Eli noin 40 v sitten silloinen 6 v sisareni kuoli tapaturmaisesti kotona.Itse olin hädintuskin 1/2 vtäyttänyt.Meitä muita lapsia jäi vielä 2 ja lisääkin syntyi.
Ei siihen aikaan asioista puhuttu.Varmaankin äitini hukutti surunsa työhön.Ja syyttää tapahtuneesta itseään(ainakin nykyään on niin sanonut)
Mutta tuo tapahtuma on ollut aina läsnä.Tuo kuollut sisar on nostettu jalustalle kuinka ihana lapsi hän oli.Ja kaikki meidät muut on unohdettu.Ei meistä ole jaksettu oikein välittää.
Meistä muista ei ole hyvää sanottu vain hyviä asioita kerrottu tuosta kuolleesta siskosta.Ja lapsuuteni ajan vanhemmat oli vihaisia,kärttyisiä,ankaria,aina huudettiin joka asiasta.Esim jos sattui nauramaan liikaa ,isältä tuli remmiä.Todella hermoheikko oli isäni ja aina uhkasi että tappaa itsensä,vaikka ei viinaa käyttänytkään.
Monesti mietin olisiko elämä ollut perheessä erilaista jos tuota ei olisi tapahtunut.
Kaikilla meillä sisaruksilla on paljon vaivoja ,kukaan meistä ei ole terve..Minulla esim on immuunipuutosta todettu ja sairastanut olen koko elämäni.Luultavasti lapsuus oli melko kaaosta ja äiti ja isä poissaolevia vaikka perustarpeet huolehdittiin.Ei me saatu oikeaa rakkautta.
Sen takia haluaisin sanoa kaikille vanhemmille että älkää unohtako niitä muita lapsia vaikka surussa se on varmasti vaikeaa pyörittää arkea pienten lasten kanssa kun on raskas taakka päällä.Mutta jollain eleillä näyttäkää että rakastatte lapsianne ja he ovat teille tärkeitä.
Nyt vanhempana huomaan että olen hyvin altis sille jos jollakin paha olo.Muistan että koko lapsuuden kannoin huolta äidistä kun sillä oli vaikka mitä oireita ja yritin olla kiltti ja huomaamaton lapsi.Muutenkin olin perheen musta lammas ja minusta ei tykätty,en tiedä syytä siihen.Olinkohan huutava vauva kun aistin ympärilläni kuoleman tuoman kaaoksen ja surun,masennuksen,uupumuksen?
Enemmän pitäisi siis surun kohdatessa perheessä miettiä näitä jäljellä olevia lapsia miten he surusta selviävät ja miten perhe selviää.Sillä huonolla selviämisellä voi olla koko elämän mittaiset seuraukset,sen olen nyt vanhempana ymmärtänyt.
Ei siihen aikaan asioista puhuttu.Varmaankin äitini hukutti surunsa työhön.Ja syyttää tapahtuneesta itseään(ainakin nykyään on niin sanonut)
Mutta tuo tapahtuma on ollut aina läsnä.Tuo kuollut sisar on nostettu jalustalle kuinka ihana lapsi hän oli.Ja kaikki meidät muut on unohdettu.Ei meistä ole jaksettu oikein välittää.
Meistä muista ei ole hyvää sanottu vain hyviä asioita kerrottu tuosta kuolleesta siskosta.Ja lapsuuteni ajan vanhemmat oli vihaisia,kärttyisiä,ankaria,aina huudettiin joka asiasta.Esim jos sattui nauramaan liikaa ,isältä tuli remmiä.Todella hermoheikko oli isäni ja aina uhkasi että tappaa itsensä,vaikka ei viinaa käyttänytkään.
Monesti mietin olisiko elämä ollut perheessä erilaista jos tuota ei olisi tapahtunut.
Kaikilla meillä sisaruksilla on paljon vaivoja ,kukaan meistä ei ole terve..Minulla esim on immuunipuutosta todettu ja sairastanut olen koko elämäni.Luultavasti lapsuus oli melko kaaosta ja äiti ja isä poissaolevia vaikka perustarpeet huolehdittiin.Ei me saatu oikeaa rakkautta.
Sen takia haluaisin sanoa kaikille vanhemmille että älkää unohtako niitä muita lapsia vaikka surussa se on varmasti vaikeaa pyörittää arkea pienten lasten kanssa kun on raskas taakka päällä.Mutta jollain eleillä näyttäkää että rakastatte lapsianne ja he ovat teille tärkeitä.
Nyt vanhempana huomaan että olen hyvin altis sille jos jollakin paha olo.Muistan että koko lapsuuden kannoin huolta äidistä kun sillä oli vaikka mitä oireita ja yritin olla kiltti ja huomaamaton lapsi.Muutenkin olin perheen musta lammas ja minusta ei tykätty,en tiedä syytä siihen.Olinkohan huutava vauva kun aistin ympärilläni kuoleman tuoman kaaoksen ja surun,masennuksen,uupumuksen?
Enemmän pitäisi siis surun kohdatessa perheessä miettiä näitä jäljellä olevia lapsia miten he surusta selviävät ja miten perhe selviää.Sillä huonolla selviämisellä voi olla koko elämän mittaiset seuraukset,sen olen nyt vanhempana ymmärtänyt.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.