Olen aivan epätoivoisessa tilanteessa. Äitini ja isäni ovat noin 75-vuotiaita, itse olen päälle nelikymppinen avoliitossa elävä nainen. Välit isääni ovat aina olleet hyvät ja lämpimät. Hän onkin maailman ihanin ihminen. Hän ottaa aina toiset huomioon ja on aina valmis auttamaan ketä tahansa pyyteettömästi.
Mutta äitini taas hän on aivan täysin isän vastakohta. Hän passuuttaa itseään isällä, joka siis tekee/ on aina tehnyt lähes kaikki kotityöt. Äiti haukkuu kaikki ihmiset selän takana. Kun on vieraita käymässä, hän on niin mielistelevä kuin vain olla voi ja kun ovi sulkeutuu vieraiden lähdettyä alkaa purppasu ja haukkuminen. Äiti haukkuu ja mollaa myös isää jatkuvasti.
Äitini on yrittänyt määrätä tekemisiäni murkkuiästä lähtien. Sai minut eroamaan ensimäisesta poikaystävästäni sillä seurauksella, että en vienyt poikaystäviä näytille kotiin 15-vuoteen. Tein lapsenkin siinä välissä ja kasvatin hänet yksin. Poikani on ollut äärimmäisen tärkeä isälleni ja pelasti vissiinkin heidän avioliittonsa silloin aikoinaan.
Olen asunut nykyisen mieheni kanssa avoliitossa reilut 10-vuotta. Eikä äitini hyväksy miestäni missään muodossa. Ei puhu hänelle eikä ota minkäänlaista katsekontaktia. Kaikki johtuu siitä, että mieheni uskalsi seurustelumme alussa sanoa äidille vastaan eräässä asiassa ja siitäkös äiti jaksaa kantaa kaunaa. Tekee siis minun elämästäni vaikeaa siinä sivussa. Haluasin mennä naimisiin mieheni kanssa, mutta äidin takia en ole voinut sitä tehdä.
Isällä todettiin pari vuotta sitten keliakia ja nyt tuo asia on saanut äidin taas kiukuttelemaan siitä, kun täytyy syödä eri ruokia 50-vuoden avioliiton jälkeen. Äiti syyllistää isää siitä ja isä reppana, ei jaksa vastustella vaan syö samaa entistä ruokaa ja on sen takia sitten väsynyt ja aneeminen. Isä osaa tehdä itse ruokaa ja tekisi sen ihan mielellään ja yritti välillä tehdä itselleen omia ruokia ja äidille entistä ruokaa, mutta sepäs ei passannutkaan äidille, hän kun ei ota armopaloja vastaan !!!!????!!!
Isällä ja äidillä oli kesämökki, josta teimme pari vuotta sitten kauppakirjat, siten että minä omistan nyt mökin, mutta heille jäi hallintaoikeus mökkiin. He ovat asuneet aina mökin valmistumisesta saakka kesät siellä mökillä. Ja nyt viime tiistaina tuli äidin kanssa viimeisin yhteenotto mökistä, kun pyysin, että saisin olla yhden viikonlopun tänä kesänä mökillä mieheni kanssa. Äiti nosti hirvittävän haloon, että minnekäs he sitten menevät noiksi kahdeksi yöksi. Äiti on niin sairaan itsekeskeinen marttyyri, eikä antaisi toisille mitään hyvää.
En pysty puhumaan äitini kanssa, koska minun pitäisi sanoa hänelle pahasti ja alan heti itkemään, kun ajattelenkin sitä. Isäni takia olen yrittänyt kestää kaiken ja niellä kaiken kiukun sisälleni.
Taitaa olla mahdoton ajatus, että äitini mieli tuosta vielä joskus muuttuisi, kun se on vuosien myötä vain pahentunut. Hän on katkera ja säälittävä marttyyri, joka pilaa kaikkien muiden elämät käytöksellään. Kauankohan vielä jaksan???!!!
Mutta äitini taas hän on aivan täysin isän vastakohta. Hän passuuttaa itseään isällä, joka siis tekee/ on aina tehnyt lähes kaikki kotityöt. Äiti haukkuu kaikki ihmiset selän takana. Kun on vieraita käymässä, hän on niin mielistelevä kuin vain olla voi ja kun ovi sulkeutuu vieraiden lähdettyä alkaa purppasu ja haukkuminen. Äiti haukkuu ja mollaa myös isää jatkuvasti.
Äitini on yrittänyt määrätä tekemisiäni murkkuiästä lähtien. Sai minut eroamaan ensimäisesta poikaystävästäni sillä seurauksella, että en vienyt poikaystäviä näytille kotiin 15-vuoteen. Tein lapsenkin siinä välissä ja kasvatin hänet yksin. Poikani on ollut äärimmäisen tärkeä isälleni ja pelasti vissiinkin heidän avioliittonsa silloin aikoinaan.
Olen asunut nykyisen mieheni kanssa avoliitossa reilut 10-vuotta. Eikä äitini hyväksy miestäni missään muodossa. Ei puhu hänelle eikä ota minkäänlaista katsekontaktia. Kaikki johtuu siitä, että mieheni uskalsi seurustelumme alussa sanoa äidille vastaan eräässä asiassa ja siitäkös äiti jaksaa kantaa kaunaa. Tekee siis minun elämästäni vaikeaa siinä sivussa. Haluasin mennä naimisiin mieheni kanssa, mutta äidin takia en ole voinut sitä tehdä.
Isällä todettiin pari vuotta sitten keliakia ja nyt tuo asia on saanut äidin taas kiukuttelemaan siitä, kun täytyy syödä eri ruokia 50-vuoden avioliiton jälkeen. Äiti syyllistää isää siitä ja isä reppana, ei jaksa vastustella vaan syö samaa entistä ruokaa ja on sen takia sitten väsynyt ja aneeminen. Isä osaa tehdä itse ruokaa ja tekisi sen ihan mielellään ja yritti välillä tehdä itselleen omia ruokia ja äidille entistä ruokaa, mutta sepäs ei passannutkaan äidille, hän kun ei ota armopaloja vastaan !!!!????!!!
Isällä ja äidillä oli kesämökki, josta teimme pari vuotta sitten kauppakirjat, siten että minä omistan nyt mökin, mutta heille jäi hallintaoikeus mökkiin. He ovat asuneet aina mökin valmistumisesta saakka kesät siellä mökillä. Ja nyt viime tiistaina tuli äidin kanssa viimeisin yhteenotto mökistä, kun pyysin, että saisin olla yhden viikonlopun tänä kesänä mökillä mieheni kanssa. Äiti nosti hirvittävän haloon, että minnekäs he sitten menevät noiksi kahdeksi yöksi. Äiti on niin sairaan itsekeskeinen marttyyri, eikä antaisi toisille mitään hyvää.
En pysty puhumaan äitini kanssa, koska minun pitäisi sanoa hänelle pahasti ja alan heti itkemään, kun ajattelenkin sitä. Isäni takia olen yrittänyt kestää kaiken ja niellä kaiken kiukun sisälleni.
Taitaa olla mahdoton ajatus, että äitini mieli tuosta vielä joskus muuttuisi, kun se on vuosien myötä vain pahentunut. Hän on katkera ja säälittävä marttyyri, joka pilaa kaikkien muiden elämät käytöksellään. Kauankohan vielä jaksan???!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi hitsi, ihan kirjoitit kun minun äidistäni. Sitä muuten kesti niin kauan, kun hän eli. Rauha hänen muistolleen.
Onhan näitä sitten muitakin samanlaisia tapauksia.
Minunkin äitini moitti ja haukkui isää hänen infarktiensa ja syöpään sairastumisensa aikoihin. Isän kuoltua hän ehkä vasta tajusi, mitä oli menettänyt, tai en tiedä. Vuosi meni kutakuinkin hyvin, mutta nyt taas marttyyriäiti on tullut esille. Hän laittaa nokkansa kaikkeen mihin vain voi - haluaa kaiken, mutta ei anna itsestään mitään..minäkään en enää jaksa.
Äisillä on parin viikon päästä syntymäpäivät, mutta olen vakaasti päättänyt olla menemättä, en edes lähetä korttia.
Hitto soikoon, viiskymppistaä itseellistä naista ei enää äiti määrää ja hallitse!
Kirjoitit aivan kuin minun äidistä. Paitsi mitään sairauksia ja tuommoisa ei ole. Äitini passuuttaa itseään minun isällä ja sitten vielä haukkuu sitä seläntakana.
Isääsi et voi pelastaa ja hän on valinnut tiensä, jossa suostuu yhä olemaan. Kenties vakka kantensa valinnut? Mutta ota oppia isäsi kohtalosta ja mieti voisitko tehdä jonkun asian eri tavoin äitisi suhteen kuin isäsi? Saatat olla isäsi lailla suostuvainen ja sopeutuvainen äitisi käytökselle, jolla hän manipuloi, syyllistää ja käyttää hyväkseen kiltteyttänne. Joskus auttaa, että on samanlainen kuin hankala ihminenkin. Yhtä lailla voit ilmoittaa, että missäs sinä kesäsi vietät jos et ikinä pääse mökille. Siis jotakin sinne suuntaan, mutta käytät kieltä minkä äitisi tunnistaa? Toinen keino on hakea terapeuttista tukea ja kasvaa käsittelemään äitiäsi, koska mikään ylitsepääsemätön hän ei ole ja sinulta vain on jäänyt jokin henkinen kasvuvaihe hänen terrorinsa alla pahasti kesken.
Yleensä niin hankalista ihmisistä selviää rauhallisella ja vakaalla tyylillä, jossa antaa hänen rauhassa riehua ja osoittaa mieltään, mutta niin kauan aikaa kuin sinä suostut hyväksymään hänen mykkäkoulunsa miestäsi kohtaan kuin olemaan menemättä naimisiin miehesi kanssa rakennat myös syvää kuilua parisuhteessasi kuin annat periksi aina muille. Mieti mitä se tekee omalle elämällesi?? Kenelle elät ja mikä sinulle on tärkeää?
Sopimuksenne mökistä todellakin antaa etuoikeuden vanhemmillesi käyttää mökkiä, enkä täysin käsittänyt kirjoituksestasi miksi niin?
Joskus on vaan pakko kärsiä se kipu, että oma läheinen sukulainen on hankala ja i luopua ajatuksesta tulla toimeen hänen kanssaan.