Sekoan tämän tilanteen vatkaamiseen...Tilanne on se, että ero taitaa olla edessä, mutta en uskalla tehdä sitä viimeistä askelta. Asunto on jo tiedossa. Mies aikoo joka toinen päivä muuttaa minun mukana. Kerran olen sanonut, että haluan muuttaa yksin, tai olla ainakin jonkun aikaa itsekseni. Taka-ajatuksenani on että mies tajuaisi ottaa vastuuta elämästään. Minä olen häntä elättänyt kohta kahdeksan vuotta. Kuitenkin jollain tavalla rakastankin häntä. Aivan kaikesta en haluaisi luopua. Pelkään kai sitä, että jään aivan yksin. Ei mulla kyllä kauheasti kavereita ole tähän mennessäkään ollut, vain mieheni kaverit. Kuka minulla käy kylässä? Kenen kanssa puran tunteitani? Kuka minua tukee? Sukulaiseni eivät eroa hyväksy missään tapauksessa.
Pelkään yksinjäämistä
????
4445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet tosi vaikean paikan edessä. Toisaalta ero voi erkaannuttaa teidät entisestään. Asun uudella paikkakunnalla, vanhat kaverit ovat sadan kilometrin päässä. Ero tuli yllättäen. Olen aika yksin, vaikka on 3 aikuista lasta, tosin hekin muualla Suomessa. Kaikilla on omat elämänsä, ei heistä saa seuraa viikonloppuisin. On tosi yksinäistä. Yksin ei osaa vielä lähteä kuin leffaan ja teatteriin. Ravintolaan meno yksin tuntuu mahdottomalta. Uskon kuitenkin että yksiolo ei ole loppupelissä näin tuskastuttavaa. Kyllä tähän tottuu ja on tässä omat hyvät puolet, näin olen kuullut eronneilta kaveriltani. Kaikki aikanaan, tämä on nyt uuden alkua. Ei tiedä mitä aika tullessaan. Yksinoloon täytynee vain tottua, mutta vaikeaa tämä on. Ainakin näin alkuksi. En ole menettänyt toivoa, että saan sisäisen rahuhan, onhan erosta vain pari kuukautta. Voimia sinulle ja viisaita päätöksiä !
6 vuotta ja vasta nyt tuntuu,että elämä on ihan hyvää yksinkin.
Olin kuin paniikissa heti eron jälkeen,eosannut olla yksin ja olin koko ajan menossa.
Nyt taas nautin yksin asumisesta,mikäs sen parempaa,kukaan ei vahdi saan olla kuin itse haluan.
Aikansa erokriisi kestää,kuten muissakin kriiseissä,kunne taas aurinko paistaa...voimaa,selviätte kyllä.
Uusi elämä alkaa sinulle. Et sitä nyt usko, mutta ajan kuluessa ja eron tuottaman kivun liennyttyä alat huomaamaan. Itse tein avioeron plussat ja miinukset listan heti eroanomuksen jätettyäni. Plussarivistö senkun kasvaa. Olen ihan alkanut odottaa itseellistä elämää, jossa ei ole kenellekään tilivelvollinen tekemisistään ja elää ensimmäisen kerran itsekseen..sekin on eräänlainen seikkailu.
Sanoit pelkääväsi yksinäisyyttä. Et kertonut käytkö töissä (työkaverit), onko sinulla harrastuksia (treenikaverit) vai voisitko aloittaa jotain uutta, jonka parista löytyisi uusia ystäväviä.
Tai mä oon ollut nyt yksin 2kk, mutta oon tosi yksinäinen :(. Mutta yritän lohduttaa sua, ja samalla itseäni, tähän kuulemma tottuu ja joskus jopa alkaa nauttimaan! Toki nytkin on jopa ihana tunne, kun ex hakee lapset ja saa tehdä ihan mitä haluaa, aivan yksin. Mutta nämä viikonloput, varsinkin lauantai-illat on pahimpia. Muut viettävät aikaa perheensä kanssa... näistä en osaa vielä nauttia.
Jos olet tosiaan sitä mieltä, että ero on paras ratkaisu, älä viivyttele sen tekemistä vain sen takia, että pelkäät yksinjäämistä. Itse en olisi halunnut erota, vaan mies lähti, joten on valtavasti sopeutumista. Mutta mä tiedän, että vielä mä tästä nousen, me noustaan kumpikin :).