Nostetaan nyt kissa, tai oikeastaan rotta pöydälle, kun täällä aika ajoin putkahtaa esiin ihannemies/nainen aihe, niin puhutaanpa nyt rumuudesta ja sen syvimmästä olemuksesta.Siis mitä on oikeasti RUMUUS, itse toivoin aikoinaan tv-psykiatri Ben Furmanin tarttuvan tähän aiheeseen mutta kun kyseessä oli myös viihde-ohjelma niin ei siinä tietenkään sopinut puhua ihmisiä liikaa ahdistavista asioista, varsinkaan kun kyseisen herran ammattikunnan pitäisi helpoittaa ihmiskunnan elämää.Mitä siis on RUMUUS?, katsoin hienon "Elefanttimies"-elokuvan mutta hänenkin rumuutensa oli aika lailla sympaattista, no leffahan ei olisi menestynyt jos päähenkilön rumuus olisi ollut vastenmielistä, eli hän siis olisi ollut oikeasti RUMA.Mehän kaikki tunnemme vastenmielisyyttä joitakin ihmisiä kohtaan ,olivat he kuinka ystävällisiä tahansa, asialle emme voi mitään vaikka haluaisimme, kyseessä on kai vain luonnovalinnan laki, RUMIEN ihmisten kanssa ei haluta pariutua ja näin ollen ihmisrotu aikaa myöten paranee,tämähän ei ole kenenkään vika mutta näin vain on. Seurauksena, suunnatonta ihmiselämän tragediaa, no mitä minä nyt enempää tätä jauhan, olenhan oikeastaan jäävi kirjoittamaan aiheesta, koska olen oikeasti SAATANAN RUMA ja vastenmielinen yksilö.
RUMUUS
Joe The Scrap
5571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pikemminkin asiantuntija, mikäli määritelmäsi itsestäsi pitää paikkansa :)
Rumuus on rumuutta.
Kaikkein ruminta on pahantahtoisuus yhdistettynä itsekkääseen tyhmyyteen.
Jos ulkonäöstä puhutaan, niin harvoin olen nähnyt oikein rumaa ihmistä. Sitä ei yleensä pysty havainnoimaan pelkällä katseella. Poikkeuksena taitaa olla jotkin hirveät epämuodostumat, mutta onko ihminen ruma sellaisesta johtuen, onkin jo toinen juttu.
Ihmisiä on mielestäni "kauniita", mitäänsanomattomia, vähemmän viehättäviä ja rujoja.
Kauneus on sikäli katsojan silmässä, että esim. itse en luultavasti yhdy massojen mielipiteeseen kauneudesta.
Ei Suomessa ole esim. ollut oikeasti kaunista missiä juuri koskaan. Se jos mikä on rumaa, ja aiheuttaa kohtuutonta myötähäpeän tunnetta kun mitäänsanomattomuuksia rahdataan ulkomaille "edustamaan!".
Rumuus on ilmeisesti jotain, mikä aiheuttaa pahan olon tunteen?
rumia piirteitä miehessä minun mielestäni:
huonokuntoinen iho (akne jne)
siilitukka/kalju (joillekin erittäin harvoille sopii)
liian tumma ihonväri
epämuodostunut vartalo
liiat lävistykset/tatskat
man-boobsit
ylöspäin kärjestä suuntautuva nenä (sellainen hyppytorni..:)
liian korkeat/piikikkäät poskipäät/leuka
suuri otsa
yhtenevät kulmakarvat
synkkä katse
nykyään pystyy tekemään rumuudelle paljon. hyvällä iholla, istuvilla vaatteilla, liikunnalla ja kauniilla hiuksilla pääsee pitkälle.
Ainoa mitä tossa tapauksessa voi tehdä on vaihtaa synkkä katse Frankensteinin hymyyn ja eikun sosiaalihevonpaska-seurustelun kuvioihin mukaan.
Rumuudesta pääsee kyllä helposti pois ja ihan ilmaiseksi vielä (ainakin useimmissa tapauksissa) Puoli vuotta sitten itse olin 110kg painava, hiukset suht. pitkät ja rasvaiset, naamassa finnejä ja rasvoittunut iho, manboobsit oli kans. Rupesin silloin tällöin liikkumaan. Korvasin limpparin, vissyllä, maidol ja mehulla. Karkit ja jäätelöt hedelmillä, vihanneksilla ja jogurteilla. Ja ihan tavallista kotiruokaa niin kuin ennenkin. Nyt 82kg, hyväkuntoinen iho, lyhyemmät ja komeammat hiukset. Melkein mallikelpoinen. :)
Ja minä sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa joka hidastaa ruuansulatusta mut siitä huolimatta ei oo ollu mitään ongelmia. (Tosin ilman sitä en ois varmaa lihonnu nii paljoo alunperin :o) Vielä kun löytäis jonkun kivan tytön/naisen... :)
Toivottavasti joku ruma sai inspiraatiota kaunistumiseen tosta mun tekstistä. ;)
rumaa on ruma ja tyhmä luonne. Ulkonäössä vaan sellaiset naamat... noh, jokainen tietää kun näkee. Yleensä sisäänpäin kääntyvä suu on pahin.