Olen sattumalta tutustunut muutamaan yliopistossa opiskelevaan Ghanalaiseen mieheen (ja kahteen naisenkin) ja yllättynyt positiivisesti. Miehet on todella ystävällisiä, mukavia ja todella ahkeria sekä opiskelijoina että useimmat myös osa-aika töissä. Olen todella positiivisesti yllättynyt heidän käytöksestään ja viihdyn hyvin heidän seurassaan.
Tunnen afrikkalaisia vuosien takaa useista eri maista ja joukkoon mahtuu todellisia mätäpaiseita mutta toki myös ihan normaalejakin afrikkalaisia miehiä. Mutta nämä Ghanalaiset perus- ja jatkotutkinto-opiskelijat (ikäjakaumalla 25-35) ovat jotenkin tehneet minuun vaikutukseen rauhallisuudellaan, rehellisyydellään ja ahkeruudellaan. Kukaan heistä ei muuten saa opintotukia tms vaan elättävät itsensä työllä ja kotimaassaan hankituilla säästöillä. Avioituneet on sitten varmasti erikseen. Olen myös tavannut heistä muutamien tyttöystäviä ja vaimoja ja tapa jolla he heitä kohtelevat on todella hienoa. Miehet on kohteliaita, kärsivällisiä, varsinaisia herrasmiehiä ja ottavat naisen joka asiassa huomioon. Voisi sanoa että pitävät heitä kuin kukkaa kämmenellä.
Selvennettäköön nyt tässä että en ole enää teini sillä olen ollut 15 vuotta oman mustan afrikkalaisen mieheni kanssa naimissa ja meillä on 3 lastakin. Mieheni ei ole täydellinen muttei sen ihmeellisempi kuin joku suomalainen perus-jormakaan. Enkä ole suunnitellut vaihtavani miestäni Ghanalaiseen opiskelijaan ainakaan näillä näkymin mutta kiinnostaisi kysellä Ghanalaisten kanssa naimisissa olevilta että onko ensivaikutelmani ja huomioni oikea? Voi olla että kyseisten miesten käytökseen vaikuttaa osittain sekin että tuntuvat olevan enemmän ja vähemmän kristittyjä kaikki (uskossa?).
Toivon että saisin asiallisia vastauksia sellaisilta jotka Ghanalaisten kanssa elävät. Ja tähdennettäköön että tiedän toki myös Ghanassa olevan sekä hyvän että huonomman luonteenlaadun ja rehellisyyden omaavia miehiä mutta täytyy myöntää että näiden Ghanalaisten ansiosta mielikuvani Ghanalaisista on erittäin positiivinen. Heitä ei muuten taida pakolaisiksi kovin paljon suomeen tulla???
Tunnen afrikkalaisia vuosien takaa useista eri maista ja joukkoon mahtuu todellisia mätäpaiseita mutta toki myös ihan normaalejakin afrikkalaisia miehiä. Mutta nämä Ghanalaiset perus- ja jatkotutkinto-opiskelijat (ikäjakaumalla 25-35) ovat jotenkin tehneet minuun vaikutukseen rauhallisuudellaan, rehellisyydellään ja ahkeruudellaan. Kukaan heistä ei muuten saa opintotukia tms vaan elättävät itsensä työllä ja kotimaassaan hankituilla säästöillä. Avioituneet on sitten varmasti erikseen. Olen myös tavannut heistä muutamien tyttöystäviä ja vaimoja ja tapa jolla he heitä kohtelevat on todella hienoa. Miehet on kohteliaita, kärsivällisiä, varsinaisia herrasmiehiä ja ottavat naisen joka asiassa huomioon. Voisi sanoa että pitävät heitä kuin kukkaa kämmenellä.
Selvennettäköön nyt tässä että en ole enää teini sillä olen ollut 15 vuotta oman mustan afrikkalaisen mieheni kanssa naimissa ja meillä on 3 lastakin. Mieheni ei ole täydellinen muttei sen ihmeellisempi kuin joku suomalainen perus-jormakaan. Enkä ole suunnitellut vaihtavani miestäni Ghanalaiseen opiskelijaan ainakaan näillä näkymin mutta kiinnostaisi kysellä Ghanalaisten kanssa naimisissa olevilta että onko ensivaikutelmani ja huomioni oikea? Voi olla että kyseisten miesten käytökseen vaikuttaa osittain sekin että tuntuvat olevan enemmän ja vähemmän kristittyjä kaikki (uskossa?).
Toivon että saisin asiallisia vastauksia sellaisilta jotka Ghanalaisten kanssa elävät. Ja tähdennettäköön että tiedän toki myös Ghanassa olevan sekä hyvän että huonomman luonteenlaadun ja rehellisyyden omaavia miehiä mutta täytyy myöntää että näiden Ghanalaisten ansiosta mielikuvani Ghanalaisista on erittäin positiivinen. Heitä ei muuten taida pakolaisiksi kovin paljon suomeen tulla???
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Ghanasta ei taida tulla pakolaisia kovin paljon Suomeen"?
Tuo "kysymys" laittaa kyllä täysin arvelluttavaan valoon koko viestisi. Väität tuntevasi afrikkalaisia ihmisiä vuosien takaa, olevasi jo vuosia naimisissa afrikkalaisen miehen kanssa, mutta etpä tunnu paljoa Afrikan eri maista tietävän, jos kyselet Ghanalaisten pakolaisten perään. Tulee vain mielikuva puutteellisesta yleistiedosta johtuvasta rankasta yleistämisestä.
Se, jos elämä on pyörinyt sen oman mustan kullan perus-jorman ympärillä, ei taida tehdä kenestäkään vielä Afrikka-asiantuntijaa...
Se mollaamisesta, suutu jos haluat, ja nyt niitä pyytämiäsi asiallisia kommentteja ghanalaisen kanssa elävältä:
Olen ollut monta vuotta naimisissa ghanasta kotoisin olevan naisen kanssa ja meillä on ihanin perhe mitä toivoa voi. Lähitulevaisuudessa tulen elämään enenevässä määrin ghanalaisten ihmisten keskellä. Oman kokemukseni perusteella olen kanssasi täysin samaa mieltä ghanalaisten ihmisten miellyttävästä luonteenlaadusta. Kristillisyys on voimakkaasti mukana jokapäiväisessä elämässä.
Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin tiedostaa se, että minulla on syvällistä kokemusta vain omasta vaimostani, häntä en vaihtaisi koskaan mihinkään, minulla on käynyt tajuton munkki... Minulla ei ole pahaa sanottavaa myöskään muista, hänen kauttaan minun sosiaalisessa ympäristössäni olevista ghanalaisista. Mutta en elä heidän kanssaan jokapäiväistä elämää, joten tarkemman diaknoosin tekeminen on mahdotonta. Vaimoni kautta on tullut kuitenkin se asia selväksi, että tähänkin kansallisuuteen (kuten kaikkiin muihinkin) mahtuu niin monenlaisia ihmisiä.
Vaimollani voi olla näihin omat mielipiteensä, hän kirjoittaa niistä itse jos kirjoittaa, mutta ensin hänen on selvittävä tuosta "ghanan pakolaiskysymyksen" aiheuttavasta nauruhysteriasta....
Näillä mennään... elä suutu...
fiksu mies näillä palstoilla, taidat olla ensimmäinen sellainen.
Näkyy heti, että olette onnellisia, et hauku muita naisia tai miehiä. Kerrot oleellisen etkä sorru ylenmääriseen kehumiseen vaimostasi. Jo se osoittaa ettei sinulla ole tarve todistella mitään vaan elätte omaa elämäänne.
Ja sinä ja vaimosi olette todiste siitä miten hyvin suomalainen ja afrikkalainen sopii yhteen mikäli rakkautta riittää.
Aloittaja taitaa olla vähän nuorenlainen, hyvä että kirjoituksesi on täyttä asiaa joten aloittajan on hyvä siitä ponnistaa ja kysellä sinulta lisääkin.
sillä viestini viimeinen lause olikin tarkoitettu ihan sarkastiseksi ja hiukan provoisoivaksikin. Kyllä minä sen verran olen kouluja käynyt ja Afrikan mantereeseen tutustunut että tiedän Ghanan olevan yksi demokraattisimmista maista ellei jopa ykkönenkin sillä saralla afrikassa. Tiedän että maalla pyyhkii muutenkin suhteellisen hyvin, ei kai Presidentti Obamakaan muuten Ghanaa olisi ensimmäiseksi vierailukohteekseen Afrikassa valinnut. Ghanalaiset ovat hyvin ylpeitä maastaan ja ovat kyllä varmistaneet ettei minulla ole mitään aukkoa sivistyksessä Ghanan suhteen. Mutta se maantiedosta ja yleissivistyksestä.
Tuo pakolaiskysymys olikin tarkoitettu herättämän mietteitä siihen suuntaan että olisiko sillä mitään korrelaatiota kyseisten miesten miellyttävyyteen että he eivät ole tänne tulleet pakolaisiksi vaan useimmat jo yhden yliopistotutkinnon kotimaassaan suorittaneet ja tulleet tänne toista tutkintoa tai jatkotutkintoa opiskelemaan. Fiksua sakkia siis kun taas useimmat tänne muista afrikan maista pakolaisiksi tulevat ovat täysin kouluttamattomia henkilöitä joista useimmat valitettavasti tulleet suomeen paremman ja helpon elän houkuttelemina. Useimmille vielä joku maassa jo asuva sukulainen on matkan ja väärät paperit hommannut. No ei siitä sen enempää sillä tämä kuuluu jo ihan eri topikkiin.
Mieheni ei todellakaan ole yliopisto-opiskelija mutta silti ihan varteen otettava vertailukohde suomalaiselle perus-jormalle. Mieheni on työskennellyt kokkina eri ravintoloissa 13v niistä 16v jotka on suomessa asunut. Ensimmäisenä vuonna ei osannut suomea ja sen jälkeen haki ravintolakouluun ja siitä lähtien on verojaan maksanut niin kuin kuka tahansa muukin suomessa asuva. En sano että hän mikään täydellisyys olisi, ei todellakaan. ihan samanlainen "jorma" perjantai oluineen ja kiukutteluineen ja heikkouksineen kuin ystävieni kertomusten perusteella heidän suomalaiset miehensä. Mutta mieheni puolustukseksi on sanottava että ei hän sieltä pahimmasta päästä todellakaan ole sillä 15v aikana olen kyllä kuullut ja nähnyt tapauksen kuin toisenkin. Mutta Ghanalaisten keskustelutaidolle ja miellyttävyydelle mieheni jää kyllä vertailussa toiseksi valitettavasti. Tähdennän nyt tässä että Ghanalaiset ovat vain yliopiston kautta saatuja ystäviäni eikä minulla ole seksisuhdetta kenenkään heistä kanssa enkä ainakaan tällä hetkellä ole ajatellut laittaa omaa perus-jormaani kiertoon.
kolmen kouluikäisen lapsen pian neljäkymppistä äitiä tuskin kovin nuorena voi pitää vaikka itse pidänkin itseäni nuorekkaana. Heh
On vaikea ottaa kantaa siihen olisiko ghanalaiset enempi keskustelutaitoisia kuin muut Afrikan kansallisuudet. Tuttavapiirini kuuluu nigerialaisija ja gambialaisia, ja kaikki ovat miellyttäviä ihmisiä. Mutta ensin on kyllä täytynyt vähän tutustua ennen kuin on alkanut tulla sellaistä välitöntä ja avointa juttelua. Että vähän small talk:in on ollut hakusessa aluksi.
Mutta oman kokemukseni perusteella olen samaa mieltä siitä, että kyllä koulutus (varsinkin akateeminen) korreloin suoraan "miellyttävyys/sosiaalisuus-ideksiin". Näinhän ei kaikkien kohdalla ole. Akateemisesti korkeasti koulutettu ihminen voi olla sosiaalisilta taidoiltaan aivan avuton. Yleensä kuitenkin koulutuksen/älykkyyden huomaa ihmisestä positiivisella tavalla.
Esimerkkinä meikäläisen appiukko: hänellä on oikeasti korkea akateeminen koulutus. Jos kysyt multa mikä hänen tieteen alansa on, en osaa sitä selittää, vaikka olen sitä minäkin joitain kouluja käynyt... Olenkin opetellut joitakin käsitteitä ulkoa, jotta pystyn kavereiden kanssa olusilla ollessa elvistelemään että miten fiksua sukulaisia mulla on... :) :)
Äijä on kuitenkin todella kohtelias, kärsivällinen, hyvä ja hillitty käytöksinen sekä mukava. Sen kanssa on turha yrittää puhua mitään "miesten juttuja", kuten Ferrari-tallin viimeaikainen huono menestys tai että "oletko muuten pannut merkille miten paljon hyvännäköisiä valkoisia naisia tuolla kaupungilla pyörii näin kesäisin?" (sillä menis varmaan keksit väärää kurkkuun.. ;)). Mutta siitä mikä olikaan Obaman Ghanan vierailun perimmäinen tarkoitus (Ghanan rannikolta on löydetty suuri öljyesiintymä...), juttua kyllä pukkaa... Tullaan hyvin toimeen, vaikka ollaan täysin erilaisia miehiä, eri maailmoista. Kummallakin meistä on elämänkokemusta (ollaan asuttu eri maissa, tehty paskaduunejakin, tms.) - se tasoittaa tietä.
Nämä oli minun kokemuksia. Viestisi rivien välistä on mielestäni havaittavissa se että ettet vain nyt olisi usean avioliittovuoden jälkeen vähän ihastunut johonkin nuoreen, koulutettuun, sosiaaliseen ghanalaisnuorukaiseen...? Nyt hiukka varovasti... sillä meidän perus-jormien etuinahan on tunnetusti havaittu seuraavat avut: pysyvyys, ennakoitavuus, yllätyksettömyys, turvallisuus, tuttu ja turvallinen "pikku-jorma" (tätä ei voi väheksyä...), tunteiden ilmaiseminen murisemalla, kotitaloustaidot sekä hämmästyttävä kyky laskea wc-pöntön kansi (vaati joskus vuosien koulutuksen).
Näillä mennään... taas...
"viestini viimeinen lause olikin tarkoitettu ihan sarkastiseksi ja hiukan provoisoivaksikin. Kyllä minä sen verran olen kouluja käynyt ja Afrikan mantereeseen tutustunut että tiedän Ghanan olevan yksi demokraattisimmista maista ellei jopa ykkönenkin sillä saralla afrikassa."
Sarkastinen tai ei mutta totuushan on se, että paljonpa tuolta Ghanasta turvapaikan hakijoita vaan tänne Suomeen tulee vaikka käytännössä kaikki saavatkin kielteisen päätöksen elleivät kerkeä käsittelyn aikana menemään suomalaisen naisen kanssa naimisiin ja sitä kautta saamaan oleskelulupaa.
Eli tämä sinun lauseesi on kyllä metsästä:
"he eivät ole tänne tulleet pakolaisiksi vaan useimmat jo yhden yliopistotutkinnon kotimaassaan suorittaneet ja tulleet tänne toista tutkintoa tai jatkotutkintoa opiskelemaan"
että seuraavalla lauseella "he eivät ole tänne tulleet pakolaisiksi vaan useimmat jo yhden yliopistotutkinnon kotimaassaan suorittaneet ja tulleet tänne toista tutkintoa tai jatkotutkintoa opiskelemaan"
tarkoitinkin vain näitä jo tuntemiani miehiä jotka ovat suomessa opiskelijaviisumeilla eikä kukaan heistä ole tullut maahan pakolaiseksi. Siitä en tiedä kuinka moni heistä aikanaan kotimaahansa palaa ja kuinka moni avioituu suomalaisen kanssa kuka milläkin motiivilla. Ainakin kahdella on kertomansa mukaan Ghanassa vaimot joten uskon heidän palaavan kotimaahansa opintojen päätyttyä.
Muita Ghanalaisia en suomessa tunne joten en osaa ottaa kantaa tuohon pakolaisuusasiaan sen enempää.
Halveeraatko Suomea kun kirjoitat sen pienellä alkukirjaimella? Ja toisaalta ghanalainen isolla alkukirjaimella!
Olikos tämä aloittaja ihan koulujakin käynyt?
Ja asiasta: en ottaisi mieheksi ghanalaista, en ylipäätään afrikkalaista. Ystävänä voin pitää. Siinä kaikki.
ANTEEKSI epähuomiossa pienellä kirjoittamani SUOMI! En halvenna SUOMEA enkä myöskään yritä tässä ghanaa mitenkään ylistää. En tiennyt että tälle palstalle kirjoittaessani täytyis teksti tarkastaa kielioppivirheiden varalta? Olen pahoillani. Tässä ketjussa ei kai ole tarkoitus omasta koulutuksestani keskustella mutta edellisen kummastukseksi voin kertoa että kielioppivirheistä huolimatta olen jollain ihmeen kummalla onnistunut läpäisemään ylemmän korkeakoulututkinnon, ehkä siinä oli sitten runsaasti tuuria mukana kun suomenkielentaitoni on näinkin puutteellinen.
Kysymykseni ei ollut että kuka ottaisi miehekseen afrikkalaisen ja erityisesti ghanalaisen miehen, mutta kiitän tiedosta ettet itse afrikkalaista mieheksesi kelpuuttaisi.
Hyvin, hyvin usein olen huomannut, että mokumorsioiden kirjoitustapa on aivan omituista. Ulkomaalaisen kumppanin kotimaa kyllä kirjoitetaan isoin kirjaimin mutta Suomi pienellä. Samoin tapa kirjoittaa kansallisuus isoin kirjaimin. (Eipä niiden kielitaito muutenkaan ole kovin kehuttavaa.)
Muuttuuko muka oma kirjoitustaito jos on aviossa ulkomaalaisen kanssa? Mitä?
Ehkä läpäisit tutkinnon lunttaamalla. Perusasiat on unohtunut näin nopeasti?
Ghanalaisia on ystävinä mutta kumppaniksi en niitä valehtelijoita ottaisi, ystävinäkin vähän kiikunkaakun ;)
Ghanalaiset ( naiset & miehet) on kasvatettu kohteliaiksi, lainkuuliaisiksi ja perhettä arvostaviksi yksilöiksi. Äidin sana on laki!
Olen ollut ghanalaisen mieheni kanssa yhdessä jo 15 vuotta ja vieläkin nautin siitä samasta vapaudentunteesta jonka koin jo silloin kun menimme yhteen. Saan olla ja mennä ja kuitenkin tiedän että hän on aina kaikkein rakkain ja luotettavin ihminen minun elämässäni.
Mitään asiaa hän ei päätä neuvottelematta ensin minun kanssani esim auton vaihto, raha-asiat, juhlat, lomat etc..
Ja lapset hän hoitaa siinä sivussa ja laittaa ruokaa.Enempää en kerrokaan ettei joku luulisi että keksin näitä omasta päästäni..
Olen itse temperamenttinen & hän rauhallinen mikä sekin yllättää ihmisiä. Oikeastaan ainut asia mikä meillä on toisin kuin perisuomalaisissa liitoissa on että riitely ei häntä kiinnosta vaan aina pitää mennä läpi jonkun neuvottelumekanismin.Olen sen kantapään kautta oppinut enkä enää edes osaa kunnolla riidellä! Sitä joskus kaipaan..
Silti tämä on vain minun tarinani. Olen oppinut että kaikissa kansalaisuuksissa pätee samat lainalaisuudet; on fiksuja tyhmiä hulluja varovaisia rikkaita köyhiä vai ajatteleeko joku tosissaan että esim kaikki tsetheenit ovat terroristeja? Ettei siellä joku oikeasti tykkäis laittaa vaikka puutarhaa ja istua siellä rauhassa..
kiitos kannustuksesta. Itse menossa naimisiin ghanalaisen miehen kanssa yli kymmenen vuoden yhteydenpidon jälkeen, itse yh:na isättömille lapsille joiden isät ovat sitä huonomman afrikkalaisen mentaliteetin edustajia.. ko. toista maata en halua mainita.
Tämäkin ghanalainen lojaali ja rauhallinen herrasmies. Hyvin sympaattinen ja hyväluontoinen ystävä ollut aina ja myös kristitty. Edustaa sitä perinteistä afrikkalaista miehen mallia jotka haluavat että heidän "parempi puolisko" nukkuu aina sängyn oikealla puolella :)
Hmm, kierroksessa on siis jo vähintään kolmas musta mies, jonka kanssa yrität vakavaa suhdetta.
Etkö mitään oppinut noista aiemmista joiden kanssa teit lapsia, ja jotka omat lapsensa hylkäsivät?
En kysy pahalla. Itsekin olen yhden isättömän lapsen yh. Mies oli Nigeriasta enkä todellakaan haluaisi itseäni enää altistaa moiselle sonnalle.
Varmaan noi sun exätkin esitti alussa olevansa toista maata, koska lapsia heidän kanssaan teit?
No mitäs ajateltaisiin suomalaisesta miehestä jonka elämässä määrää äiti,onko sekin eksoottista?
Ei. Se on eron peruste.
Ei varsinaista omaa kokemusta mutta ystävällä kävi näin:
Ihastui Ghanalaiseen mieheen, rakastui ja meni naimisiin kunnes vuoden päästä erosivat kun miehellä varma luvat jäädä suomeen. Oli ystävä hieman yllättynyt ja murtunut tämän jälkeen.
Minun ghanalainen exäni oli/on kunnon pelimies.. naisia pyörittää urakalla..
eikä valitettavasti ole ainutlaatuinen yksilö, kaltaisiaan tuntuu riittävän..
Sekä kansalaisuus että kansallisuus kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.
Ei muuta kommentoitavaa lähes neljä vuotta vanhaan ketjuun.
Minulla ghanalainen mies jo 5 vuotta ja meillä asiat ovat hyvin.