Omakätistä viestiä: Paljon on kirjoitettu Jeesuksen sanomisiksi. Monet hänen sanomikseen kirjoitetut asiat ovat hieman risti-riitaisia. Mistä tämä ristiriitaisuus oikein juontaa. Miksi esimerkiksi Tuomas kaksosen Evankeliumi ei sovellut Evankeliumien joukkoon ja kuitenkin, se on vanhin kirjoitettu Evankeliumi? Tosin se oli kirjoitettu Koptien kielelle. Miksi nämä Evankeliumit kirjoitettiin vasta Apostolien teloituskuoleman jälkeen. 42-45 teloituksien jälkeen. Voivatko alkuperäiset sanat saada uutta väritystä pitkän ajan ja perityn suusanallisen muiston mukaan? Monia asioita on yritetty kokeilla saman kaltaisella menetelmällä ja tulokset ovat olleet erittäin ristiriitaisia. Näissä Evankeliumeissa haiskahtaa hieman Ilian ja Odusein henkeä. Näet kirjoittajat olivat oikeita Hellenistejä. Voisiko joku ottaa kantaa näihin tarinoihin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jeesuksen sanat ovat puhdasta kultaa, mutta kuten sanotaan: minun lampaani kuulevat vain minun ääneni ja seuraavat minua..!
Jumalalle. Hyvin monet niistä alkavat sanalla: "Miksi?".
Sen olen kuitenkin ymmärtänyt Jumalan pyhistä kirjoituksista, että tehdyn ei oikein hyödytä sanoa tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit". Toki sitä saa sanoa, mutta mitä se hyödyttää. Voimme sanoa ihmisinä, että niin minä siis tällaisenani palvelen Jumalaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että autuas se, joka Herraan Jeesukseen turvaa, sillä hän on hyvä ja armollinen ja totuudessa tahtoo, että siinä olisimme pyhitetyt.
Voisiko tuo esittämäsi asia johtua siitä, että ei menettäisi arvoaan kaikki muut, jotka ihmiset ovat kirjoittaneet ja häntä näin palvelleet, sillä ihmisiä hän kutsuu todistajakseen ja palvelijoikseen, niin naisista kuin miehistä, niin tytöistä kuin pojista, niin juutalaisista kuin pakanakansoihin kuuluvista.
Eikö ihmiset ole ilman Herran ominkäsin tekemiä asioitakin ole uskonnollisessa mielessään ryhtyneet pitämään erilaisia ´pyhäin jäännöksiä´. Ehkä tämä ei ole Jumalan tahto, muutoinhan jos Herralta olisi jotakin konkreettista jäänyt, niin sen perässähän kaikki kulkisivat. Nyt Herra on tahtonut, että me palvelemme elävää Isää Jumalaa, joka on Henki, ja Herraa Jeesusta, joka tulee takaisin. Hän jopa varoitti, että älkää tehkö kuvia, ei jumalasta, niitä palvellaksenne, sillä se on epäjumalanpalvelusta. Me saamme palvella ja kiittää ja kunnioittaa elävää ja oikeaa Jumalaa, ei mitään epäjumalia, joiksi ´pyhäin jäännökset´ muuttuvat, kun Jumalan vastustaja pääsee viettelemään ja eksyttämään ihmisiä.
Raamattuun on kyllä tallennettu Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen oppi, joka meille riittää elävän Jumalan tuntemiseksi Pyhän Hengen opettamina ja synnyttäminä elämään kuolleista.
Vastaan tuohon ensimmäiseen kysymykseen,
4 evankeliumia, kun on jokin tapahtuma ja sitä seuraa 5 ihmistä lääkäri, metsuri, maanviljelijä ja pankinjohtaja ja opettaja.
lääkäri, hän ajattelee miten käy ihmisten, miten paljon tulee potilaita.
metsuri ajattelee minulle töitä kun metsää kaatuu noin rutosti.
Maanviljelijä ajattelee kun peltoakin jyrää menee viljat mitä nyt karjan ruuaksi.
pankinjohtaja laskee kuluja ja menoja ja tuloja.
Ja opettaja neuvoo kuinka pitäisi tehdä.
Tästä kaikesta tulee kokonaisuus.
>>>Nyt Herra on tahtonut, että me palvelemme elävää Isää Jumalaa, joka on Henki, ja Herraa Jeesusta, joka tulee takaisin.
..ja vastaukset siihen selkenevät jos noudattaa erästä Raamatussakin olevaa kehoitusta; "etsikää niin te löydätte."
Vastaus ei minulle löytynyt yksinomaan Raamatusta, koska lähes joka tilanteeseen sieltä löytyy "sopiva" lause, Ja yhtä "sopiva" toisesta kohtaa edellisen kumoamiseen. Siksipä täälläkin kiistellään siitä, kuka uskoo oikein. Kenen isä on vahvempi.
Tuon lähes rienaamiseksi ja varsinkin itsensä kehumiseksi ja korottamiseksi välillä yltyvän riitaisan "keskustelun" näkisin jatkuvan hamaan tulevaisuuteen.
Tutkittuani hyvin paljon vanhoja legendoja, uskomuksia ja muita uskontoja sekä eri kansojen historioita olen vääjäämättä tullut siihen johtopäätökseen, että hyvin paljon on Raamatussa vanhan toistoa. Hieman, tai paikoin enemmän muunneltuna. Uskon jopa Jeesuksenkin tutustuneen esimerkiksi Konfutsen oppeihin, koska hänen opettamakseen kerrottu ns, rakkauden kaksoiskäskykin on lähes 1:1 Konfutsen kirjoituksen kanssa v. 500 eaa
Paljon muutakin löytyy, jota on Raamatun sanaksi väitetty. Mutta jos ei uskalla ja ei ole nöyryyttä tutustua asioihin muuta kautta kuin yhtä teosta lukemalla, sellaista joka on käännetty ja väännetty vuosisatojen varrella vallanpitäjien toimesta, voi ja pitääkin pysyä siinä uskossa jonka omaksuu.
Kenelle se sopii, sopikoon. Mutta toisen puolesta ei kannattaisi ryhtyä uskomaan, eikä toisen ihmisen mielipiteitä omanlaisiksi muokkaamaan.
Tärkeintä on mielestäni elää niin, ettei tee kenellekään asioita, joita ei itselle tahtoisi tehtävän. Jos näin olisi, emme tarvitsisi sotiakaan käydä.
Uskonkiihkoiset fundamentalistit ovat elämän ja yhteiskuntien syöpä. He kylvävät riitaa ja kateutta ja ilkeävät vielä väittää jonkun muun, yleensä babylonialaisen taruolennon, jota saatanaksi nimittävät, noin tekevän. Todellisuudessa kaikki ilkeily on ihmismielen ja hänen oman, sairaan egonsa kehitemä.
Mun mielestä meidän täytyy mennä parempaa huomista kohti.
Missä on menty vikaan menneisyydessä että on sairauksia,
TERVE PUHUU toisin,
sairas ajattelee ja hakee vikaa, missä menty vikaan, kun aina vaan syntyy vammaisia lapsia.
Lapsia tapetaan terveitäkin kohuun.