10 v avoliitto tuntuu tulleen tiensä päähän. Tai siltä ainakin tuntuu. En kertakaikkiaan tiedä enää miten tästä suosta noustaan. Ja olen niin kamalan yksinäinen....
Yritän vähän kertoa suhteestamme... minä olen ujo ja herkkä nainen. Ja mieheni taas, no alkuun meni monta vuotta että hän oli mukava ja huomaavainen. Ja tuntui välittävän oikeasti, niinkuin varmasti välittikin. (kukaan ei ollut koskaan minusta sillä tavoin välittänyt, huono lapsuus takana).
No sanotaan tähän väliin, että tuollainen on varmasti aina huono lähtökohta suhteelle, kun on rakkaudettomista oloista tullut, ja sitten lähtee lähes ensimmäisen miehen mukaan joka välittää. Näin kärjistäen.
Mutta kuitenkin, olimme me alkuun rakastuneita, ja meillä oli mukavaa. Nauroimme yhdessä, ja seksikin sujui. Kaiken kaikkiaan, tykkäsimme toisistamme.
Mutta myös alusta asti on ollut ongelmia, molemmilla. Miehelläni liiallinen alkoholin käyttö, ja minulla masennusta ja sos.tilanteiden pelkoa. Joista johtuen olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä.
Mutta olen kuitenkin jaksanut hoitaa kotia suht hyvin aina, enkä koskaan ole ollut niin pohjalla, että en olisi jaksanut sängystä nousta. Olen käynyt myös terapeutilla ja yrittänyt hoitaa näin ongelmiani.
Ja mieheni on jaksanut hyvin kanssani tähän asti, mistä olen kiitollinen
Mutta viime vuosi on ollut suhteessamme ihan kamalaa, kun nyt ajattelen asiaa. Ja varsinkin viime kuukaudet.
Tätä edelsi se että sain olla 2 vuotta töissä, ja n. 3 kk olen nyt ollut työtön.
Mieheni on alkanut juoda entistä enemmän, ja hän pilkkaa ja halveksii minua avoimesti. Ennen ei koskaan ollut tuollainen. Hän kutsuu luuseriksi, ja kysyy ivallisesti, että täytyykö hänen rueta omaishoitajakseni. Viittaa siihen, kun olen vain kotona ja väliin masentunut.
Hän on vain omissa menoissaan, juomassa usein, emmekä enää tee mitään yhdessä. Hän sanoo, että minun pitäisi hankkia omaa tekemistä ja ystäviä, eikä olla tällainen luuseri. Hän arvostelee minua ivallisesti ystävien kuullen.
no kuitenkin, tuntuu että mies ei enää yhtään halua seuraani. Viikot töissä, ja kavereita auttamassa illat. viikonloput juomassa. Minun kanssa ei halua tehdä mitään. Ei koskaan tee kotitöitä tai ole ollenkaan kiinnostunut esim. ostamaan huonekaluja kotiimme, siis mistään mikä liittyy meihin, ei ole enää kiinnostunut.
Hän sanoo, että häntä rassaa se hirveästi että olen vain yksin kotona. On alkanut tuntumaan, että ihan kuin en saisi olla täällä. Tuntuu monesti siltä, että kun mies tulee kotiin, niin minua hävettää että olen kotona. Tuntuu että pitäisi olla jossain menossa, kun mieheni ei siedä sitä että olen vain kotona.
Minulla itselläni on joskus ihan kivaakin vain kotona puuhastella (töitäkään kun ei nyt ole), mutta mieheni pilaa aina hyvän päiväni sanomalla että "taasko vain siellä yksin olet, kyllä vit*ttaa" tms.
Toki myönnän, että olen hänelle myös valittanut yksinäisyyttäni ja varmasti liiankin kanssa. Olen kai kuvitellut, että hänelle voin aina puhua kaikesta.
Mutta nykyään en uskalla enää mitään hänelle sanoa, en uskalla puhua, jos masentaa. En uskalla pyytää häneltä mitään, koska hän alkaa pilkata "että etkö osaa itse sitäkään..."
Ennen olimme niin läheisiä, mutta nyt on tullut tunne, että tässäkö tämä oli. Mies ei kertakaikkiaan siedä enää minua tällaisena, sellainen tunne on. Eräs ilta soitin hänelle, kun tiesin että hän oli kaverinsa kanssa terassilla. Lenkkireittini kulkee siellä päin, ja ajattelin että käyn juomassa heidän kanssa yhden. No hän suuttui soitosta, ja sanoi että vit**taa kun sulla ei ole kavereita, että minulle soittelet. Vaikka harvoin enää hänelle soittelenkaan.
Ennen ei ollut ollenkaan tällaista. Hän olisi ilahtunut soitosta vielä muutama vuosi sitten, ja sanonut että tottakai voit tulla.
Emme myöskään enää halaa, jos toinen lähtee johonkin. On minulla yksi ystävä, jonka kanssa käyn joskus iltaa viettämässä... ennen aina halasimme siis, kun toinen lähti johonkin. Nykyään hän ei välitä yhtään missä olen. Mutta tiedän kuitenkin että hän saisi raivokohtauksen, jos menisin jonkun miehen luokse... kerran hän luuli minun menneen, vaikka olin ystävälläni. Ja se kohtaus oli pelottava.
En siis tiedä, haluaako hän erota. Vaikka kaikki merkit viittaa siihen. Itsekään en enää tiedä yhtään mitä tunnen. Muuta kuin sen tiedän, että mieheni ei enää siedä minua. En enää voi olla oma ujo, ja herkkä itseni. Tai kertoa hänelle enää, jos on paha olla, kuten ennen.
Olen ehdottanut jo hänelle pariterapiaakin, mutta sellaiset on hänen mielestään vihonviimeisiä paikkoja, jonne ei mistään hinnasta mene.
Tekstistä tuli todella sekavaa.... olen pahoillani. Mutta sekava on mielenikin.
Yritän vähän kertoa suhteestamme... minä olen ujo ja herkkä nainen. Ja mieheni taas, no alkuun meni monta vuotta että hän oli mukava ja huomaavainen. Ja tuntui välittävän oikeasti, niinkuin varmasti välittikin. (kukaan ei ollut koskaan minusta sillä tavoin välittänyt, huono lapsuus takana).
No sanotaan tähän väliin, että tuollainen on varmasti aina huono lähtökohta suhteelle, kun on rakkaudettomista oloista tullut, ja sitten lähtee lähes ensimmäisen miehen mukaan joka välittää. Näin kärjistäen.
Mutta kuitenkin, olimme me alkuun rakastuneita, ja meillä oli mukavaa. Nauroimme yhdessä, ja seksikin sujui. Kaiken kaikkiaan, tykkäsimme toisistamme.
Mutta myös alusta asti on ollut ongelmia, molemmilla. Miehelläni liiallinen alkoholin käyttö, ja minulla masennusta ja sos.tilanteiden pelkoa. Joista johtuen olen ollut pitkiäkin aikoja työttömänä.
Mutta olen kuitenkin jaksanut hoitaa kotia suht hyvin aina, enkä koskaan ole ollut niin pohjalla, että en olisi jaksanut sängystä nousta. Olen käynyt myös terapeutilla ja yrittänyt hoitaa näin ongelmiani.
Ja mieheni on jaksanut hyvin kanssani tähän asti, mistä olen kiitollinen
Mutta viime vuosi on ollut suhteessamme ihan kamalaa, kun nyt ajattelen asiaa. Ja varsinkin viime kuukaudet.
Tätä edelsi se että sain olla 2 vuotta töissä, ja n. 3 kk olen nyt ollut työtön.
Mieheni on alkanut juoda entistä enemmän, ja hän pilkkaa ja halveksii minua avoimesti. Ennen ei koskaan ollut tuollainen. Hän kutsuu luuseriksi, ja kysyy ivallisesti, että täytyykö hänen rueta omaishoitajakseni. Viittaa siihen, kun olen vain kotona ja väliin masentunut.
Hän on vain omissa menoissaan, juomassa usein, emmekä enää tee mitään yhdessä. Hän sanoo, että minun pitäisi hankkia omaa tekemistä ja ystäviä, eikä olla tällainen luuseri. Hän arvostelee minua ivallisesti ystävien kuullen.
no kuitenkin, tuntuu että mies ei enää yhtään halua seuraani. Viikot töissä, ja kavereita auttamassa illat. viikonloput juomassa. Minun kanssa ei halua tehdä mitään. Ei koskaan tee kotitöitä tai ole ollenkaan kiinnostunut esim. ostamaan huonekaluja kotiimme, siis mistään mikä liittyy meihin, ei ole enää kiinnostunut.
Hän sanoo, että häntä rassaa se hirveästi että olen vain yksin kotona. On alkanut tuntumaan, että ihan kuin en saisi olla täällä. Tuntuu monesti siltä, että kun mies tulee kotiin, niin minua hävettää että olen kotona. Tuntuu että pitäisi olla jossain menossa, kun mieheni ei siedä sitä että olen vain kotona.
Minulla itselläni on joskus ihan kivaakin vain kotona puuhastella (töitäkään kun ei nyt ole), mutta mieheni pilaa aina hyvän päiväni sanomalla että "taasko vain siellä yksin olet, kyllä vit*ttaa" tms.
Toki myönnän, että olen hänelle myös valittanut yksinäisyyttäni ja varmasti liiankin kanssa. Olen kai kuvitellut, että hänelle voin aina puhua kaikesta.
Mutta nykyään en uskalla enää mitään hänelle sanoa, en uskalla puhua, jos masentaa. En uskalla pyytää häneltä mitään, koska hän alkaa pilkata "että etkö osaa itse sitäkään..."
Ennen olimme niin läheisiä, mutta nyt on tullut tunne, että tässäkö tämä oli. Mies ei kertakaikkiaan siedä enää minua tällaisena, sellainen tunne on. Eräs ilta soitin hänelle, kun tiesin että hän oli kaverinsa kanssa terassilla. Lenkkireittini kulkee siellä päin, ja ajattelin että käyn juomassa heidän kanssa yhden. No hän suuttui soitosta, ja sanoi että vit**taa kun sulla ei ole kavereita, että minulle soittelet. Vaikka harvoin enää hänelle soittelenkaan.
Ennen ei ollut ollenkaan tällaista. Hän olisi ilahtunut soitosta vielä muutama vuosi sitten, ja sanonut että tottakai voit tulla.
Emme myöskään enää halaa, jos toinen lähtee johonkin. On minulla yksi ystävä, jonka kanssa käyn joskus iltaa viettämässä... ennen aina halasimme siis, kun toinen lähti johonkin. Nykyään hän ei välitä yhtään missä olen. Mutta tiedän kuitenkin että hän saisi raivokohtauksen, jos menisin jonkun miehen luokse... kerran hän luuli minun menneen, vaikka olin ystävälläni. Ja se kohtaus oli pelottava.
En siis tiedä, haluaako hän erota. Vaikka kaikki merkit viittaa siihen. Itsekään en enää tiedä yhtään mitä tunnen. Muuta kuin sen tiedän, että mieheni ei enää siedä minua. En enää voi olla oma ujo, ja herkkä itseni. Tai kertoa hänelle enää, jos on paha olla, kuten ennen.
Olen ehdottanut jo hänelle pariterapiaakin, mutta sellaiset on hänen mielestään vihonviimeisiä paikkoja, jonne ei mistään hinnasta mene.
Tekstistä tuli todella sekavaa.... olen pahoillani. Mutta sekava on mielenikin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuulostaapa kurjalta. Miestäsi tässä jokin vaivaa eikä sinua.
mielestäni sun ois paras olla välittämättä miehesi kommenteista ja alkaa arvostaa itseäsi enemmän.. kuulostaa oudolta mutta näin on. Jostakin syystä hän haluaa että pysyt ujona ja hiljaisena.. muutenhan hän kannustaisi sinua kaikkeen ja ottaisi menoihin mukaan. Plus Sulla on täysi oikeus olla kotona, eikä siinä ole mitään pahaa. Kotona on mukava olla ja puuhailla :) ja jos se miestä ärsyttää, hän saa itse lähteä menemään.
Kuulostaa ihan siltä että hän olettaa että olet aina hänen kanssaan.. ja voi kohdella siksi sinua miten haluaa.
Ja noihin sosiaalisiin pelkoihin.. nehän tavallaan juontavat juurensa siitä että aliarvoi itsensä kokoajan.. vaikka oikeesti onkin ihan hyvä.
Ja varmaan hänen kavereidensakin mielestä olet ihan mukava.. who knows?
On se kumma, ettei aikuinen ihminen osaa itse päättää, vaan pitää täällä kysellä neuvoja miten menetellä.
Päätä itse omista asioistasi!
Jos tuntuu siltä että pitää erota, niin eroa. Jos ei, niin älä eroa.
Yksinkertaista!
niin on se hyvä että sinä tiedät kaiken minusta olet ihan väärässä kun olet ees näillä sivuilla jos kerran olet niin "aikuinen" just joo
Jos et osaa itse päättää omista asioistasi, niin anna sitten jonkun muun tehdä se. Kysy neuvoa vaikka äidiltäsi jos hän vielä on hengissä.
joku vastailee puolestani, mutta kiitos vaan kommentista.
Itsehän se viime kädessä on päätettävä, tietenkin tiedän. Mutta saa kai tänne kirjoitella jos haluaa....
En tiedä onko omasta tarinastani hyötyä mutta kerron silti koska taidan ymmärtää miestäsi vähäsen.
Muutin exäni kanssa yhteen vuoden seurustelun jälkeen ja sen jälkeen suhteemme alkoi mennä alamäkeä. Kun elimme erillämme olin aina menossa. Harrastamassa ja kavereiden kanssa tekemässä jotain. Jotenkin luulin että exäni oli myös touhuamassa omia juttujaan silloin kun emme viettäneet aikaa yhdessä. Kun muutimme yhteen totuus hänen yhdestä luonteenpiirteestään vasta paljastui minulle. Eli hän oli aina kotona! Hän pääsi töistä ennen minua joten hän oli aina kotona kun tulin töistä kotiin. Viikonloppuisin hän ei jaksanut lähteä kavereidensa kanssa ulos vaan oli kotona. Eihän siinä mitään vikaakaan ole jos tykkää olla kotona mutta minulle se tuli täysin yllätyksenä ja pidemmän päälle alkoi syömään suhdettamme. Minä aloin yhä enemmän viettämään aikaa kavereiden kanssa ja harrastuksissa. Kotiin ei enää huvittanut mennä ja toisen naama alkoi ärsyttämään. Olisin ollut ikionnellinen jos olisin edes yhtenä perjantaina löytänyt lapun pöydältä missä hän olisi ilmoittanut menevänsä viikonlopuksi vanhemmilleen tai jonnekkin. Tehnyt jotain ilman minua!
Te olette jo kumminkin naimisissa ja eläneet yhdessä kauemmin kuin minä exäni kanssa mutta halusin vain tuoda esille asian että joskus olisi kiva tulla kotiin kun siellä ei ole ketään ja voi puuhastella omiaan. Sinä saat yksiksesi puuhastella päivät ja kuten sanoit pidät siitä joten suo se välillä miehellesikin.
pitkällisiä kasautuneita arkielämän ongelmia ja sitten parisuhde ja kunnioitus retuperällä.
En osaa neuvoa, mutta itse en ainakaan tuollaista tekstiä kuuntelisi. Vaikuttaisi että miehesi haluaisi lähinnä päästä sinusta eroon, ennemmin kuin olla kanssasi sinua kunnioittaen.
Sinun tulisi nyt ainakin hakea itsellesi ensalkuun apua, että pääset tuosta työttömyydenkin aiheuttamasta sosiaalisesta tyhjiöstä ulos ja saisit iloa elämään. Vahvempana päätöksiä on helpompi käydä läpi ja mennä eteenpäin. tsembbiä! :)
ja ajattelin kertoa miten sitten kävi.
Luin tuon tekstini läpi, ja ihmettelen nyt itsekin miksi en tajunnut. Miehelläni oli toinen nainen. Siitä johtui hänen ilkeä käytöksensä minua kohtaan.. kai syyllisyyttään purki minuun.
No nyt olemme eronneet, mieheni halusta. Hän on rakastunut toiseen.
Kamalan pahalta tuntuu. Tässä on mennyt shokissa muutamat viikot.
mutta erostakin selviää kun ei käy liikoja MUREHTIMAAN.Hyvä et pääsit helpolla eroon.