Niin tämän päivän Aamulehdessä oli juttua, että työttämän peruspäivärha nousisi jonkun 26-27e ensivuonna.
Eli nykyisen päivärahan päälle tuo tekisi jokun 50e/pvä.
Eli noin tuplat enemmän mitä nyt. Olenkohan nyt tajunnut oikein?
Tai sitten Aamulehdessä asia esitetään huonosti ja tarkoitettiin, että peruspäivärahaan tehdään vain joku ihan pieni ylimääräinen korotus, jonka merkitys on nolla.
Tosin jos tuo lähes tuplakorotus tulisi. Niin en valita.
Mutta edelleenkin se ei tarkoita sitä, että niin puhutut
orjatyöt pitää loppua.
Ja tehdystä työstä on saatava palkkaa ja muuten normaaliin palkkatyöhön kuuluvat edut. Koska työtön tekee töitä firmalle 8h/pvä ja 160h/kk ilman esimerkiksi näitä seikkoja, kuten työterveyshuolto, työvaatehuolto, lomat, lomarahat, oikeaa palkkaa, pienempää veroprosenttia jne ihan vain muutaman pikkuseikan mainitakseni.
Itse asiassa pelkästään noiden puuttuvien seikkojen takia orjatyöstä pitäisi saada joku 2,4 kertaa enemmän palkka kuin kaikista noista eduista nauttiva oikeassa palkkasuhteessa oleva.
Koska oikeassa palkkasuhteessa olevan ei tarvitse valvoa etujansa, ostella työvaatteita, maksaa terveydenhoidostaan jne.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisikohan tuossa toimittaja käsittänyt asian väärin. En oikein usko, että hallitus olisi noin hövelillä päällä. Ei varmaan toimittajan kaaliin heti mahdu, että työttömiä noin pilkataan, jotta vain 9 sentin nousua luvattaisiin.
Olisiko totuus se, että peruspäiväraha/työmarkkinatuki nousevat 25,72 euroon. Olisi linjassa aikaisemman käyntännön kanssa. Korotushan olisi tuolloin 9 senttiä per päivä ja kuukautta kohden n. 1,90 euroa. Indeksin perusteellahan peruspäiväraha/työmarkkinatuki olisivat pienenemässä. Katainenhan on vain luvannut taata sen, ettei työttömyys- ja sosiaalituet sekä eläkkeet pienene indeksin alenemisen vuoksi.
Vaan olisihan se tietysti hienoa, jos toimittaja olisikin käsittänyt oikei. Se vain tietäisi samalla ansiosidonnaisten nousua, jos ansiosidonnaisen laskentatapaa ei muuteta. Ja sehän se on ollut kantona kaskessa, kun peruspäivärahaa ei ole suostuttu nostamaan, sillä ei ole haluttu antaa etua myös ansiosidonnaista saaville.
Eli tähän:
"
Tosin jos tuo lähes tuplakorotus tulisi. Niin en valita.
Mutta edelleenkin se ei tarkoita sitä, että niin puhutut
orjatyöt pitää loppua.
"
Ei siis loppua vaan jatkua. Ne pitää saada todellakin aisoihin ja tehdystä työstä asianmukainen palkka.
Eihän Suomessa orjatöitä ole, kun huutolaislakikin kumottiin 1900-luvun alussa. Orjatyön tettäminenhän on myös rikollista!
Se voi nousta korkeintaan tuohon 27 euroon/päivä, mutta nykyisessä tilanteessa sitä ei ole vara nostaa yhtään koska työttömien määrä räjähtää tämän vuoden lopulla kaikkien aikojen ennätyslukemiin. Yhteiskunnalle tulee halvemmaksi laskea viinan hintaa ja antaa alkoholille persojen juoda itsensä hengiltä, ja raittiit tapetaan nälkään. Kyllä kokoomus aina keinot keksii. Katainen on yhteiskunnalle samanlainen haitta kuin namusetä pikkutytölle.