Ollaan molemmat 34 vuotiaita, ja naimisissa olemme olleet jo 6 vuotta. Perheenlisäyksestä olemme puhuneet jo kolme vuotta... mies jahkaa ja jahkaa, välillä mies on sitä mieltä että kyllä ja toisena päivänä että ei. Kaikki syyt palkankorotuksesta ylennykseen asti olen kuullut (eli sitten kun saan sen ja sen ja lista muuttuu sitä myötä kun joku on saavutettu).
En käy pakottamaan/painostamaan häntä perheenperustamisen koska sen pitää olla molempien vakaa päätös. Mutta minä en enää voi jäädä odottelemaan sitäkään, josko mies olisi joku päivä valmis siihen. En halua todellakaan herätä joku aamu ja huomata olevani liian vanha. Me olemme puhuneet asiasta vaikka kuinka paljon, ja minä kyllä olen oman kantani tehnyt selväksi. Olen myös sanonut ettei minulle riitä mikään naama irvessä saatu "kyllä" vastaus, vaan minun todella pitää nähdä miehen naamalta innostuksen ilmettä jos perhettä käytäisiin perustamaan, muussa tapauksessa saa unohtaa.
Mutta kuitenkaan mies ei halua päästää irti. Ei halua erota, ei halua perhettä, mutta haluaa odotella jJOS vaikka innostuu asiasta. Enkä suostu omaa unelmaani omasta perheestä uhraamaan. Jostain pitäs löytää vaan voimia lähteä tästä suhteesta. Tää on liian satuttavaa ja repivää. Nyt jos lähden, mulla vois olla vielä mahdollisuudet ehkä löytää joku, tai sitten ei. Mutta tiedän ainakin että olen yrittänyt jos se ei toteudu.
Tää on muutenkin hassua että vasta 30 vuotiaana aloin miettimään perheenperustamista, ja sekin sen takia että mies sanoi että haluaisi jiku päivä mahdollisesti perheen, mutta kuitenkin jahkaa vaan.
Mä en oikeesti jaksa tätä enää, haluan että tää oma elämäni menee tavalla tai toisella eteenpäin. En minä enää mikään nuori tytönhupakko ole. Mielipiteitä?
En käy pakottamaan/painostamaan häntä perheenperustamisen koska sen pitää olla molempien vakaa päätös. Mutta minä en enää voi jäädä odottelemaan sitäkään, josko mies olisi joku päivä valmis siihen. En halua todellakaan herätä joku aamu ja huomata olevani liian vanha. Me olemme puhuneet asiasta vaikka kuinka paljon, ja minä kyllä olen oman kantani tehnyt selväksi. Olen myös sanonut ettei minulle riitä mikään naama irvessä saatu "kyllä" vastaus, vaan minun todella pitää nähdä miehen naamalta innostuksen ilmettä jos perhettä käytäisiin perustamaan, muussa tapauksessa saa unohtaa.
Mutta kuitenkaan mies ei halua päästää irti. Ei halua erota, ei halua perhettä, mutta haluaa odotella jJOS vaikka innostuu asiasta. Enkä suostu omaa unelmaani omasta perheestä uhraamaan. Jostain pitäs löytää vaan voimia lähteä tästä suhteesta. Tää on liian satuttavaa ja repivää. Nyt jos lähden, mulla vois olla vielä mahdollisuudet ehkä löytää joku, tai sitten ei. Mutta tiedän ainakin että olen yrittänyt jos se ei toteudu.
Tää on muutenkin hassua että vasta 30 vuotiaana aloin miettimään perheenperustamista, ja sekin sen takia että mies sanoi että haluaisi jiku päivä mahdollisesti perheen, mutta kuitenkin jahkaa vaan.
Mä en oikeesti jaksa tätä enää, haluan että tää oma elämäni menee tavalla tai toisella eteenpäin. En minä enää mikään nuori tytönhupakko ole. Mielipiteitä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
En tunne miestäsi mutta olisikohan hän vähän sellainen luonne jolle asioita tapahtuu ja niihin hän sitten menee mukaan niitä kummemmin ajattelematta. Jos hänen täytyy niitä miettiä ne suurentuvat ja alkavat käydä pelottaviksikin. (Itse olen tällainen luonne.)
En tiedä oletko jo kokeillut tätä mutta melkeimpä suosittelisin seuraavaa. Ilmoita hänelle että olet taas miettinyt asiaa ja tullut tulokseen ettet nyt niin välttämättä tahdo lapsia ja että ehkä olisi helpointa jos hän tai sinä menisitte sterilisaatioon niin teidän ei tarvitsisi huolehtia enää tästä asiasta. Voipi olla että miehesi alkaakin tahtomaan lasta kun se ei enää ole "mahdollista".
Toinen juttu mitä voisit kokeilla on tämä minkä luin joskus jostain. Tämä oli annettu neuvoksi naiselle joka oli sinun tilanteessasi. Jos ehkäisynne on tällä hetkellä sinun vastuullasi, eli syöt pillereitä tai sinulla on kierukka tms. voit sanoa miehellesi että koska sinä haluat lasta ja koska hän ei halua on hänen vuoronsa huolehtia ehkäisystä. Eli on hänen vastuullaan että teillä on yöpöydän laatikossa kondomeja ja että niitä käytetään. Ja ilmoitat että lopetat oman ehkäisysi käytön ja luotat nyt hänen kykyynsä huolehtia. Tällä varmaankin pyritään siihen että miehet varmaan ovat vähän höveleitä kumin käytössä ja jos vahinko tapahtuu se ei silloin ole sinun vikasi vaan miehen ja hän ei voi sinua vahingosta syyttää. Saako se silti miehen haluamaan lasta onkin toinen juttu. Sitä ei voi tietää. On olemassa kuitenkin miehiä jotka ovat lasta vinkuneet ja sitten jättäneet kumppaninsa kun on alkanut pelottamaan. Ja on miehiä jotka ovat tulleet isäksi yllättäen ja olleetkin iloisia.
Kolmas vaihtoehto on erota. Ehkä vaikein ratkaisu joten yrittäisin saada miehesi pään käännettyä. Tuntuu siltä että näitä tekosyitä vaan riittää niin kauan kuin mitään ei tapahdu. Kuten sanoin oma luonteeni on sellainen ettei kannata niin asioita miettiä ja olenkin kumppanilleni joskus sanonut että minulle ainoa keino tulla raskaaksi on vahingon kautta, muuten olen liian tietoinen kaikista "epäkohdista".
Toivotan onnea sinulle ja että miehesi jotenkin tulisi toisiin ajatuksiin.
joista hänen on pakko jompikumpi valita ja mahdollisimman pian. Sinulla tosiaan alkaa kohta olla myöhäistä saada lapsia ja terveitä sellaisia joten tee ratkaisusi pian. Itse en tehnyt ratkaisua ollessani 34v. ja nyt olen jo kauan katunut sitä.
Jos ei miehestä ole perheelliseksi niin silloin on paras erota ja etsiä toinen kaveri joka haluaa lapsia.
Olen 37 -vuotias mies. Minulla on 8 v. sekä 7 kk vanhat pojat. 8v. on edellisestä avioliitosta, ja asuu äitinsä luona, mutta meillä sujuu yhteispeli (kaikkien kesken) todella hyvin. Ja 7 kk vauveli melkein konttaa.
PAINOSTA PRKL SITÄ MIESTÄSI ! En voi muuta neuvoa antaa. Mua se "kevyt" painostus auttoi :) Ja kyll se äijäsi sitten jälkikäteen tajuaa, että lapset ovat parasta mitä tässä elämässä voi tapahtua. Oon nimittäin nyt aika ylpee noista pojista.
Mieti nyt hetken: optimaalista ajankohtaa ei vain ole. Mutt tää on nyt oma mielipiteeni, ja muut saa vapaasti olla mitä mieltä haluavat.
...Ei se ole mieheltäsi mitään muuta kun muutos vastarintaa. Hän pelkää elämän muuttumista. Kaikki uusi ja tuntematon pelottaakin. Mutta isäksi kasvetaan, samoin kun sinä kasvat äidiksi. Vauvan odotusaika on yksi osa siitä. Vauvan syntymän jälkeen vanhemmaksi kasvu jatkuu. Tekosyitä nuo kaikki jahkaamiset ovat....
Hei ymmärrän sinua niin hyvin, tekstisi voisi olla itseni kirjoittamaa...
Surullista, niin surullista. Itse olen odottanut nyt vuosia että mies haluisi sen lapsen tai kaksi. Aikaa kuluu, elämä muuttuu mutta mies ei pihahdakkaan lastenteosta.
Rakastan häntä niin paljon, että sattuu ajatus että pitäisi etsiä joku muu...
Mutta toisaalta mielessä peikkona ajatus että oma elämä menee ohitse, mies löytää nuoremman "sitten kun on valmis". Nämä asiat pelottaa niin lujaa...
Enkä halua tehdä lasta tähän maailmaan tietäen että mies ei ole häntä halunnut, tai vahinkolapsena.
Tuttavatkin varmaan luulevat, että se olen minä joka en lasta halua kun mies on niin luonteva lasten läheisyydessä ja tulee toimeen lasten kanssa. :(
pakottaa miehesi siihen, että hän oikeasti haluaisi lapsia, muuten olisit valmis vaikka eroon. Kerro, miten ihminen pakotetaan aidosti haluamaan jotain? Kiristämällä vai kiduttamallako se rakkaan mieli muutetaan?
Kiitos tähän asti vastanneille!!!
Ja sinulle vastaan ihan erikseen "vfscxszs".
Kuten jo tossa aiemmin kirjoitin, en todellakaan halua painostaa tai pakottaa miestä!
Sinähän tässä juuri ongelma tuleekin. Tilanne on epäreilu molemmille! Niin miehellekkin ja niin myös minulle. Siinä missä miestä ei voi pakottaa perheenperustamiseen, ei myöskään voi minua vaatia luopumasta haaveestani.
Ihan kamala ajatus on myös se että jos luopuisin haaveestani, mies heräisi myöhemmin haluamaan perheen ja minä olen lian vanha, mitäs sitten? Mitähän minulle siinä vaiheessa kävisi.... Vanha roskiin ja nuorempaa tilalle.
Kyllä minä olen valmis eromaan. Perheenperustaminen on niin iso asia, ettei kyllä toista voi siihen pakottaa, eikä toista pakottaa siitä luopumaan.
Jos olisin edes jokusen vuoden nuorempi, ei minulla olisi asiasta minkäälaista paniikkia vielä. Ainakaan mitään EI vastausta ole tullut kertaakaan, jokusen kerran kyllä vastaus on tullut mutta mielipide vaan miehellä vaihtelee, välillä Kyllä ja katotaan sitten.... Sanois mielummin sitten reilusti sen EI KÄY!! Niin asia olis sillä selvä.
Mutta mielellään lukusin lisää mielipiteitä, en itse tiedä enää mitä ajatella.
Jos lapsi on sinulle tässä vaiheessa tärkeämpi kuin avioliittosi, hanki lapsi. Itse ymmärrän täysin kantasi ja itsellekin lapsettomuus olisi ehkä maailman kauhein asia. Älä koe tästä huonoa omaa tuntoa.
Ilmoita miehellesi, että hankit nyt lapsen. Hänen kanssaan tai ilman. Jos miehesi suostuu lapsen isäksi niin hyvä. Jos ei etsi luovuttaja ja käy keinohedelmöityksessä. Joka tapauksessa hanki lapsi (tai siis kokeile saisistko sellaisen, sillä lapsia ei hankita vaan saadaan).
Jos miehellesi ja sinulle tulee ero lapsen takia, ei miehesi sinua ansainnutkaan. Jos ei niin siinä sinulle perhe. Jos eroatte, sinulla on kuitenkin lapsi ja varmasti löydät uuden elämänkumppanin.
Älä ajattele, että sinulla täytyy olla ensin mies ja sitten lapsi. Voi se mennä toisinkin päin.
sinulla. Sano miehellesi, että haluat yhteisen lapsen. Kerro myös, että et jää elämään hänen kanssaan vain odotellen, mitä hän aikoo. Kysy, mikä on se todellinen , oikea syy siihen, että hän vain lykkää perheen perustamista kanssasi.
Joskus haaveet ja toiveet eivät käy yksiin ja silloin täytyy päättää mitä itse tärkeimpänä pitää. Jos se sinulle on oma lapsi, niin silloin sinun täytyy pitää toiveestasi kiinni.
Olet kuitenkin vielä niin nuori, että ehdit hyvinkin perustaa perheen jonkun toisen kanssa.
tuota lapsen tekemistä, ei ole enään luonnollista tai millään lailla perusteltua tehdä lasta enään yli 35V. vanhana, lapsi kun kasvaa ja täyttää 18V. niin vanhemmat on jo yli 50V. aika toivottoman näköistä on kun vanhemmat tietää että ei voi ikinä edes nähdä lapsenlapsiansa kun ovat niin vanhana tehtailleet lapsia, joko te teette sen nyt tai jätätte kokonaan väliin.
kommentti! Miksei lapsia muka voisi ihan loistavasti kasvattaa vähän vanhempanakin. Usein vähän myöhemmin lapsensa saaneet ovat kasvattajina paljon joustavampia ihan oman elämänkokemuksensa takia.
Samoin taloudelliset edellytykset ovat paremmat ja pahin biletys-vaihe on jo takana.
Nykyään ihmiset elävät myös pitempään ja ovat paremmassa kunnossa. Jos saa lapsen 35-vuotiaana ja se lapsi taas omansa 35-vuotiaana, on isovanhempi siis 70.
Onhan tuossa vielä vuosia kosolti jäljellä!
Sinulla on vain yksi elämä. Jätä äijä ihmettelemään omaansa.
Tottakai mies paneskelee itsekkäästi vaikka elämänsä loppuun asti ja passauttaa ja odotuttaa jos kerta sen annat olla mahdollista.
Itse löysin sellaisen miehen joka ihan oikeasti halusi lapsen. (on minulla sellainenkin ollut joka ei halunnut) ERO ON VALTAVA näiden kahden välillä. Nyt olen kaksi vuotta nauttinut juniorista miehen kanssa yhdessä, jakaen ja hellien. Ihmeellistä aikaa.
Mutta siis, ihan sen kohtelun saat, jonka älyät vaatia. Näin se valitettavasti menee. Onnea ja voimia tiellesi.
On, arvoisa AP, auttaa sinua perheen luomisessa ja ihmissuvun jatkuvuuden takaamisessa. Jos hän ei sitä halua, sinun on nopeasti haettava uusi mies.
Älä epäröi. Nämä ovat niin vakavia kysymyksiä, että sinun on vain uskallettava toimia. Mies ei saa kieltäytyä velvollisuuksistaan - lapset kuuluvat avioliittoon, ja heitä turvatakseen se instituutio on olemassa. Jos mies kieltäytyy puheistasi huolimatta: hajoita liitto tavalla tai toisella. (ps. miehen mahdollinen yllättävä sairaus on tietysti eri juttu, silloin se olisi elämän kohtalo, joka osui kohdallesi).
Viestini on: häivy nopeasti ja etsi mies, joka haluaa perheen kanssasi.