Sä et kyllä mikään ihan terävin veitsi laatikossa ole, sen kyllä huomaa.

    Äänestä

  • vetelä täällä! kirjoitti:

    "Se, että löydän helposti seuraa, kertoo siitä, ettei ikinä ole tarvinnut vonkailla
    kavereilta (naisilta, täsmennän, jotta ymmärrätäisit). "

    Jos olet niin komea/varakas/muutenvaanhaluttu, ettei kavereilta tarvi vongata, niin sitten todennäköisesi ne sun kaveris ovat ihastuneita suhun.

    Jospa vaikka kenties kuitenkin olisikin niin, että ovatkin ihastuneita siihen,
    etten vonkaa, että voi luottaa siihen, että olen ihan mukava täyspäinen
    elämää nähnyt mies, jolla ei tosiaankaan ole ollut ongelmia löytää sitä
    toisenlaista naisseuraa, ja siksikin luottavat, kun tietävät, etten ole koskaan
    epätoivoinen.
    Täyspäisyys ja huum.taju, niillä mennään jo pitkälle naismaailmassa.:)
    Puhelahjatkaan eivät ainakaan huononna tilannetta. Naiset huomaavat
    äkkiä myös sen, onko mies oikeasti sympaattinen, ja silloin ollaan jo siellä
    pitkällä...Ja terve itsetuntokin näkyy kauas.
    Ja voisi lisätä: rohkeus (siitäkin naiset pitävät) lähestyä, sekin puuttuu monilta.
    Tai sitten lähestytään töksähdellen, mikä nyt ei naisia kai yleensä innosta.

    Naiset eivät yleensä lähesty "siinä mielessä" miestä, jos huomaavat miehen
    olevan ihan vain kaveripohjalta liikkeellä. Vaikea sanoa kuinka moni naispuolisis-
    ta ystävistä on halunnut muutakin...En usko, että kukaan.
    Naiset jotka ovat antaneet pyytämättä puh.nronsa...Niistä ei ole tullut minkäännäköistä suhdetta, vaikka niinkin olisi jonkun kanssa voinut käydä. Ei ole vain sattunut tarpeeksi kiinnostavaa. Kunnioitan kyllä naisia, joilla on rohkeutta. Joskus olen saanut oikean kirjeen:) Se oli ikimuistettavaa ja siitä syntyi lyhyt suhde (siksi, että nainen antoi ymmärtää olevansa eroamassa, mitä ei sitten ollutkaan).

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Naismaista ja törkeää on että sulla on naisystäviä (livenä??) ja vielä "parhaana kaverina". Oma naisesi jää sillä aikaa TÄYSIN yksin (kakkoseksi) kun vietät aikaa toisen naisen kanssa vaikka olisi mikä kaveri.

    Miehensä eivät takuulla pidä sinusta mutta eivät uskalla sanoa. Naisesikaan ei ilahdu naiskavereistasi, ei myös uskalla sanoa niistä.

    Minä en liiku piireissä. Minulla ei ole vääristynyt mikään, vaan omat mielipiteet. Olet itse kangistunut luulemaan että henkistä uskollisuutta ei ole.

    "Kyllä maailma on väärällään vastaavia ystävyyssuhteita." Niinpä, voi naisparat kun oma mies menee tuolla naisten kanssa kaverina pitkin kyliä ei aikaa riitä edes omalle naiselle juurikaan.

    Sinä et puhunut terassista pelkästääni niinkuin minä aloitin. Vaan aloit selittää jotain pas*aa kuinka roikut naisystävien kanssa jossain. Itse puhuin hetken terassikeskustelusta jossa ei kaveerata. Unohda!

    Olkaa vaan miehet ystäviä naisten kanssa. Mutta me naiset emme pidä siitä (ehkä jotkut pitää mutta sinisilmäinen voi olla), se kertoo että mies ei ajattele tunteitamme yhtään pätkän vertaa. Miehet haluavat aina panna naisystäviä, mutta nainen estää sen vain. Tai vaikka olisi VAIN platonista (henkistä pettämistä osittain), niin kas kun juttu luistaa miellyttävämmin kuin miehen kanssa pälä pälä? Ihme ettei heteromiehiä ole kavereinasi ensisijassa!

    Voi kun on niin kivaa ja ihanaa kun kaikki on niin ystävää että.

    ---------Jos on todella platonista- voi toimia, jos ei vietä liikaa aikaa naisystävien kanssa. Mutta kannattaa tarkastaa onko munat tallella sen jälkeen kun on jauhanut 7 tuntia naisten juttuja.

    Sori nyt vaan mutta kerrankin pakko sanoa!

    Sitten on facebookit ja sun muut. :)

    Tuntuu tosi pahalta lukea teksiäsi.

    Äänestä

  • Huolestunut........ kirjoitti:

    Tuntuu tosi pahalta lukea teksiäsi.

    Mua huolestuttaa taas oletko sä kunnossa, koska susta tuntuu pahalta lukea. On ihan normaalia ettei kaikki naiset hyväksy miesten kavereina useita naisia. Sehän ei estä Sinua olemasta edelleen naisten kaveri ja jos naisesi hyväksyy sen ... tai miehesi jos olet nainen.

    Älä ota liian vakavasti tekstejä näillä palstoilla, koska sinähän voit itse olla erimieltä asioista. Ei kaikilla ole hyvä päivä aina jos kirjoittaa ja joskus syntyy erimielisyyttä palstalla kun ollaan niin montaa mieltä.

    Toivottavasti tuli yhtään parempi mieli.

    Äänestä

  • Huolestunut........ kirjoitti:

    Tuntuu tosi pahalta lukea teksiäsi.

    Naisella on oikeus myös tuntua pahalta miehen useat naisystävät, jos sinustakin tuntuu pahalta lukea tekstiä. Jos naisella ei olisi oikeutta omiin tunteisiinsa, olisin silloin huolestunut. Ei mustasukkainen tarvitse olla, mutta ei ole pakko sisimmässään hyväksyä kaikkea jos se ei vain tunnu hyvältä. Omat perustelut on olemassa. Mies kuitenkin tekee aina tahtonsa mukaan joka elämänalueella, ei siinä naisen mielipide paina. Ja jokainen.

    Äänestä

  • elämästä, osa IXX kirjoitti:

    "Jos naisesi kuvitteellisesti kuolisi, olisiko jonossa sinua piirittämässä sinkkunaisystäväsi? Tässä on mielenkiintoinen kysymys. Toivottavasti ei! Kuten ei toisinpäinkään. Koska silloin kumppani olisi luottanut siihen kaveriin, turhaan."

    Niinpä!

    Seurustelin hetkisen aikaa naisen kanssa, jolla oli joitakin miespuolisia tuttuja. Kun naisen ex-mies kuoli onnettomuudessa, niin siitä parin-kolmen kk kuluttua paras miespuolinen kaverisa oli jo tunnustamassa rakkauttaan (tämä tapahtui siis ennen kuin edes tutustuin koko eukkoon)

    Eli jos kaveripiiriin kuuluu sinkkumiehiä/naisia, niin sen kyllä tietää mistä on usein kysymys! Kyse on useimmiten vain siitä, onko mitään erityistä estettä yrittämiselle olemassa. Voihan olla, että kaveri ei usko omiin mahdollisuuksiin (turha yrittää kun saa vain pakit), on itse tyydyttävässä suhteessa tai sitten yksinkertaisesti kunnioittaa kaverinsa suhdetta tarpeeksi, ettei edes yritä sotkea sitä.

    Joo se on harmillista. Itse ainakin naisena haluaisin kunnioittaa kuollutta kumppania. En tarkoita että pitäisi olla yksin mökissä loppuikä, mutta jotenkin arvostaisin pois mennyttä rakasta. Sydämessä mukana aina ja mielessä. Tietysti pitäisi elää omaakin elämää eteenpäin mutta..

    Äänestä

Juu, kyllä tunnistan itseni viestistäsi siinä mielessä, että itsekin suhteen alussa meuhkasin ja käyttäydyin turhankin omistushaluisesti. Sinä et olisi sitä varmasti pitkään katsellut :) Tuli siinä itsekkin ihmeteltyä, mistä käytös johtuu. Pitkään olin kuitenkin elellyt sinkkuna rennosti ja turhia murehtumatta, että miksi nyt piti juuri alkaa ärsyttäväksi ja nipoksi. Ehkä testailin (typerästi) että pysyykö se ihminen siinä kaikesta huolimatta jne... Jotain omaa epävarmuutta...

Onneksi sitten tajusin, etten käytökselläni saavuta mitään. Tajusin, että meillä kummallakin on parempi olla suhteessa kun tajuamme kunnioittaa toisiamme. Enhän ole mäkättävä, vaativa ja tuomitseva ihminen ystäviänikään kohtaan, miksi sitten omaa rakasta miestäni?

Nyt meillä menee paremmin kuin hyvin. Mieskin suhtautuu todella eritavalla minuun ja minun kanssa yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Toisaalta suhdetta on myös lujittanut se, että kaikkien riitojen ja idioottimaisen käytöksen jälkeen, toinen pysyi kuitenkin rinnalla.

Kiva kuulla, että olet löytänyt mieleisesi naisen. Kuulostaa mukavalta ihmiseltä ja hienoa, että osaat arvostaa hänessä noita piirteitä. Ehkä myös itsekkin käyttäydyt nyt eri tavalla, kun nainen antaa sinulle tilaa?

En tiedä, vastasinko yhtään kysymykseesi, mutta tässä kuitenkin hieman omaa näkökantaani...

Äänestä
  • Tuo testailu on varmaan monella tiedostomattomasti takaraivossa, ja silloin
    käyttäytyy oudosti. Mutta silloin kun se ihana ihminen alkaa muuttua (muutaman kuukuden yhdessä olon jälkeen)ja näyttää todellisen minänsä, ikävän sellaisen, silloin pettyy rankasti.
    Ja näitä on ollut liikaa.

    Tottakai toisen rauhallisuus ja rentous vaikuttaa omaankin käytökseen. Meistä
    jokainen omaa myös sen ikävän puolensa, joka tulee esiin, jos sitä provosoidaan.
    Ainakin jos sitä tapahtuu jatkuvasti.

    Hän on mukava, hymyilee ja nauraa paljon, mutkaton on kait oikea sana.
    Ja innostuu helposti (kun suunnitellaan reissuja, paikkoja joihin pitäisi
    päästä, ja niitä, joihin pitäisi uudestaan päästä), hieman ujo, mutta sekin vain
    viehättää...

    Hyvä jos teillä menee hyvin:) Onneksi miehesi kesti alkukankeudet...
    Mukavaa loppuelämää teille!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tuo testailu on varmaan monella tiedostomattomasti takaraivossa, ja silloin
    käyttäytyy oudosti. Mutta silloin kun se ihana ihminen alkaa muuttua (muutaman kuukuden yhdessä olon jälkeen)ja näyttää todellisen minänsä, ikävän sellaisen, silloin pettyy rankasti.
    Ja näitä on ollut liikaa.

    Tottakai toisen rauhallisuus ja rentous vaikuttaa omaankin käytökseen. Meistä
    jokainen omaa myös sen ikävän puolensa, joka tulee esiin, jos sitä provosoidaan.
    Ainakin jos sitä tapahtuu jatkuvasti.

    Hän on mukava, hymyilee ja nauraa paljon, mutkaton on kait oikea sana.
    Ja innostuu helposti (kun suunnitellaan reissuja, paikkoja joihin pitäisi
    päästä, ja niitä, joihin pitäisi uudestaan päästä), hieman ujo, mutta sekin vain
    viehättää...

    Hyvä jos teillä menee hyvin:) Onneksi miehesi kesti alkukankeudet...
    Mukavaa loppuelämää teille!

    suhteemme alussa ollessamme vielä teinejä/nuoria, olin varmaankin tuollainen ellen vielä kamalampi. En tiedä miten mieheni (silloinen poikakav) ylipäänsä kesti minua, en luottanut häneen yhtään mutta mulla oli omat syyni siihen (alkoholisti isä ja kotiolot rauhattomat ja hyvin vaikeat, paljon hylkäämisiä lapsena) jotka vasta tajusin myöhemmin iän karttuessa. Ehkä hän jo silloin ymmärsi mua ja siksi jaksoi venyttää pinnaansa.
    Olen aina ollut viehättävä, miesten katseet kääntävä ja kiinnostava nainen, ei luulisi minulla olevan mitään epävarmuutta ainakaan ulkoisten ominaisuuksien vuoksi, mutta niin sitä vaan oli. Roppakaupalla epävarmuutta.

    Aloin tarkoituksella kontrolloida omaa käytöstäni kun mieheni otti asian esille vakavana, pakotin vaan itseni olemaan rauhallinen enkä mustis joka ikisestä naisesta. Juttelin kunnolla miksi teen niin ja miten voisin olla tekemättä. Siitä se lähti, hiljaa kehittymään. Tuosta on aikaa jo 11 vuotta. Avioliitto ja lapset toivat mulle sellaista turvaa ja varmuutta suhteeseen, koska tiesin mieheni olevan samoilla linjoilla kanssani "kerran elämässä naimisiin" jne.

    Tällä hetkellä takana on 18 vuotta parisuhdetta ja luottamus on lähes täydellinen. Edelleen mun päässäni alkaa tikittämään "vaara" jos vaikka baarissa mieheni näen juttelevankin jonkun toisen naisen kanssa (viehättävän) mutta nykyään osaan hillitä itseni enkä saa kohtausta silloin enkä jälkeenkäänpäin. Osaan jo hoitaa tämän asian hienosti ja tyylikkäästi, nolaamatta itseäni tai miestäni.

    En tiedä paranenko koskaan täydellisesti mustasukkaisuudestani ja kontrollin halustani. Mutta olen tehnyt kovasti töitä sen eteen ja teen jatkossakin. Mieheni suhtautuminen minuun ja tähän älyttömään mustisjuttuun on muuttunut, hän ottaa sen huumorilla, varovaisesti toki mutta nyt me osataan heittää siitä jo läppää. Kunhan se ei mene liian loukkaavaksi mulle.

    Pahinta mulle olisi jos mieheni pettäisi mua. En usko että selviäisin siitä ikinä. En ole eläissäni luottanut kenenkään näin, kuten nyt luotan mieheeni. Koitan muistaa olla kuormittamatta häntä liikaa itselläni ja ongelmillani, ja koitan saada elämämme rullaamaan tavis tyyliin. Olen kuitenkin huomioinut että käytökseni tuolloin suhteen alussa on jättänyt jälkensä. Toisaalta positiiviset, toisaalta mua surettaa hänen puolestaan..

    Äänestä

Jos vaikka on niin että sitten kun ne oikeet kohtaa niin siinä sitten ollaan toisilleen sopivat.

Arvaa vaan olenko törmännyt just tuollaisiin miehiin kuin mitä sinä kuvaat vaikeiksi naisiksi. Olen siis itse nainen ja hetero.

Että pitää tavata heti alusta asti koko ajan ja joka päivä ja joka ikinen yö... ja kun olen kaverien kans baanalla niin ihme nyyhkimistä että miss oot ja miss oot. On ollut lapsia ja koiria, exiä, siskoja ja siskonmiehiä suurin piirtein kättelystä asti odottamassa kihlausuutisia (siis pari viikkoa tapaamisesta esim.)

Ehkä olen sitten ns. naitavaa tyyppiä. Koska toisin kuin kuulemma jotkut naiset, olen tavannut lukuisia miehiä, jotka kuvittelevat oitis tutustuttuamme haluavansa elää loppuikänsä minun kanssani (tiiviisti).

Olen ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa (19 vuotta), ja sen jälkeen testannut näitä miehiä erinäisen litanian (jotka siis olivat justiin näitä roikkuvaisia läheisriippuvaisia) ennenkuin tapasin nykyiseni, joka on minusta riittävän itsenäinen ja omilla jaloillaankin jaksava, ettei tarvitse joka käänteessä olla hänen päätään silittämässä.

Muista pitää "helmestäsi" kiinni niin hellästi ettei hän ahdistu ja karkaa.

Äänestä
  • Uskon mitä kerroit. Olen kuullut näistä heti-mulle-kaikki-tänne-miehistä.
    Ja kuullut naisilta, miten ovat ahdistuneet, ja lopulta jättäneet tällaiset
    miehet. Tämä ja mustasukkaisuus ovat varmasti yleisimpiä miesten "syntejä"
    liiallisen alkon käytön ohella.

    Pidän kiinni:)

    Äänestä

Ne ekat naiset olivat sinuun rakastuneita, tämä nykyinen vain pitää sinusta. Toisaalta voit olla sitäkin tyyppiä, joka pitää kynnysmatoista. Ei ainakaan minusta kuulosta kovin hyvältä.

Äänestä
  • Mikä ei kuulosta hyvältä? Sekö, etten pidä ikäviä yllätyksiä tuottavista naisista?
    En pidä ketään ihmistä "kynnysmattona" tms.
    Arvostan todella paljon hyvää suhdetta, ja haluan antaa paljon ja olla luottamuksen arvoinen. Mikään ei mene hyvän suhteen edelle.
    Tällä kokemuksella ymmärtää arvostaa hyvää.
    "Tämä nykyinen"..Sen näkee katseesta ja hymystä ja monesta muusta, milloin
    nainen on rakastunut ja hän on.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mikä ei kuulosta hyvältä? Sekö, etten pidä ikäviä yllätyksiä tuottavista naisista?
    En pidä ketään ihmistä "kynnysmattona" tms.
    Arvostan todella paljon hyvää suhdetta, ja haluan antaa paljon ja olla luottamuksen arvoinen. Mikään ei mene hyvän suhteen edelle.
    Tällä kokemuksella ymmärtää arvostaa hyvää.
    "Tämä nykyinen"..Sen näkee katseesta ja hymystä ja monesta muusta, milloin
    nainen on rakastunut ja hän on.

    ole yhtään mustasukkainen eikä yhtään määräile miestä, niin hän ei vain välitä miehestä. Miehillä ei ole aavistustakaan milloin nainen on rakastunut ja milloin ei. Jos naisen täytyy aina olla helppo, eikä sinulta saa pyytää eikä vaatia mitään, niin silloin sinä pidät kynnysmatoista.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Vaikean naisen? Joku voi ainansa haluta "haasteellista" naista ja kun niitä
    näkee tarpeeksi, alkaa väkisinkin ajatella, ettei enää ikinä sellaista.
    Se useinmiten tarkoittaa luonnevikaisuutta, persoonallisuushäiriötä.
    Ja pers.häiriöiset (aivan, hyvä lyhenne) osaavat takuulla olla mustasukkaisia,
    loputtoman huomionhakuisia, kaiken sotkevia.

    Helpolla naisella tarkoitan mukavaa, tasapainoista, aikuista (lapsentaudit, kuten
    turha mustasukkaisuus loistaa poissaolollaan).

    Äänestä

Nyt olisi mukava tietää minkä ikäisistä ihmisistä on kyse näissä keskusteluissa yllä. Sillä sukupolvien välissä on melkoinen mielipide ero nykyään. Itse iäkkäämpänä en voi käsittää enkä ymmärtää jos miehelläni on naisystäviä. Se on aivan järkyttävää, minun mielestäni siis. MUTTA poikani joka 25 seurustelee onnellisesti ja hänellä on naispuolisia hyviä ystäviä. Asia ei vaivaa hänen tyttöystäväänsä alkuunkaan. Se vaan kuuluu nykyajan maailmanmenoon. Ja minäkinkin ymmärrän oikein hyvin että hänellä on naispuolisia ystäviä. Maailma muuttuu, ystäviä ei ole koskaan liikaa. Silti terve pieni mustasukkaisuus on aina paikallaan, pilke silmäkulmassa. Sillä pettämisiä tässä maailmassa riittää aivan aivan liikaa. Niin on ollut ja niin tulee olemaan.

Äänestä
  • Naisilla ystävinä miehiä ja päinvastoin. Se nimenomaan on nykypäivää.
    Se on nykypäivää myös erittäin monilla 40 ihmisillä. Erona varmaan
    se, että nämä ihmiset usein eronneita pitkistä liikaa sitovista liitoistaan.
    Nimenomaan eronneille ihmisille se on arkipäivää, ei sitä kukaan ihmettele,
    koska se on aivan luonnollista. Ja nyt kyse ihan oikeista ystävyyssuhteista, ei mistään keskenkasvuisten vonkaus-"ystävyys"suhteista.
    Se ei kuitenkaan tarkoita, että ystävyyssuhde olisi tärkeämpi ja menisi oman
    seurustelusuhteen ohi.
    Olen saanut tukea/vertaistukea ym.ym. varsinkin eron jälkeisinä vuosina näiltä naispuolisiltakin ystäviltä. (erosin omasta halusta pitkästä liitosta 10v. sitten)
    Erohan ei ole koskaan helppo, ihan sama kumpi sen lopullisen rohkean askeleen ottaa, vai sovitaanko yhdessä erosta.

    Estääkö mustasukkaisuus pettämisen? En usko.

    Äänestä

  • Olen nuorempaa polvea, ja kyllä minua häiritsee ainakin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Naisilla ystävinä miehiä ja päinvastoin. Se nimenomaan on nykypäivää.
    Se on nykypäivää myös erittäin monilla 40 ihmisillä. Erona varmaan
    se, että nämä ihmiset usein eronneita pitkistä liikaa sitovista liitoistaan.
    Nimenomaan eronneille ihmisille se on arkipäivää, ei sitä kukaan ihmettele,
    koska se on aivan luonnollista. Ja nyt kyse ihan oikeista ystävyyssuhteista, ei mistään keskenkasvuisten vonkaus-"ystävyys"suhteista.
    Se ei kuitenkaan tarkoita, että ystävyyssuhde olisi tärkeämpi ja menisi oman
    seurustelusuhteen ohi.
    Olen saanut tukea/vertaistukea ym.ym. varsinkin eron jälkeisinä vuosina näiltä naispuolisiltakin ystäviltä. (erosin omasta halusta pitkästä liitosta 10v. sitten)
    Erohan ei ole koskaan helppo, ihan sama kumpi sen lopullisen rohkean askeleen ottaa, vai sovitaanko yhdessä erosta.

    Estääkö mustasukkaisuus pettämisen? En usko.

    Ei kukaan määrittele onko se nykypäivää vai ei. Kaikille se ei ole luonnollista täysin.

    "Se ei kuitenkaan tarkoita, että ystävyyssuhde olisi tärkeämpi ja menisi oman
    seurustelusuhteen ohi."

    Kauanko vietät aikaa ystävien kanssa verrattuna kumppaniin, entä oma aika? Työssä ja harrastuksissakin menee aikaa ja kotitöissä. Mitä jää jäljelle, ei mitään.

    "Olen saanut tukea/vertaistukea ym.ym. varsinkin eron jälkeisinä vuosina näiltä naispuolisiltakin ystäviltä. (erosin omasta halusta pitkästä liitosta 10v. sitten)"

    Miehiltä et?! Kummaa. Naiset hoitaa?

    "Estääkö mustasukkaisuus pettämisen? En usko."

    Pettäjän kanssa on turha olla.

    Äänestä

  • nykypäivää... kirjoitti:

    NaispuolisiltaKIN.

    Enempää en viitsi kommentoida omituista logiikkaa ja omituisia oletuksia.

    Äänestä

  • häiritsee kyllä kirjoitti:

    Olen nuorempaa polvea, ja kyllä minua häiritsee ainakin.

    100 % tilanteesta. Aina maailmaan mielipiteitä mahtuu. Itsekin olen niin pahuksen omistuksenhaluinen että en haluaisi että miehelläni olisi naisystäviä joita tapailee kahden kesken. Vaikka saisi niiltä kuinka paljon tukea tahansa. Mutta nyt se ja sama kun elän yksin;)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    NaispuolisiltaKIN.

    Enempää en viitsi kommentoida omituista logiikkaa ja omituisia oletuksia.

    Niin koska ymmärrät useat asiat väärin.

    Äänestä

  • vanhempi nainen kirjoitti:

    100 % tilanteesta. Aina maailmaan mielipiteitä mahtuu. Itsekin olen niin pahuksen omistuksenhaluinen että en haluaisi että miehelläni olisi naisystäviä joita tapailee kahden kesken. Vaikka saisi niiltä kuinka paljon tukea tahansa. Mutta nyt se ja sama kun elän yksin;)

    Niinpä, ei nuoremmatkaan siis pidä miesten naisystävistä monet. Omalta naiseltakin voi saada tukea hyvin moneen asiaan, jos on fiksu nainen.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    NaispuolisiltaKIN.

    Enempää en viitsi kommentoida omituista logiikkaa ja omituisia oletuksia.

    Ettei kaikki naiset halua omalle miehelleen naispuolisia kevereita! Aivan sama mitä sinä teet omissa piireissäsi, aivan sama.

    Äänestä

  • nyt... kirjoitti:

    Ettei kaikki naiset halua omalle miehelleen naispuolisia kevereita! Aivan sama mitä sinä teet omissa piireissäsi, aivan sama.

    Huh, en koskaan haluaisi kaltaistasi naista!
    Pelottavan tukahduttavaa...

    Äänestä

  • kyllä. kirjoitti:

    Niinpä, ei nuoremmatkaan siis pidä miesten naisystävistä monet. Omalta naiseltakin voi saada tukea hyvin moneen asiaan, jos on fiksu nainen.

    Itse olen 25-vuotias nainen ja seurustelen samanikäisen miehen kanssa. Molemmilla meillä on myös vastakkaista sukupuolta olevia kavereita. Mies on ollut mustasukkainen minun miespuolisista kavereistani, minä en hänen naiskavereistaan. Tai no, viime aikoina toisen jatkuva epäily on pistänyt ajattelemaan, että onko kenties HÄNELLÄ jotain peliä niiden naiskavereidensa kanssa, kun sellaista edes ajattelee. Itse en ikinä pystyisi mihinkään kavereideni kanssa. Minulle mieskaverit ovat ihan samalla linjalla naiskavereiden kanssa. Eli näin ollen olisi aivan sama panisinko sitä työpaikan Pekkaa, kuin koulukaveriani Maijaa. Kumpaakin tekee yhtä vähän mieli. Ja mikäli kaverit yrittäisivät minusta jotain muuta kuin kaveria, olisivat sen jälkeen entisiä kavereita.

    Siihen haluaisin vielä kommentoida, että mitä tässä olen sivusta seuraillut aloittajan ja tämän hyvin mustasukkaisen naiskirjoittajan kiistelyä, niin kyllä nyt menee sympatiat ja ymmärrys aloittajan puolelle. Väärinymmärrystä, vieläpä hyvin tahalliselta sellaiselta vaikuttavaa, ilmenee tämän naiskirjoittajan puolelta lähes joka viestissä. Muutenkin mielipiteet ja vastaväitteet ovat vähintäänkin kummallisia. Ei kaikki ole aina joko-tai, vaan suurin osa ihmisistä kaipaa aikaa itselleen, aikaa kumppanilleen ja aikaa ystävilleen. Se ei tarkoita, että ollaan sitten joko pelkästään ystävän kanssa tai pelkästään kumppanin kanssa tai pelkästään yksin. Kyllä niiden välille täytyy sopusointu saada, että parisuhde voi pitemmän päälle toimia.

    Äänestä

  • Candida kirjoitti:

    Tuntuu hyvältä, että jollain on kanttia ja viitseliäisyyttä (se on harvinaista palstoilla!) todeta tuollaiset lapselliset provot, joiden motiivia ei voi kun
    ihmetellä. Ja enemmän toivoisi rakentavaa keskustelua, kuin ainaista pään
    aukomista omituisilla argumenteilla.

    Äänestä

  • "MUTTA poikani joka 25 seurustelee onnellisesti ja hänellä on naispuolisia hyviä ystäviä. Asia ei vaivaa hänen tyttöystäväänsä alkuunkaan. Se vaan kuuluu nykyajan maailmanmenoon."

    Sanonpa vain että kyllä Siperia opettaa.

    Äänestä

  • Candida kirjoitti:

    Itse olen 25-vuotias nainen ja seurustelen samanikäisen miehen kanssa. Molemmilla meillä on myös vastakkaista sukupuolta olevia kavereita. Mies on ollut mustasukkainen minun miespuolisista kavereistani, minä en hänen naiskavereistaan. Tai no, viime aikoina toisen jatkuva epäily on pistänyt ajattelemaan, että onko kenties HÄNELLÄ jotain peliä niiden naiskavereidensa kanssa, kun sellaista edes ajattelee. Itse en ikinä pystyisi mihinkään kavereideni kanssa. Minulle mieskaverit ovat ihan samalla linjalla naiskavereiden kanssa. Eli näin ollen olisi aivan sama panisinko sitä työpaikan Pekkaa, kuin koulukaveriani Maijaa. Kumpaakin tekee yhtä vähän mieli. Ja mikäli kaverit yrittäisivät minusta jotain muuta kuin kaveria, olisivat sen jälkeen entisiä kavereita.

    Siihen haluaisin vielä kommentoida, että mitä tässä olen sivusta seuraillut aloittajan ja tämän hyvin mustasukkaisen naiskirjoittajan kiistelyä, niin kyllä nyt menee sympatiat ja ymmärrys aloittajan puolelle. Väärinymmärrystä, vieläpä hyvin tahalliselta sellaiselta vaikuttavaa, ilmenee tämän naiskirjoittajan puolelta lähes joka viestissä. Muutenkin mielipiteet ja vastaväitteet ovat vähintäänkin kummallisia. Ei kaikki ole aina joko-tai, vaan suurin osa ihmisistä kaipaa aikaa itselleen, aikaa kumppanilleen ja aikaa ystävilleen. Se ei tarkoita, että ollaan sitten joko pelkästään ystävän kanssa tai pelkästään kumppanin kanssa tai pelkästään yksin. Kyllä niiden välille täytyy sopusointu saada, että parisuhde voi pitemmän päälle toimia.

    "Minulle mieskaverit ovat ihan samalla linjalla naiskavereiden kanssa."

    Mutta silti yhdeksän kymmenestä miespuolisesta kamustasi vetäisi sinua heti viikseen, jos antaisit.

    Äänestä

  • Y-sukupolvea itsekin kirjoitti:

    "MUTTA poikani joka 25 seurustelee onnellisesti ja hänellä on naispuolisia hyviä ystäviä. Asia ei vaivaa hänen tyttöystäväänsä alkuunkaan. Se vaan kuuluu nykyajan maailmanmenoon."

    Sanonpa vain että kyllä Siperia opettaa.

    No kyllä minulla on aina ollut miespuolisia kavereita, miesystävällä naispuolisia kavereita. Minusta tuo on itsestään selvyys. Pitäähän ihmisellä olla kavereita. En minä jaksaisi olla miehen kanssa 24/7 yhdessä enkä taatusti edellytä sellaista mieheltä.

    En kärsi mustasukkaisuudesta enkä myöskään seurustele mustasukkaisen miehen kanssa.

    Hämmästelen kyllä tämän ketjun juttuja. Samaa ikäluokkaa ap:n kanssa eli kyllä meitä on muitakin samankaltaisia ihmisiä.

    Äänestä

"Mutta silti yhdeksän kymmenestä miespuolisesta kamustasi vetäisi sinua heti viikseen, jos antaisit"

Mua nyt oikein rupes huvittamaan tämä ajatus. Yhtä lailla sitä tuon kirjoittanutta varmasti huvittaa se, kun sanon, ettei minulla ole sellaisia kavereita, jotka mua haluaisivat panna. Eivät ainakaan sano sitä, eikä mikään vaikuta siltä, että seksin perässä olisivat. Sellaiset, jotka joskus ovat jotain ehdotelleet, olen karsinut kaveripiiristäni, sillä enhän minä sellaisella kaveilla mitään tee. En myöskään oikein ymmärrä, mitä väliä sillä loppujen lopuksi olisi jos joku salaa haluaisi minua, jos en ikinä siitä saa pienintäkään vihjausta tietää tai aavistaa. Eiköhän pääasia ole kuitenkin se, että MINÄ en halua mitään muuta kuin ystävyyttä näiden miesten kanssa. Minullahan on oma mies, jonka kanssa jaan seksin ja romantiikan. En minä siihen ketään muuta tarvitse, enkä edes halua.

Mutta ihmisiä ja ajatuksia on erilaisia ja tämä kaveruusjuttu tuntuu olevan ikuisuuskysymys joillekin. Itsekin voin myöntää ihan avoimesti, etten oikein ymmärrä aina niitä toista katsantokantaa edustavia ja pidän heitä jotenkin rajoittuneina, monesti epäkypsempinäkin. Mutta tämä on minun oma ennakkoluuloni ja tiedän kuinka typerää näin on tuntea.

Äänestä
  • Jos alkaisin vonkaamaan kaveri-naisilta. Nolaisin itseni täysin. En koe edes
    heitä haluttavina, vanhoja tuttuja vuosien takaa.
    Erään naisen kanssa en ollut varma, että ollaanko kavereita, vai onko
    hänellä muutakin mielessä. Siitä tuli turhaumia, välillä viestitti käytök-
    sellään ihan muuta kuin pelkkä kaveri, ja kun otin askeleen lähemmäksi,
    perääntyi?? Silloin olin sinkku ja olin ihastunut häneen, kunnes tajusin
    kyseessä olevan vain ihailua kaipaavan naisen, ja se juttu loppui ajan
    myötä. Tosin jonkun aikaa soitteli (kännipäissään) aina, mutta lopulta
    en enää viitsinyt vastata. En jaksanut kuunnella erojuttuja ja exänsä
    haukkkumista...
    Ihmiset ovat rajoittuneita. Esimerkki: lainasin erään naiskaverin autoa, sitä
    ihmetteli eräs vanhempi nainen silmät selällään.
    Jotenkin ymmärrän vielä sen, että nuorilla miehillä, pojilla, voi olla vaikeaa
    olla vain ystävä naisen kanssa. Jos on hirveät paineet ja mistään ei saa..
    Yleensä näitä vastakkaisen sukupuolen kavereita alkaa enemmän ollakin
    esim. erojen jälkeen, kypsemmällä iällä. Mutta on aina poikkeuksia ja se on
    hienoa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jos alkaisin vonkaamaan kaveri-naisilta. Nolaisin itseni täysin. En koe edes

    No minulla on aina ollut miespuolisia kavereita. Urheilu- ja harrastuspiireissä tuo on ihan tavanomaista enkä ole kuullut että kenenkään puoliso olisi asiasta hermostunut. Aika paljon on myös eri ikäisiä ystäviä, joten siinä mielessä pelkkä kaveruus on tietysti ehkä helpommin ymmärrettävää kuin samanikäisten keskuudessa.

    Rehellisesti sanottuna en ymmärrä mitä pahaa joku voisi nähdä miespuolisissa kavereissani. En ikinä seurustelisi miehen kanssa, joka ei moista salli.
    Niin, olen siis samaa ikäluokkaa ap:n kanssa ja minulla on aina ollut miespuolisia kavereita. Miesystävilläni on myös aina ollut naispuolisia kavereita.

    En ymmärrä miksi vastakkaista sukupuolta oleviin kavereihin/ystäviin voi suhtautua negatiivisesti. Kaikki pettämistarinat joista olen kuullut liittyvät aina joihinkin muihin kuin kaverisuhteisiin. Kaverimies/nainen on kuitenkin vähän samanlainen kuin vastakkaista sukupuolta oleva veli/sisko.

    Menisi kyllä ankeaksi elämä jos ei kavereita saisi olla. Outoa suhtautumista joillakin tässä ketjussa.

    Äänestä

  • Yks nainen vaan. kirjoitti:

    heistä seurustelusuhteen vuoksi. Mielestäni on outuoa jos ei ole vastakkaisesta sukupuolesta kavereita, sehän kertoo juuri stereotypisesta asenteesta että "kaikki vetää viikseen kaikkia jos olisi vaan mahdollisuus", sehän ei todellakaan pidä paikkaansa. Minun miesystäväni eivät harrastaisi minun kanssani seksiä, tiedän sen, koska olemme YSTÄVIÄ. Osa heistä myös seurustelee onnellisesti ja tunnen myös heidän tyttöystävänsä(heilläkin meispuolisia kaverieta). Olemme 25-35 vuotiaita.
    Luulen että täällä palstoilla on kaikkein vähiten eläneet ja kokeneet ihmiset joilla on vanhanaikaiset käsitykset miehistä ja naisista ja suhteista ylipäätään, varsinkin seksin suhteen nämä palstat ovat kuin 1800-luvun alusta. Kokemattomat ja tietämättömät ihmiset yleensä paasaavat eniten tietävänsä ihan kaiken. Tyhjät peltitynnyrit kolisevat aina eniten, sanotaan.

    Äänestä

  • Yks nainen vaan. kirjoitti:

    No minulla on aina ollut miespuolisia kavereita. Urheilu- ja harrastuspiireissä tuo on ihan tavanomaista enkä ole kuullut että kenenkään puoliso olisi asiasta hermostunut. Aika paljon on myös eri ikäisiä ystäviä, joten siinä mielessä pelkkä kaveruus on tietysti ehkä helpommin ymmärrettävää kuin samanikäisten keskuudessa.

    Rehellisesti sanottuna en ymmärrä mitä pahaa joku voisi nähdä miespuolisissa kavereissani. En ikinä seurustelisi miehen kanssa, joka ei moista salli.
    Niin, olen siis samaa ikäluokkaa ap:n kanssa ja minulla on aina ollut miespuolisia kavereita. Miesystävilläni on myös aina ollut naispuolisia kavereita.

    En ymmärrä miksi vastakkaista sukupuolta oleviin kavereihin/ystäviin voi suhtautua negatiivisesti. Kaikki pettämistarinat joista olen kuullut liittyvät aina joihinkin muihin kuin kaverisuhteisiin. Kaverimies/nainen on kuitenkin vähän samanlainen kuin vastakkaista sukupuolta oleva veli/sisko.

    Menisi kyllä ankeaksi elämä jos ei kavereita saisi olla. Outoa suhtautumista joillakin tässä ketjussa.

    Tosiaan, jos olisi vain oman sukupuolen kavereita!! Olen oppinut elämästä
    todella paljon, ja nauttinut hyvistä keskusteluista naisten kanssa.
    Ehkä siksikin on niin helppoa nykyään lähestyä "siinä mielessä" niitä muita
    naisia:=), kun ymmärtää naisten ajatusmaailmaa ja toiveita jne.
    Tunnen paljon 40 naisia ja kyllä heillä kaikilla on miespuolisia ystäviä.
    Rajoittuneitakin tietysti riittää. Ei vain tule äkkiä mieleen omasta tuttavapiiristä
    heitä. Saattaa joku ollakin.

    Luulin että olit ikäluokkaa alle 40 kuten naisystäväsi, mutta samapa tuo.
    Oma ystäväpiirini koostuu 25-60 vuotiaista kumpaakin sukupuolta olevista ihmisistä ja koe elämäni rikkaaksi juuri siitä syystä. He ovat itse kaikki samanlaisia. On virkistävää saada vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa.

    Uskon että kaikenikäisiä suvaitsevaisia ihmisiä löytyy. Esim. eräs nuoruudenaikainen poikaystäväni kaveeraa äitini kanssa, käy välillä kahvilla vanhempieni luona. Kyseinen mies on naimisissa, eli ihan vaan tykkää rupatella äitini kanssa ja minusta se on oikein mukava asia.

    Vanhin (erittäin nuorekas, vaikka sana onkin kärsinyt inflaation:) on 59v.
    ja nuorin 30v.
    Olen sikavanha:) Nyt vain sattui löytymään aika paljon nuorempi...
    Hänellä ei ollut aavistustakaan iästäni...
    Ikä on vain paljon numeroita...

    Tässä keskustelussa näkyy mielestäni ilmiö, joka on molempien - ensisilmäyksellä erilaisten - näkemysten taustalla. Eli olemme ehdollistuneet kovien kokemustemme kautta tulkitsemaan miehen/naisen käytöstä tietyllä tavalla.

    Menneisyys ja kokemukset määrittävät nykyisyyttä - ja ikävä kyllä myös tuhoavat sitä! Kokemukset ovat myös, ikävä kyllä, sukupuolittuneita: mäkättävät ja mustasukkaisesti kyttäävät naiset kohtaavat vapaudenhaluiset ja sitoutumiskyvyttömät miehet eletyssä elämässä ja myös leimauttavina tällä palstalla. Sukupuolten välinen luottamuspula on olemassa. Tämäkö on elämän tarkoitus - kärsiä? Noh, ainakin kärsimys on kollektiiviinen kokemus ja jaetaan päivittäin iltapäivälehtien lööpeistä kahvituntikeskusteluihin, ikäänkuin totuutena, jota ei voi paeta, mutta jonka voi välttää elämällä yksin.

    Sukupolten välinen luottamuspula on kaupallisesti hyödynnetty - ja ehkäpä myös synnytetty!

    Yksilötasolla luottamusta ja itsetuntoa voi perustellusti peräänkuuluttaa, mutta ne molemmat ovat asioita jotka myös voi menettää elämänsä aikana; hyvä ja turvallinen lapsuus ja nuoruus eivät takaa nekään itsetunnon pysyvyyttä jos tulee huonosti kohdelluksi parisuhteessaan. Ja vaikka pelastaisi itsensä suhteellisen järkevässä ajassa, niin silti tietty varovaisuus on syntynyt tietynlaista käytöstä kohtaan: Nokia-Suomen kännykkäpojat ja -tytöt kaatavat ja synnyttävät suhteita kapulaansa räpläten!

    Eräs tuntemani kertoikin, ettei koskaan ole elänyt kumppanuutta rakastamansa naisen kanssa, pitänyt naisestaan kyllä on, muttei rakastanut. Miksi? Siksi, että ensirakkaus petti ja jätti ja miehen maailma romahti tavalla, mitä hän ei enää koskaan halua kokea uudelleen. Keski-ikäisen miehen suusta todella surullista kuultavaa.

    Rakkaudessa raadollisinta onkin se, että se antaa väylän satuttamiseen, mutta sittenkin...sittenkin olen omalla kohdallani päättänyt sen, ettei mennyt vie nykyisyyttä. Pakko uskaltaa.

    Hyvää päivänjatkoa kaikille:-)

    Äänestä

  • Ps. kirjoitti:

    En itsekään ole antanut uskon hiipua, vaikka joskus se on ollutkin lähellä.
    En muuten seurustelisi nyt.
    Olen kuullut näitä uskonromahdus-juttuja pilvin pimein. Se on surullista, että luullaan maailmanlopun tulleen yhden tai kahden pettymyksen jälkeen.
    Tai vaikka kymmenen pettymyksen jälkeen. Ja vaikka kuinka klisheiseltä
    kuulostaa, niin se on vain elämää ja aina ei onnistu, vaikka itse kuinka
    yrittäisi olla se mahdollisimman rakastava ja hyvä ihminen. Ja mikä on lo-
    pulta vaikeampaa ja vaativampaa kuin parisuhde, ainakin jos asutaan saman katon alla? (myönnän kammoksuvani ajatustakin, vapaus ja tila on se joka pitää omassa tapauksessani suhdetta kasassa. Ehkä olen jo liian kauan asunut yksin eron jälkeen...) Joillekin parisuhde on kirosana.

    Silloin kun itsetuntoa on ravisteltu, eikö silloin juuri pitäisi välttää niitä itse ra-
    kentamiaan sudenkuoppia? Jos olet mustasukkaisuudella pilannut suhteita, eikö
    kellot soi? Liitän vahvasti huonon itsetunnon ja mustasukkaisuuden yhteen.
    Tietenkin ihminen aikansa saattaa toistaa virheitään, mutta jossain kohtaa
    pitäisi herätä. Onko suhteen tarkoitus kytätä toisen menemisiä? Ja nyt puhun
    turhasta mustasukkaisuudesta, ja mustasukkaisella ihmisellä se useinmiten
    on turhaa. Kärsin jo liitossani tästä. Kun exäni ed. mies oli pettänyt, niin minäkin
    olin ilman muuta vähintäänkin epäilyttävä, ja sen sain tuntea nahoissani. Nykyään (olen kuullut) hänkin jo luottaa..Sitä se ikä ja viisaus tuottaa...Joillakin.
    Nykyään vältän tietynlaisia naisia, monenlaisia olisi ehkä osuvampi sana.
    Kokemus opettaa, tiedän omat rajani, ja tiedän mitä kestän, ja mikä ehkä
    kestää. Ja vaikka joskus on tehnyt kipeää, olen kuitenkin tehnyt naiselle ja
    itselleni palveluksen. Ongelmaista suhdetta en halua. "Normaalit ongelmat"
    vielä kestän, mutta riidanhaluiset ja vaikeat tai mustasukkaisuudessaan vaikeat
    naiset, ei kiitos.

    Perusluottamus luodaan lapsina, jos luodaan. Myöhemmät selkäsaunat sat-
    tuvat, mutta eivät kaada ihmistä. Näin uskon ja tiedän. Koville voi ottaa, mutta
    terveen itsetunnon omaava kyllä kestää yllättävän paljon.

    Stereotypioita suorastaan paiskotaan täällä (palstoilla) silmille. Tosin en millään
    jaksa uskoa kaikkien olevan ihan tosissaan, keskustelupalstathan ovat monille
    väylä purkautua, vaikka en usko sellaisen purkautumisen lopulta ketään suosta
    nostavan.
    Provosoiva tyyli "kuuluu" näille sivuille. Itsekin tein sen. Ja olen oikeastaan yl-
    lättynyt miten paljon on tullut ymmärrystä, tai ainakin hienoja kommentteja.
    Ne jotka käyvät päälle...Olisiko huono itsetunto katkeruuden kuorruttamana?

    Hyvää päiväjatkoa sinulle!:)

    Äänestä

Miksi minusta tuli vaikea?

Olin hyvin rakastunut poikaystävääni. Muutimme hänen vaatimuksestaan yhteen – hän sai työpaikan n. 300 km päästä ja tosiaan esitti vakavan toiveen, että olisi kivaa, kun muuttaisin kirjoille sinne. Itse opiskelin eri paikkakunnalla.

No tein kuten hän toivoi. Kelahan ym. katsoi sen sitten avoliitoksi tietysti.

Pari vuotta meni kivasti. Poikaystävää piti aina houkutella ja puhua mm. siivoamaan. Minähän asuin viikot eri paikkakunnalla, maksoin oman asuntoni vuokran siellä ja matkustin viikonlopuksi sinne 300 km päähän.

Alussa poikaystävä haki minut aina asemalta. Parin vuoden päästä alkoi tulla yhä useammin kiireitä, ja sain kävellä painavan laukkuni kanssa sen 3 km kotiimme. Hän tokaisi, että ota vaikka taksi! No ei minulla opiskelijana ollut varaa taksilla ajella.

Halusin halauksia ja hellyyttä perjantai-iltaisin. Jutella hänen kanssaan. Alussahan näin oli. Hän haki asemalta, keitimme kahvit ja istuimme sohvalla sylikkäin ja juttelimme.

Sitten alkoi tuo muutos. Hän otti lentopalloharrastuksen perjantai-illalle. No ei sitten koskaan päässyt hakemaan minua asemalta! Eikä tullut kotiin kuin noin 1 h sen päästä, kun minä olin sinne tullut illalla 20 maissa. Ja häntä ei saanut millään suihkuun: istui sohvan toisessa päässä hieltä haisevana koko loppuillan ja minua ei huvittanut halailla ja suudella, kun hän oli niin likainen. Eikä auttanut, vaikka yritin sanoa siitä nätisti.

Hän myös alkoi yhä tehokkaammin tehdä tenää siivouksen suhteen. Häntä ei siis saanut millään enää siivoamaan asuntoamme yhdessä kanssani (viikolla hän ei siellä tehnyt yhtään mitään… jos appelsiinimehua kaatui lattialle, se oli siinä kun menen perjantaina sinne) vaikka annoin hänen tehdä kivimmat hommat. Hän ei mm. koskaan ”joutunut” siivoamaan vessaa kun inhosi sitä.

No suoraan sanottuna minuakin alkoi vituttaa. Miksi minun pitäisi kävellä vesisateessa ja talvipakkasella sinne asemalta, siivota herran kämppä, pestä viikon pyykit ja herra istuu hikisenä sohvalla ja katsoo TV:tä 24 asti? Sitten pitäisi saada pildeä päälle.

Aloin käydä harvemmin. Joka toinen viikonloppu. Usein kysyin puhelimessa, että haluatko minut oikeasti sinne. Väitti haluavansa.

Olin valmistumisen jälkeen kesänkin siellä. Kela tulee kuvioon: en saanut työttömyyskorvausta, kun meidän katsottiin avopariksi ja hänellä oli liian isot tulot. Siitä hän vittuili minulle ja mm. kielsi siskoani tulemasta meille yökylään, ”hänen ruokittavakseen”. Siivoamaan häntä ei saanut enää nalkuttamallakaan: hän oli oikein keskustellut asiasta kavereidensa kanssa ja KENENKÄÄN heistä ei tarvinnut tehdä kotitöitä!

No mä ettin työn sitten mahdollisimman kaukaa – sain sen elokuusta. Vuosi vielä sinniteltiin, ja sitten lopetettiin.

Miksi minun olisi pitänyt piikoa siellä? Kertokaapa?

Äänestä
  • Mutmutmut...Ethän kanna vittumaisuuttasi kainalossasi? Kai pudotit sen?
    Koska näyttää siltä, että useat eivät pääse siitä (vanhojen kokemusten
    vuoksi) irti ravistamallakaan.

    Omalla kohdallani ei ole ollut ikinä kysymys mistään vastaavasta, josta kerroit.
    Olen kasvattanut huolella lapseni, pitänyt kodin kondiksessa jne.
    Exälläni oli pölyallergia:D (keksi sen) Joten...Mutta tein asiat, jotka piti, ja kävin
    suihkussa (saunassa) lenkkien jälkeen.:) En voisi ikinä mennä naisen lähelle
    hieltä haisevana tms.

    Muista aina, jos/kun menee poikki: "ei vielä viimeinen, ollut toi viimeinen"...
    (Hanhiniemi)

    Toivottavasti löydät sen helmen, ja mikset löytäisi???

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mutmutmut...Ethän kanna vittumaisuuttasi kainalossasi? Kai pudotit sen?
    Koska näyttää siltä, että useat eivät pääse siitä (vanhojen kokemusten
    vuoksi) irti ravistamallakaan.

    Omalla kohdallani ei ole ollut ikinä kysymys mistään vastaavasta, josta kerroit.
    Olen kasvattanut huolella lapseni, pitänyt kodin kondiksessa jne.
    Exälläni oli pölyallergia:D (keksi sen) Joten...Mutta tein asiat, jotka piti, ja kävin
    suihkussa (saunassa) lenkkien jälkeen.:) En voisi ikinä mennä naisen lähelle
    hieltä haisevana tms.

    Muista aina, jos/kun menee poikki: "ei vielä viimeinen, ollut toi viimeinen"...
    (Hanhiniemi)

    Toivottavasti löydät sen helmen, ja mikset löytäisi???

    Hanhiniemi on yksi mun suosikeista. Siltä on uusi levy tuolossa (3. nainen), pitää ostaa se. :)

    Äänestä

  • ...................... kirjoitti:

    Hanhiniemi on yksi mun suosikeista. Siltä on uusi levy tuolossa (3. nainen), pitää ostaa se. :)

    Joo, tiedän. Olen kerran päässyt juttelemaan Paulin kanssa Perunateatterin
    viimeisestä, loistavasta levystä "Kaikki Rakkaudesta". Oli mielenkiintoinen
    juttutuokio, ja hän oli samaa mieltä: se oli paras PT:n levy.:)

    Kolmas Nainen tuli viimeksi tsekattua Tampereen YO-talolla 06 (?) Ja oli
    tosi tiukkaa menoa. Ja ne sanat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Helppo mies kirjoitti:

Miksi niin h-tin monet naiset ovat ennemmin tai vähän myö-
hemmin vaikeita, osoittatuvatkin ihan muuksi kuin mies ensin
luuli. Miksi ihanasta naisesta pitää tulla hankala, veemäinen,
mustasukkainen (ilman syytä), vaativa, omistushaluinen, mää-
räilevä, ja pahimmassa tapauksessa itsestään huolehtimaton??

Yksi esimerkki (monien joukossa)muutaman vuoden takaa:
Nainen alkoi kyselemään miksi pidin kännykkää takin taskussa
ollessani hänen luonaan (siihen asti se oli ollut näkyvillä).
Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa ja heti tuli huomautus,
mustasukkainen sellainen. Ja kun ennen tätä jo kelailin lo-
petanko suhteen vai en.
Olen kokenut (liian) monia vastaavia juttuja, outoa käytöstä,
omistushalua etc. Ettekö tajua, että mies lähtee, jos käytös
muuttuu osastoon-"vittumainen". Sitäkö haluatte? Eivät aina-
kaan nämä naiseni halunneet, mutta monet olen
jättänyt vastaavien juttujen vuoksi.

Nyt on nainen, jota ei hetkauta paljon mikään. Olen hulluna
häneen, ja nautin tästä rennosta ilmapiiristä ja kaikesta
hauskasta ja hyvästä mitä meillä on. Ainoa asia mikä häntä
hetkauttaisi, olisi liian päälle käyvä asenne minulta. Vaa-
timukset joka päiväisistä tapaamisista (joita en itsekään
onneksi halua). Suhde alkoi hitaasti mutta varmasti ja nyt
se alkaa olla parhaimmillaan. Eikä tätä suhdetta häiritse mi-
kään, ei lapset, eikä se prrr:leen Koira:) Lapsi onneksi jo
iso hänelläkin, vaikka on vielä alta nelikymppinen.
Hämmästyn lujaa, mikäli tämä nainen aiheuttaisi jonkun
typerän yllärin. Hänen välitön ja rento asenteensa saa paljon
nähneen miehen onnelliseksi. Olisipa enemmän vastaavia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu