No niin haarakiilat, nyt saatte kuulla sen, mitä olette koko ajan olleet vailla, eli aion kertoa, mikä todella olen miehiäni.
Ensinnäkin äitini suhteen on moni teistä osunut oikeaan: jo pienestä pitäen piilouduin vaatekaappiin, kun äiti baarikeikoiltaan toi tullessaan irstaita ukonköriläitä kotiin. Kauhusta kankeana seurasin heidän touhujaan ja pysyin visusti hiljaa, etteivät keksineet ottaa minua mukaan irstailuihinsa. Oman osani sain kuitenkin iän myötä minäkin: äiti rupsahti eikä miehiä enää niin helposti mukaan lähtenytkään. Ja mikäs olisikaan siinä tilanteessa ollut hänelle helpompaa kuin pyytää oma poika tekemään temput. Poikuuteni menetin hänelle 10 vuoden ikäisenä ja olen hänelle siitä ikuisesti katkera. Olin aina kuvitellut säästäväni itseäni "sille oikealle", joka sitten olikin oma äitini..
Ja sitten vielä toinen tunnustus, joka raastaa sisimpääni päivittäin: olen todellakin ns. nainen teljettynä miehen ruumiiseen. Jokaiselle naiselle olen suunnattoman katkera siitä, mitä he saavat ja minä en. Aika sukupuolenvaihdosleikkaukseen Tallinnaan on jo tosin varattu, mutta jonotusaika on odottavalle pitkä. Voi sitä ilon päivää, kun minäkin saan oman ihanan pienen pimpin ja somat pystyt rinnat ja pääsen eroon näistä kuvottavista pusseista ja rintakarvoista, puhumattakaan karmivasta parrankasvusta ja seisaaltaan pissimisestä, yäk. Saan huoletta pukeutua korkokenkiin ja hulmuhelmaisiin kesämekkoihin eikä kukaan enää pidä minua friikkinä; voi sitä onnen päivää. Mutta siihen saakka, kunnes tästä tulee totta, voitte olla varmoja, että vihaltani ja katkeruudeltani ei tule yksikään haarakiilainen säästymään.

Vastaukset 8
Vanhimmat
meinaatko sitte kiukutella, nalkuttaa ym ym. niinkuin me OIKEAT naiset?
vituttaako karskeutesi todella noin paljon?
minä ainakin nussin ja nain ja teen mitä haluan...miehille...
no en sentään.
tosi uskottavaa! Äijä sielä jauhaa paskaa. Olis sekin näky kun katkera äijä muuttuis katkeraksi ämmäksi. Haukotus, etkö enää muuta keksi?
Kyllä luulisi valveutuneen minun juttujen lukijan havaitsevan, että tämä on surkea feikkiyritys ja kaatuu omaan hölmöyteensä. Olen edelleen oma itseni, naisia inhoava JoJo, eikä mikään ämmämäisyyksiin sortuva feikkipaska. Koittakaapa lukijat olla hieman kriittisempiä.
Ja lehmätkin lentää JoJon maailmassa..
No sinun en odottanutkaan ymmärtävän näin vaikeaa yhtälöä.
Meneeko JoJo rukalta maine, kun tuollaista pehmoilua saat täällä itsestäsi lukea?
Ja taas vedetään JoJoa narusta......
Voithan sinä aina ilmoittaa asiattomasta viestistä.. JoJon tunteita on nyt loukattu, apuva!!
Kyllähän sinun pitäisi tuo uskoa, kun olet itse tuon "feikin" kirjoittanut ;)