on mukana melkein aina?
Ollaan 35v pariskunta, parisuhdetta takana jo 15v. Meidät tunnetaan hyvin yhdessä viihtyvinä, olemme toistemme bestikset ja rakastajat. Meidät jo entuudestaan tuntevat tietävät meidän tulevan yhdessä kaikkialle, yleensä siis kutsutkin vaikka yöelämään kuuluu "tuletteko TE" eikä "tuletko".
Mieheni käy saunailloissa yms äijien kanssa mutta jatkoille baariin menemme kimpassa/liityn seuraan myöhemmin joko yksin tai jonkun tyttökaverini kera. Tämä saattoi herättää aluksi hämmennystä joissakin ihmisissä (yleensä sellaisissa joiden oma parisuhde ei ollut läheskään hyvä). En toki aina liity mukaan, on mulla omatkin menot ja joskus esteitä mutta lähes aina noin. Haluamme bailata yhdessä kun niin harvoin pääsemme yhdessä iltaelämään. ( lapsenvahdin saanti huisin vaikeaa).
Oon hyvin tottunut äijäseuraan, kasvanut kolmen isoveljen kanssa (autoropari - perheessä) ja mulla on paljon mieskavereita. Hurtti huumori ei pelota vaikka vähän ujonlainen ja kiltinpuoleinen olen.
Niin, miten miehet suhtatuu tälläiseen?
Törmäsin meinaan yhteen tapaukseen: ilmestyin baariin sovitusti, oltiin miehen kanssa sovittu missä ja milloin nähdään. Mies oli liikkeelle harrastusporukan kanssa, minä olin ollut alkuillasta työkaverin kanssa toisessa baarissa. Eräs minulle vieras mies tästä seurueesta alkoi illan edetessä avautua ja alkoi morkata, että tämä oli heidän äijien ilta eikä mua oltu "kutsuttu"! Tä? Ihan vapaa maa ja kaikille avoin yökerho kyseessä ja mun mies siellä. Enkä olisi saanut tulla em.ravintolaan mieheni luo????

Vastaukset 8
Vanhimmat
Veikkaan, että se miehes kaveri joka morkkas oli joku vanhapoika tai sitten akka lähteny. Noita miehiä on, eikä ne kuvasta enemmistön mielipidettä.
Jotkut miehethän ei pääse siitä yli jos nainen ohittaa ne autolla kun itse köröttelevät ja tämän jälkeen roikkuvat puskurissa kiinni.
Itselläkin on tuttavapiirissä pari tapausta joiden on aivan pakko raahata ämmä mukaan joka paikkaan(illanviettoon), ei vaan toimi jossei kaikki osaa ottaa rennosti muijan takia, ovat kokoajan vähän varuillaan käyttäytymisensä suhteen yms. jolloin ne parhaat jutut jää helposti sanomatta/tekemättä. Kaikki miehet eivät välttämättä myöskään tykkää ottaa kunnon perseitä(joka ehkä olisi ollut tarkoitus) jos on naisia paikalla. Kyse ei ole välttämättä ole siitä että peräkammarin poika olisi.
Sikäli ne tuttavapiirin pari muijaa poikkeaa aloittajasta että ne kyllä tehokkaasti latistaa tunnelman(saattaa aloittajakin tehdä tietämättään). Ensimmäisen tyttöystävän keino on sellainen että änkee pöytään oman äijänsä viereen, sekä ottaa ns. norsunvittuilmeen löytäen samalla negatiivista kaikesta mahdollisesta.
Toisen tyttöystävän tyyli on sitte se että kaverit alkaa hiljaa päässänsä järkeileen että tultiiko me tänne illanviettoon kattoon noiden kahden nuohoomista. Jos joku on ärsyttävää on se että muija iskee ryhmään eikä puhu kellekkään muulle mitään kuin omalle miehellensä, se on jotenkin niin epäsosiaalista että olisi parempi olla tulematta ollenkaan.
Itsellä on tyttöystävä ja meillä menee oikein hyvin. Muijan kanssa ei silti kiinnosta baarissa olla, ainakaan vilkkaina baaripäivinä joilloin on tuttujakin joiden kanssa puhella pitkästä aikaa. Tossa kesälomalla pari viikkoa takaperin olimme keskellä viikkoa baarissa ja siellä me otettiin avon kanssa ihan kahdestaan, sillon se oli ihan kiva juttu.
että se yritti puhua miehesi puolesta, kun oletti ettei miehesi osaa kunnolla rentoutua, koska hän ei itse osaisi jos olisi oma nainen paikalla (tai ehkä hän vain jännittää vieraassa naisseurassa).
Itselleni on ihan yksi lysti, onko kavereilla mukana paremmat puoliskot vai ei. Paitsi jos on jokin parisuhdehelvetti päällä ja ilta menee tappeluksi.
jokaiseen illanviettoon tms. pyrkisi jossakin vaiheessa mukaan aina yhden jäsenen sokea golffaajakaveri niin ymmärrän et asia ei kaikille sovi. Riippuu toki ryhmästä, tilanteesta ja mukaan liittyvistä henkilöstä mihin suuntaan ryhmän dynamiikka kehittyy uuden jäsenen ansioista - joskus parempaan ja joskus huonompaan, mut lienee aika ylimielistä sanoa et kaikki ryhmät kehittyisivät parempaan jos minä liityn mukaan.
ole naama norsun vituilla enkä riitele enkä nuoleskele mieheni kanssa.
Monet niistä miehistä on tulleet mullekin tutuksi (näemme siis myös yöelämän ulkopuolella, kyläilemme toistemme luona ja harrastuksen parissa olen myös hyvin usein tsemppaamassa), vaihdellaan kuulumisia ja juttelen varmasti enemmän muiden äijien kanssa kuin omani, tanssin muidenkin miesten kanssa ja nauretaan hyville jutuille. On käynyt niinkin etten ole joskus kertakaikkiaan päässyt mukaan niin joku näistä äijistä on soitellut mulle silloin illalla mieheni puhelimesta ja pyydellyt tulemaan mukaan!! Että tuskinpa nyt niin epätoivottua seuraa sitten olen.
Joskus on jollakin muullakin äijällä oma muija mukana, mutta harvemmin ( ovat sitten sen vertaa meitä vanhempia ettei enää siinä iässä yöelämä kiehdo naista)Tunnen siis myös useimpien vaimoja.
Mun mies ei epäröi vetää lärviä eikä ketään muukaan äijä, jos olen paikalla. Itsekin olen vetänyt joskus vähän överiksi.
vastaukset valmiina eli mitäs sitten kyselet? Eli kaikille pitäs sopia jos sinä liityt joukkoon ja tuo yksi hemmo on vaan poikkeuksellisen kusipää. Ei muuta.
On sinänsä totta, että miesten illanviettoon soluttautunut nainen voi aiheuttaa joitain estoja sen rennon meiningin suhteen, tai ehkä jopa pilata illan fiiliksen, mutta voi olla myös niinkin, että se nainen tekee sen Illan.
Sinun juttuasi on vähän vaikea kommentoida, mutta onko se mahdollista että se harrastusporukan ilta oli tarkoitettu ihan vaan kyseisen harrastusporukan illaksi? Jos noin, etenkin jos kyse vähän toisilleen vieraammista ihmisistä, porukan ulkopuolinen osallistuja voi latistaa fiilistä. Että jos jotain tuollaista on taustalla, niin ehkä miehesi olisi voinut tehdä selväksi, että nyt on kyseessä vain heidän iltansa, tai sitten hän olisi voinut häipyä kyseisestä seurueesta jos olisi halunnut viettää aikaa sinun kanssasi.
Mun mies ITSE pyytää mua mukaan. Joka ikinen kerta. Esimerkiksi heillä voi olla saunailta ja toiset jatkaa sieltä suoraan jatkoille. Mun mies on sopinut jo mun kanssa et haen hänet sieltä kotiin siistiytymään ja liitymme sitten myöhemmin joukkoon yhdessä.
Porukka ei ole mitenkään sulkeutunut. Enkä koskaan ole huomannut fiiliksen latistumista liittyessäni seuraan. Yleensä kuitenkin ollaan yleisessä yökerhossa ja porukka liikkuu siellä, pöytäämme voi liittyä ihan vieraitakin (joillekin vapaille miehille löytynyt naisseuraa tai joku nähnyt tutun).
Ihan mielenkiinnosta vain kyselin tälläistä, mitä siis yleensä miehet ajattelevat asiasta. Aloin meinaan itse miettiä tätä kuviota, miten ulkopuolinen mahtaa nähdä tilanteemme. Joku vieras voisi varmaan luulla mieheni olevan niiiiin tossun alla ettei yksin saa lähteä hummaamaan, mutta ei se niin ole. Me vain olemme niin tottuneet olemaan aina yhdessä joka paikassa että se menee vanhan kuvion mukaan tottumuksestakin. Eikä muuten mieheni lähde koskaan ilman mua, vaikka saisi ja on pyydettykin. Hän sanoo ettei se ole sama mennä yksin kaverin kanssa kuin mun kanssa. Tahtoo olla kanssani,mikä on hienoa, tunne on hyvin molemminpuolinen.