Katolilaisuus vai ortodoksisuus?

Kristuksen etsijä

Kumpi on oikea lähde? Kumpi on aito traditio? Missä on Kristuksen kirkko, joka kestää ajan loppuun saakka? Vuosia olen ollut aikeissa liittyä Kirkkoon, mutta mikä kirkko on Kirkko? Luterilainen en ole ollut koskaan, koska vanhempani ovat jumalankieltäjiä. Jumalan olemassaolo on aina ollut minulle jonkinlainen selviö, ja Jeesusta huomaan nykyisin etsineeni koko ikäni. Mutta en osaa sanoa, mikä kirkko on oikea Kirkko. Olen lukenut teologiaa, katolilaista ja ortodoksista, vanhaa ja uutta, mutta en osaa tehdä ratkaisua.

Mikä katolilaisuudessa ja katolisessa kirkossa epäilyttää? Sen taipumus muuttaa sanomaansa eri aikakausien olosuhteiden mukaan. Keskiajalla, kun kirkko oli mahtava, se tahtoi määrätä kaikki asiat, alistaa maalliset hallitsijat, kuninkaat ja keisaritkin, määräysvaltansa alle. Nykyisin, kun Euroopan kirkot ovat tyhjiä ja jumalanpalveluksissa väki harvassa, ollaan yhtäkkiä niin liberaaleja, niin liberaaleja, ja hyväksytään uskonnonvapaus, demokratia ja muut modernit arvot, mitä vanhan ajan kirkko ei olisi tehnyt koskaan. Aika pitkä matka on kuljettu Tridentin kirkolliskokouksesta World Youth Dayhin.

Katolisen kirkon ylilyönnit, sekä keskiaikaiset että modernit, ovat jotenkin epäilyttäviä. Ennen julistettiin kirkon erehtymättömyyttä ja kaikkivaltiutta mahdikkaasti, välillä asevoimien tukemina; nykyään ollaan ekumeenisia ja suvaitsevaisia, aina mitäänsanomattomuuteen saakka, käydään "dialogia" jopa pakanauskontojen kanssa. Tietenkään esim. Suomen luterilaisen valtionkirkon Raamatun ja uskon kaikkien periaatteiden vastaisiin naurettavuuksiin ei katolilaisuus ole (vielä) mennyt, mutta onko mitään estettä, ettei se lopulta niin tekisi?

18

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinä

      niin liittyisin katolilaiseen kirkkoon. Itse en ole ko. kirkon jäsen. Tällä hetkellä tuntuu siltä että kat.kirkko hoitaa jäsenensä paremmin kuín ort. kirkko.
      Teologia on hyvin samankaltainen, tietty eroavaisuuksia on, mutta määränpää on molemmilla sama: pelastus.

      • kommentti vaan

        Määränpäänä sama: pelastus. Näin voinee sanoa kaikista maailman kirkkokunnista, seurakunnista, lahkoista ja uskonnollisista ismeistä.

    • apolo
      • Opriska

        Lukaisin mainitsemasi jutun. Täysin vastaaavan voisi kirjoittaa ortodoksisesta näkökulmasta. En pidä tämän keskustelun sävystä. Näkisin itse niin että molemmilla vanhoilla kirjoilla on paljon annettavaa suomalaisessa hengellisessä maailmassa. Faktaa on että ymmärrämme jo lähtökohtaisesti toisiamme paljon paremmin kuin protestantteja. Emme syö, ainakaan Suomessa, toistemme kuormasta ja siksi keskinäinen panettelu ei ole asiallista.

      • -I-
        Opriska kirjoitti:

        voitko kertoa, mitkä olisivat mahdollisia seikkoja, jotka nostaisit esille kirjoituksessasi?

        Mielestäni noiden nettisivujen paras argumentti teitä vastaan on ekumeenisen kirkolliskokouksen määritelmän vaikeus.

      • Opriska
        -I- kirjoitti:

        Niin, tämä 'teitä vastaan' tässä nyt tökkii. Jos luit kirjoitukseni, halusin olla sovitteleva enkä 'puolesta tai vastaan'. En ryhdy selittelemään mitään, kirkon teologia puhukoon puolestaan. Ja sitä tietoa kyllä löytyy esim täältä netistä. Jos nyt unohtaisimme nämä vastakkainasettelut. Minusta vanhat kirkot voisivat yhdessä tuoda esille mitä tarkoittaa esim. ajan liturgia, pyhät mysteerit ja yleensä mitä on liturginen teologia. Nämä kaikki edellämainitut asiat ja monet muut ovat meillä hyvin pitkälle yhteisiä. Meillä on paljon annettavaa tämän superindividualistisen ajan ihmisille, joille hengellisyys on tunteiden hakemista, 'mun juttu' tai alituisen muutoksen keskellä olevaa oppia. Listasta tulisi hyvinkin pitkä. Joten summa summarum: minä ortodoksina kunnioitan suuresti room. kat. kirkkoa, sen hengellistä perintöä ja elämää. Eroja toki on mutta yhteisiä asioita vielä enemmän. Vain keskinäisellä kunnioituksella voimme tuoda vanhojen kirkkojen syvää hengellisyyttä tunnetuksi maassamme. Emme asenteelle me ja te.

        mutta tuollainen relativismi, jota näytät edustavan, tuntuu hyvin vieraalta minulle ja vaikuttaa oudolta sen käsityksen varassa, joka minulla on ns. klassisesta kristinuskosta.

      • Opriska
        -I- kirjoitti:

        mutta tuollainen relativismi, jota näytät edustavan, tuntuu hyvin vieraalta minulle ja vaikuttaa oudolta sen käsityksen varassa, joka minulla on ns. klassisesta kristinuskosta.

        En aivan ymmärrä mitä tarkoitat tällä relativismilla. Mitä klassiseen kristinuskoon tulee, uskon aidosti että ort ja kat kirkot ja niiden hengelliset aarteet voisivat suuresti rikastuttaa Suomen hengellistä elämää. Tulee mieleen vaikkapa pyhät ja heidän elämänsä. Sekä ortodoksisessa että katolisessa kirkossa on pyhiä, joiden elämä on todella inspiroivaa hengelliseltä kannalta, ajatellaan vaikkapa p. Serafim Sarovilaista tai Jeesus-lapsen Teresaa. En usko että ovat kovin tunnettuja omien kirkkojen ulkopuolella mutta nämä pyhät ovat suuresti rakastettuja. Protestanttinen maailma on mielestäni monien todella vaikeiden haasteiden keskellä ja kuilun partaalla. Siksi vanhat kirkot ja niiden hengelliset aarteet voisivat todella tulla monelle siunaukseksi. Myös monet kolkuttelevat sekä ort että kat kirkon ovea koska protestanttisuus on kaatumassa omaan mahdottomuuteensa.

        Minusta olisi rehellistä tunnustaa erot ja käydä dialogia ennen yhteistyötä yms.

        Jos katolinen kirkko on ortodoksisesta näkemyksestä ongelmallinen, niin miten voi olla iloinen siitä, että se menestyy?

      • Opriska
        -I- kirjoitti:

        Minusta olisi rehellistä tunnustaa erot ja käydä dialogia ennen yhteistyötä yms.

        Jos katolinen kirkko on ortodoksisesta näkemyksestä ongelmallinen, niin miten voi olla iloinen siitä, että se menestyy?

        enkä ort-kat oppineuvotteluihin. Tarkoitan vain ja ainoastaan hengellisten aarteiden ja kirkon elämän avaamisesta myös muille. En nyt tarkoita mitään sakramentaalisen elämän avaamista tyyliin yhteinen ehtoollinen tms, ettei kukaan ymmärrä väärin. Uskon, vielä kerran, että molemmilla kirkoilla olisi paljon annettavaa. Minut voidaan naulata kerettiläisenä mutta oikeasti iloitsen siitä että molempien kirkkojen jäsenmäärät ovat kasvussa ja että klassiset kristinuskot, eroista huolimatta, saavat yhä enemmän jalansijaa maassamme. Emme ole yhtä, tiedän sen, mutta voimme silti toimia tietyissä asioissa yhdessä ja ainakin pitää yllä vanhojen kirkkojen opetusta ja olla rohkeasti tässä protestant. maassa sitä mitä olemme.
        Tähän loppuu tämä keskustelu puolestani ettei mene saivartelun puolelle.

      • infok.
        Opriska kirjoitti:

        Niin, tämä 'teitä vastaan' tässä nyt tökkii. Jos luit kirjoitukseni, halusin olla sovitteleva enkä 'puolesta tai vastaan'. En ryhdy selittelemään mitään, kirkon teologia puhukoon puolestaan. Ja sitä tietoa kyllä löytyy esim täältä netistä. Jos nyt unohtaisimme nämä vastakkainasettelut. Minusta vanhat kirkot voisivat yhdessä tuoda esille mitä tarkoittaa esim. ajan liturgia, pyhät mysteerit ja yleensä mitä on liturginen teologia. Nämä kaikki edellämainitut asiat ja monet muut ovat meillä hyvin pitkälle yhteisiä. Meillä on paljon annettavaa tämän superindividualistisen ajan ihmisille, joille hengellisyys on tunteiden hakemista, 'mun juttu' tai alituisen muutoksen keskellä olevaa oppia. Listasta tulisi hyvinkin pitkä. Joten summa summarum: minä ortodoksina kunnioitan suuresti room. kat. kirkkoa, sen hengellistä perintöä ja elämää. Eroja toki on mutta yhteisiä asioita vielä enemmän. Vain keskinäisellä kunnioituksella voimme tuoda vanhojen kirkkojen syvää hengellisyyttä tunnetuksi maassamme. Emme asenteelle me ja te.

        Kiitos paljon Opriska kirjoituksestasi. Allekirjoitan joka sanan. Myös täällä lännen puolella on samoin ajattelevia, voisipa melkein sanoa että lännen ja idän kristittyjen yhteistyö on ekumenian ydin, ja tulevaisuudessa ehkä kohtalonkysymys.

    • Pasi Toivonen

      Katolinen kirkko on ihan hyvä valinta sinulle, mikäli etsit pysyvyyttä. Katolinen kirkko pyrkii olemaan uskollinen kaikessa juuri vanhalle kirkolle oman ymmärryksensä mukaan. Ortodoksisuus on heikommin dokumentoitua katoliseen teologiaan verrattuna vai oletko löytänyt jo ortodokisen katekismuksen? Mikäli kirkon monipuolinen arkitoiminta kiinnostaa, suosittelen luterilaista kirkkoa. Ei se nyt niin huono vaihtoehto ole. Kaikelle opetukselle löytyy teologisen tutkimuksen, terveen järjen tai tieteen tukea. Moni vastaus riippuu siitä, millaisin lasein katsellaan historiaa.

    • bileamin aasi

      Mietipä vähän historiaa. Ortodoksinen kirkko on ainoa Kirkko joka olisi eronnut jostain muusta kirkosta. Kaikki muut ovat eronneet muista. Rooman piispan johtama kirkko jätti ensimmäisenä idän ortodoksit. Pelkästään omasta vallanhalustaan. Rooman kirkosta on sittemmin hajaantunut tuhansia "kirkkoja".

      Ortodoksinen Kirkko on puhtaasti alkukirkon jatkaja.

      • Alkukirkko jakaantui kahtia vuonna 1054, kumpikin osapuoli oli yhtä syylinen. Jakaantuminen johtui siitä, että jo aivan kristikunnan historian alusta asti kreikan ja latinan kieliset olivat ajautuneet erilleen. (Tekosyy jakaantumiseen saatiin suositusta saivartelun aiheesta, eli siitä, lähteekö Pyhä Henki Isästä ja Pojasta vai ainoastaan Isästä)

        "Rooman piispan johtama kirkko jätti ensimmäisenä idän ortodoksit. Pelkästään omasta vallanhalustaan"

        Jos tarkkoja ollaan niin paavi erotti Konsantinopolin patriarkan alaiset kirkosta, eikä siis erottanut omaa kirkkoaan idästä. Ja Konstantinopolin patriarkka oli aivan yhtä vallanhaluinen kuin paavikin, heidän valtataistonsa johti kirkon jakaantumiseen.
        Ja itseasiassa alkukirkon puhtain jatkaja on koptilainen kirkko, koska sen ero johtui siitä, että muslimien vallattua Egyptin, alueen kristityt jäivät ilman yhteyttä muuhun kirkkoon. Koptilainen kirkko on eristyksensä ansiosta säilynyt vailla muutoksia.

    • Sinnittelijä

      Kyse on vivahde-eroista. Ortodoksisuus on oikein ja ok. Mutta koska olen katolinen ja elän arkeni ja elämäni tässä niin katolinen kirkko on kirkkojen Kirkko. En tiedä, voiko uskontoaan loppujen lopuksi valita, sinuahan kutsutaan nyt. Käy messussa ja katso sydäntäsi.

    • tutkia,

      onko Pyhä Henki lähtenyt pelkästään Isästä vai myös Pojasta.
      Kun se on selvitetty, oikean kirkon valinta on helppo juttu.

      • jonne perunamaa

        Filioque kiista on johtanut tänne... (www.nokiamissio.fi/) Pyhän hengen erillisyyden korostamiseen... ja lahkoja tulee lisäää.. katolisen kirkon mokan takia.

    • Unam

      Kysymyksesi on mielenkiintoinen, mutta väärällä palstalla. Laita sama kysymys ortodoksien palstalle, niin saat aivan toisenlaisen kuvan asiasta. Sitten vaan vertailemaan vastauksia. Tavalisena rivi-ortodoksina sanoisin, että suurin ero, minkä ulkopuolisena huomaan on katolisen kirkon ja sen perillisten tendenssi asettaa uskonasioissa ihminen auktoriteeksi. Paavi on ihminen (ainakin se näyttää olevan) ja määrittelee erehtymättä meidän muiden suhteen Jumalaan. Samoin katolisen kirkon langennut munkki Luther asetti itsensä auktoriteetiksi ihmisten ja Jumalan väliin. Hän määritteli miten meidän tulee lähestyä Jumalaa... miten pelastua. Tästät heresiasta seuraa, että jokainen voi asettua muille auktoriteetiksi Jumalan ja ihmisten väliin. Pitää vaan keksiä uusi tulkinta. Ortodoksisessa Kirkossa ei ole teologeja, vaan pappeja. Vain Johanneksen evankeliumin kirjoittajaa kutsutaan teologiksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      238
      15173
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10136
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9361
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7099
    5. 182
      6527
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      173
      6207
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      4796
    9. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      145
      1680
    10. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1616
    Aihe