Olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa vuodesta 95. Olimme seurustelleet ennen naimisiin menoa noin neljä vuotta. Sitä ennen olimme parisen vuotta hyviä ystäviä. Olemme iältämme hieman yli kolmenkymmenen eli yhdessäolomme aloittaessamme olimme kumpikin varsin kokemattomia eikä kumpikaan ollut seurustellut - ainakaan pitkiä aikoja.
Suhteemme alkuvaiheessa olimme kumpikin aika paljon pois kotoa. Opiskelimme ja/tai työskentelimme eri paikkakunnilla. Naimisiin mennessämme meillä oli oikeastaan vain yksi talvi yhdessä vietettyä päivittäistä olemista. Naimisiin menon jälkeen vaimo opiskeli vielä toisella paikkakunnalla ja kävi vain viikonloppuisin kotona. Vietimme sitten kaksi vuotta samalla paikkakunnalla ja vielä yhden vuoden niin, että hän täydensi opintojaan pääkaupunkiseudulla. Asuimme silloin pohjoisempana.
Elämä oli hyvin onnellista, ainakin omasta puolestani voin niin sanoa. Teimme paljon asioita yhdessä ja seksipuolestakin tykkäsin. Nukuimme lähekkäin kapeahkossa sängyssä ja saman peiton alla. En edes kuvitellut vilkuilevani muita, vaimoni oli minulle kaikki kaikessa.
Jotenkin sitten aistin hänen opiskellessaan pääkaupunkiseudulla, että jotain oli tapahtumassa. Syksypuoli meni ihan hyvin, hän kävi viikottain kotona tai ainakin joka toinen viikonloppu. Kevätpuolella hän oli mielestäni erilainen. Ei sanonut tulevansa pelkästään "maattavaksi". Olin aika hämilläni, koska mielestäni en ollut itse vailla seksiä sen enempää kuin aiemminkaan. Tilanne kärjistyi loppukevättä kohti niin, että hän ilmoitti miettivänsä, valitsisiko mahdollisen uran pääkaupunkiseudulla vai palaisiko takaisin kotiin. Huolestuin! Matkustin viikoksi hänen luokseen ja vannoin tekeväni kaiken osoittaakseni hänelle, että olen edelleen hänen arvoisensa. Perjantaina töiden jälkeen ajoin hänen luokseen ja keskiviikkona sitten hän kertoi valitsevansa kotiinpaluun.
Hän palasikin kotiin ja pääsi kiinni työelämään. Kahta vuotta myöhemmin meille syntyi lapsi ja toinen tästä vielä kahta vuotta myöhemmin. Lapset syntyivät rakkausavioliittoon, jossa kaikki oli hyvin. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin alkanut kiinnittämään enemmän huomiota mm. seksin laatuun. En haluaisi, että kaikki menee sen vanhan kaavan mukaan. Ennen se oli oikein tyydyttävää, mutta haluaisin siihen vähän jotain uutta. Ennen kaava oli se perinteinen: hyväilyä ja esilämmittelyä, suuseksillä vaimolle nautinto ja sen jälkeen jossakin asennossa oma nautinto. Siinä se.
Haluaisin nyt kuitenkin tähän myös muuta kiihoketta. Ja ennenkaikkea sitä, että saisimme pois sen ehdollistuneen refleksin siitä, että kun pääsen sisään, tulee minun laueta mahdollisimman pian, että päästään siitä tilanteesta normaaliin arkeen. Niin ja nykyisin tämä kaikki tehdään pimeässä. Haluaisin pitkäkestoista, monesta sessiosta koostuvaa, estotonta, kaikin aistein nautittavaa seksiä. Vaimo ilmeisesti ei, koska aina kun otan asian puheeksi, on hän mielestäni asenteeltaan hyvin hyökkäävä. Hän myös selvästi kiusaantuu siitä, että tuon aina uudestaan tämän asian esille.
Olen miettinyt kaiken tämän jättämistä taakseni, mutta en haluaisi jättää heitä jo pelkästään lasten takia. Rakastan vaimoani edelleen paljon, mutta haluaisin hänen todella ymmärtävän, etten voi elää seksittömässä liitossa. Tai onhan meillä seksiä, mutta lähes aina minun aloitteestani (yöllä). Olen järkännyt meidät kahdestaan kylpylään, mutta aina koen syyllisyyttä, kun vaimoni jotenkin tuo esille, että tämä on järjestetty vain seksiä varten. Minua todella loukkaa, ettei hän ilmeisesti tunne minkäänlaista halua tehdä minulle omasta aloitteestaan sellaista, mistä tietää minun tykkäävän.
Olen järkeillyt tämän johtuvan hänen kokemattomuudestaan miehistä, voisikohan asia olla niin. Pitäisi varmaan etsiä jotain kirjallisuutta ja laittaa hänet opiskelemaan asiaa. Olen ostanut joitakin juonellisia ja pariskunnille tarkoitettuja seksivideoita taka-ajatuksenani havainnollistaa hänelle, mitä kaikkea seksissä voi tehdä. Turhaan. Tunnen itsekin oloni kiusaantuneeksi niitä katsoessamme, johtunee siitä, että oletan hänellä olevan hyvin vähän mielenkiintoa niitä kohtaan. Olen myös ostanut mm. Exit-lehtiä, jotta hän voisi itsekin havaita, ettei seksuaalisuus ole mikään hävettävä asia - ainakaan minun mielestäni.
Seksi ei ole ainoa asia mitä kaipaan. Olisi kiva, jos hän tulisi ihan vaan halailemaan, istumaan viereen ja suukottelemaan, osoittamaan kiintymystään. Lapsille hän on varmasti paras mahdollinen äiti ja muutenkin hän on hyvä vaimo. Juttelimme asiasta ja hän kertoi, ettei halua minun muuttavan pois kotoa. Hän selvästi suunnittelee tulevaisuutta niin, että olen mukana kuvioissa. Olemme puhuneet omakotitalosta yms. En kuitenkaan aio sitoutua lainoihin tässä tilanteessa, minusta tuntuu aina välillä todella pahalta.
Lapset käyvät nukkumaan pian klo 20 jälkeen ja normaali-iltoina vaimo nukahtaa sohvalle pian sen jälkeen. Itse jaksaisin kukkua jalkeilla pitempäänkin. Hän on aamuvirkku, itse olen enemmänkin aamu-uninen. Minulle alastomuus on hyvin luonnollinen asia, enkä ujostele paljastaa itseäni. Hän selvästikin kiusaantuu alastomuudesta ja minun katseistani. Hän on hyvin kaunis nainen, ihailisin häntä mielellään enemmänkin. Olen mielestäni osoittanut hänelle, että pidän hänestä ja hänen vartalostaan. En vain ymmärrä, miksei minulle suoda sitä iloa, että voisin myös nauttia tuosta vartalosta.
Suhteemme alkuvaiheessa olimme kumpikin aika paljon pois kotoa. Opiskelimme ja/tai työskentelimme eri paikkakunnilla. Naimisiin mennessämme meillä oli oikeastaan vain yksi talvi yhdessä vietettyä päivittäistä olemista. Naimisiin menon jälkeen vaimo opiskeli vielä toisella paikkakunnalla ja kävi vain viikonloppuisin kotona. Vietimme sitten kaksi vuotta samalla paikkakunnalla ja vielä yhden vuoden niin, että hän täydensi opintojaan pääkaupunkiseudulla. Asuimme silloin pohjoisempana.
Elämä oli hyvin onnellista, ainakin omasta puolestani voin niin sanoa. Teimme paljon asioita yhdessä ja seksipuolestakin tykkäsin. Nukuimme lähekkäin kapeahkossa sängyssä ja saman peiton alla. En edes kuvitellut vilkuilevani muita, vaimoni oli minulle kaikki kaikessa.
Jotenkin sitten aistin hänen opiskellessaan pääkaupunkiseudulla, että jotain oli tapahtumassa. Syksypuoli meni ihan hyvin, hän kävi viikottain kotona tai ainakin joka toinen viikonloppu. Kevätpuolella hän oli mielestäni erilainen. Ei sanonut tulevansa pelkästään "maattavaksi". Olin aika hämilläni, koska mielestäni en ollut itse vailla seksiä sen enempää kuin aiemminkaan. Tilanne kärjistyi loppukevättä kohti niin, että hän ilmoitti miettivänsä, valitsisiko mahdollisen uran pääkaupunkiseudulla vai palaisiko takaisin kotiin. Huolestuin! Matkustin viikoksi hänen luokseen ja vannoin tekeväni kaiken osoittaakseni hänelle, että olen edelleen hänen arvoisensa. Perjantaina töiden jälkeen ajoin hänen luokseen ja keskiviikkona sitten hän kertoi valitsevansa kotiinpaluun.
Hän palasikin kotiin ja pääsi kiinni työelämään. Kahta vuotta myöhemmin meille syntyi lapsi ja toinen tästä vielä kahta vuotta myöhemmin. Lapset syntyivät rakkausavioliittoon, jossa kaikki oli hyvin. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin alkanut kiinnittämään enemmän huomiota mm. seksin laatuun. En haluaisi, että kaikki menee sen vanhan kaavan mukaan. Ennen se oli oikein tyydyttävää, mutta haluaisin siihen vähän jotain uutta. Ennen kaava oli se perinteinen: hyväilyä ja esilämmittelyä, suuseksillä vaimolle nautinto ja sen jälkeen jossakin asennossa oma nautinto. Siinä se.
Haluaisin nyt kuitenkin tähän myös muuta kiihoketta. Ja ennenkaikkea sitä, että saisimme pois sen ehdollistuneen refleksin siitä, että kun pääsen sisään, tulee minun laueta mahdollisimman pian, että päästään siitä tilanteesta normaaliin arkeen. Niin ja nykyisin tämä kaikki tehdään pimeässä. Haluaisin pitkäkestoista, monesta sessiosta koostuvaa, estotonta, kaikin aistein nautittavaa seksiä. Vaimo ilmeisesti ei, koska aina kun otan asian puheeksi, on hän mielestäni asenteeltaan hyvin hyökkäävä. Hän myös selvästi kiusaantuu siitä, että tuon aina uudestaan tämän asian esille.
Olen miettinyt kaiken tämän jättämistä taakseni, mutta en haluaisi jättää heitä jo pelkästään lasten takia. Rakastan vaimoani edelleen paljon, mutta haluaisin hänen todella ymmärtävän, etten voi elää seksittömässä liitossa. Tai onhan meillä seksiä, mutta lähes aina minun aloitteestani (yöllä). Olen järkännyt meidät kahdestaan kylpylään, mutta aina koen syyllisyyttä, kun vaimoni jotenkin tuo esille, että tämä on järjestetty vain seksiä varten. Minua todella loukkaa, ettei hän ilmeisesti tunne minkäänlaista halua tehdä minulle omasta aloitteestaan sellaista, mistä tietää minun tykkäävän.
Olen järkeillyt tämän johtuvan hänen kokemattomuudestaan miehistä, voisikohan asia olla niin. Pitäisi varmaan etsiä jotain kirjallisuutta ja laittaa hänet opiskelemaan asiaa. Olen ostanut joitakin juonellisia ja pariskunnille tarkoitettuja seksivideoita taka-ajatuksenani havainnollistaa hänelle, mitä kaikkea seksissä voi tehdä. Turhaan. Tunnen itsekin oloni kiusaantuneeksi niitä katsoessamme, johtunee siitä, että oletan hänellä olevan hyvin vähän mielenkiintoa niitä kohtaan. Olen myös ostanut mm. Exit-lehtiä, jotta hän voisi itsekin havaita, ettei seksuaalisuus ole mikään hävettävä asia - ainakaan minun mielestäni.
Seksi ei ole ainoa asia mitä kaipaan. Olisi kiva, jos hän tulisi ihan vaan halailemaan, istumaan viereen ja suukottelemaan, osoittamaan kiintymystään. Lapsille hän on varmasti paras mahdollinen äiti ja muutenkin hän on hyvä vaimo. Juttelimme asiasta ja hän kertoi, ettei halua minun muuttavan pois kotoa. Hän selvästi suunnittelee tulevaisuutta niin, että olen mukana kuvioissa. Olemme puhuneet omakotitalosta yms. En kuitenkaan aio sitoutua lainoihin tässä tilanteessa, minusta tuntuu aina välillä todella pahalta.
Lapset käyvät nukkumaan pian klo 20 jälkeen ja normaali-iltoina vaimo nukahtaa sohvalle pian sen jälkeen. Itse jaksaisin kukkua jalkeilla pitempäänkin. Hän on aamuvirkku, itse olen enemmänkin aamu-uninen. Minulle alastomuus on hyvin luonnollinen asia, enkä ujostele paljastaa itseäni. Hän selvästikin kiusaantuu alastomuudesta ja minun katseistani. Hän on hyvin kaunis nainen, ihailisin häntä mielellään enemmänkin. Olen mielestäni osoittanut hänelle, että pidän hänestä ja hänen vartalostaan. En vain ymmärrä, miksei minulle suoda sitä iloa, että voisin myös nauttia tuosta vartalosta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta! tähän aiheeseen palaan myöhemmin kunhan ymmärrän enemmän viestistäsi.Eiköhän meitä samassa tilanteessa olevia ole huisin paljon
Tsau! Anna vaimolle aikaa! Toisen henkistä kehitystä ja ajatusmaailmaa on turha painostaa ja kiirehtiä.
Vaikutat todella ihanalta aviomieheltä! Ehkä parisuhdeoppaiden lukeminen auttaisi sinua ymmärtämään vaimoasi enemmän ja ehkäpä hänkin innostuisi niistä jotain löytämään. (yks hyvä: Hans Jellouchek; seitsemän oletusta rakkaudesta)
Ainakin sen mitä todella miehen päässä liikkuu ja mitä mies tarvitsee kotona naiseltaan.
Teillä on loistava pohja joka tapauksessa pitkälle hyvälle suhteelle. Ei sitä kannata hukata tällaiselle, miten sen nyt sanois "ylimenovaiheelle".
Voisko teitä vaivata jotenkin liiallinen läheisyys? Puuttuuko vaimolta oma elämä? Harrastukset, ystävät? Niitten kautta vois vaimolle avautua mitä hän todellakin kotona omistaa ja sitten liikahtais makuuhuoneen puolellakin?
Joka tapauksessa hyvää kevään jatkoa! Älä luovuta tätä parisuhdetta vain aloittaaksesi jonkun kanssa taas kaikki alusta.. Kun on vielä ne lapsetki.
En haluaisi hukata hyvää aikaa ja kaikesta huolimatta onnellista perhe-elämää. En vain tiedä, mitä ajatella tuosta ajan antamisesta vaimolle. Mahtaisiko tilanne muuttua ja lämpöä löytyä myöhemmin? Jos voisin olla varma siitä, jaksaisin odottaa, mutta haluaisin kuitenkin lämpöä elämääni jo nyt. Olen kuitenkin loppujen lopuksi vain mies, jolla on myös biologisia tarpeita.
Vietämme aika paljon aikaa yhdessä - emme kahdestaan, mutta samoissa tiloissa kuitenkin (kotityöt, lasten perään katsominen, tv). Vaimolla ei ole juurikaan harrastuksia ja ystäviäkin aika rajallinen määrä. Hän ei käsittääkseni ole oikein seurallinen, ei ainakaan esimerkiksi työyhteisössä. Hän ei ole siis sellainen koko-ajan-äänessä tyyppi. Pienemmissä piireissä hän tulee varmasti juttuun kaikkien kanssa, mutta olen ymmärtänyt ettei hän pidä suurista ihmisjoukoista eikä halua olla sellaisissa keskipisteenä. Olen aina toivonut hänelle sydänystäviä, joiden kanssa hän voisi käydä asioita läpi, mutta ilmeisesti hän ei koe tarvetta avautua kenellekään - tai hän ei vain luota ihmisiin niin paljoa, että kertoisi asioistaan.
siis nyt tää alkaa vaikuttaa jo pelottavasti meidän elämältä! Sillä erotuksella, että minut on jo hyllytetty...
Luottamuksen puute itseensä ja muihin ihmisiin taitaa olla vaimosi syvimpiä ongelmia. Ehkä hän ei oikein tunne itsekään itseään. Puurtaa vaan pää pensaassa perheensä eteen.
Olen ollut jonkin verran vaimosi kaltaisessa tilassa erotuksella että asioita miettineenä ja opettavaisen nuoruuden eläneenä tullut siihen tulokseen että tätä suhdetta en halua menettää.
Kirjoitin oman tarinani taannoin yhdeltä kantilta 7.3. seksi;seksi; millä sais.. vauhtia keskusteluun.
Ainakin minulle on auttanut paljon se että mies on aika keskustelukykyinen ja suvaitsevainen. Oli aika pelottavaa tunnustaa omat salaiset halut. Muutenkin oman sisimmän ja haavoittuvuuden paljastaminen on rankkaa mutta palkitsevaa koska nainen tarvitsee sen henkisen yhteyden rakastaakseen. Kun pyyteettömästi saa rakkautta ja hyväksyntää auttaa se antamaan miehellekin juuri sitä mitä se haluaa.
Naisten vaan täytyisi oivaltaa se ero että mies tarvitsee seksiä ollakseen muutenkin mukava.
Pitkässä aviossa ja varsinkin pienten lasten uuvuttamana asian voi ajatella olevan pientä vaihtokauppaa.. kun minä tyydytän sinun fyysiset tarpeet niin sinä annat minulle hellyyttä, läheisyyttä tms.mitä se nyt itsekullakin naisella on. Naisen seksihalut vaihtelee hormonitoiminnan, mielialan ja vuosien myötä paljon. Miehellä ne taitaa olla tasaisemmin hallussa.
Sun pitäs saada muillakin elämänalueilla vaimosi puhumaan ja kertomaan mitä mieltä se rehellisesti on teidän suhteesta ja arjen toimimisesta. Sen vaimon pitäs itse selvittää itselleen mitä se elämältään oikein haluaa. Ja sitten kertoa sulle.
olette kyllä todellakin olleet pitkään yhdessä. Tuossa ajassa ehtii jo kumpikin kyllästyä omaan seksielämän rutiiniin. Ehkä energia ei riitä sen pohtimiseen ja parantamiseen työn, lasten ja kodin jälkeen?
Asiaa ja omaa parisuhdetta kannattaisi kummankin yhdessä todellakin pohtia. Käydä tuulettamassa ajatuksia parisuhdetarepeutilla, alan kirjoilla tai hyvien ystävien kanssa. Veikkaan näet että teillä jompikumpi ihastuu tulenpalavasti vieraaseen ja se on sit menoa. Vaikka jälkeenpäin kaduttais, voi kaikki olla myöhäistä.
Haluan siis vielä uudestaan painottaa että se vieraaseen ihastuminen ja rutiinien rikkominen sitä kautta voi KOSKA TAHANSA tapahtua TEILLE KUMMALLE tahansa..
Oli meinaan noin päällisin puolin niin tuttua tekstiä, että olisin voinut kirjoittaa sen itse! Meilläkin loppui se läheisyyden antaminen vaimolta joitakin vuosia sitten. Seksin kanssa oli aika lailla sama juttu kuin teilläkin. Alastomuutta hän ei koskaan hävennyt, mutta homma kutistui pariin kolmeen perusasentoon aina sängyssä suunnilleen saman kaavan mukaan, ja loppuaikoina pimeässä.
Minäkin yritin järjestää meille aikaa olla kahdestaan. Useimmiten ne vaan "ei sopinut". Vaimo aina illalla väsähti aikaisin sohvalle, ja usein sitten häipyi nukkumaan. No kuitenkin se jaksoi joka ilta lukea vielä sängyssä kirjaa minuutista puoleen tuntiin (ehdollistuma).
Aloitteet kaikkeen läheisyyteen jäivät minun tehtäväkseni viime vuosina. Joskus kyllästyin, kun tuntui, että enkö todellakaan enää kiinnosta. Ja sitten ei tapahtunut mitään. Kun sanoin asiasta, hän suuttui.
Enkä tosiaan tiedä, mitä minun olisi pitänyt tehdä. Viimeisen neljän vuoden aikana hän ei halunnut juurikaan puhua ongelmista, ja viimeisen vuoden aikana puhuminen loppui kokonaan.
Viisi päivää sitten ollessani lomalla kotona (asun kaukana perheestäni, valitettavasti), hän ilmoitti minulle, että hän ei enää halua jatkaa, minun on aika lähteä...
Että enpä osaa sinua neuvoa, kun itse olen mennyt näin pieleen. Anteeksi vain.
Oliko sinun tarinasi palstalla aiemmin? Minulla saattaisi olla sellainen tilanne, että saisin ehkä töitä eri paikkakunnalta kuin muu perhe. Ajattelin ensin asiaa sillä ajatuksella, että siitäpähän saa mitä haluaa, kun en kerta kelpaa kotonakaan. Ei varmaankaan kutenkaan paranna tilannetta sellainen ajatus?
...olihan se jonkinlainen; enemmän tai vähemmän sekava.
Ei kai tuollaiset ajatukset asioita paranna, mutta ei ne itsessään mitään pahennakaan. Ajatusten esilletuonti on toinen juttu. Sitäpaitsi sinunkin tilanteessasi tuollaiset tulevat varmaan aika väistämättä mieleen jossain vaiheessa.
Aika vaikea mun on - ainakin tällä hetkellä - sanoa mitään liiasta yrittämisestäkään. Ehkä yritin itse liikaa; minussa ei ollut enää mitään Ricky Martin-jännitystä. Olin kai liian tavallinen, turvallinen ja kiltti. Mutta ei sekään muuttanut hänen huomiointiaan minua kohtaan mitenkään, kun toimin enemmän omineni ja häntä erityisesti huomioimatta. Vähän niin kuin tavallinen mies ;)!
Itse ajattelin vähän samanlaisia juttuja joskus. Sillä erotuksella, että itse olisin jäänyt kotiin lasten kanssa ja vaimo olisi saanut lähteä harjoittelemaan elämää ja käyttäytymistä. No, minä en sitten lopulta saanut jäädä kotiini...
On hienoa että miehetkin osaa olla parisuhteestaan noin huolissaan ja kysellä täällä mitä voisi tehdä. Useimmat taitaa antaa asian olla viihdyttävät itseään aidan toisella puolella.
Paljon parisuhdekirjoja lukeneena tuli mieleeni myös yksi;Mars ja Venus vuoteessa. Kun sen löytää kirjastossa niin vierestä löytyy takuulla metritolkulla paljon muitakin mistä ehkä vois löytyä apua. Onhan niistä ainakin itselle jotain ajattelemisen aihetta ellei saa vaimoa niitä lukemaan. Sen vaimon olis kyllä syytä lukea niitä.
enää niitä lukea kun homma on jo katkaistu? Näkis ehkä mitä olis pitänyt tehdä toisin, mutta mitä siitä hyötyy? Kaivelee vaan puukolla syvemmältä. Toisaalta ehkäpä se voisi auttaa myös ymmärtämään tätä eroa? Tai antaa lisäohjeita mahdollisiin myöhempiin ihmissuhteisiin - jotka ovat kyllä taatusti minun osaltani kaukana.
Alkuperäiselle ketjun aloittajalle voipi olla hyväkin ajatus tämä kirjajuttu. Meille oli tosi hyvä toissakesäinen viikonlopun parisuhdekurssi Hartolassa. Vaimokin sanoi, että se tosiaan toimi - mutta vain vähän aikaa. Sitten hän taas kyllästyi yrittämään. Luuli kai, että kaikki muuttuisi pelkällä viikonlopun kurssilla...
Ymmärrän kyllä sen mitä näin pystyy ymmärtämään.
Harmittaa vaan toisten puolesta kun tuntuu että ihmiset heittää hyviä ihmissuhteita menemään.
Tuttavapiirissä on just pari esimerkkiä 20v aviossa olleista naisista joihin n.35-39 iässä iski keski-iän kriisi. (luen myös itseni näihin jollain tasolla).
Se on identideettikriisi jossa todetaan että kaikki yhteiset jutut menee tuttua kaavaa pitkin ja oma, joltain osin elämätön elämä tunkee esiin. Tulee tarve miettiä omia tarpeita ja haluja uudelleen ja saako niitä tarpeeksi kotona toteutettua. Suhteen rajat käy liian ahtaiksi ja omasta itsestä halutaan nähdä uusia puolia jonkun muun silmin.
Joku joskus sanoi mulle että ihmiset on kuin piikkipalloja; koskaan ei sen toiset piikit tavoita niitä kaverin kaikkia piikkejä.
Lusikat jakoon kun pää on sekaisin uudesta ihastuksesta tai yleensä vapaudenkaipuusta.
Ja parin vuoden vapauden päästä on käynyt selväksi kummalleki että kyllä oli hyvä aviomies se lasten isä. Takaskin kumpikin ottaisi mutta kun mies ero-surutyön päässään tekee niin ei se enää tuu.
Ja se uuden hyvän löytäminen on onnenkauppaa. Mut elämäähän tää on. Eikö asioista voisi keskustella ajoissa? Sopia vaikka suhteelle tietty aika (pari vuotta?) Jolloin sais vapaammin mennä, asuakin erillään? Ja vasta sitten päättää onko enää mitään jäjellä.
puhut. En riittänyt meidänkään rouvalle. Ja sanoppa tuo sama sille. Ei tietenkään ota syytä niskoilleen tapahtuneesta; näin vain kävi.
Ja voit uskoa, että etenkin viime vuosien aikana yritin kyllä vaikka mitä keinoja. Mutta kun ei. Ei käynyt oikein mikään. Ja kun en sitä saanut puhumaan minulle missään tilanteessa, sisarilleen, kavereilleen vanhemmilleen tai ammatti-ihmisella. Kun ei niin ei niin ei. Eikä mennyt läpi edes tuo "vapaammin menokaan". Erillään asumista en sentään ehdottanut, joku raja sentään mielestäni pitää perheessä olla, vaikka toiselle vapautta reilusti antaisikin.
No eihän sille sitten mitään voi jos itse tekee kaiken minkä keksii mutta vastakaikua millekään ei tule. Kaitpa se joskus kolahtaa kun on jo liian myöhäistä. Ainakin Sinä yritit kunnolla, etkä liian helpolla luovuttanut. Rajansa se on kuitenkin yrittämiselläkin. Ehkä Sulle on vaan parasta surra aikansa ja jättää sit kaikki taakse mahdollisimman vähällä katkeruudella.
Sinä ainakin olet tästä paljon viisastunut. Kunhan asian yli pääset kunnolla on sinulla entistäkin enemmän annettavaa jollekin samantasoiselle naiselle.
Nauti sinkkukaudesta niin kauan kuin sitä kestää ja hyvältä tuntuu. Avoimuudellasi, keskustelutaidoillasi ja luonteellasi se sinkku-aika jää luultavasti lyhyeksi.
Hyvää kevään jatkoa!
sinulle asiallisista kommenteista ja rohkaisusta! Tarvitsen välillä jotain potkimaan persuksille.
Viikko mennyt enkä vieläkään ole alkanut vihaamaan vaimoa. Ei se vaan tule sieltä, ainakaan vielä. Huomaan kuitenkin katkeria ajatuksia, ja huomaan, että en enää oikein usko mihinkään mitä hän on minulle sanonut. Valitettavasti. Mutta että oikein vihaisin häntä? Vaikeaa; hän on kuitenkin ihanien lastemme taitava äiti...
Mutta tänäänkin on ollut aivan loistava kevätpäivä! Onneksi olen saanut viettää jonkin aikaa ulkona ja kuunnella lintujen laulua :).
Kaunista kevättä myös sinulle!