Mitä naiset ajattelee tällaisesta miehestä, onko teitä naisissa samanlaisia? Olen päälle 20-vuotias mies.. en ole koskaan ollut mikään työhullu, puhuttiinpa sitten töistä tai opiskelusta. Silti aivoissa tuntuu olevan liikennettä välillä liikaakin, tai siis ajattelen paljon asioita, mutta en sellaisia arkisia asioita vaan pohdiskelen, masistelen, muistelen mennyttä aikaa (vaikka mun elämä onkin ollut niin tylsää ettei ole mitään muistelemista), veikkailen tulevaa jne...
Nuorempana oli pari aikajaksoa että olin työttömänä muutaman kuukauden, mutta sen jälkeen olen aina joko opiskellut ja sitten kesällä ollut töissä tai jos en ole koulussa niin jotain töitä tehnyt, tosin työpaikat vaihtuu aika tiheään koska kaikki työt tuntuu niin hemmetin tylsiltä ja ahdistavilta (kuin olisi jonkin koneen korvikkeena 8 tuntia päivässä).. mutta minkäs teet kun ei ole hienoja tutkintoja niin täytyy tehdä näitä duunarihommia. Silti on vaikea tajuta ihmisiä jotka jaksaa painaa hiki hatussa kaiken maailman nippeli-nappeli-hommia ja vielä nauttia siitä!
Olen kai sitten jotain "päiväuneksija"-tyyppiä, jonka ajatus harhailee työpäivän aikana helposti kaiken maailman asioihin ja huomio herpaantuu helposti jolloin teen simppeleissäkin työtehtävissä virheitä. Olen aina kyseenalaistanut asioita ja niin olen tehnyt myös tälle oravanpyörässä juoksemiselle ja putkinäölle, joka tuntuu niin usealla ihmisellä olevan päällä.
Sillä periaatteella olen aina mennyt että juuri sen verran teen töitä kuin on pakko eli normaali työpäivä riittää minulle, tosin jos saisin muuttaa maailmaa, lyhentäisin yleistä työpäivän pituutta kuuteen tuntiin (joo ei kiinnosta vaikka palkkaa saisikin sillon vähemmän). Sillä muistan hyvin jo yläasteelta etten ole koskaan ollut niitä kaikkein energisimpiä tyyppejä, vaikka mulle on usein sanottu että mulla olis kropaltani hyvä pohja aloittaa jonkin urheilulajin harrastaminen, yksi sukulainenkin sanoi mulle vielä niinkin myöhään kuin joskus 18-19-vuotiaana että "Sun kannattais aloittaa X-lajin treenaaminen, olisit varmasti hyvä siinä kun sulla on luonnostaan urheilullinen fysiikka".
No mitäs tapahtuu töiden jälkeen? Kahdeksan tuntia töitä on niin pitkä aika vuorokaudesta että itsellä menee usein suurin osa energiasta siihen ja sitten olen jo rättiväsynyt kun kotiin pääsen. Miten mulla vois koskaan olla toimivaa seurustelusuhdetta puhumattakaan omia lapsia, kun olen jo aivan poikki pelkästä kahdeksan tunnin työpäivästä?
Nuorempana oli pari aikajaksoa että olin työttömänä muutaman kuukauden, mutta sen jälkeen olen aina joko opiskellut ja sitten kesällä ollut töissä tai jos en ole koulussa niin jotain töitä tehnyt, tosin työpaikat vaihtuu aika tiheään koska kaikki työt tuntuu niin hemmetin tylsiltä ja ahdistavilta (kuin olisi jonkin koneen korvikkeena 8 tuntia päivässä).. mutta minkäs teet kun ei ole hienoja tutkintoja niin täytyy tehdä näitä duunarihommia. Silti on vaikea tajuta ihmisiä jotka jaksaa painaa hiki hatussa kaiken maailman nippeli-nappeli-hommia ja vielä nauttia siitä!
Olen kai sitten jotain "päiväuneksija"-tyyppiä, jonka ajatus harhailee työpäivän aikana helposti kaiken maailman asioihin ja huomio herpaantuu helposti jolloin teen simppeleissäkin työtehtävissä virheitä. Olen aina kyseenalaistanut asioita ja niin olen tehnyt myös tälle oravanpyörässä juoksemiselle ja putkinäölle, joka tuntuu niin usealla ihmisellä olevan päällä.
Sillä periaatteella olen aina mennyt että juuri sen verran teen töitä kuin on pakko eli normaali työpäivä riittää minulle, tosin jos saisin muuttaa maailmaa, lyhentäisin yleistä työpäivän pituutta kuuteen tuntiin (joo ei kiinnosta vaikka palkkaa saisikin sillon vähemmän). Sillä muistan hyvin jo yläasteelta etten ole koskaan ollut niitä kaikkein energisimpiä tyyppejä, vaikka mulle on usein sanottu että mulla olis kropaltani hyvä pohja aloittaa jonkin urheilulajin harrastaminen, yksi sukulainenkin sanoi mulle vielä niinkin myöhään kuin joskus 18-19-vuotiaana että "Sun kannattais aloittaa X-lajin treenaaminen, olisit varmasti hyvä siinä kun sulla on luonnostaan urheilullinen fysiikka".
No mitäs tapahtuu töiden jälkeen? Kahdeksan tuntia töitä on niin pitkä aika vuorokaudesta että itsellä menee usein suurin osa energiasta siihen ja sitten olen jo rättiväsynyt kun kotiin pääsen. Miten mulla vois koskaan olla toimivaa seurustelusuhdetta puhumattakaan omia lapsia, kun olen jo aivan poikki pelkästä kahdeksan tunnin työpäivästä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
tarkoittaa sitä että perheelle ei jää aikaa. Sen takia onkin outoa että jotkut väittävät pystyvänsä ylläpitämään perhe-elämää samalla kun käyvät töissä. Se pari tuntia illasta perheen parissa ei ole mitään "laatuaikaa."
Mutta kun monella on se pakonomainen tarve hankkia omakotitalo, kultainen noutaja sekä farmarivolvo että kaksi lasta.
Sairasta jos minulta kysytään.
Kahdeksan tunnin työpäivän päälle ei jää perheelle laatuaikaa? Mitä ihmettä? Minun lapsuudessani 70-luvulla isä ja äiti tekivät 8-tunnin päiviä, joskus pitempiäkin. Silti heillä oli aina aikaa perheelle. Teimme kaikkea kivaa yhdessä, vanhammat, veljeni ja minä. Meillä oli hyvä lapsuus. Rikkaita emme olleet, vanhemmat olivat ihan tavallista työväestöä. Mutta mistään ei ollut puutettakaan. Miten muka sama ei olisi mahdollista nykyään, vaikka tekeekin 8-tunnin päiviä?
Minulla ei ole ollut menestystä elämänkumppanin löytämisessä. Mutta jos se vielä onnistuisi ja voisimme perustaa perheen, teen kaikkeni että perheemme olisi yhtä onnellinen kuin lapsuusperheeni. Kun käy töissä, pysyy puute loitolla. Ja ainakin minulla riittäää työpäivän jälkeen energiaa vaikka mihin. Mieluiten sen käyttäisi perheen hyväksi.
kuulostat ihan klassiselle tyypille ADHDsta, kutsutaan juuri uneksijaksi erotukseksi kaikkien tuntemasta ylivilkkaasta ADHDstä. Lue tuolta otsikko " Mikä on AD/HD?" Lääkitys voi auttaa, monia auttaa se, että tajuavat miksi toimivat niin kuin toimivat. Mutta diagnoosiin tarvitaan siis neurologi, mielellään sellainen joka tietää ADHDstä ja etenkin aikuisista ja heidän ADHDnsä toteamisesta.
pitää joidenkin kohdalla paikkansa, mutta on varmasti paljon ihmisiä joilla on vain voisiko sanoa vilkkaampi ajatusmaailma kuin useimmilla. Varmasti on tarkkaavaisuushäiriöitä olemassa mutta aloittaja ei viestinsä perusteella vaikuta ADHD:sta kärsivältä. Liian monella ihmisellä on nykyään zombin aivot vaikka vapaa-ajan lisääntyessä luulisi että olisi myös aikaa ja energiaa ajatella muutakin kuin töitä, rahaa ja materiaa. Mennään just siinä oravanpyörässä eikä ajatella mitään syvällistä. Itse löysin aloittajan viestistä useita yhtäläisyyksiä itseeni. Ja viimeinen asia jota itse tekisin olisi hakea jotain tabletteja lääkäriltä jotta aivojen sähkökäyrä näyttäis taas pelkkää tasaista viivaa.
Itsekkään en jaksa kahdeksaa tuntia päivässä raataa paskalla palkalla. Käyn osa-aikatöissäkin vain siksi että tulee joka päivä lähdettyä johonkin, ettei aika käy pitkäksi. Muuten eläisin pelkillä tuilla. Huono puoli tässä tietenkin on se ettei elintaso ole kovin kummoinen, mutta syömisestä en sentään ole joutunut tinkimään. Enkä netin käytöstä. Myös suhteet etenkin vanhempiin sukulaisiin ovat laiskottelun takia huonontuneet.
Konfliktit/kiusaaminen tekevät opiskelusta ja työnteosta vielä tuplasti ahdistavampaa, joten senkään takia en voi olla se särmin yhteiskunnan tukipylväs.