yksin

Täällä tuntuu olevan saman henkisiä kavereita, joten ehkä tänne on helppo purkautuakin. En tiedä missä vaiheessa kaikki on kääntynyt tähän, etten enää tunne oloani mukavaksi vieraiden ihmisten seurassa. Minusta on tullut vetäytyjä, hiljainen, omissa oloissaan oleva yksilö, jota ei huomata? Töissä olen se seinäruusu, joka istuu aina yksin ja lukee lehteä. Vapaa-ajat kuluvat kotona joko yksin tai avopuolison kanssa. Joskus minullakin oli hyviä ystäviä, on vieläkin, mutta meitä erottaa parin sadan kilometrin välimatka. Yhteyttä pidetään vain netin välityksellä ja näkemään ehditään hyvin harvoin. Kyllä voi todeta jo ettei netti korvaa ihmistä. Ikävä oikeisiin kontakteihin on suuri. Olisi ihana kun olisi ihminen (joku muu kuin avopuolisoni) jonka puoleen kääntyä niin iloissa kuin suruissa, jonka tykönä voisi käydä kylässä ja jonka kanssa voisi touhuta kaikkea normaalia; lenkkeilyä, elokuvissa käymistä, ulkona syömistä ym. Taidan vain olla siihen jo liian ujo. Sosiaalisten suhteiden luominen on vaikeaa, en vain osaa sanoa mitään. Olen huono ilmaisemaan itseäni suullisesti. Silti kaipaan ystävää, joka on lähellä. Halu tutustua uusiin ihmisiin on kova. Miten tästä yksinäisyydestä selviäisi ja elämään saisi muutakin sisältöä kuin yksinäiset illat päivästä toiseen?
5474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Teksti on kuin minun kirjoittamaa. Muutimme Kanta-Hämeeseen 2 vuotta sitten ja siitä asti ei ole ollut ystävää jonka kanssa tehdä asioita joita ystävät tekevät yhdessä.

Äänestä
  • Elioli, kertoisitko hiukan lisää itsestäsi? Itse olen H-linnasta, 26v nainen.

    Äänestä

  • Hämeenlinna? kirjoitti:

    Elioli, kertoisitko hiukan lisää itsestäsi? Itse olen H-linnasta, 26v nainen.

    voisitko laittaa mailia [email protected] niin voidaan vaihtaa siellä ajatuksia :)

    Äänestä

  • liibalaa kirjoitti:

    voisitko laittaa mailia [email protected] niin voidaan vaihtaa siellä ajatuksia :)

    Elioli :)

    Äänestä

Täällä olis kans yks 23-vuotias Oululainen nainen, joka kaipais elämäänsä uusia ystäviä :) Mulle voi mailata osoitteeseen [email protected]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


liibalaa86oulu kirjoitti:

Täällä tuntuu olevan saman henkisiä kavereita, joten ehkä tänne on helppo purkautuakin. En tiedä missä vaiheessa kaikki on kääntynyt tähän, etten enää tunne oloani mukavaksi vieraiden ihmisten seurassa. Minusta on tullut vetäytyjä, hiljainen, omissa oloissaan oleva yksilö, jota ei huomata? Töissä olen se seinäruusu, joka istuu aina yksin ja lukee lehteä. Vapaa-ajat kuluvat kotona joko yksin tai avopuolison kanssa. Joskus minullakin oli hyviä ystäviä, on vieläkin, mutta meitä erottaa parin sadan kilometrin välimatka. Yhteyttä pidetään vain netin välityksellä ja näkemään ehditään hyvin harvoin. Kyllä voi todeta jo ettei netti korvaa ihmistä. Ikävä oikeisiin kontakteihin on suuri. Olisi ihana kun olisi ihminen (joku muu kuin avopuolisoni) jonka puoleen kääntyä niin iloissa kuin suruissa, jonka tykönä voisi käydä kylässä ja jonka kanssa voisi touhuta kaikkea normaalia; lenkkeilyä, elokuvissa käymistä, ulkona syömistä ym. Taidan vain olla siihen jo liian ujo. Sosiaalisten suhteiden luominen on vaikeaa, en vain osaa sanoa mitään. Olen huono ilmaisemaan itseäni suullisesti. Silti kaipaan ystävää, joka on lähellä. Halu tutustua uusiin ihmisiin on kova. Miten tästä yksinäisyydestä selviäisi ja elämään saisi muutakin sisältöä kuin yksinäiset illat päivästä toiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu