vakavasti sitä harkitsemassa.Ja vain kolmen yhdessäolo vuoden jälkeen..
Syynä on se että mieheni mielestä:
-puhun liikaa/tai jos olen hiljaa,se on hänen mielestään mököttämistä.
-hän ei pidä paljon puhuvista naisista,jollainen siis hänen mielestään olen.
-en saa puhua silloin,kun hän katsoo televisiota.
-hän ei siedä lapsiani,eikä lemmikkieläimiäni..ja haukkuu heitä päivittäin.
-hänen mielestään olen ollut yhdessäolomme aikana läski,ja huonokuntoinen ja kyselee ajoittain; "tuleeko susta vielä vanhemmiten huonompi?".
-jos hoidan hänen asioitaan,kun hän itse jättää ne hoitamatta..se on hänen asioihinsa puuttumista.
-laitan hänen mielestään vääränlaista ruokaa.
-olen känniläinen/juoppo nainen,vaikka käyn vain kaksi kertaa vuodessa ravintolassa,enkä juo itseäni humalatilaan asti.
-kun ylläpidän yhteyttä sisaruksiini,mies antaa ymmärtää sen olevan väärin,(ystävyys suhteet ovat liitossa siksi kadonneet).
-en saa mennä miehen työpaikalle,vaikka ihan oikeaa asiaakin olisi joskus ollut.
-en osaa muka ajaa hänen autoaan.Vaikka koskaan en ole kolaroinut tai saanut sakkoja,ja ajokortti on ollut lähes 25 vuotta.
-jos kysyn avioliittomme tilasta,se on väärä kysymys koska mies kokee sen ahdisteluksi..ja hänen haukkumisekseen.
-kun/jos lapseni metelöi,mies ei hali eikä muutenkaan kosketa..se on hänen "kostonsa"minulle.
-jos joskus käymme jossain yhdessä,mies toisinaan mukaani suostuu lähtemään..hän jo seuraavana päivänä valittaa kuinka joutui mukaani väkisin lähtemään.Kertaakaan mies ei ole mukaan lähtemistä vastustanut..se tapahtuu aina vain jälkeenpäin.
-jollen hoivaa hänen lastaan,on se samaa kuin vihaan hänen lastaan.
-kun emme käy hänen vanhemmillaan,se on kuulema minun syytäni.
-en saa moittia hänen lastaan,se on miehen mielestä väärin..ja siitä syntyy iso riita.
-hän moittii myös jollen siivoa kotia,tai jos pyykit ovat pesemättä.
Mitäkö siis teen väärin?
Olen aina ollut hyvin sosiaalinen,ja tullut kaikkien ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Minulla on myös aina ollut läheiset välit sisaruksiini ja ystäväpiirini on ollut laaja.
Työssänikin sosiaalisuudestani on vain hyötyä.
Puheliaskin olen ollut aina,ja koen elämän enemmänkin positiivisena ja antoisana..en murehdi menneitä,vaan rikkonaisen lapsuuden,ja nuoruuden raskaat ajat haluan unohtaa..ja kasvaa eheämmäksi,askel kerrallaan.
Lapseni ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, lemmikkini ovat auttaneet jaksamaan eron aiemmasta liitostani.. lenkittäessäni koiria luonnossa olen saanut niistä hetkistä voimaa arjen jaksamiseen.
Kotini pyrin pitämään siistinä..ja arvostan estetiikkaa.
Pyykkiä pesen usein,myös vanhimmat lapseni osallistuvat pyykinpesuun.
Hoivaan todellakin miehen lasta,koska mies ei jaksa yön valvottuaan herätä lapsensa kanssa olemaan.
En ole koskaan muilta ihmisiltä kuullut että olisin läski,tai ylipainoinen..eikä rumaksikaan ole minua vielä kukaan koskaan haukkunut..päinvastoin.
Liikunnallinen en ole aina toki ollut,mutta olen senkin asian jo muuttanut..eli liikunnallisuus kuuluu nykyään joka päiväiseen elämääni.
Maksan mieheni henkilökohtaisia laskuja,mutta hän ei maksa koskaan minu laskujani.Vaikka olen pienituloisempi kuin hän.Kiitosta ei mistään silti tule..se että toimin hänen edukseen,on miehen mielestä aivan luonnollista.
Kun kysyin mieheltä että sanopa edes yksi asia,jossa olen hyvä tai jonka osaan hyin/tai onko minussa jokin ominaisuus josta hän pitää?
Mies totesi ettei tule mitään mieleen..pelkkiä negatiivisia asioita kuulema vain.
Itse kuitenkin löysin hänestä monta hyvää piirrettä..niitä huonoja en miettinytkään,koska puhe oli positiivisen palautteen antamisesta puolisolle.
Miksi siis olemme yhä saman katon alla asumassa?Se on kysymys,johon mieheni ei osaa antaa vastausta.
Voiko joku ees vakavissaan väittää että kun tämä oli miehen puolelta alussa todellinen rakkausavioliitto..se muka miehen puheiden/moitteiden mukaan sitä vielä olisi?
Tokihan minä miehestäni välitän,ja varmasti paljonkin kun asiaa ajattelen..mutta kyllähän sen jokainen ymmärtää että kun on parisuhteessa..niitä mukaviakin asioita,kehumisiakin kaipaisi että jaksaa arkea.
Mutta kun ne kauniit sanat ovat itselle helppoja lausuttavia..ne eivät ole sitä samaa miehelle.
Syynä on se että mieheni mielestä:
-puhun liikaa/tai jos olen hiljaa,se on hänen mielestään mököttämistä.
-hän ei pidä paljon puhuvista naisista,jollainen siis hänen mielestään olen.
-en saa puhua silloin,kun hän katsoo televisiota.
-hän ei siedä lapsiani,eikä lemmikkieläimiäni..ja haukkuu heitä päivittäin.
-hänen mielestään olen ollut yhdessäolomme aikana läski,ja huonokuntoinen ja kyselee ajoittain; "tuleeko susta vielä vanhemmiten huonompi?".
-jos hoidan hänen asioitaan,kun hän itse jättää ne hoitamatta..se on hänen asioihinsa puuttumista.
-laitan hänen mielestään vääränlaista ruokaa.
-olen känniläinen/juoppo nainen,vaikka käyn vain kaksi kertaa vuodessa ravintolassa,enkä juo itseäni humalatilaan asti.
-kun ylläpidän yhteyttä sisaruksiini,mies antaa ymmärtää sen olevan väärin,(ystävyys suhteet ovat liitossa siksi kadonneet).
-en saa mennä miehen työpaikalle,vaikka ihan oikeaa asiaakin olisi joskus ollut.
-en osaa muka ajaa hänen autoaan.Vaikka koskaan en ole kolaroinut tai saanut sakkoja,ja ajokortti on ollut lähes 25 vuotta.
-jos kysyn avioliittomme tilasta,se on väärä kysymys koska mies kokee sen ahdisteluksi..ja hänen haukkumisekseen.
-kun/jos lapseni metelöi,mies ei hali eikä muutenkaan kosketa..se on hänen "kostonsa"minulle.
-jos joskus käymme jossain yhdessä,mies toisinaan mukaani suostuu lähtemään..hän jo seuraavana päivänä valittaa kuinka joutui mukaani väkisin lähtemään.Kertaakaan mies ei ole mukaan lähtemistä vastustanut..se tapahtuu aina vain jälkeenpäin.
-jollen hoivaa hänen lastaan,on se samaa kuin vihaan hänen lastaan.
-kun emme käy hänen vanhemmillaan,se on kuulema minun syytäni.
-en saa moittia hänen lastaan,se on miehen mielestä väärin..ja siitä syntyy iso riita.
-hän moittii myös jollen siivoa kotia,tai jos pyykit ovat pesemättä.
Mitäkö siis teen väärin?
Olen aina ollut hyvin sosiaalinen,ja tullut kaikkien ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Minulla on myös aina ollut läheiset välit sisaruksiini ja ystäväpiirini on ollut laaja.
Työssänikin sosiaalisuudestani on vain hyötyä.
Puheliaskin olen ollut aina,ja koen elämän enemmänkin positiivisena ja antoisana..en murehdi menneitä,vaan rikkonaisen lapsuuden,ja nuoruuden raskaat ajat haluan unohtaa..ja kasvaa eheämmäksi,askel kerrallaan.
Lapseni ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, lemmikkini ovat auttaneet jaksamaan eron aiemmasta liitostani.. lenkittäessäni koiria luonnossa olen saanut niistä hetkistä voimaa arjen jaksamiseen.
Kotini pyrin pitämään siistinä..ja arvostan estetiikkaa.
Pyykkiä pesen usein,myös vanhimmat lapseni osallistuvat pyykinpesuun.
Hoivaan todellakin miehen lasta,koska mies ei jaksa yön valvottuaan herätä lapsensa kanssa olemaan.
En ole koskaan muilta ihmisiltä kuullut että olisin läski,tai ylipainoinen..eikä rumaksikaan ole minua vielä kukaan koskaan haukkunut..päinvastoin.
Liikunnallinen en ole aina toki ollut,mutta olen senkin asian jo muuttanut..eli liikunnallisuus kuuluu nykyään joka päiväiseen elämääni.
Maksan mieheni henkilökohtaisia laskuja,mutta hän ei maksa koskaan minu laskujani.Vaikka olen pienituloisempi kuin hän.Kiitosta ei mistään silti tule..se että toimin hänen edukseen,on miehen mielestä aivan luonnollista.
Kun kysyin mieheltä että sanopa edes yksi asia,jossa olen hyvä tai jonka osaan hyin/tai onko minussa jokin ominaisuus josta hän pitää?
Mies totesi ettei tule mitään mieleen..pelkkiä negatiivisia asioita kuulema vain.
Itse kuitenkin löysin hänestä monta hyvää piirrettä..niitä huonoja en miettinytkään,koska puhe oli positiivisen palautteen antamisesta puolisolle.
Miksi siis olemme yhä saman katon alla asumassa?Se on kysymys,johon mieheni ei osaa antaa vastausta.
Voiko joku ees vakavissaan väittää että kun tämä oli miehen puolelta alussa todellinen rakkausavioliitto..se muka miehen puheiden/moitteiden mukaan sitä vielä olisi?
Tokihan minä miehestäni välitän,ja varmasti paljonkin kun asiaa ajattelen..mutta kyllähän sen jokainen ymmärtää että kun on parisuhteessa..niitä mukaviakin asioita,kehumisiakin kaipaisi että jaksaa arkea.
Mutta kun ne kauniit sanat ovat itselle helppoja lausuttavia..ne eivät ole sitä samaa miehelle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toi äijäshän on ihan pimee. Eiköhän oo aika kattella uusia juttuja ja jättää toi sairas äijä yksin nalkuttaan ja arvosteleen kotia. Jaksaa sitten varmaan hoitaa lastansakin ja käydä katsomassa omaa äityliäänkin paremmin. Voi pientä mussuukkaa.
Että tämä oli vain toisen oaspuolen näkemys liitosta.Kuulematta toista ei voi ottaa kantaa.
Toisaalta..(mutta miksei voi ottaa kantaa,sitä vartenhan tämä palstakin on olemassa..harvoin täällä kumppanit kertovat yhdessä omasta elämästään,eikö?)Mutta kun itse elää tällaisessa suhteessa jossa mihinkään asiaan ei saa toiselta tukea..ei tätä vaan voi ymmärtää.
Miestä kiinnostaa vain omat asiansa..työnsä,harrastuksensa, jne.
Esim. jos sairastun,ja jään sen vuoksi kahdeksi viikoksi sairaslomalle,miestä ei kiinnosta mikä vaiva minulla on,hän ei vaan ole kiinnostunut..tai Jos olen lapseni kanssa sairaalassa,pahan tapaturman vuoksi..ei miestäni kiinnosta mikä lastani vaivaa,ja onko tilanne kuinkakin vakava.Hän ei edes asiasta kysy mitenkään.
Jos itse olen kyennyt olemaan pitkissä suhteissa elämäni aikana l. yli 6vuotta kihloissa7avoliitossa asuen,ja ex-puolisonikin kanssa yhdessä lähes 13 vuotta..ja suhteet ovat kariutuneet aiemmissa tapauksissa aivan muihin syihin kuin että olisin ollut hankala/vaikea kumppani...niin hieman tämä nykytilanne ihmetyttää.
Tuon miehen kanssa sinusta tulee elävä muumio. On todella välinpitämätöntä ja itsekästä, että mes ei edes kysy vointiasi. Mies on todella huonostikäyttäytyvä. Parempi sinun olisi yksin kuin tuollaisen tyypin kanssa. Hän ei taida olla oikein terve. Alussa jaksoi teeskennellä, mutta miksi yleensä meni naimisiin kanssasi. Halusiko kulissit itselleen esimerkiksi työpaikkaa varten. Ehkä hänen mielestään naimisissaolevaa miestä arvostetaan enemmän työpaikalla.
Miehellä ei ole mitään empatiakykyä toista ihmistä kohtaan. Syy ei ole sinun, syy on miehen kasvatuksessa. Kysypä edelliseltä vaimolta asioita, luullakseni nainen on vain iloinen päästyään miehestä eroon. Kiukuttaa puolestasi, sillä itsekin kohtasin kerran seurustelukumppanin joka ei ollut millään lailla kiinnostunut tekemisistäni tai voinnistani. Ei kysynyt koska pitäisin loman eikä mistään muustakaan. Ei koskaan kysynyt miltä minusta tuntuu. Vain oma napa oli tärkein. Tuntui todelta tyhjältä, ettei miestä lainkaan kiinnostanut minun elämäni. Ja osoittautui lopulta, että petti toisen naisen kanssa. Ja oli pettänyt kyllä kaikkia muitakin naisiaan ja myös tätä nykyistä, minun jälkeeni tullutta. Lopulta käsitin, että mies oli oikea naistenvihaaja, joka kohdisti vihansa aina kulloiseenkin kumppaniinsa. Hän projisoi kaikki naisia kohtaan tuntemansa katkeruudet aina siihen naiseen, joka oli lähellä. Tuo mies oli itsekeskeinen ja itsekäs ja olen kiitollinen, että suhde on ohi. Olisin menettänyt oman itsetuntoni hänen kanssaan jatkaessani.
Juttu on niin, että kyllä suhteessa pitäisi saada tukea ja apua kun sitä tarvitsee. Toinen toisensa kannustaminen on tärkeä. Listassasi pahinta ensi kuulemalta oli lause, että tuleeko susta vielä vanhemmiten huonompi. Se oli toella ilkeää. Ja se että mies ei keksinyt sinusta mitään positiivista sanottavaa, negatiivista vain. Mies osaa käyttää valtaa sinuun, hän on vallankäyttäjä käyttäen kiristystä ja vähättelyä aseena. Terveeseen parisuhteeseen ei kuulu vallankäyttöä eivätkä puolisot kilpaile keskenään siitä, kumpi osaa loukata toista pahemmin.
On tuossa listassa paljon muutakin ikävää, joka paljastaa että mies on suorastaan ilkeä. Hän on tyranni. Mies tekee sinulle pahaa. Hän on "työpaikkakiusaaja" kotona. Eli mies tekee sinulle pahaa ja sinä sallit sen. Miksi tyydyt almuihin. Ei riitä että sinä välität miehestä, hänenkin olisi välitettävä sinusta tai edes pidettävä sinusta. Nyt hän ei pidä sinusta. Ihmistä jota rakastaa ei kohdella noin. Ihmistä josta edes pidetään ei kohdella noin. Kaikkein varmimpia eroon johtavia merkkejä ovat se, että puoliso nimittelee ja haukkuu; puoliso on väkivaltainen; puoliso käyttää päihteitä. Ensimmäinen ainakin toteutuu tuosta listasta. Ja taitaapa olla ainakin henkisesti väkivaltainen.
Mies on ilkeä ja tekee sinulle pahaa. Jätä hänet. Elämäsi murenee ja murskautuu ja itsetuntosi romahtaa lopullisesti. Mies on kiviriippa,persoonallisuushäiriöinen ja vallankäyttäjä.
käyttää sinua kohtaan ERITTÄIN HENKISTÄ JA TÖRKEÄÄ VÄKIVALTAA.
Älä alistu enään. Henkisesti epävakaa ihminen.
väärin vain siinä, jos jatkat liittoa tuollaisen miehen kanssa. Ei tuollaisen kanssa voi eikä pidä jaksaa.
Olen vain ajatellut että jospa minussa todellakin on syytä..jonka vuoksi mieheni on muuttunut tuollaiseksi?
Toisaalta hänen vanhin lapsensa kertoo että isänsä ollut samalla tavalla käyttäytyvä aina..
Perheterapeutti selitti että jollei mieheni ole kotoa oppinut tapaa puhua/ja selvittää asioita..niitä riitojakin,eikä myöhemmissäkään suhteissa ole joutunut asioita läpi käymään...mies ei siis tunne muunlaista tapaa hoitaa epämukavia asioita kuin se että lähtee suuttuessaan ulos ja mököttää pari päivää,tai raivoaa aivan pelottavalla tavalla.Hänellä ei ole sanoja käsitellä asioita!
Koska minulla on monta kotonakin yhä asuvaa lasta...heidän hyvinvointinsa on itselle tärkeää...ja kun tiedän miten tilanne koskettaa lapsiani,tämä tuntuu entistä pahemmalta.
Kun murrosikäinen lapseni kertoo että ;"äiti sun on ajateltava itseäsi,et sä voi kauaa jaksaa tollasta vaan oot pian aivan lopussa.Sä ansaitset elämääsi paljon parempaa."..ja kun nuorimmaiseni(ekaluokkalainen) kertoo miehestäni ;"kun toi kuolee,mä meen sen haudalle potkiin kiveä..koska se on ollut mulle niin ilkeä"..silloin ymmärrän...enkä voi kuin itkeä.
Olen vaan jotenkin jumittunut kuin vanha levy tähän suhteeseen..en tiedä miten pääsisin tilanteesta pois?
Mies kun ei vaan ymmärrä/eikä taida ees kuunnella kun puhun VAKAVASTI erosta ja lähtemisestä..hän vaan selittää puheeni väliin siitä kuinka itse menee töiden jälkeen lenkille..tekee sitä ja tekee tätä.
AINA ja vain hän itse.
Uskon että minussa on varmasti paljon virheitä,ja teen jotain ja aivan väärin..mutta uskon myös että ihan jokaisesta ihmisestä löytyy niitä hyviäkin asioita.Mieheni ei vaan näe minussa mitään hyvää..
Olen vain ajatellut että jospa minussa todellakin on syytä..jonka vuoksi mieheni on muuttunut tuollaiseksi?
Toisaalta hänen vanhin lapsensa kertoo että isänsä ollut samalla tavalla käyttäytyvä aina..
Perheterapeutti selitti että jollei mieheni ole kotoa oppinut tapaa puhua/ja selvittää asioita..niitä riitojakin,eikä myöhemmissäkään suhteissa ole joutunut asioita läpi käymään...mies ei siis tunne muunlaista tapaa hoitaa epämukavia asioita kuin se että lähtee suuttuessaan ulos ja mököttää pari päivää,tai raivoaa aivan pelottavalla tavalla.Hänellä ei ole sanoja käsitellä asioita!
Koska minulla on monta kotonakin yhä asuvaa lasta...heidän hyvinvointinsa on itselle tärkeää...ja kun tiedän miten tilanne koskettaa lapsiani,tämä tuntuu entistä pahemmalta.
Kun murrosikäinen lapseni kertoo että ;"äiti sun on ajateltava itseäsi,et sä voi kauaa jaksaa tollasta vaan oot pian aivan lopussa.Sä ansaitset elämääsi paljon parempaa."..ja kun nuorimmaiseni(ekaluokkalainen) kertoo miehestäni ;"kun toi kuolee,mä meen sen haudalle potkiin kiveä..koska se on ollut mulle niin ilkeä"..silloin ymmärrän...enkä voi kuin itkeä.
Olen vaan jotenkin jumittunut kuin vanha levy tähän suhteeseen..en tiedä miten pääsisin tilanteesta pois?
Mies kun ei vaan ymmärrä/eikä taida ees kuunnella kun puhun VAKAVASTI erosta ja lähtemisestä..hän vaan selittää puheeni väliin siitä kuinka itse menee töiden jälkeen lenkille..tekee sitä ja tekee tätä.
AINA ja vain hän itse.
Uskon että minussa on varmasti paljon vikoja,ja teen jotain varmast aivan totaalisen väärin..mutta uskon myös että ihan jokaisesta ihmisestä löytyy niitä hyviäkin asioita.Mieheni ei vaan näe enää minussa mitään hyvää..ja kaikki parisuhteeseen liittyvät puheeni ovat siis hänen moittimistaan..siis hänen mielestään.
Mies on iältään ilmeisesti jo lähemmä viittäkymmentä ainakin. Sinä et voi häntä muuttaa etkä voi enään alkaa miestä kasvattamaan toisenlaiseksi kuin hänet on kasvatettu. Myös aikaisempi vaimo lienee yrittänyt saada miestä ymmärtämään ja tehnyt parhaansa, mutta miehellä ei ole omaa tahtoa muuttua. Hän on liian itsekäs. Koska et voi toista muuttaa, niin muuta itseäsi. Tee itsestäsi rohkeampi lähteä tuollaisesta liitosta, jossa jo lapsetkin kärsivät. Sinun ei ole pakko olla tuollaisessa liitossa. olet liian sinisilmäinen miehesi suhteen, kuvittelet hänestä löytyvän jotain hyvää, siis kuvittelet, että hän pohjimmiltaan kyllä löytää sinusta jotin hyvää. Ei hän löydä. Vika ei ole sinussa vaan hänen asenteessaan toisia ihmisiä kohtaan. Älä tuhlaa elämääsi häneen. Ota ero jo lasten takia, miksi ihmeessä heillä pitää olla elämässään tuollainen sika.
todellakaan sinun syysi, että mies käyttäytyy kuten käyttäytyy! Vaikka miehellä ei ole sanoja käsitellä asioita, niin ei hän voi odottaa sinulla olevan hermoja käsitellä hänen huonoa käytöstä.
Ei sinun tarvitse miehelle sanoa mitään muuta kuin "nyt erotaan". Voit myös kysyä haluaako kirjoittaa erohakemukseen nimensä vai lähetetäänkö se hänelle postitse... Ole jämäkkä. Älä enää edes yritä neuvotella. Kyllä tässä(kin) tapauksessa lapset tietävät mikä heidän äidilleen on parasta. Mikäli mies jotain innostuu selittämään niin sano, että ero on hänellekin paras ratkaisu, koska ei ole nähnyt sinussa mitään hyvää aikoihin. Ole edelleen jämäkkä.