Mitä nainen haluaa?

Naiseni epäilee mun olevan ihastunut kaikkiin tuntemiini naispuolisiin "ei-sukulaisiin". Kuitenkin sain itse sen kiinni äskettäin treffipalstalta. Miten on ?
6599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yleensä ihmiset epäilevät toisia sellaisista asioista, joita olisivat itse valmiita tekemään.

Eli jos naisesi epäilee muiden kiinnostavan sinua, on todennäköisin syy se, että häntä itseään kiinnostaa muut.

Samoin jos vaikkapa naisesi vahtaa puheluitasi tms., on se melko varma merkki siitä, ettei hänen puhelunsa ole kaikki ihan sopivia.

Jne.

Jätä siis nainen ja siirry elämässä eteenpäin.

Äänestä

Nainen siirtää virheensä toiseen yksilöön sinuun ja syyllistää sinua. Hänen oma egonsa on virheetön. Se on narsistinen, joka ei tiedosta syntejään, vaan siirtää ne muualle, jotta väärä ego saisi elää vapaana ja oikeutettuna. Eli naisesi on persoonallisuushäiriöinen, ainakin vähintään lievästi.

Äänestä

Voihan myös olla, että nainen epäilyksissään on yrittänyt etsiä sinua sieltä treffipalstalta. Pelkää siis, että sinulla on ilmoitus.

Toki kysymykseen voi tulla myös tuo projektio, eli syyttää toista asioista, joista itse haaveilee.

Äänestä
  • "Voihan myös olla, että nainen epäilyksissään on yrittänyt etsiä sinua sieltä treffipalstalta. Pelkää siis, että sinulla on ilmoitus."

    Tämä on täysin totta. Mikäli naisella on jokin "hyvä" syy olla epäluuloinen, niin vaaka kallistuu tälle puolelle. Esimerkiksi jos naisesi on aikaisemmassa suhteessa petetty tai esimerkiksi hänen lähipiirissään on sellaista sattunut (parasta kaveria petetty, kaikkein pahimpana isä on pettänyt äitiä), veikkaisin tätä.

    Jos taas ei niin sitten veikkaisin projisointia:

    "Toki kysymykseen voi tulla myös tuo projektio, eli syyttää toista asioista, joista itse haaveilee."

    Äänestä

  • pari ajatusta kirjoitti:

    "Voihan myös olla, että nainen epäilyksissään on yrittänyt etsiä sinua sieltä treffipalstalta. Pelkää siis, että sinulla on ilmoitus."

    En tiedä kummasta on kyse, mutta nainen siis epäilee koko ajan. Näin vain kerran hänen käyvän siellä sivuilla. Hänellä on profiili olemassa siellä. Olemme tavanneet sen sivun kautta vajaa ½ vuotta sitten, ja itse olen jo aikaa sitten poistanut oman profiilini sieltä. Tuntuu vaan hassulta, että hän käy siellä edelleen. Puhuimme asiasta ja hän sanoi, että käy vain poistelemassa turhia viestejä, muttei poista profiilia koska on maksanut sen vuodeksi silloin keväällä. Uskoako vai ei? Pahimmalta tuntuu se, että tässä on 2-vuotias poika mukana (hänen), jonka kanssa tulen hyvin toimeen ja olen kiintynyt myös poikaan ja merkeistä päätellen poika myös minuun. NEUVOJA?

    Äänestä

  • pari ajatusta kirjoitti:

    "Voihan myös olla, että nainen epäilyksissään on yrittänyt etsiä sinua sieltä treffipalstalta. Pelkää siis, että sinulla on ilmoitus."

    Tämä on täysin totta. Mikäli naisella on jokin "hyvä" syy olla epäluuloinen, niin vaaka kallistuu tälle puolelle. Esimerkiksi jos naisesi on aikaisemmassa suhteessa petetty tai esimerkiksi hänen lähipiirissään on sellaista sattunut (parasta kaveria petetty, kaikkein pahimpana isä on pettänyt äitiä), veikkaisin tätä.

    Jos taas ei niin sitten veikkaisin projisointia:

    "Toki kysymykseen voi tulla myös tuo projektio, eli syyttää toista asioista, joista itse haaveilee."

    Niin haluan vain vielä sanoa, että mistään teinien hommista ei ole kyse vaan täytän itse kohta 33 ja naiseni on 35-vuotias.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummastunut kirjoitti:

Naiseni epäilee mun olevan ihastunut kaikkiin tuntemiini naispuolisiin "ei-sukulaisiin". Kuitenkin sain itse sen kiinni äskettäin treffipalstalta. Miten on ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu