Voiko olla mahdollista unohtaa kolmena vuonna peräkkäin hääpäivä, kun avioliittoa on takana nyt 6 vuotta? Mä olen kysynyt, että haluaako mies viestittää jotakin, mutta hän vaan sanoo, ettei ole todellakaan muistanut. Hän ei myöskään ole muistanut laittaa kännykkäänsä muistutusta. Mun sydämeni on ihan murtunut. Mitä hääpäivä miehelle merkitsee, ei mitäänkö??
3. unohdettu hääpäivä
54
3792
Vastaukset
- Ota rauhallisesti
Tunnen monta miestä ja naista, jotka tuskin muistavat edes omaa henkilötunnustaan, jota sentään tarvitsee muistella aika usein. Hääpäivä unohtuu vielä useammalta.
Miehesi on selvästi niitä ihmisiä, joille merkkipäivät ovat vähemmän tärkeitä juttuja. Siitä ei oikeasti kannata loukkaantua. Ei se nimittäin tarkoita sitä, että avioliitto olisi hänelle yhtään sen vähäarvoisempi asia kuin sinulle.- pois turha paniikki
Ei minunkaan mieheni varmaan muistaisi aina hääpäiviä tai syntymäpäiviä, jos en mainitsisi niitä vähän ennen. Jos toinen ei ole luonteeltaan yhtä romanttinen tai tarkkaavainen, ei se minusta ole mikään syy vetää johtopäätöksiä suhteen laadusta. Jos kaikki vaikuttaa muuten olevan hyvin, nauti suhteesta ja ota merkkipäivät puheeksi viikko tai kaksi ennen tulevia juhlapäiviä, että mitäs kivaa keksittäisiin. Sinä itse tiedät onko teillä rakkautta ja huolehtimista ja sen rinnalla kaikki muu hössötys on toisarvoista. Ei siitä ole olemassa mitään sääntöjä, että nimenomaan miehen pitää olla se joka yllättää merkkipäivinä -jos sinä muistat ne ja haluat juhlia, niin ei muuta kuin jotain kivaa suunnittelemaan tai miehelle vinkkaamaan!
- judy*
jotkut ei muista osoitettaankaan, puhumattakaan puhelinnumerostaan- ja niitäkin tarvitaan yleensä useammin jossain kuin kerran vuodessa.
Jotkut - etenkään isät - eivät muista edes yhden lapsensa syntymäpäivää ainakaan ensimmäisinä vuosina.... Hyvä jos omansa muistavat...
- Hääpäivätön
Mieheni ei muistanut edes ensimmäistä hääpäivää, saati kymmenettä tai viidettätoista.. ei sillä tainnut olla mitään merkitystä hänelle...
- ovat naurettavia
Pikusieluja,kehtaatkin täällä ruikuttaa hääpäivästä.Eiköhän teillä ollut sama päivä?
mikset sinä muista hääpäivää,nyt ollaan tasavertaisia.Mene itkemään muualle
hääpäivääsi..SIINÄHÄN SINULLE ON SYY MENNÄ PERSETTÄ JAKAMAAN VIERAILLE..- 4v,aviossa
olipa taas tekstiä mieheltä-kö?
Kyllä hääpäivä on sellainen päivä jolloin jo hyviintapoihin kuuluu edes jotenkin muistaa
onhan se ollut juhlahetki silloinkin kun on luvattu rakastaa sekä hyvinä että huonoina päivinä.
elämä on muutenkin aika monelle meistä arkista raatamista kyllä on hyvä pysähtyä ajattelemaan miksi tuo puoliso vielä jaksaa kestää kaiken.
Siksi koska hän rakastaa ja on sitoutunut elämään yhdessä.
Säilytetään edes jotain kaunista tässä elämässa eikä puhuta rumia. - 10 v naimisissa
4v,aviossa kirjoitti:
olipa taas tekstiä mieheltä-kö?
Kyllä hääpäivä on sellainen päivä jolloin jo hyviintapoihin kuuluu edes jotenkin muistaa
onhan se ollut juhlahetki silloinkin kun on luvattu rakastaa sekä hyvinä että huonoina päivinä.
elämä on muutenkin aika monelle meistä arkista raatamista kyllä on hyvä pysähtyä ajattelemaan miksi tuo puoliso vielä jaksaa kestää kaiken.
Siksi koska hän rakastaa ja on sitoutunut elämään yhdessä.
Säilytetään edes jotain kaunista tässä elämässa eikä puhuta rumia.Samaa mieltä sen kanssa, ettei pidä meteliä nostaa. Entäs syntymäpäiväsi muistaminen? Onko siitäkin kova mökä tulossa mikäli se sattuisi mieheltä unohtumaan.
Meillä veistetään vitsiä ettei mies muista lastensa henkilötunnuksia, syntymäkuukauden sentään. Eihän hän neuvolassakaan rahtautunut jatkuvasti!
Kymmenvuotishääpäivänä sain häneltä yllätyksen; hotelliloman. Ja vielä niin että edelliset hääpäivät unohtuivat molemilta, usein jälkikäteen huomasimme että ai, sekin päivä meni.
- satuliina
Ootko katsonu liikaa amerikkalaisia elokuvia, joissa hääpäivä on suuri juhlapäivä? Ei kai sitä suomessa ole aibnakaan ennen hehkutettu? Minun mieheni ei muista mitään merkkipäiviä, mutta on muuten ihana mies. En jaksa sitten nostaa meteliä moisen pikkujutun vuoksi. Kun tuli 10 vuotta avioliittoa täyteen, järjestin itse meidät hotelliin yöksi. Miehelleni kalenteri on mysteeri. Ihmettelee joka vuosi esim. että vappu on 1. toukokuuta. Ei muista yhdenkää juhlan päivämäärää (no ehkä joulu ja uusi vuosi) Kiusoittelen joskus näitä kysymällä. Ihan terävä kaveri kuitenkin.
- mk
Miehille riittää kun nainen muistaa sekstailla joka päivä niin hyvä tulee mutta se sattuiu joskus unohtumaan naisilta ja sitten marmatetaan jostain hääpäivästä ja otetaan herne nenään jos mies välillä sekisä ehdottelee.
- sad, really sad
Itse olen häntä muistanut, ja yrittänyt aina keksiä jotain persoonallista ja kivaa, josta hän tykkää. Vaikka liput johonkin kivaan konserttiin tai muuhun tapahtumaan, joista hän tykkää. Olen myös kertonut ihan selkokielellä, miten tärkeä juttu hääpäivä mulle on. Mutta eipä kai tuo niin vaarallista sitten ole, vaikka joka vuosi niin kovasti pahoitankin mieleni, aina hääpäivänä : (
- ********
Minä olen nainen, joka ei muista edes omaa syntymäpäiväänsä, ellei äitini soita onnittelupuhelua. Usein olen hämmentyneenä seissyt kaupan oven ulkopuolella ja ihmetellyt, miksi se on kiinni, kun tulee unohdettua vaput, juhannukset ja muut pyhäpäivät. Joulun sentään muistan.
Eipä tuota todellakaan kannata henkilökohtaisesti ottaa. Jotkut meistä vaan on tällaisia puupäitä... ;)
- oon ollut naimisissa nyt
kaksi vuotta..eikä mieheni oo mitenkään noteerannut meidän hääpäiväämme.
Hänen mielestään on mukaaina JOKU PÄIVÄ JOKA PITÄISI MUISTAA.
Viimeisin moka hällä oli, kun sanoi syntymäpäiväkseni entisen suhteensa syntymäpäivän...Itse en sentään sekoittaisi ees vahingossakaan entisen ja nykyisen puolisoni syntymäpäiviä.
Se ois jo tosi loukkaavaa.
Toteanpa siis että on todellakin olemassa mänttejä miehiä.Heille ei kukaan muu merkitse mitään kuin he itse.- fiil o sopfii
Ja olet itse se mitä sanot.
Naiset jos päivä on teille tärkeä te muistatte sen! Miksette järjestä mitään miehelle? Miehenne ansaitsee teidän ajatuksen, antakaa se ajatus miehellenne.
Täällä vaan valitatte että en saanut lahjaa/muistamista mieheltäni. Mitä olitkaan hankkinut miehelle kyseiseksi päiväksi?
Minä rakastan vaimoani joka päivä! Eipä ole vaimo mitään mökötellyt tai edes huomautellut, kun olen hääpäivän unohtanut. Ei ole tarvetta erillisiin "rakkauden" muistelojuhliin, kun arkeen kuuluu molemminpuolinen rakastaminen.
Rakastaa toista sellaisena kuin hän itse on. Minä olen hänet puolisoksi valinnut ja hän minut. Emme ole yhdessä siksi, että satuimme molemmat samana päivänä menemään tietylle alttarille. - ahLiina
Ihan pakko kysyä, onko mäntti se, kuka ei edes tajua olevansa mäntti, vai se, kuka menee mäntin kanssa naimisiin?
- kriisin paikka
Miehellä pitää olla sen verran tapoja ja tolkkua, että muistaa edes yhteisen hääpäivän ja huomioi vaimoaan asianmukaisesti. On eri asia, jos suhteessa ei muutenkaan huomioida toista millään tavoin; ei syntymäpäivinä, ei jouluna, ei vietetä äitien- eikä isänpäivää, ei mitenkään juhlisteta mitään muistamisen arvoista. Mutta, jos muistamattomuus on vain yksipuolista, on se mielestäni loukkaantumisen ja kriisin paikka. Ei kaiken tarvitse niin arkipäiväistä olla-ei varsinkaan parisuhteessa. Juhlistamisen tapa on tietysti jokaisen pariskunnan oma asia. Toiset tykkää suureellisemmasta, toiset vaatimattomammasta. Pääasia on, että muistetaan ja huomioidaan toinen toistaan.
- miehelle!
No miksi ei voi sanoa suoraan päivää tai paria ennen miehellä, että huomenna tai ylihuomenna on hääpäivä ja olisi kiva jos muistaisit jotenkin.
Minä (nainen) olen sanonut kaikille (miehellenikin) että turha loukkaantua jos unohdan merkkipäivän, ellei niistä muistuta. Olen niin hajamielinen.
Muutenkin kuulostaa aika marttyritouhulta, että ostelet kunnon yllätykset miehelle, vihjaamatta tulevasta päivästä mitenkään ja sitten murjotat, kun jo valmiiksi tiesit, ettei mies ole muistanut mitään ostaa.
Kaikille ei ole samat asiat tärkeitä kuin sinulle. Ole onnellinen, hyvin menee teillä suhteessa,jos tollaisesta pitää repiä ongelmaa!- samaa
Itsekin unohtelen, en ilkeyttäni vaan en vaan ole sillä tavalla muistopäivien ystävä ollenkaan... Parina vuonna olen ihan vaan sattunut ykskaks muistamaan sen päivää paria ennen ja ostanut jopa lahjankin... Mies nolostui kun ei ollut itse muistanut...;D. Nykyään unohdamme onneksi molemmat.
- vastaavasti miehenä
samaa kirjoitti:
Itsekin unohtelen, en ilkeyttäni vaan en vaan ole sillä tavalla muistopäivien ystävä ollenkaan... Parina vuonna olen ihan vaan sattunut ykskaks muistamaan sen päivää paria ennen ja ostanut jopa lahjankin... Mies nolostui kun ei ollut itse muistanut...;D. Nykyään unohdamme onneksi molemmat.
muistin aina meidän hääpäivämme. Mitäs muija siis nykyään ex teki? Kävi vieraalla äijällä. 10v joka kerta muistin, mutta kuten sanoin muijalleni se oli yhtä tyhjän kanssa. Voi se näinkin päin mennä.
- aloittaja
Olen kyllä sanonut etukäteenkin, mutta kun siinä tapauksessa taas hän ei tee mitään, koska ei itse muistanut. Sanoo, että myöhästä ryöhästä, kun on housussa.
- vaikka kivahan se olisi
jo muistaisi. meillä kävi viimeeksi niin, oli muuten 6. hääpäivä että ent. työkaveri soitti ja onnitteli ja minä ihmettelin että minkä takia. no synttärini takia joka olis ollu huomenna ja siinä samalla tuli puheeksi hääpäivä joka sattui olemaan soitto päivänä
Kiittelin tietysti kaveriani että muistutti minua siitä ja samalla miestänikin joka ei myöskään asiaa muistanu.- ovat
kovia viettämään merkkipäiviä. On vaikka millasta muistopäivää,, et silleen...
- ihminen merkitsee
ovat kirjoitti:
kovia viettämään merkkipäiviä. On vaikka millasta muistopäivää,, et silleen...
Kyl ne amerikkalaiset varsinkin on kovia muistamaan läheisiää milloin milläkin tavalla. Lienevätkö sitten enemmänkin aatteseen päin kallellaan. Tiedä häntä.
Mutta niin se vaan on, että ihminen muistaa ja huomioi sellaisia asioita, jotka ovat sille tärkeitä. Ehkä näille varhaisille dementikoille ei hääpäivä eivätkä muutkaan merkkipäivien muistamiset ole minkään arvoisia. Näin se on varmaan tulkittava. Teot ratkaisee, ei mitkään aikeet ja ajatukset.
- madame vm59
Olet ilmiselvästi se osapuoli, joka sitä haluaisi juhlistaa. Miehesi kuuluu siihen sakkiin, joka ei ehkä ole tottunut mitään juhlapäiviä viettämään, tuskin hänellä on tarkoitus loukata. Tee sinä jokavuotinen perinne hääpäivästänne ja järjestä joku ylläri miehellesi, ei kai hän siitä pahoillaankaan voisi olla!. Paremminhan se sitten jää hänelle mieleen ja ehkä 30-vuotishääpäivänänne.
- madame vm59
...ja ehkä 30-vuotishääpäivänänne.... (loppu jäi auki, mitä saattaneekaan tapahtua)
- Ihan sama...
Meillä mies ei muista kenenkään syntymäpäiviä, saati hääpäiväämme. Lapsia on kaksi ja yksi lapsenlapsi, kenenkään päiviä ei muista,. Kun jouluna sanoin, että kyllä edes lapsen lapselle pitää lahja ostaa. meni ja osti 5 vuotiaalle hienon kannettavan tietsikan.
Hän onkin diplomi-insinööri, jolla muisti pelaa vain koneessa, eikä aina sielläkään. - hyvä mies silti ;D
Joo, meillä muisti lapsen iän väärin...käskin ostaa synttäri-kortin kaupassa käydessään ja väärä ikähän se siinä oli.. :(
On kuitenkin ihan hyvä isä, muisti on vain kuin dementikolla.
Hääpäivää ei ole koskaan muistanut, hyvä kun muistaa olevansa naimisissa, sekin tuntuu joskus naisten parissa unohtuvan.. ;) - meille näin hyvä
hehheh! minäkin olen naimisissa diplomi-insinöörin kanssa. Olen ollut jo 30 vuotta. Meillä vitsaillaan, että mies ei muista yhtään merkkipäivää, vaikka muuten on ihan kunnon mies, paras minulle.
Ilman merkkipäiviä hänellä on tapana tokaista, että "muistinko kertoa, että mennään viikoksi sinne ja sinne? Lähtö olis huomenna." No, ei ole tullut elämä yksitoikkoiseksi.
Viime vuosien hömpsötyksiä nämä häämuistamiset. Mutta ei ole meiltä poissa, senkus muistelette tai sitten ette. Meillä eletään toisin. Kunnes kuolema erottaa. - Hyvä muisti
Hoh ei varmasti rakasta enään. On toinen nainen. Kaikki muistavat aina hääpäivät, synttärit, nimipäivät, sukulaisolta ja kavereilta myös. Naapureita unohtamatta. Äkkiä eropaperit sisään ja parempaa miestä etsimään.
- ikkjhjjhklkh
ihan paskapuhetta! Hyväksy se, että ihmiset ovat erilaisia. Toisille merkkipäivät on tärkeämpiä kuin toisille ja toiset muistavat ne paremmin.
- mikä nimi, mikä maa?
ikkjhjjhklkh kirjoitti:
ihan paskapuhetta! Hyväksy se, että ihmiset ovat erilaisia. Toisille merkkipäivät on tärkeämpiä kuin toisille ja toiset muistavat ne paremmin.
juuri näin, ei ole rakkaudella muistin kanssa mitään tekemistä!
- Muistisairaus ?
mikä nimi, mikä maa? kirjoitti:
juuri näin, ei ole rakkaudella muistin kanssa mitään tekemistä!
Jaaa, paitsi että jos 'rakastaa' ja välittää oikeasti, niin ne asiat, jotka ovat 'rakkaimmalle' tärkeitä, pitää kyllä mielessä sen 'rakkaansa' ja 'rakkauden' osoituksensa tähden.
- rakastajareiska
Muistisairaus ? kirjoitti:
Jaaa, paitsi että jos 'rakastaa' ja välittää oikeasti, niin ne asiat, jotka ovat 'rakkaimmalle' tärkeitä, pitää kyllä mielessä sen 'rakkaansa' ja 'rakkauden' osoituksensa tähden.
läpäläpä,puppua..
- Hah !
rakastajareiska kirjoitti:
läpäläpä,puppua..
Totta: yhtä h-n lässynläätä ja houretta koko 'rakkaus'.
- ?
Sarkasmia.
- Miksi muistella ?
Muistaako se mies sun synttäripäivän, tai esim. äitinsä tai isänsä, lapsienne ? Mieähet eivät muista tällaisia, niillä ei ole heille merkitystä. Jos sydän murtuu tuollaisesta, niin mitähän sille tapahtuu, kun tulee ihan oikeita, isoja murheita ja vastoinkäymisiä.
Ei oma avionikaan muistanut, ei koskaan. Niinpä minä muistin, avion alkuvuosina toin kotiin aina kukkapuskan ja sanoin; onneksi olkoon, että olet saanut pitää minut näin monta vuotta. Sitä tapahtui niin kauan, kun hääpäivällä oli jotain merkitystä itselleni, se loppui sitten, kun päivä menetti merkityksensä minunkin mielestäni. - Nainenhanseminäkin
Voi naisia...
Pitää olla romanttiset kosinnat, muistaa synttärit & hääpäivät ja järjestää yllätyksiä.
MIstä kaikki tämä teennäisen siirapin kaipuu? - Tunneruokaa
"Teennäinen siirappi" on toisille elämän suolaa. Toisten, yleensä varsinkin naisten, tunne-elämä vaatii ja tahtoo muutakin kuin suoraviivaista, putki- ja konemaista arkisuorittamista, rutiineja. Elämässä pitää olla vaihtelua, joka nostaa edes hetkittäin arjen yläpuolelle, lillumaan hyvän olon pilveen, että jaksaa sitten taas pakertaa eteenpäin.
Toki jokainen voi, ja tuleekin, hemmotella myös itse itseään, mutta aiheesta tulee ruhtinaallisempaa, kun joku muu huomaa, huomioi, muistaa, hellii, hyväilee, osoittaa jollakin konkreettisella tavalla, että välittää. Ja ennen muuta, miten välittää.
Hellyydellä ja huomiolla ruokitaan tunnepuolen nälkää, ihmiselle ei riitä ravinnoksi vain ruoka, myös sisintä, henkeä, pitää ravita ja huolehtia siitä, että se pysyy terveenä. Toiset tarvitsevat tähän apua ja tukea toisia enemmän ja se suotakoon heille. Laiskat, vätysmäiset, tunneköyhät, mielikuvituksettomat tyypit eivät vain tajua ...- minä vain
kyllä hääpäivä on kuitenkin muistamisen aiheinen asia . itse muistin aina aikaisemmin juhlistaa jotenkin,vastakaikua ei tullut joten lopetin minäkin. äskettäin tuli täyteen 20 vuotta.
- Venlukka
Voi nuppunen! Tuon takia ei kannata sydäntään murtaa. Tietysti miehellesi merkkaa hääpäivä, mutta miehet nyt vaan ajattelevat hiukan toisella tapaa.
Voithan sinä itsekin muistaa, eli yhteisesti muistatte yhteisen hääpäivänne.
Mies on mielissään, kun olet järkännyt jotain kivaa tekemistä, matkan, yhteisen lahjan, ravintolassa käynnin herkkuineen, elokuvat tai mitä nyt yleensä keksit.
Olen ollut 41 -vuotta naimissa ja kertaakaan ei mieheni ole muistanut hääpäiväämme. Minä joudun muistuttamaan ja järjestän jotain meille...
silti olemme onnellisia.
Ei avioliitto saa olla tällaisen yhden päivän muistamisen varassa... joka päivä on tavallaan hääpäivä.
Muista että antaessaan saa itsekin. Yllätä miehesi, yllätyt itsekin tai sitten ei. Kaikki eivät koe elämää merkkipaalusta toiseen kulkemisena.
Joten maailma rullaa radallaan, vaikka yksi miehenpuolikas unohtaa hääpäivänsä. Ota huumorilla! - minä vaan
sori vaan ,mut toisille tämmönenkin asia voi merkata paljon.huumoria kyllä löytyy,mut rajansa kaikella.
- Tunnehutulle stop
Olen lukenut joskus sellaisen aforismin, jossa sanotaan: "Elämä on trakedia niille, jotka tuntevat ja komedia niille, jotka ajattelevat".
Kannattaa siis ottaa järkikulta käyttöön ainakin silloin, kun ei pääse alhon suosta ylös muuten. Ja yleensäkin elämässä olisi hyvä suhteuttaa asioita, priorisoida, panna tärkeysjärjestykseen, järkeistää ... - Susunen69
Miehet nyt vaan on sellaisia.. Mun mieheni muistaa vain synttärit, muista merkkipäivistä pitää aina "vihjailla" nätisti. Näihin muihin sisältyy lasten synttärit, anopin synttärit ja hääpäivä... Kyllä se päivä merkitsee minunkin miehelleni, merkitsee yhteisen elämän alkua ja on tärkeä. Mutta mieheni sanoja lainatakseni, "ei meille ukoille noi tietyt päivät ole niin tärkeitä", meille on yhtä tärkeitä kaikki päivät vuodessa :)
- waffengoh
Meitä on moneksi. Minua ei kiinnosta sitten pätkääkään joku hääpäivä, nimipäivä, syntymäpäivä tms oli se sitten oma tai vaimon. Miksi joku tietty
päivä pitäisi olla erityinen? Ihan tavallisesta normilauantaistakin voi tehdä
sen että lähtee ulos syömään ja nauttimaan elämästä. Sellainen sopiikin yleensä paremmin vaikkapa säiden tai viikonpäivän puolesta.
Olen vaimolle sanonut jo monta vuotta etten tarvitse mitään jouluksi tai syntymäpäiväksi. Minulle riittää että ollaan perheen kesken, tavaralla hyvää
oloa ei voi minulle ostaa. - rouvaX.
waffengoh kirjoitti:
Meitä on moneksi. Minua ei kiinnosta sitten pätkääkään joku hääpäivä, nimipäivä, syntymäpäivä tms oli se sitten oma tai vaimon. Miksi joku tietty
päivä pitäisi olla erityinen? Ihan tavallisesta normilauantaistakin voi tehdä
sen että lähtee ulos syömään ja nauttimaan elämästä. Sellainen sopiikin yleensä paremmin vaikkapa säiden tai viikonpäivän puolesta.
Olen vaimolle sanonut jo monta vuotta etten tarvitse mitään jouluksi tai syntymäpäiväksi. Minulle riittää että ollaan perheen kesken, tavaralla hyvää
oloa ei voi minulle ostaa.Samaa mieltä, ei kans hetkauta jotkut päivät, kunhan muuten yhteiselo sujuu ja kunnioitetaan ja arvostetaan joka päivä.
Syömään ulos voi mennä kun siltä tuntuu ja lomareissu etelään tehdään joka vuosi.
Tenavat viettää mielellään kaikenmaailman kokkareita. - Anonyymi
Vihjailla nätisti... Siinäpä se. Jotkut vaimot syyttelevät miestään joka asiasta: tavaroiden järjestyksestä tai niiden etsimisestä, unohtuneita merkkipäivistä jne. Listaa puutteista kyllä riittää joka miehellä ja niistä saa kuulla kymmeniä kertoja päivässä. Ei ihme, jos mies hiljentyy puhumattomaksi ja tykkää olla jossain muualla kuin kotona.
- Kelju juttu
koska sinä kaikkina 6 vuotena olet hankkinut pikku lahjan
miehelle hääpäivän aamuna ojennettavaksi.
Vai oletko??? - Voihan ....
No ei hääpäivän unohtaminen ole ainakaan syy laittaa eropapereita liikkeelle.
- heart*
Tottakai se mahdollista on... koska miehesi ON unohtanut kolme peräkkäistä hääpäivää.
Hääpäivänne ei ainakaan merkitse miehellesi lähestulkoonkaan samaa mitä sinulle. Jos ja kun mies tietää mitä päivä Sinulle merkitsee, on erittäin ikävää häneltä unohtaa se.
Miten suhteenne toimii muuten? Tunteekohan mies jotenkin jäävän alakynteen kanssasi? Mies sanoo, ettei muista hääpäivää, mutta minusta siinä piilee myös jokin muu ajatus. Passiivista vastarintaa?
Yhtäkaikki: älä ANNA miehen unohtaa hääpäiväänne, vaan muistuta siitä :D! - allejade
En ymmärrä saamiasi kommenttja. On turhaa vuohotusta viettää hääpäivää, etkä saisi siät mieheltä vaatia*? Mitäköhän mieheltä sitten saa vaatia? Mikä on sellainen "hyvä" mies joka ei huomio toiselle suhteessa tärkeää asiaa?
Toki sinulla on oikeus loukkantua mutten ehkä ihan eroamaan lähtisi. Sinun täytyy puhua miehesi kanssa ja painottaa vielä miten tärkeää hääpäivän muistaminen sinulle on. Miehelläsikin on varmaan tärkeitä asioita, jotka sinä muistat ja huomioit - vuoroin vieraissa. - viesti 2009
Aloittaja on kirjoittanut tekstinsä 2009!
- Anonyymi
Tää on vanha ketju, mutta oli pakko tulla itsekkin avautumaan...
Mentiin maistraatissa naimisiin. Hääyö oli niin että mies istui koneella pelaamassa niin kauan että nukahdin. Huomenlahjaa en saanut.
Ennen ensimmäistä hääpäivää kyselin useasti että mitä tehdään sillon, jos käytäisiin syömässä jossain ravintolassa. Vastaus oli aina että en tiä. No hääpäivä koitti, mies halusi lähteä markkinoille. Käytiin siellä syömässä eräässä kojussa, 10 e annos juomineen. Istuttiin ruuhkan keskellä ulkona penkillä syömässä. Ostin miehelle hääpäivälahjaksi kalliin harrastukseen liittyvän lahjan. Mitä itse sain? En mitään. Mies oli kuitenkin tyytyväinen omaan lahjasnsa
Toisena hääpäivänä en ehdottanut mihinkään lähtemistä. Ostin kuitenkin mietityn lahjan jonka annoin hääpäivänä. Mies totesi ettei ollut ostanut mitään. Päivällä toi kuitenkin reilun kaupan ruusukimpun ja suklaalevyn.
Kolmantena hääpäivänä laitoin kakkukahvit. Lahjan olin ostanut, mutta ajattelin että en anna sitä jollen itse saa mitään. Ja niinhän siinä kävi etten sitä sitten antanut...
Neljäntenä hääpäivänä laitoin kakkukahvit. En ostanut enää mitään, eikä mieskään.
Viidentenä hääpäivänä tein hyvää ruokaa ja ostin kakun. Mies söi töistä tullessaan
tyytyväisenä, ei virkkanut mitään hääpäivästä.
Hääpäivän olen aina merkannut kalenteriin jota mieskin katsoo. Olen kyllä sanonut miehelle että toivon hänenkin muistavan jotenkin hääpäivänä. Tuntuu niin pahalta kun ei huomioida, niinkuin olisi toiselle itsestäänselvyys. Ehkä olisi helpompaa jos arjessakin olisi enemmän huomiointia myös. Sekin kun on kortilla... - Anonyymi
Ei kannata murtua hääpäivien unohtamisesta. Miehillä on putkiaivot, eivät he keskity tuollaisiin asioihin. Älä tee unohtamsesta kriisiä liittoonne, koska sen mies kyllä sitten muistaa. Ahdistuu ja stressaantuu. Olen eroamassa, mutta ei minunkaan ex muistanut koskaan yhteisiä "merkkipäiviä".
Iki vanha homeinen aloitus, mutta pakko vastata. Miksi tollasii ikäviä häitä hautajaisia pitää muistella. Katsokaa tulevaisuuteen ja keskittykää nuoriin ihmisiin. Muistakaa valmistuneita. Nyt on taas se aika. Ei fossiileiden oo järkee ostaa lahjoja toisilleen, joilla jo kaikkee on. Mäkin lähden parin viikon päästä, juhliin, mukavan kortin kanssa, välissä sievoinen summa. Suosittelen samaa teille.
- Anonyymi
Voi olla mahdollista. Jotkut eivät vain muista merkkipäivä ja joillekin ne eivät merkitse niin paljon, että muistaisi. Jollakin voi olla huolia, taakkoja, selviytymistä,
elää arjessa, ajattelee itseään, ei jaksa muistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1822148
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1641856Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I451824- 1231533
Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia641368Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1721361Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen771181- 711013
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P301005- 15949