Täytyy myöntää.
Olen täydellisen pettynyt,masentunut,vihainen jopa murhanhimoinen.
Ensiksi:Ennen vuoden 2005 tapahtumia talousluvut eivät vissiin menneet äijän ja mikä se muu salaseura sillä onkaan,liittoneuvosto tai vastaava kaaliin ja kuvitteli paperiteollisuuden vaan porskuttavan ikuisesti ja muuttumatta.
Vei koko teollisuudenalan jäjettömään lakko/työsulku taisteluun ja riitaan kesällä 2005 vaikka olisi voinut hyväksyä jo ennen tätä Joulu ja Juhannuskäynnit koska niistä saatu korvaus oli aivan riittävä ja loppujen lopuksi sama mikä muodostui ratkaisuksi tämän 7 viikon rähinän jälkeenkin.
Jopa liiton miehet kävivät nostattamassa Joulun ja juhannuksen myymisen hintalappuja paikallisosastoilla(Uhoamassa).
Sinällään siihen olen pettynyt ettei TA:kaan pitänyt tiedotustilaisuuksia asiasta kenttäväelle,sitä kautta emme tienneet tilanteesta mitään.
Olisi voinut silmät ,ainakin valistuneemmalla porukalla vähän auveta ja vaikutus olisi voinut olla toisen suuntainen mutta saattoi asialla olla toinenkin puoli.
Sillä.
Sinällään myös metsäteollisuus yritti tämän työsulun avulla saada tuotteiden hintoja nousemaan ja sillekkin tämä "tuotannonrajoitus" sopi ja Ahonen ajoi tähän miinaan täysillä.
(Yritin lähestyä JO ennen näitä neuvotteluja Ahosta ja muita paperiliiton päättäjiä henkilökohtaisesti ja yritin kertoa että muutosturvan parantaminen olisi tässä vaiheessa sellainen asia joka menisi muiden ylitse mutta asialle ei korvaa letkautettu. Paperiliiton foorumilla nauroivat minulle sellaiset jotka nyt ovat sen tarpeessa)
Tämän jälkeen Ahonen ja liitto jättivät työläisensä täysin median ja yleisönosastokirjoittajien ja myöskin metsäteollisuuden parjauskampanjan (Sahaa omaa oksaansa,repii tuohta) armoille yrittämättäkään muuttaa toimintatapoja tai tulematta julkisuuteen tai edes kääntymättä työnantajaleirin puoleen jotta edes julkisuuskuvaamme saataisiin normaaliksi.
Mitä luulette paperitehtaan "läjämiehen" voineen vaikuttaa näihin asioihin,oli tämä sitten mitä mieltä lakoista tai toimintamalleista tahansa,oli ahkera tai laiska,typerä tai fiksu?
Yleensä kuvittelin päättäjien Ahosen ja co.
Olevan fiksumpia ja ihan aikuisen oikeesti välillä rakentavassa yhteistyössä työnantajan kanssa ja näin varmaan luuli moni muukin sillä näin meille on annettu ymmärtää niin pitkään kun minulla on työuraa tuolla ollut.
(Olen ollut h..tin tyhmä)
Sitten vuoden 2008 neuovottelut,ei lakkouhkia,ei pitkiä neuvotteluja ja SOPIMUS joka romutti kaiken sen mikä on vuosikymmenien aikana luotu.
Jätti ihmiset huomattavasti pahempaan turvattomuuden tilaan kuin millään muulla alalla.
...mutta palkkoihin vaan korotusta jotta työnantaja haluaa tulla vielä vähemmällä väellä toimeen ja nyt siihen on mahdollisuus.
Palkanalennukset olisivat olleet huomattavasti viisaampi ratkaisu mutta nyt...tapellaan verissäpäin niistä hommista jotka paperiteollisuuteen enää jäävät kun väki supistetaan viimeisilleen mutta saavathan jäljelle jäävät sitten taas isompaa palkkaa.
(Eikä muutosturvasta ole sopimuksessa halaistua sanaakaan vaikka luonnollisesti lähestyin taas liiton päättäjiä tällä toivomuksella.No kuka sitä kaipaa,pääasia että JOLLAIN,palkka nousee)
Eli tämä on ay politiikkaa jossa heikoimman etu turvataan.
Liiton jäsenkirja joutaa sulatusuuniin koko jäsenyydestä on ollut pelkkää haittaa näillä päättäjillä joille ihmisen työpaikka ei ole minkään arvoinen vaan tärkeintä on turvata joillekkin se isoin tilipussi ja muille lopputili.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen 47v insinööri. Olen ollut paperiteollisuuden palveluksessa vuoteen 2000 asti jolloin vaihdoin alaa koska kyllästyin paperimiesten ketkuiluihin.
Isäni ja sedät ovat paperimiehiä ja olen kuullut heiltä paperiliiton juttuja pienestä pitäen ihan kyllästymiseen saakka. Nyt he ovat oudon hiljaa. Miksiköhän?
oli hyvä että lopetit hommat niin et ole enään tiellä ku paperimiehet rupee hommiin
Tuohon voisi edelläoleva insinööri viisastella mitä hyvänsä mutta..
Kuitenkin totuus tulee olemaan että paperiliiton siunaaman harvennuksen jälkeen ei pelkoa tielläolosta kyllä tule olemaan sen verran moni tulee lopputilin saamaan ja on jo saanut.
mitä insinööreihin ja keskijohtoon tulee niin aika huonolla palkalla monet heistä paperiteollisuudessa tänäpäivänä ovat.
Tietysti jos oikeaan asemaan jossain konsernissa joku saisi itsensä keinoteltua niin sitten olisi vain taivas kattona ..mutta alussa ja perustasolla ei TA kyllä näytä arvostavan keskijohtoa pätkän vertaa.
Eli en ihmettele jos joku alaa vaihtaa jos koulutus siihen mahdollistaa.
on ei saa arvostella nytkö ne paperitytöt herää mitäs inisitte sitä saa mitä tilaa
Paperiteollisuudessa TA ei arvosta ketään palveluksessa olevaa, asemaan katsomatta. Työtekijä on taakka, ei yhtiön voimavara. Kehtaavat silti itkeä joustamisen perään.....
Ei tuota oikein voi kiistääkään, kyllä tuo tutulta kuulostaa. Oma kokemus on, että valitettavan moni ay-ihminen keskittyy omien asioiden hoitamiseen koko kentän sijasta. Lieneekö tuo sitten liiton valitsema linja: muutamien valittujen edunvalvonta, loput ovat vain maksavaa karjaa.
Haittaa koska Suomalainen paperi on niin ylivoimaisen hyvää
ettei sitä pysty muut valmistamaan.
Lisäksi selluun vaaditaan Suomalisen puun pitkä kuitu.
AAMEN!!!
Tietty ihmisryhmä pelkää itsensä puolesta niin että se reagoi kuten aloittaja ja kuvittelee olevansa pelastajan asemassa.kukaan ei voinut nyky paptehtaitten ahdingolle miitään ei edes Työnantaja leiri,sillä heillä oli vain suurenemisen tarve eikä nähty tulevaa oikein ja yritettiin kyykyttää työläisiä kuten on nyt tapahtunut laman varjolla JOKA alalla.Terv,JR,lle