Olen todella ihastunut erääseen tyttöön joka sattuu olemaan pitkäaikaisen ystäväni pikkusisko ja olen hänetkin tuntenut jotenkuten henkilökohtaisesti yhtä kauan. Ihastukseni on kestänyt jo oikeastaan siitä asti kun tapasin tämän kyseisen ystäväni ja vuosi, vuodelta ihastus kasvoi ja nyt eräänä päivänä kun taas tapasin hänet nopeasti kyseisen kaverin luona vierraillessa ihastus sai uudet sfäärit enkä ole saanut häntä mielestäni muutaamaan päivään vaan mietin kokoajan onko hänellä poikakaveri jo vai mitä hän tekee.
Kertoa en uskalla koska pelkään pilaavani välit kyseiseen perheeseen ja vieläpä hänen isäänsä joka on koulussamme opettajana ja hyvä lähituttava vanhempieni kanssa, hänen äitinsä kun ei vieläpä ole niitä kaikkein rauhallisimpia vaikkei hän mikään pirttihirmu olekkaan mutta kuria kyllä pitää. Sen kyllä huomasin joinakin aikoina että tyttö selvästi flirttaili minulle ja on osoittanut kiinnostuksensa ja kuulemma oli laittanut tekstiviestin chattiin (jossa sanoi rakastavansa minua) kaverin mökillä televisiota katsoessamme ja eräs toinen kaverini oli nähnyt "kuulemma" hänen vääsäävän viestiä jossa luki minä rakastan sinua (minun nimeni) ja lähettäjä (kyseinen Tyttö). Muuta voivatko tunteet muuttua 3 vuodessa? Ainakin juuri kuukausi sitten tämä tyttö ja hänen kaverinsa katsoivat minua sillä silmällä sivusta mutta minä en uskaltanut tietenkään edes morjestaa heille vaan esitin etten tiennyt heidän tarkkailevan.
Miten minä tämän tilanteen saisin ratkaistua? Onko teillä muilla vastaavanlaisia tilanteita ollut/on?
Itse olen 91 syntynyt ja tämä Tyttö 93 syntynyt .

Vastaukset 1
Vanhimmat
ihanan suloiselta teini-iän ihastukselta. :)
Miten sinä haluaisit asian ratkaista?
Toivoisitko, että seurustelisitte?
Anna ajan kulua, ole ihastunut jos hyvältä tuntuu! Voithan sanoa myös sille tytölle, että tykkäät..Miten se pilaisi mitään perhesuhteita?
Juu, varmaan meillä kaikilla on nuoruudessa ollut vastaavia tilanteita.Niitä on mukava muistella:)