Parisuhde on vain ihmisten välinen biologinen pariutumisprosessi, jonka tarkoitus on synnyttää uusia jälkeläisiä. Tämä ihmisten välillä tapahtuva kemia pitää ihmiset yhdessä 3-5 vuotta, jolloin jälkeläiset jo tulevat toimeen ilman vanhempiaan. Sen jälkeen sama prosessi kääntyy vastaiseksi pyrkii erottamaan ihmiset toisistaan. Eron jälkeen ihmiset käynnistävät saman prosessin uuden kumppanin kanssa, jotta mahdollisimman suuri perimän geneettinen vaihtelu ihmispopulaatiossa toteutuisi.
erään tutkimuksen mukaan, "rakkaus" eli se kemiallinen kiintymys yhteen henkilöön kestää keskimäärin saman 3- 5 vuotta. tutkimuksissa todettiin dopamiinin vaikutuksen "rakastuneilla" olevan samanlainen kuin huumeiden käyttäjillä.
Samaten sen vaikutus heikkenee ajan myötä samoin kuin narkomaaneilla.
Eli koko ihmisen ”parisuhdeprosessi” on vain luonnonlaki
Meidän kristillinen kulttuuriperimämme vain koettaa meitä ohjata, koko elämän läpi kestävään parisuhteeseen ihmisluonnon vastaisesti.
Kumppania tulisi ihmisluonnon mukaisesti vaihtaa 3-5 vuoden välein.
Eli koko yhteiskuntarakenteemme tulisi muuttaa ulos perhekeskeisyydestä.
Koska mielekkään ”pari”suhteen kesto on vain 3-5 vuotta, myöskään taloudellista sitoumusta ei kumppanien välille tulisi synnyttää.
Jälkeläisistä tulisi kumppanien ja yhteisön jäsenten vastata yhteisvastuullisesti, jotta lapsille syntyisi oikeat roolimallit miehistä ja naisesta.
Hmm syntyipäs mielessäni outo utopia kun noita tutkimusjuttuja lukee.
erään tutkimuksen mukaan, "rakkaus" eli se kemiallinen kiintymys yhteen henkilöön kestää keskimäärin saman 3- 5 vuotta. tutkimuksissa todettiin dopamiinin vaikutuksen "rakastuneilla" olevan samanlainen kuin huumeiden käyttäjillä.
Samaten sen vaikutus heikkenee ajan myötä samoin kuin narkomaaneilla.
Eli koko ihmisen ”parisuhdeprosessi” on vain luonnonlaki
Meidän kristillinen kulttuuriperimämme vain koettaa meitä ohjata, koko elämän läpi kestävään parisuhteeseen ihmisluonnon vastaisesti.
Kumppania tulisi ihmisluonnon mukaisesti vaihtaa 3-5 vuoden välein.
Eli koko yhteiskuntarakenteemme tulisi muuttaa ulos perhekeskeisyydestä.
Koska mielekkään ”pari”suhteen kesto on vain 3-5 vuotta, myöskään taloudellista sitoumusta ei kumppanien välille tulisi synnyttää.
Jälkeläisistä tulisi kumppanien ja yhteisön jäsenten vastata yhteisvastuullisesti, jotta lapsille syntyisi oikeat roolimallit miehistä ja naisesta.
Hmm syntyipäs mielessäni outo utopia kun noita tutkimusjuttuja lukee.
Vastaukset 19
Vanhimmat
..olipahan tekstiä. Tästä voisi kehittää turhan ja asian vierestä menevän pointittoman kiistan.. Toisaalta, tässä olisi hyvä sauma syvällisemmällekin keskustelulle.
Ensin viilataan vähän pilkkua. Huomaa tutkimuksia lukiessasi, ja niitä tulkitessasi, että kemiallinen ja biologinen eivät ole synonyymejä.
Muista myös utopiaa luodessasi, että tiedekin tunnustaa rakkauden ja rakastumisen olevan kaksi eri asiaa.
Ihastumiseen ja rakastumiseen vaikuttavat muutkin tekijät, kuin dopamiini. Muukin, kuin biologia, tai kemia.
Jos pitäydytään utopiassa, että yhdessä pysyminen saattaa olla kemiasta kiinni. Saatat olla osittain oikeassa, mutta utopia ei ole aukoton.
Onnellisuus on tunne, joka saa ihmisen voimaan hyvin, paramtumaan nopeammin ja kestävän jopa kipua paremmin.
Nämä tunteet ja seuraukset saa aikaan mm. endorfiini.
Endorfiinia kutsutaan mielihyvähormoniksi, koska sitä vapautuu onnen ja ilon kokemusten kautta.
Urheilu vapauttaa endorfiinia, samoin nauru, seksi, orgasmi, kosketus, oikeastaan kaikki, mikä tuottaa joiko fyysistä tai psyykkistä mielihyvää.
Joten, sivistyksen ja uskonnon mukanaan tuoma ajatus, että rakkaus on tahtoasia, pitää paikkansa myös.
Tiettyjen mielialaan ja tyytyväisyyteen vaikuttavien hormonien tuotantoon kun voi vaikuttaa tahdonalaisesti.
Nauruterapian toiminnan ydin on esimerkiksi siinä, että nauramalla alkaa oikeasti naurattamaan. Aivot tunnistavat tietyn ilmeen ja lihasliikkeen, joka saa aivot luulemaan, ihmisen olevan iloinen. Tästä seuraa em. endorfiinien ja dopaiinien vapautumista vereen ja kas(!) ihmisen mieliala kohoaa oikeasti.
Näinollen endorfiinituotannon ylläpito edistää kestävää ja jatkuvaa yleisen tyytyväisyyden tunnetta. Tyytyväinen ihminen ei lähde hakemaan tyytyväisyyttä muualta.
Tyytyväinen ihminen siirtyy rakastumisesta rakkauteen, harrastaa sauvakävelyä(vizi!), ja(!) Pystyy pitkään antoisaan suhteeseen.
Älä sitten ota liian vakavasti.
Terv. Toinen utopisti
ota vakavasti.
Pohdin vain syytä ihmisten onnettomiin parisuhteisiin. Ja koetan keksiä ratkaisua.
Nykypäivänä tuntuu, ettei sellaisita kenelläkään ole. Se on monelle vain kulissi jolla saavutetaan yhteiskunnassa tietty statusarvo itselleen ja kumppanilleen.
Tuolla toisaalla naiset valittivat, kun miesten seksuaalinen kiinnostus laskee suhteen pitkittyessä. Sekin on tutkittu ja todettu tosiasia. Johtuuko sekin tästä biologiasta vai mistä.
Mielestäni parisuhteen tulisi olla kahden ihmisen vapaasta tahdosta tapahtuva. Eikä siihen tulisi rakentaa keinotekoisia siteitä kuten avioliitto ,taloudellisetsiteet etc...
Sittenkun se suhde alkaisi käydä työstä, se olisi helppo päättää.
Itse olen rakastunut ja rakastanut monta kertaa. Jostain syystä se vain aina hiipuu ajan kanssa se tunne. Kuvio menee niin, että sitä alkaa sitten tehdä töitä sen eteen. sitten se tuntuukin jo naurettavan teennäiseltä. Viimein sen tajuaa lopettaa.
Jotenkin omalla kohdallani vain tuo "biologinen malli" kolahti kohdalleen.
Sulla on fiksuja ajatuksia.. Haluaisin vaihtaa niitä kanssasi.. Meilaa os. [email protected]
Kiinnostavia näkökantoja edelleen. Ja keskustelunaihetta myös :)
Puhut totta huomautuksessasi onnettomista ihmissuhteista. Nykypäivänä todellakin tuntuu, ettei hyvää suhdetta kenelläkään ole.
En silti lähtisi perustelemaan syitä biologialla ynnä muulla.
Tällaisissa aiheissa on pakko kuitenkin ottaa huomioon lajikehitys ja inhimillisyys.
Voisimme saivarrella loputtomiin aiheesta, että tutkitusti uroksen biologinen tehtävä on hedelmöittää mahdollisimman monta naista saadakseen mahdollisimman monta jälkeläistä ja taatakseen näin mahdollisimman hyvin sukunsa jatkumisen. (Mikä tarve taas perustuu ammoisien aikojen korkeaan lapsikuolleisuuteen. Samasta lajikehitykselle edullisesta valinnasta on kyse useiden eläinlajien lisääntymiskuvioissa. Pyritään takaamaan lajin säilyvyys)
Otit esille miesten seksuaalisen kiinostuneisuuden laskun suhteen edetessä. vastaava seksuaalisen aktiivisuuden lasku on havaittu esiintyvän myös naisilla, yleensä lapsen saannin yhteydessä.
Biologinen selitys tälle löytyy edelleen lajin säilymisestä. Biologisesti on jälkeläistemme (ts. lajin säilymiselle)eduksi, että naisen huomio ja voimat keskittyvät lapseen, eikä sekusaaliseen kanssakäymiseen. Se kun ei ole lajillemme tarpeellista, kun jälkeläinen on jo olemassa.
Vastaavasti ja samasta syystä miehen tulee keskittyä naisesta ja lapsesta huolehtimiseen.
Mutta koska puhumme nyt eläinlajista ihminen nykyisellään, puhtaasti biologinen selitys on ontuva. Lajimme erityispiirteenä ovat tunteet.
Lajimme harrastaa seksiä muutoinkin, kuin lisääntymistarkoituksessa. Mielihyvähakuisesti. Tämä on yksi osa pitkää ketjua, jolla on varmistettu lajimme kehitys tällaiseksi.
Joten, koska ihmiset ihastuvat, rakastuvat, rakastavat ja hakevat seksuaalista nautintoa, kaikkea ei voi selittää tunteettomasti biologialla.
Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi parisuhteen vapaaehtoisuudesta. Mikäli suhde perustuisi jollekin muulle, se ei olisi parisuhde.
Keinotekoiset siteetkään eivät ole tämän päivän keksintö. Nykypäivänä mikään "keinotekoinen" ei ole pakollista, suhteessa voi elää ilman näitäkin. Se ei silti tarkoita, ettei suhteestaan ja kanssaeläjistään olisi vastuussa, mitä sinä jotenkin tunnut ajavan takaa (voin olla väärässäkin).
Tässä kohden sekoitat lopullisesti kemian ja biologian ihmisyyteen.
"Sittenkun se suhde alkaisi käydä työstä, se olisi helppo päättää.
Itse olen rakastunut ja rakastanut monta kertaa. Jostain syystä se vain aina hiipuu ajan kanssa se tunne. Kuvio menee niin, että sitä alkaa sitten tehdä töitä sen eteen. sitten se tuntuukin jo naurettavan teennäiseltä. Viimein sen tajuaa lopettaa.
Jotenkin omalla kohdallani vain tuo "biologinen malli" kolahti kohdalleen."
Niin olisi, helppo lopettaa, kun tunne hiipuu. Vaivannäkö suhteen jatkumisen eteen olisi naurettavaa. En usko tuon olevan biologiaa, vaan tosiaankin nykyihmiselle ominaista ajattelua. "Kaikki-tänne-mulle-heti". Ikään kuin sinä itse et olisi lainkaan vastuussa hyvin voinnistasi ja suhteestasi.
Biologisen mallin söit jo kertoessasi rakastuneesi ja rakastaneesi monta kertaa. Biologia itsessään ei tunne rakkautta.
Pitkälti nykyajan ongelmien uskon johtuvan enemmänkin yhteiskunnallisista paineista. Siitä mitä meille myydään.
Arvomaailmasta ja oikean ja väärän kokemisesta.
Eletään minäminä-maailmassa.
Halutaan olla kauniita, suosittuja ja aina rakastuneita. Ja jos ei tunnu hyvältä se on jonkun toisen syy aina, ja taas mennään.
Kaikki on kaupan.
Niin terminologiani tosiaan ”hieman” ontuu, asian pointti kuitenkin tuli selville. En vain sopivaa termiä, osannut käyttää, siksi laitoinkin sen lainausmerkkien sisään.
Kuvittelisin sen kuvion menevän jotenkin näin: jakaisin 3 tekijään: Äly, tunteet, eläimenvaisto eli vietti.
Älyllä koetaan hallita tunteita ja viettiä. Säätää elämä balanssiin.
Äly myös muodostaa sen kulttuurisidonnaisuuden.
Väittäisin myös, että miehiä yleisesti hallitsee enemmän vietit kuin tunteet. Naisilla taas tunteet.
Vanhemmiten Äly muodostuu hallitsevimmaksi osatekijäksi. (omakohtainen näkemys huom.)
Aivan yhteiskunnalliset paineet: Olemme kulttuurisidoksissa kristilliseen arvomaailmaan.
Vaikka monikaan ei ole enää tosiuskovainen, niin silti vietetään kirkkohäitä, lapset kastetaan etc… samaten se elämänkatsomusoppi on peruskristillinen. Sitä moni noudattaa uskaltamatta laittaa arvomaailmaansa kyseenalaiseksi. (herranpelko)
Media syytää kauniit ja rohkeat/tunteita ja tuoksuja saippuaooppera roolimallia naisille ja sitä kautta se roolimalli siirtyy myös miehille. Koska miehet yrittävät pitää naiset tyytyväisinä.
Odotukset parisuhteesta ovat aivan liian korkealla. Kaikki ei todellisuudessa ollutkaan ruusuilla tanssimista. Lapsia ei voinutkaan laittaa kaappiin kasvamaan ja lähteä taas setvimään ihmissuhde kiemuroita.
En tiedä olinko tai olenko minä itsekäs minäminä tyyppi. Kyllästyin vain aina koko oravanpyörään ja siihen samaan kuvioon.
Esim. Naapuri hankki uuden auton, meidänkin pitää saada uusi auto. Koko suhteissa tuntui, että lopullinen päämäärä oli olla parempi suhteessa muihin, sillä ei ollut mitään merkitystä, mitä keskinäisesti välillä on. Meni huonosti tai hyvin, kunhan ulkoisesti näyttää hyvältä.
Luulen, että se henkinen sisäinen kuolema oli enemmänkin syynä eroamiseen, kuin itsekkyys.
Itsensä uhraamisen ja itsekkyydenkin raja on hämärä. Mihin asti tulee muuttaa itseään, menettämättä liikaa sitä alkuperäistä itseään. Jokaisella meillä on ne rajat jossain.
Pätevää pointtia en nimenomaan biologiajutuistasi löytänyt.
Jotenkin tässä vain vahvistuu, että koetat löytää perusteluja omalle toiminnallesi.
Kyllä, olemmen kulttuurisidoksissa vaikka mihin.
Kulttuurisidonnaisuus ei kuitenkaan pysty määrittelemään luonnollisia tunteita. Niiden syttymistä, kestämistä ja sammumista.
Älyä en puolestaan sotkisi lainkaan tunne-järki vastakkainasetteluun. Kuviossasi äly edustanee lähinnä juuri kulttuurisidonnaista yhteiskuntaa.
Sivistyksen mukanaan tuomaa moraalikäsitystä oikeasta ja väärästä.
Tämä asia ansaitsisi monipuolista ja syvällisempää pohdiskelua kaikkine säikeineen.
Kysyisin, keneen viittaat huomautuksellasi, että parisuhteelta odotetaan liikoja?
Sinä itse sanoit, että siitä huolehtiminen on naurettavaa.
Lopussa kuvailemasi kuvio on valitettavan todellinen ja liittyy juuri tähän minäminä-ajatteluun.
Suhteeseen itsessään ei olla valmiita satsaamaan, kunhan vain materiaa riittää ja naapurit ovat kateellisia.
Tämä on kyllä eri keskustelun aihe, kuin alkuperäinen.
Haluasinkin tuoda esille henkilökohtaiset arvot ja oikeuden niihin.
Sain käsityksen, että sinullakin on joku määrätty kuva siitä millainen olisi hyvä suhde, ja millaista et ainakaan halua.
En itse ainakaan haluaisi elää suhteessa, jossa minun pitäisi esim. asua alueella,josta en pidäm ajaa autolla, johon ei ole varaa ja harrastaa vähemmän mielekkäitä asioita vain siksi, että näyttää hienolta.
Toisaalla. Kyseenalaistan usein ja paljon nykyaikaista arvomaailmaa, jossa mikään ei ole arvokasta, paitsi se, minkä saa rahalla.
Tiedetään kaiken hinta, muttei minkään arvoa.
Lähinnä alunperinkin vastasin herättääkseni ajatuksia. Siitä, että toisenlainenkin ajattelu voi olla yhtä arvokasta ja yhtä oikein. Niin kauan, kuin henkilökohtaisten arvojensa toteuttaminen ei loukkaa muita. Ja niin kauan, kun oikeasti on itse sinut arvojensa kanssa.
Arvoistaan kiinni pitäminen ei tarkoita erilaisuuden halventamista.
Minä olen nainen, joka 15-vuotiaana tiesi haluavansa äidiksi. Halusin perheen ja miehen ja sen suhteen.
Nykyään minulla on lapset, perhe, mies ja se suhde, ja olen hyvinkin tyytyväinen.
Tosin, olen niitä "toisenkierroksen" äitejä, eli toista kertaa aviossa.
Sen henkisen kuoleman vuoksi hyppäsin minäkin aikoinani pois. En kuitenkaan luopunut arvoistani.
Mutta tunnen myös toisenlaisia ihmisiä. Tunnen niitä, jotka seurustelevat kolmen kuukauden jaksoissa. Niitä jotka eivät edes leiki suhteita. Niitä, jotka haluavat suhteen, mutteivät pysty niihin. Niitä, jotka eivät suhdetta edes kaipaa.
Näissä kaikissa oikeellisuuden ja arvoasetelmien
mitta ei suinkaan ole siinä, näenkö minä tai näetkö sinä asiat samalla tavalla, vaan siinä, että toisenlaisessa arvomaailmassa elävät ovat sinuja itsensä kanssa.
Kenenkään ei ole pakko elää minkäänlaisessa suhteessa.
Btw, hienoa, että täällä voi edes joskus keskustella näinkin jonkun kanssa.
Laitan meiliä tulemaan!
Sen jutun pointti liittyy edelleen niihin luonnollisiin tunteisiin, eli ne luonnolliset tunteet ovat osa tätä ihmisen suvunjatkamis-tarvetta. Tunteiden tarpeellisuus on siinä, että ihmiset kiintyvät toisiinsa, koska jälkeläisten kasvatus ihmisillä vaatii pidemmän ajan kuin eläimillä. Joten luonto tarvitsee jonkun prosessin joka pitää ihmiset yhdessä huolehtimassa jälkeläisistään parittelunkin jälkeen. Samaten sitä tunnesidettä tarvitaan myös niihin jälkeläisiin, jotta huolehtisimme myös heistä. Siksi evoluutio on luonut ihmiselle tunteet osana ”biologista/evoluutio” prosessia.
Voisin väittää myös eläimillä olevan tunteita, kiintyväthän eläimetkin ihmisiin, ja omiin jälkeläisiinsä tietyksi aikaa. Kokevat surua menetettyään poikasiaan etc…
Se jutun pointti voi osaltaan liittyä, tuohon mainitsemaasi, että koetan löytää perusteluja toiminnalleni.
Koska se tuntui, jotenkin istuvan omaan elämänkuviooni, ja vahvistavan sitä mitä olen elämäni aikana ympärillä nähnyt ja kokenut.
Kyllä, moraalikäsitys oikeasta ja väärästä olisi hirvittävän laaja aihe. Se moraalikäsityskin, turha varmaan mainita, tiedät muutenkin, on kulttuurisidonnaista, ja vaihtelee eri kulttuureissa .
Avasin tuolla toisaalla aikoinaan eräästä moraalin osa alueesta keskustelun. Siihen tuli aika useita vastauksia, kaikki naisilta. Voin laittaa linkin jos haluat heidän näkemyksiään lukea. Se keskustelu tosin on jo sammunut vanhuuttaan.
”Älyä en puolestaan sotkisi lainkaan tunne-järki vastakkainasetteluun.” Tästä en oikein saanut selvää, mitä tarkoitit? Minulle tämä terminologia Äly=Järki, eli sama asia.
Viittauksellani parisuhteelta odotetaan liikoja, viittaan siihen mitä olen elämässä kokenut ja nähnyt. Tuntuu kuin ihmiset olettaisivat sen olevan onnen täyttymys ja niin kuin elämässä ei muuta tarvitsisi olla. Oletetaan sen korjaavan itsessään olevat puutteet, että toinen ne täydentäisi.
Tällähän parisuhde ajattelua meille juuri kaupataan. Vastakohdat täydentävät toisiaan, vakka kantensa valitsee etc… Mielestäni ihmisen tulee olla jo itsessään kokonainen, jonka jälkeen hänellä on, ehkä mahdollisuus siihen hyvään parisuhteeseen. En tiedä ei ole kokemusta.
Vaan se utopia edelleen elää siitä, että sen parisuhteen tulisi olla vapaa-ehtoista. Ehkä se on joku romanttinen kuvitelma, että se voisi toimia ja pysyä yllä, ilman, että se tuntuisi työltä. Kun muistelee joitakin suhteitaan, niin pitkään ne kestivätkin sellaisina.
jos ajattelet, nyt että olen tehnyt väärin, kun en ole siihen työntekoon alkanut. Sanoisin, että se johtuu kristillisestäkulttuurisidonnaisuus ajattelustasi. "Niin myötä kuin vastamäessä".
Tuo minäminä ajattelu on todellista. Vaan jokaisen on mietittävä kohdaltaan se mitä on valmis uhraamaan sen parisuhteen eteen. Tietty itsekkyys on täysin tervettä.
Itse huomasin muuttuneeni kuin kameleontti sen suhteen eteen. Katsoin itseäni sielunpeilistä enkä enää tuntenut itseäni, olin vain elänyt ja muuttanut itseäni toisen ehdoilla.
Mielestäni siinäkin on ja tuleekin olla raja. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla se mitä se on, eikä uhrata ja muuttaa itseään toiselle sopivaksi. Se tappaa sisäisesti. Hinta on liian kova, elää vain tyhjänä kuorena, sätkynukkena tässä elämän näytelmässä, toisen ehdoilla.
Tässä vaiheessa minulla on aika selkeä kuva suhteesta jota en halua. Se mitä haluan on vielä aika häilyvä. Ehkä ei suhdetta olleenkaan. Kevyenä hajatelmana on syntynyt ajatus suhteesta, jossa kaksi itsenäistä ihmistä, ovat yhdessä molempien vapaasta tahdosta. Vapaasti ilman yhteisön asettamaa painetta. Ihmisessäkin lopulta asuu syvällä se laumaeläin. Emme osaa emmekä halua olla yksin. (tähän halusit vastausta, valitettavasti, minulla ei ole selkeää vastausta tässä vaiheessa antaa)
Tuossa arvojen toteuttamisessa olen samaa mieltä, niiden ei tule loukata muita.
Itsekäs kyynärpää taktiikalla eteneminen, ei oikein istu arvomaailmaani. Otan kanssaihmiset huomioon. Vaihdantataloudella pärjää paremmin.
Arvomaailmankin ongelma on siinä, ettei ne ole aina hyvin pysyviä, ne muuttuvat ajan, oppimisen ja kokemuksen myötä.
Itse olen arvomaailmani, laittanut pöydälle tutkittavaksi, mitkä niistä ovat todella niitä arvoja jotka allekirjoitan ja mitkä ovat niitä kasvatuksen etc… tuomia arvoja, jotka eivät välttämättä ole minua itseäni.
Niin kauan kuin on rehellinen itselleen ja muille omien arvojensa suhteen, ei tule ongelmia.
(Päästään taas tähän moraaliteemaan.)
En tiedä ei tämän ”utopia” kirjoituksen tarkoitus ollut loukata/halventaa kenenkään arvoja. Ehkä hieman pöllyttää, luutuneita ajatusmalleja. Herättää ajatuksia niin itsessänikin kuin muissa.
Tietenkin se aloitus oli provosoiva, eihän muuten saa keskustelua aikaan.
Laitoinkin sen utopia sanan tarkoituksella. Kuten myös mainitsin, että mielessäni syntyi outoja ajatuksia.
Loppukaneettisi oli aika tyhjentävä.
Aivan ei meillä ole oikeutta kenenkään arvomaailmaa tuomita.
Mielestäni tällaisten keskustelujen tarve ja anti on jonkinlainen henkinen kasvu.
Kun lukee toisen ihmisen kokemuksia ja ajatuksia, niitä voi peilata omiin kokemuksiinsa ja näkemyksiinsä. Yleensä omat näkemykset selkiytyy, samalla siinä oppii toisista ihmisistä jotain.
Samaten omat ajatukset saavat uusia suuntia. Itsellekin monesti tulee toisenlaisia näkemyksiä.
..keskustelua edelleen. Tämä keskustelu vaikuttaa siirtyneen tasolle, jossa ei ole tarpeen saada toista käännettyä, vaan keskustella näkemyksistä ja ajatuksista. Ei yrittää todistaa toista vääräksi.
Haluaisin jatkaa tätä edelleen, mutta nyt työt kutsuvat. Palaan iltapäivällä kommentoimaan tarkemmin.
:)
Parasta täällä pitkään aikaan!
Myönnän heti alkuun, että mainintani ihmisistä ainoina tunteisiin pystyvinä oli karrikoitu.
Eläintenkin tiedetään jopa "kuolleen suruun", mutta sekin jo on jo toinen asia.
Hyväksyn myös alkukappaleen viitaukset biologiaan ja evoluutioon mukisematta. Mutta edelleen kyseenalaistan jyrkän näkemyksen siitä, että ihminen ei ole tarkoitettu pysyvään suhteeseen.
Tietääkseni kyseessä on asia, jota tiedekään ei ole kyennyt ratkaisemaan.
Ihmisen toimintaa ei pysty pelkästään näillä selittämään juuri kulttuuri- ja siviilisaatiokehityksen vuoksi. Saattaahan olla, että ihmislajin tarve rakentaa myös "keinotekoisia" siteitä on osa lajikehitystä ja näin ehkä tarpeellista. Tähän emme vielä vastausta tiedä, tulokset kun ovat evoluution kannalta nähtävissä vasta sukupolvien kuluttua.
(määreenä sukupolvi tässä lienee liian pieni)
Huomautuksesi älystä ja järjestä lienee perustuvan lähinnä viestintäpsykologiaan; käsitämme eri sanoilla sanoilla eri asioita. Minulle järki ja äly eivät ole synonyymejä, mutta kiitos huomautuksesta, ymmärrän aiemman kirjoituksesi nyt paremmin ja toivottavasti täten myös tarkemmin sen mukaisesti, mitä tarkoitit. En paneudu tähän viestinnälliseen seikkaan tässä enempää.
Toinen pointti, jonka toit esille koski perustelun saamista toiminnallesi. Seikka ei ole lainkaan huono, eikä mielestäni heikosti aseteltu, mutta kulttuurisidonnaisuus vaivaa siinäkin. Mikäli kaiken voisi selittää biologialla, sinulla ei olisi kulttuurisidonnaista tarvetta pohtia näin.
(Mistä tulikin mieleeni, että lukisin mielelläni aiemman moraalikeskustelusi avauksen)
Haluan painottaa, että henkilökohtaiset motiivini tämän keskustelun käymiseen eivät liity loukkaantumiseen tai halveksuntaan.
Näin mahdollisuuden mielekkääseen ja älykkääseen keskusteluun pohdintoineen.
Minusta vaikuttaa siltä, että edustamme pitkälti samaa ajattelua, vaikka tällä hetkellä elämme ja edustamme "eri puolia".
Allekirjoitan ehdottomasti näkemyksesi siitä, että ihmisen tulee olla kokonainen ja täysi ilman toista. Valitettavasti näin ei useinkaan ole. Vallalla on esimerkiksi ajatus, että nainen on täysi nainen vasta tultuaan äidiksi, mitä en mitenkään pysty hyväksymään. Biologiselta kannalta ehkä, mutta yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen täysimittaisuus ei saisi riippua tällaisista asioista. Sen enempää kuin siviilisäädystä ym.
Kaksi kokonaista Voi kuitenkin muodostaa ehjän ja tyydyttävän yksikön, jota kutsumme parisuhteeksi.
En usko, että elämänsä tyhjyyden peittääkseen parisuhteeseen ryhtynyt voi kokea sitä.
Mitä kristillissidonnaisuuteen viittaamiseesi tulee, pyydän lukemaan uudelleen ja tarkemmin ilman puolustumuuria aiemmat tekstini. Yritin nimenomaan painottaa sitä, että en hyväksy itsensä menettämistä suhteen vuoksi.
Eronnut olen minäkin, koska oma itseni oli minulle tärkeämpi kuin toinen ihminen ja ydinperheyksikön mukanaan tuoma yhteisöllinen hyväksyminen.
Silti peräänkuulutan Utopiassasi vastuuta. Uskallan väittää, että kristillisidonnaisuudella ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, että koen oikeaksi panostaa tähän elämään, jotta se pysyisi mielekkäänä.
Eli kameleonttielämä ei missään nimessä ole elämää, jota ihannoisin. Hyvässä suhteessa ihmisellä on tilaa ja oikeus, myös mahdollisuus säilyttää persoonansa.
Persoonan säilyminen on nähdäkseni erittäin tärkeä seikka, jotta suhteen mielekkyys ja näin siitä huolehtimisen halu säilyy.
Suhteen sinänsä ei mielestäni pidä riistää ihmiseltä oikeutta omaan tahtoonsa. Se ei ole uhraus. Pahoittelen, jos sinä olet suhteissasi lopulta kokenut niin. Mutta tiedän tunteen. Olen elänyt sen myös.
Minäminä ajattelu on mielestäni osoittautunut malliksi, jota sinä et toteuta, terve itsekkyys pitää meidät hyvinvoivina, minäminä- itsekkyys tappaa kaiken luovuuden myös ympäriltämme.
Yhteenvetona Utopiasta sanoisin, että sellaisenaan se on aivan liian kapea-alainen ja jyrkkä. Mutta ottaen huomioon keskustelumme edetessä esiin tulleet ajatukset parisuhteesta, kulttuurista, biologiasta ja evoluutiosta ja näiden sopeuttaminen nykyihmiseen kulttuurisidonnaisuuksineen (omassa yhteiskunnassamme), voisimme ehkä hyväksyä lähtökohdan, jossa ihminen on kykenevä yksilötasolla ratkaisemaan elämäänsä vaikuttavia tekijöitä.
Biologista pakkoa meillä ei ole pariutua, eikä lisääntyä. Me emme kulje viettiemme vietävänä.
Suurin vääryys on tosiaankin kulttuurin ja yhteisön asettamat vaatimukset siitä MITEN pitää olla, sen sijaan että hyväksyisimme yksilöiden oikeuden ja kyvykkyyden valita elämäntapansa.
Ehkä paras ja tavoiteltavin Utopia olisi, että yksilöt pystyisivät hyväksymään toisenlaiset valinnat. Omaansa jalustalle nostamatta ja toista tuomitsematta (niin kauan kun toiminta ei ole laitonta, loukkaavaa ja ym.ym. tiedäthän sinä ;)
Voihan näet olla, että Sinä löydät sen kehittymiskelpoisen suhteen,joka pysyy kuin ihmeen kaupalla mielekkäänä.
Tärkeintä lienee joka tapauksessa, että olemme yksilötasolla ehjiä.
Kiitos Kaunis jälleen keskustelusta. Tällaista voi käydä harvoin, aivan liian harvoin missään.
Hmm tämä onkin mielenkiintoinen näkemys. Itse arvelin, jos laskeutuisi vain eläimen tasolle ja elelisi vaistonsa varassa, eikä sotkisi evoluutioon kulttuuri- ja sivilisaatiokehitystä.
Olisikin hemmetti soikoon ollut helppo ja yksinkertainen ratkaisu :D
Nyt meni taas vaikeaksi.
Alkuperäisessä utopiassani, kulttuuri ja sivilisaatiokehitys kuuluivat siihen ”keinotekoiseen rakenteeseen” josta piti päästä eroon.
Niin onhan se tietenkin ihmislajin ”tarve”, koska rakennamme niitä siteitä, vaan tosiaan se jää nähtäväksi onko se hyväksi lajille. Mielestäni se juuri on se osa mikä kaiken riesan aiheuttaa.
Ehkä sitä tulisikin kehittää. Kristillisen kulttuurin tuoma arvomaailma on periaatteessa ihan ok. Se vain on niin aikansa elänyt ja liian vanhanaikainen, eikä istu nykymaailman menoon. Joten sitä tulisikin kehittää aimo harppauksella eteenpäin, koska sillä on kuitenkin valtava vaikutus, ihmisten käyttäytymiseen.
Media ja viihdehän on markkinavoimien arvoilla se muokkaa myös kulttuurillista arvomaailmaa, kuitenkaan en siihen puutu. Jos siihen puutuisi niin keskustelu menisi poliittiseksi. Uskon kuitenkin markkinatalouteen.
Kulttuurisidonnainen tarve saa minut tätä pohtimaan, totta, varmaankin se moraaliseikka on syy.
Aivan vaikka eripuolia edustamme niin avoin ja suvaitseva keskustelu saa aikaan toisen osapuolen ymmärtämisen, kun ei tarvitse asemasotaa käydä.
Tuo naisen täydeksi tuleminen, vasta kun hän saa lapsen, on minusta naisten omia juttuja. Me miehet emme sitä osaa ajatella niin. Ei se minulle ainakaan naista muuta sen kokonaisemmaksi. Jojolla olisi varmaan hyvä näkemys tähänkin heheh (sorry JoJo pakko oli vitsailla)
Yhteisöllisesti, ehkä se on taas kytköksissä siihen esittämääsi kulttuurisidonnaiseen evoluutiomalliin. Eli naisille luodaan paine, ettei hän ole kokonainen ennen kuin on hankkinut lapsia. Eli naiset ottavat tavoitteekseen hankkia lapsia ja tulla kokonaisiksi. Eli taas ohjataan sitä evoluutiota ja lajin säilymistä, tälläkin.
Aivan ihmisten on tunnettava itsensä ja tiedettävä mitä itseltään ja kumppaniltaan oikeasti haluaa. Sitten kun on kokonainen voi onnistua siinä parisuhteessa varmaankin.
Monesti se menee vain näin.
1 tunti ennen baariin lähtöä naisporukka hihittelee ja täyttää Cosmopolitanlehden ”tällainen on unelmiesi mies” A,B,C rastitustehtävän 2 minuutissa, toisiltaan neuvoja kysellen. Sitten ihmetellään, kun ei tää nyt oikein suju, ja se kaveri ei ollutkaan se oikea.
Samaten äijjäporukka vetää nupin turvoksiin ja lähtee baarin tarkoituksena pokata se parhaimman näköinen ”Blondi”. Sitten muutaman vuoden päästä kauhistellaan sitä pirttihirmua.
Ymmärsin sen kristillissidonnaisuus viittauksen, jotenkin vain tuntui, että vastaukseni siellä jäi hieman epämääräiseksi.
Utopian vastuu: Tarkastelin tätä utopiaa miesnäkökulmasta ja unohdin yhden tärkeän seikan.
Yhden ihmisen perustarpeista eli turvallisuuden tunteen. Varsinkin naisilla se on monesti aika merkittävä. He käsittääkseni haluavat miehen johon he voivat luottaa ja joka on myös tukena vaikeilla hetkillä, esim. raskausaika synnyttäminen jälkeläisten kasvattaminen. etc…
Aika merkittävän vastuuseikan tosiaan unohdin. Vai voisiko utopiassa korvata sen yhteisön vastuulla jäsenistään. Menee jo mielestäni aivan liian utopistiseksi :D ei onnistu.
Olet oikeassa utopiasta, että sellaisenaan se on aivan liian kapea-alainen ja jyrkkä.
Mutta sehän olikin vain kevyt hajatelma, spontaani ajatuksenvirta, joka oli jo syntyessään tuomittu tuhoon. Vaan herätti se mielenkiintoisen ja nautinnollisen keskustelun. Jopa uusia ajatuksia.
”Suurin vääryys on tosiaankin kulttuurin ja yhteisön asettamat vaatimukset siitä MITEN pitää olla, sen sijaan että hyväksyisimme yksilöiden oikeuden ja kyvykkyyden valita elämäntapansa.”
Hyvin palasit yllämainitussa lopuksi siihen lähtökohtaan, mistä ajatus (utopia), ehkä osaltaan lähti, sulkemaan pois tätä vaikutinta.
Vaan sehän onkin täysi mahdottomuus, sen muuttaminen voisi tosin olla mahdollista.
Niin mikäli yksilö on henkisesti ehjä, hän pärjää ilman parisuhdettakin.
Kuitenkin todennäköisesti sitä kaipaa, jonkinlaisena kohdalleen.
Tässä linkki: aiheessa on alussa joitakin chat-sisäpiisin juttuja jotka tuskin avautuvat. Ne olivat siinä, jotta juttu saisi oikeutuksen olla palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=94&conference=3000000000000008&posting=22000000002402869
Kiitos itsellesi keskustelu oli oikein antoisa.
Vaikkakin työläs, koska olen huono ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla.
Kiitos, oli syvälle luotaava keskustelu linkin takana, kuten on tämäkin keskustelu on ollut.
Itkettää. Yksi kaunis kuvasarja netissä vuosi sitten. Ihana ihana innostus. Ne sääsket:) Ja karhut. Paljon hyviä asioita, joista en käy kauppaa kenenkään kanssa. Nyt vuoden kuluttua löydän itseni itkemässä parisuhdepohdintojen ääreltä, saman polkun varrelta. Mielummin katselisin kaunista kuvasarjaa, odottaisin sen muuttumista omaksi, hyväksi energiaksi ja elämäksi, onnellistumiseksi. Ja jatkaisin siipien kasvattamista. Viiden vuoden kuluttua niiden tuli olla täysmittaiset.
Taisin katkaista henkevän ketjunne. Hypätkää yli :)
Joskus niiltä poluilta vai tulla pettymystä, katkeruutta ja surua. Kaiken ylipääseminen vaatii aikansa. Niitäkin asioita on hyvä pohtia ja kyseenalaistaa, oppia niistä kokemuksista. Ajan kanssa niiden kanssa tulee sinuiksi.
Itse koetan aina katsoa etenpäin, se mikä on elettyää elämää on takana, eikä sitä voi enää muuttaa. Jos niitä jää liiaksi murehtimaan, jää menneisyytensä vangiksi, eikä edessäkään ole näkyvissä elämää. Joskus vain on osattava luovuttaa tehtävä päätös ja se vaikea muutos elämässä.
Osattava luopua niistä unelmistaan, mitkä aikoinaan rakensi ja rakennettava uudet unelmat.
Tai sitten on tehtävä päätös toiseen suuntaan ja koetettava korjata sitä entistä, katsoa, onko siinä enää mitään minkä varaan rakentaa ja palauttaa niitä unelmiaan.
Pelimies sanoi jo lähes kaiken. Lisään vielä, että anna itsellesi ja elämällesi anteeksi.
Hyväksy se, etteivät unelmat, ne silloiset kantaneetkaan.
Aina voi rakentaa uudelleen. Ei menneeseen vaan tähän ja tulevaan.
Koeta välttää katkeruus ja itsesyytökset. Anna anteeksi ja huomaatkin olevasi vahva.
Ja muista, onnea ei ole vain yhdenlaista. Jokainen onni asuu erilaisessa elämässä.
..todellakin! Mutta älä aliarvioi itseäsi! En ainakaan kirjoituksiesi pohjalta sanoisi, että kirjoittaminen itsessän on sinulle vaikeaa.
Haasteellista tämä kyllä oli, minullekin, vaikka saan leipäni kirjoittamisesta.
Asiat olivat työläitä käsitellä ja pitää ajatus kasassa.
Mutta hei, elämä on haastetta, ja aina oppii. :))
aamu-uninen keskustelija mokasi, ei feikannut.
Eli Anteeksi antoon kehoitin minä.
Alannah
Kiitoksia sanoistanne. Olen vahva, mutta hämmentynyt siitä, kuinka tuuli voikaan uteliasta kuljettaa. Ja vain ymmälläni siitä, minkä ääreltä itseni löysin, eikä kierotietä ole näkyvissä.
Pelimies ja Alannah: Kiitos teille loistavasta keskustelusta!
Osuu jotenkin omallekin kohdalle tällä hetkellä...