Suku on pahin ainakin meikäläisen, mustan lampaan, kannalta. Nyt nämä tunteet on kärjistynyt entisestään jopa vanhempien suhteen. Edesmennyt veli osasi kaivaa samalla aikaa omaa hautaansa kun veti mattoa jalkojeni alta. Minusta tuli lähes huutolainen, nyt voin vain kelata juttuja siitä miten vähäisetkin sukulaiset kaikkosivat ympäriltäni. Olen raitis, tavallinen, hieman yksinäisyyteen vetäytyvä, kaikessa epäonnistuva kuitenkin yritteliäs, masennuksesta kärsivä, lannistettu, yksinäinen kaveri. Tulen kaikkien kanssa toimeen ja olen yleensä ottaen hyvin ihmisten kanssa. En vain käsitä miksi minun pitää olla kaiken aikaa kyykyssä. Oikeastaan lopetin sen joku vuosi sitten. Ajattelin, että jos yli nelikymmpisenä en tee alistumisestani loppua saan tehdä sitä lopun ikäni. Kapinamieli sai alkunsa, kun huomasin että niin vanhempieni kuin sukulaisten kanssa ei tule toimeen millään. Pitkään on sisuksissani vellonut paha olo, terveydentilani on heikentynyt ja päässä pyörii niin "isäni kuin veljeni" levittämät jutut. Olen ruvennut välttelemään sukulaisia ja tuttuja. En välitä mitä ne päässään jauhaa, mut pahaa ne tekee. Kyllä sukunsa mustana lampaana ei ole ainakaan helppoa. Ja turkin väristä ei pääse ikinä. Siihen kai on sopeuduttava tai muutettava vieraalle paikkakunnalle tai peräti vieraalle maalle.
Vastaukset 1
- tervettä ja toimivaa
tuollainen sukuyhteys. Se on pilalla jo ilman mustan lampaan arvosteluakin. Muuta kaikin mokomin toiselle paikkakunnalle, niin ei tarvitse selitellä eikä loukatakaan ketään, jonka tapaa kadulla ja jonka kanssa ei oikeastaan välittäisi vaihtaa kuulumisia. Voit myös terveen vihan kautta käydä läpi asioita rehellisesti ja muodostaa itsellesi sopivat rajat. Olisi myös hyvä, jos sinulla olisi joku hyvä keskustelukumppani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641750Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15841Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
- 81626
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92585- 45518
- 47505