Asumme pääkaupunkiseudulla ja tässä on tietty kaikenlaiset lasten huvitukset lähellä. Ärsyttää kun sukulaiset lapsineen leirityy meille. Tai muut on ihan ok mutta tää yks perhe neljän lapsensa kanssa. Mitään ne eivät tuo tullessaan ja kaikki jätetään. Eli ovat täysi hoidossa. Olenkin päättänyt, että tänään saavat lahteä, kolme päivää on tarpeeksi. Olen keksinyt, että lähdemme kyläilemään ja tulemme vasta viikonloppuna takas.
Usein maalaiset syyttävät kaupunkilaisserkkujaan tästä asiasta mutta onnistuu se toisteki päin.
Usein maalaiset syyttävät kaupunkilaisserkkujaan tästä asiasta mutta onnistuu se toisteki päin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
telkkariuutisissa juuri tästä. Hotelliyöpymiset ovat vähentyneet ja sukulaisissa yöpymiset lisääntyneet. Yksi yö menettelee, kaikki yöt siitä lisää ovat liikaa.
sitten kun kyse ei ole edes siitä, että kävisi vain yksi porukka, vaan jos näitä perheitä tulee kesänkin aikana täysihoito-oletuksella useampi. Kyllä siinä äkkiä ruokalasku kasvaa, kun pitää ruokkia ylimääräisiä - ja koko kesän ajan. Ei sillä, etteikö olisi toisaalta kiva, kun muutakin sukua käy, mutta joku tolkku pitäisi olla. Ei vissiin tule mieleen, miten paljon maksaa, jos yhden porukan pitää koko ajan kestitä muita. Ja koko ajan pitäisi sitten myös siivota...Itse en jaksaisi moista menoa kattella eikä tule kyllä itsellekään mieleen mennä sukulaisiin täysihoitoon. Maksimissaan ollaan yksi yö jos pyydetään, ja silloinkin aina kysellään, että voidaanko tuoda jotain ja miten voidaan auttaa ruokahuommissa ja siivouksessa. Mutta mieluiten olen kyllä hotellissa passattavana, niin ei tule mitään vänkäämistä ja velvoitetta muille. Nyt vaan kaikki sukulaisilla lomailevat miettimään, että olettko ainuita täysihoitoon menijiötä vai joutuuko isäntäväki kenties pitämään jotain ilmaista kesähostellia!
Me lukeudumme niihin maalaissukulaisiin, jotka ovat käyneet sukulaisten nurkissa punkkaamassa. Me emme edes kysele mitä voisi tuoda, vaan itse asiassa tuomme kassillisen eväitä mukana, niin, että siinä on isäntäväellekin syötävää. Samoin lakanat yms. tulevat meidän mukana. Emme jää asustelemaan viikkokaupalla nurkkiin, vaan yksi-kaksi yötä korkeintaan ollaan. Sukulaispunkassa oleskelu mahdollistaa tietysti sukulaisten tapaamisen, ja esimerkiksi lujittaa onnistuessaan myös lasten suhteita omiin sukulaisiinsa. Se mahdollistaa myös edullisemman lomailun. Tarkoituksena ei ole olla rasitteena, joten myös siivoamme, tiskaamme jne..majoituspaikassa. Lisäksi kyselemme isäntäväen menemisistä ja aikataulutamme omaa tekemistämme sen mukaan, että isäntäväkikin voi välillä huokaista ilman meitä.
Meillä homma toimii myös toisin päin. Koska asumme yhden suositun suomalaislomakohteen vieressä, meillä majoittuu pitkin kesää paljon lomalaisia siellä reissatessaan. Tiedämme siis omasta kokemuksestakin, että vieraita on kiva saada, mutta kivaa se on myös, kun he poistuvat.
Näissä ikävimmissä tarinoissa mietin sitä, että pieni puolin ja toisin lisätty avoimuus voisi korjata näitä ongelmia. Ihan rehellisesti voi sanoa, että jääkaapissa ei ole ruokaa, voitteko käydä ostamassa jne.. tai että rahat ei riitä kestitsemään vieraita. Samoin voi omaa elämääkin elää, eikä uhrata kaikkea vieraille.
Siis tää on NIIIIIIN suomalaista! Vieraat on rasite ja koti menee sotkuiseksi, kun kodin kuuluu olla aina tiptop ja sellaista asiaa kuin vieraskoreus ja vieraan kestitseminen ei tunnetakaan.
Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia. Tulee mieleen, kun oma äitini kertoi sodan alkamisesta. Äiti oli Karjalan kannakselta Viipurin läheltä. Yhtäkkiä koko tienoo oli täynnä suomalaisia sotilaita, ja muitta mutkitta ne majoittuivat ihmisten koteihin. Äitini kotonakin oli kuulemma koko ajan kahvipannu kuumana ja ruokaa tehtiin koko ajan. Miehet maksoivat jos oli millä maksaa, mutta enimmäkseen talo tarjosi. Yöllä joka paikassa nukkui sotilaita, siis ihmisten kodeissa. Tämä oli siis YH:n aikaa.
Nykyaikaa ei tietenkään pidä verrata sota-aikaan, mutta kuinka tämä asia järjestyisi tänä päivänä, tai kuinka tämä asia silloinkaan olisi järjestynyt, jos kyseessä olisi ollut joku muu maa-alue, kuin Karjala? Karjalaiset kun on aina olleet sopeutuvaisempia ja vieraanvaraisempia ihmisiä kuin muut suomalaiset.
Ihmiset ei nykyään tunnu sietävän ketään. Kamalan vaikea avata kotiaan vieraalle yhtään pitemmäksi aikaa. Koteja sisustetaan ja laitetaan, ruokia kokkaillaan ja ollaan niin täydellisiä kuin vain voi, mutta ilo elämästä on mennyt jonnekin. Ihmiset ei viihdy yhdessä, mistä johtuu?
Muissa maissa ollaan paljon sosiaalisempia, ainakin jos mennään itärajan yli. Kotimajoitus on siellä aivan itsestäänselvä asia, niin pientä pirttiä ei olekaan etteikö vieraita kutsuta. Ihmiset viipyy toistensa luona viikkoja, ruokapöydät laitetaan niin runsaiksi kuin ikinä mahdollista eikä itketä rahanmenoa, koska sehän kuuluu asiaan, siitä ilosta ollaan valmiit maksamaan, että saadaan olla yhdessä.
Meillä tämä tuntuu olevan kauhean vaikeata. Hienot on kodit, mutta ketä varten? Sitä varten, että voidaan kutsua vieraita tietyn ajan puitteissa ja vieraitten kuuluu olla kuin kusi sukassa, lapsia ei mielellään ollenkaan ja omat ruuat oltava mukana.
Meillä on niin erilainen tämä elämisen malli. Mutta ovatko ihmiset tyytyväisiä elämäänsä näin?
Totta kai ymmärrän, ettei kenenkään kotia kuulu pitää minään hotellina. Mutta kysynkin, miksi meistä on niin vastenmielistä tavata ystäviä, olla heidän kanssaan, viettää heidän kanssaan pitempääkin aikaa, tarjota heille parasta, mitä meillä on? Miksi kaiken on oltava niin siistiä, steriiliä ja hienotunteista?
Onko suomalainen jotenkin ikävä ihminen?
Esitit hyviä kysymyksiä ja mietin omalla kohdallani vastenmielisyyttäni sukulaisvieraita kohtaan, koska ajatuskin yövyttää heitä kodissani on korkean kynnyksen takana. Tilaa olisi, tahtoa ei.
Yksi syy varmasti entisiin hyviin (?) aikoihin on varmasti sekin, että ihmiset matkustivat todella vähän ja vieraiden saaminen tiesi myös uutisia maailmalta. Ja jos vierailtiin, niin sekin osattiin tehdä muotoseikkoja kunnioittaen ja ymmärrettiin, että maaseudulla oli kesäisin kiire ja jos sinne sukulaisiin mentiin, niin myös autettiin heinätöissä yms. Suvun arvo merkittävänä turvaverkkona oli tärkeämpi aikana, jolloin ei maksettu kansalaiseläkettä saati työttömyyskorvauksia. Sellainen kyllä motivoi pärjäämään keskenään.
Korjaan käsityksiä ulkolaisista sen verran, että ainakin useissa Välimeren maissa tavataan hyvin paljon puistoissa ja syödään ulkona.
Uskoisin, että suomalaisten asenne yöksi jääviä vieraita kohtaan on pitkälle myös tapojen puutetta puolin ja toisin. Vanha suomalainen sanonta vieras ja kala haisevat kolmessa päivässä on jäänyt unholaan. Ja koska elämä on Suomessa kallista vieraan pitäminen useamman päivän tuntuu jo kukkarossa. Tällä tarkoitan, ettei asiallisella puhumisellakaan ole aina toivottua vaikutusta ja mitä läheisempiä sukulaisia sen enemmän loukkaannuttaan, jos talon väellä ei ole halua kustantaa vieraan koko lomaa. Ainoa keino on silloin torjua vieras kokonaan.
Lisäksi elämä on hektisempää ja kesäaika lomineen on monille tärkeän latautumisen aikaa, jolloin huono suku ei ole parasta seuraa ja mieluusti vain järjestää lomansa mahdollisimman mukavasti. Terve itsekkyys ei ole huono asia. Naistenkin asema on sitten sota-ajan muuttunut ja tänä päivänä moni saattaa olla loistava ammatissaan, mutta äärettömän kehno kotitöissä. Vieraiden kestitseminen muuttuu silloin suureksi haasteeksi, joka menee täydestä työstä ja jos apuakaan ei saa, niin kyllä elämä voi muuttua helvetiksikin keittiössä. Vieraiden osaamistaso saattaa olla samaa luokkaa ja ymmärrettävistä syistä harva haluaa kustantaa koko porukan pizzat tai hampurilaiset. Rahasta puhuminen on monelle vaikeaa.
Suomalainen on myös häveliäs ja on mieluummin hiljaa kuin puhuisi asiaa. Vieraanvaraisuuden käsite vaatisi ehkä enemmän keskustelua ja suoruutta, jolloin löytyisi uudenlaisia huomaavaisia tapoja niin vieraana kuin isäntäväkenä.
Olisiko tähtiluokituksesta mitään apua? "Juu, tervetuloa vain meidän yhden tähden kotinurkkiin"Tai "olemme saaneet nostettua kotinurkkiamme tasoa nyt kolmeen tähteen muuton myötä ja isännän löytäessä uuden duunin" ;D
"Ja koska elämä on Suomessa kallista vieraan pitäminen useamman päivän tuntuu jo kukkarossa. Tällä tarkoitan, ettei asiallisella puhumisellakaan ole aina toivottua vaikutusta ja mitä läheisempiä sukulaisia sen enemmän loukkaannuttaan, jos talon väellä ei ole halua kustantaa vieraan koko lomaa. Ainoa keino on silloin torjua vieras kokonaan."
Lisäsit keskusteluun vähän erilaisia tasapainottavia näkökulmia, se on harvinaista täällä päin. Kiitos tekstistäsi.
Ihan varteenotettavia ajatuksia ja perusteluja. Noin se meillä varmasti meneekin.
Itse suorastaan kadehdin niitä eri maiden ihmisiä, joilla on vain jotenkin se yhdessä olemisen taito handussa. Onko se sitten välttämätöntä, en tiedä, mutta jossain mielessä meillä suomalaisillakin saisi olla kuitenkin enemmän kanssakäymistä niin ystävien kuin sukulaistenkin kanssa, unohtamatta naapureita ja muita tuttuja. Olisiko meillä vähemmän synkkiä itsemurhalukuja, väkivaltaisuutta ja mielenterveysongelmia, jos sosiaaliset verkostomme olisivat laajemmat? Jos viettäisimme aikaa toistemme kanssa oikeasti iloiten yhdessäolosta?
Miksi esim. suomenruotsalaiset osaavat tämän? Me naureskelemme heidän snapsilauluilleen ja iloisille, ei-alatyylisille, jutuilleen.
Entä venäläiset, jotka kokoontuvat jonkun kotiin pikkiriikkisimmästäkin syystä viettämään juhlaa, lauletaan ja soitetaan yhdessä, käydään tavattoman innokkaita keskusteluja vailla riitaa ja rähinöitä, vähän väliä syödään jotain ja taas jatketaan. Mikä ihme tässä meillä mättää? Me haluamme, että vieraat ovat vain tietyn sopivaisuuden salliman ajan, ja lähtevät varmasti ajallaan pois. Jossain muualla taas vierasta ei laskettaisi millään lähtemään.
Eläminen on kallista meillä, totta, mutta olen aivan varma, että esim. Venäjällä se on vielä kalliimpaa.
Sukuuni tulleella etelämaalaisella vävypojalla on ainainen ihmetyksen aihe se, että me emme pidä kaiken aikaa yhteyttä toisiimme, siis koko suku. Hän on aina innokas ottamaan vieraita vastaan ja selvästi nauttii, mitä enemmän ihmisiä on paikalla.
Totta, että etelän maissa tavataan ystäviä paljon ravintoloissa ja puistoissa, mutta emme me perisuomalaiset sitäkään tee. Siis meidän suvun kohtaamistilaisuutemme ovat häät ja hautajaiset, jos nekään. En ole koskaan kuullut, että meillä sovittaisiin perhekunnittain, että mennään illalla johonkin ravintolaan ja ollaan siellä yhdessä, syödään ja viihdytään ja nautitaan yhdessäolosta. Meillä se menisi viinan latkimiseksi ja mölyämiseksi ja lapset ainakin jätettäisiin jo valmiiksi pois, koska vanhemmat haluaa rentoutua ilman niitä. Eikä vanhuksiakaan mukaan otettaisi koska ei heidän kanssaan kukaan halua "viihtyä." eli emme pysty viihtymään.
Kyllä me suomalaiset vain ollaan omanlaisiamme. Kaipa se kulttuurikysymyskin sitten on.
No pääsinhän vieraista niinku olin ajatellutkin. Tervetuloa sitten taas ensi kesänä. Minä en voi kenellekään sanoa, että tämä on yhden tähden hotelli koska useimmat tietävät meidät keskitasoa varakkaammiksi.
Sitä kuitenkin toivoisin, että jokainen hoitaa lapsensa itse. Ei niinku meillä, vanhemmat nukkuivat pitkään ja minä ruokin lapset ja katsoin heidän peräänsä. Ei mitään kommenttia tai kiitosta koko reissun aikana, ei edes lähtiessä.
Ymmärrän kyllä, että meille on kiva tulla kun olemme molemmat mieheni kanssa puheliaita ja seurallisia ja tilaa riittää majoittamiseen mutta meilläkin on loma. Minulla on kahden viikon sisälla ollut viisi perhettä majoitettuna mutta onneksi muut eivät ole olleet samanlaisia kuin tämä 6- henkinen perhe.
nykyisin tilanne on ihan eri juttu kun joskus sota-aikana ja ennen muinoin - monellakin tapaa. Osittain kyse on siitäkin, että enää ei elellä missään maaseudulla, jossa naisväki on muutenkin kotosalla ja talon isäntäkin siinä pellolla ja tilalla kykkii. Ei, nyt ollaan töissä ja lomaa muutama viikko - jos sitäkään, jos pätkätöissä sattuu vielä olemaan. En todellakaan jaksaisi, että mun lyhyen loman aikana saan vielä hotellia pitää.
Tai entä vuorotyötä tekevät: onko kivaa tulla sairaanhoitajana yövuorosta kotiin ja yrittää siinä nukkua, kun kesävieraat elelee nurkissa ja elämöi tai olla lentoemäntä ja tulla kotiin jostain kaukolennolta ja on ihan eri rytmissä kun muut? Ja kun ne lomat ei todellakaan välttämättä mene kesäiveraiden lomien kanssa yksiin. Niin tai entä jos majoittajat ovat itse pakkolomalla tai joutuneet juuri työttömiksi: mistä tällöin revitään rahat niihin notkuviin pitopöytiin kullekin vierasperheelle toisensa jälkeen?
Itse näen kyllä asian niin, että tähän "vieraskielteisyyteen" tai innottomuuteen liittyy myös nykyisen elämäntavan ja työelämän muutos. Ei vaan jaksa ja haluaa itsekin viettää vapaa-aikaa ja lomaa rauhassa. Käsittääkseni sukulaisten tapaamisen ja läheisten välien edellytyksenä ei ole se, että notkutaan toisten nurkissa hyysättävinä. Eikö sitä yhteyttä voi pitää muutenkin?