Terve!
Näyttää niitä ongelmia tosiaan olevan muillakin ettei vain minulla. Tätä on vaikea selittää, mutta en oikein aina tiedä mitä pitäis tehdä. Lapsen oikea isä tapaa lasta joka toinen vloppu. Silloin lapsi saa yleensä kaiken halaumansa ja ruokavalioon kuuluu luonnollisesti karkit. Vlopun jälkeen aloitetaan jälleen alusta opettelemaan syömistä. Poika ei ole syönyt pitkiin aikoihin hyvin ja taas eilen käytiin siitä keskustelua. Mutta minusta tuntuu, että kaikki keskustelu on siitä vain määräilyä ja niinkun tiedätte...
Isä ei koskaan vaadi tälläistä ja se antaa tehdä ja ja ja ... Me siis haluamme kuitenkin lapsesta kasvattaa terveen ja reippaan miehen, mutta välillä tuntuu mahdottomalta. Oikea isä ei myönnä mitään, vaikka poika sanookin näin olevan. Kehuu vain sen valehtelevan.
Välillä tuntuu, että pitää yrittää yksin saada vuori siirtymään, kun kaikki muut lahjoo vain karkeilla, että olis hyvä mieli.
Onko tämä minun ns. syömisestä ja liikunnasta höpöttäminen aivan turhaa vai mitä pitäis tehdä?
Näyttää niitä ongelmia tosiaan olevan muillakin ettei vain minulla. Tätä on vaikea selittää, mutta en oikein aina tiedä mitä pitäis tehdä. Lapsen oikea isä tapaa lasta joka toinen vloppu. Silloin lapsi saa yleensä kaiken halaumansa ja ruokavalioon kuuluu luonnollisesti karkit. Vlopun jälkeen aloitetaan jälleen alusta opettelemaan syömistä. Poika ei ole syönyt pitkiin aikoihin hyvin ja taas eilen käytiin siitä keskustelua. Mutta minusta tuntuu, että kaikki keskustelu on siitä vain määräilyä ja niinkun tiedätte...
Isä ei koskaan vaadi tälläistä ja se antaa tehdä ja ja ja ... Me siis haluamme kuitenkin lapsesta kasvattaa terveen ja reippaan miehen, mutta välillä tuntuu mahdottomalta. Oikea isä ei myönnä mitään, vaikka poika sanookin näin olevan. Kehuu vain sen valehtelevan.
Välillä tuntuu, että pitää yrittää yksin saada vuori siirtymään, kun kaikki muut lahjoo vain karkeilla, että olis hyvä mieli.
Onko tämä minun ns. syömisestä ja liikunnasta höpöttäminen aivan turhaa vai mitä pitäis tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä oli samaa ongelmaa, vaikka lapset tapasivatkin isäänsä huomattavasti harvemmin. Kesälomalla joka päivä 1½ litran limpparipullo lapselle. Automatkaan juomaksi tuo iso limupullo, kummallekin aina oma.
Ei auttanut puhe.
Isä toimi kuten huvitti.
Lapet käyttivät hyväksi tätä lepsuilua ja ostattivat isällä kaikkea sellaista mitä minä en olisi ostanut, esim. juuri tuota limpparia. Isälle se kait oli tapa osoittaa rakkauttaan , kun niin harvoin tapasi ja piti yhteyttä muutenkin huonosti, Ehkä myös paikkasi huonoa omaatunttoaan. Mutta enemmänkin siinä kait oli isän taholta "kilpailua": kun hän sallii lapsille kaikkea kivaa (minkä minä kiellän) lapset tykkää hänestä enemmän (ja minusta vähemmän), lasten mielestä hän on kivempi (kuin äiti) ja niin edelleen.
Lapsille yritin puhua, kun puhe ei uponnut isään. Turhaan.
Tein vastavedon: en ostanut kotiin limpparia kuin todellisessa erikoistapauksessa!!
Pienkin lapsi kuitenkin oppii nopeasti, että äidillä = kotona on omat säännöt ja isällä sitten toisenlaiset.
Tee sinäkin selväksi lapsellesi tämä: vaikka isällä onkin niin ja näin, sinun kanssasi on toisin ja ettet viitsi niistä natkuttaa joka kerta.
Viikonloppuisät kokevat että he tapaavat lasta niin vähän aikaa, ettei sitä aikaa viitsi kuluttaa riitelyyn ja inttämiseen . Ikävä on ollut kova ja sitten jälkeenpäin jää paha mieli kaikille, kun koko viikonloppu meni epäoleelliseen ja riitelyyn.
Niihin viikonloppuihin on ihan mahdotonta ympätä mitään arkea, "normaalia arkea". NE ovat viikonloppuja, juhlaa ikään kuin.
Koska valtaosa ajasta ollaan siellä äidin luona, jää äidin harteille monen asian opettaminen. Kyllähän sitä voi isänkin luona, isäkin, mutta .. se viikonloppu on niin lyhyt aika, ei siinä millään ehdi edes murto-osaa siitä, mitä te siellä sen kahden viikon aikana.
Meidän perheeseen kuuluu "viikonloppulapsi", mieheni poika. Meillä ongelmia tuottaa tuo samainen herkkujen kärttäminen, tosin vähän toisinpäin kuin teillä. Isä tietysti haluaisi kovasti hemmotella lastaan kun harvoin näkee, mutta olemme päättäneet että karkkia, piparia tms. saa vain jälkiruuaksi ja kohtuullisen määrän. Limuja emme ole ostaneet ollenkaan. Isovanhemmat antaisivat pojan syödä pelkkiä herkkuja ja tietysti pienikin lapsi osaa käyttää tilaisuutta hyväkseen. Olemme asiasta huomauttaneetkin, mutta vastaus oli lähinnä naureskelua eikä meitä otettu tosissaan. Isovanhempien vastaus oli "pitäähän lapsen jotain syödä" kun ei poika isovanhempien kanssa ruokaa suostu syömään kun tietää että herkkuja saa joka tapauksessa. Myös äitinsä luona poika saa syödä näitä makupaloja aina kun vain pyytää. Meidän luona sitten tulee kinaa aiheesta kun haluamme että hän syö "järkevästi" eikä elä pelkillä pipareilla.
Mitäs jos kokeilisitte seuraavaa:syöttäkää herkkuja niin paljon kuin sielu sietää (esim.sunnuntai päivänä ennen kuin lapsi menee kotiinsa)-sittenpähän tietää,millaista on olla mahataudissa.Näin oli erään koululaisen perheessä tehty,eikä lapsia haluttanut makeaa pitkään aikaan.
Siinäpähän näkee isovanhemmatkin miten ovat jälkikasvua opettaneet-eivät ole itsekään näköjään kasvaneet aikuisiksi!!
Minä kokeilin tuota aikoinaan, kun väsyin siihen jatkuvaan herkkujen ja makean nitinään. Varasin kaapin täydeltä vain herkkuja. Puolen päivän aikaan isompi, taisi olla ekalla tai eskarissa, jo pyysi oikeaa ruokaa. Tarjosin limua, jätskiä, karkkia, pullaa... hän itse teki jotain voileipää tai vast., mutta ei tuolla mitään kauaskantoista seurausta ollut.
Sen sijaan viikko makaronia eri muodossaan höysteellä tai ilman, ja jo kaivattiin perunaakin! :D
kuulostaa siltä et lapsen oikea isä ei muuten lapsen ´kanssa pärjää kuin lahjomalla.ja hän näyttäisi olevan väärässä siinäkin että isä on lapsen paras kaveri.eihän se niin mene!vaan isä on kaitsija ja opettaa elämän oikeat arvot ja näyttää miten sitä eletään terveellisesti koska terveyshän meille kaikille on kaikista tärkeintä jotta elämässä muutenkin pärjää..puhukaa lapsen isän kanssa siitä kun olette huolissaan pojan terveydestä.kertokaa ettei ainoa tapa osoittaa välittämistä ole se että antaa kaiken mitä haluaa.vaikka lapsi saattaisi sanoa pahastikin kun loukkaantuu niin silti hän myös rakastaa.todella hankala tilanne..yrittäkää puhua isän kanssa.jos se ei auta ehkä perheneuvola tulisi kyseeseen?on hienoa lukea kuinka näet vaivaa jotta lapsi ymmärtäisi ja sisäistäisi tärkeät asiat elämäänsä onnea ja jaksamista=)