Olen ollut kahdeksan vuotta naimisissa. Elämä on ollut vaikeaa, mies sairas, mutta silti luotin että avioliittomme kestää. En uskonut itsestäni että voisin koskaan pettää. Niin kuintenkin kävi tutustuttuani erääseen mieheen. Meidän piti olla vain kavereita, mutta tietysti se johti pitemmälle. Tunnustin miehelleni pettämisen. Elämä on ollut sen jälkeen entistä kauheampaa, mutta mieheni oli valmis antamaan anteeksi. Olin pari kuukautta erossa salamiehestä, mutta ajattelin häntä päivittäin. Yksi viesti, kaikki alkoi taas uudelleen. Tapasimme salaa ja rakastelimme. Aavistin että mies ei ollut rehellinen, mutta tunteeni oli niin voimakas häntä kohtaan etten halunnut ajatella asiaa. Suunnittelimme perheen perustamista, kunhan muuttaisin yksin. En vain uskaltanut jättää omaa miestäni, koska hän on psyykkisesti sairas ja uhkasi itsarilla. Jollain tavalla kai rakastin omaa miestäkin. Jouduin valehtelemaan miehelleni jatkuvasti, ja tunnen siitä syyllisyyttä. Salaisuuksien ja valheiden taakka on ollut välillä todella raskas kannettava. Olen kuukausien ajan pohtinut, haluanko uuden miehen joka on hyvä rakastaja ja haluaa lapsia ja on hyvin toimeentuleva, ja johon olen hyvin syvästi ihastunut, vai tyydynkö entiseen köyhään, vastuuntunnottomaan, sairaaseen mieheen, joka rakastaa minua kaikesta huolimatta.
Olin jo valmis jättämään mieheni, viimeinen askel, eli muutto oli jo edessä.
Kunnes...Tänään,muutama tunti sitten sain viestin salarakkaaltani: Lopetetaan tämä, älä enää laita viestiä tai soita, en halua sinua enää, pysy poissa silmistäni...Hänen mielestään olen tyhmä ja säälittävä, kun en uskalla jättää miestäni. Olen pettänyt salarakastani nukkumalla oman mieheni kanssa samassa sängyssä ja asumalla saman katon alla. Sain haukut, kaikki oli minun syytä...Luulen että osuin aika lähelle oikeaa, kun väitin häntä huijariksi, joka haluaa vain seksiä. Hänelle olisi pitänyt antaa heti kun hän halusi, hänelle ei kuulemma nainen sano EI. Epäilen jopa, että hän valehteli henkilöllisyytensäkin, koska firmassa jossa hän on töissä, ei ole samannimistä henkilöä. Mistään en löytänyt tietoja hänen nimellään, hän itse sanoi pistäneensä kaikki tietonsa salaiseksi jonkun exän takia.
Puolen vuoden romanssa on siis ohi nyt, vaikka tuskallista onkin. Tunteet kun vievät mukanaan, niille ei mahda mitään vaikka järki sanoisi toisin. Olen syvästi rakastunut tuohon mieheen, tai sitten vain rakastamisen tunteeseen...en tiedä. Pakko kuitenkin myöntää, että minä itse soppani keitin. Olin tyhmä ja sokea, luotin sinisin silmin kaikkeen mitä mies minulle sanoi.
Omalle miehelleni aion kertoa kaiken. Ensimmäisestä pettämisestähän hän on tietoinen, muttei tästä toisesta. Mieheni saa itse päättää mitä tekee. Olen varautunut siihenkin, että hän häipyy lopullisesti, kuten on uhannut muutaman kerran tehdäkin. Mieheni on kuitenkin riippuvainen minusta eikä pärjää yksin, ja taitaa hän minua kuitenkin rakastaakin. Ja kai minäkin häntä rakastan, kun en uskaltanut häntä pois heittää. Tein väärin, tiedän sen, ja ansaitsen kaikki haukut. Kai tämäkin jotain minulle opettaa/opetti, ainakin sen ettei pidä luottaa vieraaseen niin sokeasti. Ja toivon että tämä on opetuksena myös jollekin tämän lukevalle. Miettikää mikä elämässä on tärkeää.
Olin jo valmis jättämään mieheni, viimeinen askel, eli muutto oli jo edessä.
Kunnes...Tänään,muutama tunti sitten sain viestin salarakkaaltani: Lopetetaan tämä, älä enää laita viestiä tai soita, en halua sinua enää, pysy poissa silmistäni...Hänen mielestään olen tyhmä ja säälittävä, kun en uskalla jättää miestäni. Olen pettänyt salarakastani nukkumalla oman mieheni kanssa samassa sängyssä ja asumalla saman katon alla. Sain haukut, kaikki oli minun syytä...Luulen että osuin aika lähelle oikeaa, kun väitin häntä huijariksi, joka haluaa vain seksiä. Hänelle olisi pitänyt antaa heti kun hän halusi, hänelle ei kuulemma nainen sano EI. Epäilen jopa, että hän valehteli henkilöllisyytensäkin, koska firmassa jossa hän on töissä, ei ole samannimistä henkilöä. Mistään en löytänyt tietoja hänen nimellään, hän itse sanoi pistäneensä kaikki tietonsa salaiseksi jonkun exän takia.
Puolen vuoden romanssa on siis ohi nyt, vaikka tuskallista onkin. Tunteet kun vievät mukanaan, niille ei mahda mitään vaikka järki sanoisi toisin. Olen syvästi rakastunut tuohon mieheen, tai sitten vain rakastamisen tunteeseen...en tiedä. Pakko kuitenkin myöntää, että minä itse soppani keitin. Olin tyhmä ja sokea, luotin sinisin silmin kaikkeen mitä mies minulle sanoi.
Omalle miehelleni aion kertoa kaiken. Ensimmäisestä pettämisestähän hän on tietoinen, muttei tästä toisesta. Mieheni saa itse päättää mitä tekee. Olen varautunut siihenkin, että hän häipyy lopullisesti, kuten on uhannut muutaman kerran tehdäkin. Mieheni on kuitenkin riippuvainen minusta eikä pärjää yksin, ja taitaa hän minua kuitenkin rakastaakin. Ja kai minäkin häntä rakastan, kun en uskaltanut häntä pois heittää. Tein väärin, tiedän sen, ja ansaitsen kaikki haukut. Kai tämäkin jotain minulle opettaa/opetti, ainakin sen ettei pidä luottaa vieraaseen niin sokeasti. Ja toivon että tämä on opetuksena myös jollekin tämän lukevalle. Miettikää mikä elämässä on tärkeää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kirjoitin miehelleni kirjeen, jonka hän luki viime yönä tultuaan reissusta kotiin. Kerroin kaiken rehellisesti, paitsi joitakin yksityiskohtia jätin kertomatta. Mies oli heti valmis antamaan kaikki anteeksi. Onko se rakkautta, vai riippuvuutta?
Itse ainakin eilen ajattelin ,että itsekin rakastan miestäni. Nyt kun salarakas on entinen sellainen, vanhat avioliittomme ongelmat tupsahtelevat mieleeni. Koko kesän vanhat jutut ovat vain jääneet pettämisen varjoon.
Haluaisin puhua ja puida pettämisasiaa, mutta mies sulkee korvansa ja ei halua enää sanallakaan kuulla salarakkaastani. Minulla on ikävä, tunnen itsenikin petetyksi ja jätetyksi...salarakkaani teki minulle todella ilkeän tempun. Pitääkö minun yksin kärsiä tämän asian kanssa? Yksinhän olen siihen liemeen joutunutkin...
taidat olla aika sekaisin itsesi kanssa. Petit, koska et ollut tyytyväinen liittoosi ja sopiva kolmas osapuoli sattui kohdalle.
Pettäminen ei ole koskaan oikein. Ei koskaan. Vaikka toinen olisi kuinka sairas. Jos parisuhteeseen on tyytymätön, mutta toista rakastaa niin joko odottaa että toinen paranee tai sitten reilusti eroaa. Ei suhteessa tarvitse olla vain sen vuoksi, että toinen on sairas tai ettei pysty tulemaan yksin toimeen. Reilumpaa on irtautua ennen uusia suhteita, oli tilanne mikä tahansa.
Tämä on nyt sinun valintasi, mitä teit. Miehesi on sinun valintaasi ihan syytön, joten on sinun tehtäväsi kärsiä itse ja yksin tuo surusi. Miksi ihmeessä miehesi pitäisi sinua lohduttaa menetetyn rakkauden takia? Jotkut voivat olla niin suuria ihmisiä, että tekevät niin rakkaudesta, mutta ei sellaista voi odottaa toiselta.
Mene terapiaan pohtimaan omaa elämääsi. Ehkä kumpikin kärsitte riippuvuudesta. Onko miehesi masentunut? Ehkä suhteenne on laukauseva tekijä. Mieti sitä, että kerran täällä vaan ollaan niin haluatko elää elämäsi onnettomana vai onnellisena. Onnellisuus on päätös. Itsarilla uhkaamiseen ja muuhun henkiseen väkivaltaan ei kannata suhtautua vakavasti. Jos toinen sen päätöksen tekee, niin se ei ole sinun vastuullasi vaan sen toisen ihmisen. Kiristäminen ei ole rakkautta.
Ehkäpä te kumpikaan ette todella aidosti rakasta toisianne?
Salarakkaasi kannattaa unohtaa todella tyystin.
joille ei viitsi edes vastata. Ityseäsi täynnä oleva paska. Miehesi ansaitsee paremman.
"Minulla on ikävä, tunnen itsenikin petetyksi ja jätetyksi...salarakkaani teki minulle todella ilkeän tempun. Pitääkö minun yksin kärsiä tämän asian kanssa?
Kai sentään ymmärrät, kuinka naurettavalta ja epäsympaattiselta tuo kuulostaa? Säälipaijauksia ei taida paljon tuolla "rikosrekisterillä" liietä.
En tiedä...yritämme nyt kuitenkin jatkaa mieheni kanssa yhteiseloa. Tuskin kukaan pettäjä on sitä mieltä että pettäminen on oikein. Se on väärin, ja minä tein väärin. Olen siitä hyvin tietoinen. Kukapa meistä olisi tehnyt kaiken oikein?
Mieheni masennus ei johdu suhteestamme. Se on peruja kaukaa vuosien takaa...
Ja joku väitti että olen itseään täynnäoleva paska. Ehkä sinun mielestä, mutta et tiedä kaikkia taustoja. Ei pidä liian hätäseen tuomita. Onko se itsekkyyttä jos on kahdeksan vuotta odottanut, toivonut, kannustanut, elättänyt, huolehtinut ym toisesta? Hä? Ehkä olenkin ollut riippuvainen miehestäni itsekin, mutta nyt olen tullut siihen pisteeseen, että haluan vähän irtautua...se kuuluu avioliiton vaiheisiin.
mutta oli asia miten oli. Ensin jätetään, sitten otetaan ne uudet.
Sinulla ei mahda olla harmaintakaan aavistusta, miltä sinun miehestäsi TODELLA tuntuu kaiken tuon jälkeen. Mitä mahdat luulla, miltä sairaasta ihmisestä tuntuu luottamuksen pettäminen? Voin kertoa, että se on kuin kääntäisit veistä haavassa ja kerrot sen ziljoonalla. Mikään mitä sanot puolustukseksesi, ei auta. Miehesi saattaa nyt pysyä kanssasi ihan vääristä syistä ja sinä hänen.
Ole rohkea ja etsi uusi elämä. Sinulla on siihen kaikki oikeus. Kukaan ei pakota sinua pysymään tuossa liitossa. Jos et ole onnellinen, niin tee ratkaisusi pian äläkä enää kiusaa miestäsi. Voit tehdä miehellesi palveluksen kun kävelet pois hänen elämästään. Monesti se suhde on se, miksi masennus ei poistu vaikka ei siitä varsinaisesti johtuisikaan. Miehellesi voisi tehdä hyvää olla yksin ja ottaa vastuu omasta elämästään.
Niin kauan kuin sinä vastaat hänen elämästään (tekemällä mitä tahansa hänen eteen tai pysymällä liitossa sen pelosta, että hän tappaa itsensä) niin hän ei masennuksesta toivu. Sinulla ei itseasiassa ole paljon vaihtoehtoja, jos haluatte kumpikin voida hyvin ja olla onnellisia.
Jos olet tiennyt miehen masennuksesta alusta lähtien, olet tehnyt tietoisen valinnan. Tee nyt sitten tietoinen valinta siitä, että olet mieluummin yksin kun olet parhaasi yrittänyt. Sinä et voi miestäsi muuttaa, voit muuttaa vain itseäsi. Jos et jaksa hänen masennustaan, niin lähde kävelemään. Mikään ei tule muuttumaan paremmaksi, jos hän ei parane. Tiedä se, teet mitä tahansa.
Pikemminkin kysymys? Oletko psykologi? Miten voit olla noin varma kaikesta? Minulla on oikeus lähteä, mutta en ole luovuttaja. Mitä tahansa tapahtuukin, kestämme sen mieheni kanssa yhdessä. Välillä voi olla muuri vastassa, mutta aina siihen aukko jotenkin murretaan. Helppoa elämää, helppoa avioliittoa ei ole olemassakaan. Kun tästä selviämme, olemme yhdessä PALJON vahvempia.
Olen mielestäni rohkea, jos jatkan yrittämistä. Toisin kuin sinä väität, että pakeneminen on rohkeutta. Ei, avioerojen suuri määrä johtuu siitä että ei uskalleta kohdata vaikeuksia. Luullaan että elämä olisi helpompaa ja onnellisempaa muualla.
Itse en ole naimisissa,ja luultavasti sinua jonkun verran nuorempi,mutta mitäpä sillä väliä...olemme eläneet mieheni kanssa 6 vuotta avoliitossa,ja tapasin toisen,mielestäni paljon ihanamman miehen.Kaikki alkoi töistä,tapasimme töissä,ja tämä ihana mies oli kysellyt työkaveriltani olenko varattu jne...tämä ihana mies oli lähetänyt minulle työkaverini kautta tarveisiä,ja minä aikaansaavana ja rempseänä ihmisenä menin ja laitoin tekstiviestin tälle ihanalle mihelle.Siitä kaikki alkoi,pettäminen,ajatukset asunnon myymisestä,työpaikan vaihtamisesta,toiselle paikkakunnalle muuttamisesta.Koska tämä mies oli niin ihana.Oli ulkonäköä,asui yksin,tuli toimeen omillaan-toisin kun oma mieheni,joka on taloudellisesti riippuvainen minusta.Ihastukseni kanssa puhuttiin tulevaisuudesta ja siitä,mitä tuleman pitää kun jätän mieheni.Kaikki oli loistavasti,ja puhuinkin miehelleni jo erosta.Kunnes,tämä ihastukseni katosi kuin tuhka tuuleen.Ei vastaa enää viesteihin,ei puheluihin.Maailmani särkyi.Olin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen onnellinen,ja innoissani uudesta,jännittävästä elämästä uuden ihanan miehen kanssa.Ilmeisesti kaikki ne sanat jota ihastukseni minulle sanoi,oli vain keino päästä jalkojeni väliin...en olisi ikinä uskonut sitä hänestä,niin rehellinen,avoin ja mukava kun tämä mies oli.Nyt olen odottanut kaksi viikkoa,eikä hän ole ottanut mitään yhteyttä.Yritän jatkaa elämää mieheni kanssa,jolle en ole kertonut mitään tästä toisesta miehestä-vielä.Mietin tulisiko minun kertoa...jos kerron,hän menee rikki.Olen miehelleni kaikki kaikessa.Miten olinkin niin typerä ja heikko että uskoin vieraan ja tuntemattoman miehen lemmenlätinöihin,kun oma mies palvoo maata jalkojeni alla ja hakee minulle vaikka kuun taivaalta jos niin pyydän.Ja mitä sitten teen,jos tämä toinen mies ottaa minuun myöhemmin yhteyttä??
....aijon sanoa että haista ***** ja tästedes aijon palvoa omaa miestäni niinkuin hänkin palvoo ja arvostaa minua,keskittyä suhteeseen jossa ei sinänsä koskaan ole ollut mitään vikaa.Tuo viimeinen lause "miettikää mikä elämässä on tärkeää" sai minut ajattelemaan tekoani,ja sitä minkä kaiken olin valmis heittämään pois jonkun typerän ihastuksen takia.Rakastakaa miestänne,tai naistanne,miettikää kaksi kertaa ennekö teette mitään typerää ja peruuttamatonta.
Tosiaan, meillä taitaa olla melko samanlainen tilanne. Jos haluat että miehesi ja sinun välit pysyvät avoimina, kerro miehellesi pettämisestäsi. Kirjoita kirje vaikka. Minäkin tein niin. Kerroin aivan kaiken. Mieheni oli valmis antamaan anteeksi. Elämämme jatkuu taas. Mutta...olen sitä mieltä, että pettämiseni sai sellaisia asioita laukeamaan, joista muuten olisi vaiettu. Kriisin jälkeen voittoon...
samassa jamassa, että tuli mieleen voisko olla sama kakkosmies teillä?
En katso oikeudekseni haukkua, enkä soimata. Elämä on tällaista.
Salarakkaasi käytöksen luonnehdinnan pohjalta kehoittaisin sinua tutustumaan narsistien uhrien tuen saitteihin, jos löydät sieltä vastauksia miehen käytökseen.
Voimia sinulle ja kykyä tehdä oikeita, onnelliseen elämään johtavia ratkaisuja:)
ettei tuohon naiseen ole luottamista.
Minäkin heilastelin aikoinaan varatun naisen kanssa. Se lensi välittömästi yli laidan kun käveli parempi ja luotettavampi nainen eteen. Eli ei se ole mitään narsismia, se on vain kylmää järkeä ja harkintaa.
Pettäjiä saa kusettaa, itsepä ovat leikkiin lähteneet.
se toinen osapuoli saa ihan vapaasti vikitellä naimisissa olevia naisia ja luvata kuun taivaalta. Niinkö? Huijareiksi sellaisia kutsutaan. He huomaavat milloin nainen on heikoilla jäillä ja ilmestyvät pelastavina uroina paikalle, vain saadakseen itse tyydytyksen. Näillä miehillä ei ole empaattisuutta hiukkaakaan. Omaa itseään ja munaansa täynnä.
Niin on. Ja minua ei yhtään hävetä. Naiset ovat todella naiiveja joskus, jos ettei olisi niin helvetin tyhmiä ja eläisi vaaleanpunaiset lasit päässä vielä 40 vuotiaanakin, niin meitä ei olisi. Hahah.
Tätä olen täällä joskus yrittänyt sanoa, kun kehottavat kakkosia katselemaan vapaita miehiä. Myös sinkkumies voi käyttää naista hyväksi. Se on jopa paljon helpompaa sinkkumiehille kuin varatuille miehille, ei ole kiinnijäämisen pelkoa tms. Mutta sitähän täällä eivät tahdo oikein ymmärtää...