Minulla on uusi anoppi. Viisi vuotta olemme pikkuhiljaa tutustuneet.
Anopille minä olen hänen vanhimman poikansa kolmas minulle hän on toinen.
Ensimmäinen anoppini oli hyvin sydämellinen ja kultainen ihminen joskin suhteen alkuvaiheessa turhan "osallistuva".
Tämä uusi anoppini kutsuu mieheni sukujuhliinsa ilman minua, kutsuu mieheni kesämökilleen erityisesti mainiten etten minä alaikäisen lapseni kanssa "mahdu" kun tämä lapsi on autistinen ja anoppi pelkää ilmeisesti että se tarttuu.
Voisin luetella kymmeniä esimerkejä kuinka anopini on dissannut ja blokeerannut minut ulkopuolelle mutta riittänee, että kerron sen näin.
Mieheni katsoo äitinsä käytöstä läpi sormien koska "äiti on jo niin vanha" ja pyytää etten välitä.
Kyllä minusta silti tuntuu pahalta. Oma äitini ja ex anoppini (kakkosäitini) ovat edesmenneet ja olin tottunut lämpimiin väleihin perhesuhteissa.
Anoppini kylmäkiskoinen ilkeys ihmetyttää. Hän voisi mielummin olla iloinen poikansa puolesta. Meidän aviomme on onnellinen päinvastoin kuin edelliset ja mieheni on tyytyväinen elämänsä kanssani.
Anopille minä olen hänen vanhimman poikansa kolmas minulle hän on toinen.
Ensimmäinen anoppini oli hyvin sydämellinen ja kultainen ihminen joskin suhteen alkuvaiheessa turhan "osallistuva".
Tämä uusi anoppini kutsuu mieheni sukujuhliinsa ilman minua, kutsuu mieheni kesämökilleen erityisesti mainiten etten minä alaikäisen lapseni kanssa "mahdu" kun tämä lapsi on autistinen ja anoppi pelkää ilmeisesti että se tarttuu.
Voisin luetella kymmeniä esimerkejä kuinka anopini on dissannut ja blokeerannut minut ulkopuolelle mutta riittänee, että kerron sen näin.
Mieheni katsoo äitinsä käytöstä läpi sormien koska "äiti on jo niin vanha" ja pyytää etten välitä.
Kyllä minusta silti tuntuu pahalta. Oma äitini ja ex anoppini (kakkosäitini) ovat edesmenneet ja olin tottunut lämpimiin väleihin perhesuhteissa.
Anoppini kylmäkiskoinen ilkeys ihmetyttää. Hän voisi mielummin olla iloinen poikansa puolesta. Meidän aviomme on onnellinen päinvastoin kuin edelliset ja mieheni on tyytyväinen elämänsä kanssani.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mitä jos vaan unohtaisit koko anopin ja hankkikaa miehen kanssa oma mökki tai hanki sä oma.
Joko anoppi on tottunut omiin hiljaisiin kotioloihinsa eikä halua häiriötä (minäkin olen sellainen) tai sitten hänellä on omat luulonsa .. joten hanki muita tuttuja mielummin.
Unohtaminen on vähän outo ehdotus kun kuitenkin olemme nyt samassa suvussa. Eikä tässä nyt yhdestä mökistä olekaan kyse. Kyse on siitä, että miniäkin ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun, vaikka hänestä ei pitäisikään. Anoppini on hyvin eloisa, seurallinen ja aktiivinen. Kyllä hän "häiriöistä" pitää, kunhan minä en sitä aiheuta.
Ymmärrän hyvin, ettei häntä voi pakottaa pitämään minusta mutta toisaalta hän voisi suoda minulle ihmisarvon ja käyttäytyä sivistyneen ihmisen tavoin loukkaamatta tietoisesti.
sinua sietää. Hanki vain sovinnolla oma elämä.
Miehesi on äitinsä poika edelleenkin. Se asia pysyy. Sinä taasen et ole toivottu anoppisi elämään. Lapsesi on vain ruokko anoppisi silmissä. (ja sitähän hän todellakin on. Ei mitään verta eikä sukua)
Mielestäni olet saanut ihan ihmisarvoisen kohtelun. Ei kaikkia ihmisiä tarvitse kutsua kotiinsa tai mökillensä. Kyllä ne ihmiset saa todellakin valita. Opettele ymmärtämään että muillakin ihmisillä on oikeus oman elämänsä yksityisyyteen ja säätelyyn. Sinulle ei kuulu kaikkien muiden kotona tapahtuvat asiat. Kasva aikuiseksi.
kirjoittaja taitaa olla vihainen, kitkerä, anoppi, itse.
Minulla ON oma elämä ja minä todellakin JÄTÄN anoppini rauhaan. On vain olemassa suvun keskinäisiä kohtaamisia kuten syntymäpäivät ja hautajaiset jne jossa jokainen voisi yrittää näytellä sivistynyttä, myös anoppi.
Minä en ole valinnut anoppia, toisin olisin valinnut jos olisin voinut.
Se, että kutsut lastani ruokoksi, kertoo sinusta paljon. Miten kehtaat! Minä olen kasvattanut ja kasvatan lapseni omilla rahoillani nyt ja jatkossa. Mieheni asuu minun talossani, istuu minun ostamillani huuonekaluilla ja työskentelee minun remontoimassa työhuoneessa...sitten tulee joku kaltaisesi kutsumaan lastani ruokoksi. Mene nyt nopeasti psykiatrille piipittämään kaunaasi.
Jos et tosiaan osaa mitään muuta sanoa, olisit antanut tuonkin olla. Helpottiko
jotenkin oloasi?
Ainakin näytit ujostelematta millainen hirveä ihminen olet ja kuinka pohjattoman
tyhmä.
Olet juuri tämän palstan perus - vittuilija. No, kaikista ei ole muuhun.
on täynnä sunlaisia idiootteja jotka ei osaa muuta kuin tuon iänikuisen " hanki elämä " - eikö sun aivokapasiteetti riitä kertomaan että kaikilla on JO elämä.
Ei voi kuin todeta että sulla on tyhmyys tapissa - ylemmäs ei enää pääse.
Valittelut läheisillesi.
Niinkun miehes sanoi, anna olla. Ei vanhaa ihmistä mikään muuta.
Älä haaveile sellasesta mitä et tule saamaan.
tuo edellinen vastaaja sai minut ymmärtämään miten oksettavia asennoitumisia taustalla voi olla. Olen tottunut fiksusti käyttäytyviin naisiin, enkä ole viisikymmen vuotisen elämäni aikana joutunut kokemaan, että ihminen on oikeasti noin tyhmä ja ilkeä.
Annan olla. Mutta lukekoot tämän kaikki edellisen kirjoittajan tapaiset, kyyläävät anopit. Kaikki uusiovaimot eivät ole ryöstämässä poikienne rahoja, meitä on suuri osa sellaisia, jotka tulemme aivan omillamme toimeen.
Se on ikävä fakta, ja jos hän olisi toisenlainen, ei hänen äitinsäkään, sinua noin kohtelisi, mutta kohtelee, kun mies on antanut siihen luvan, joten potkihan sitä miestäsi nyt johonkinpäin, hän on kaiken pahan alku ja juuri! =(
näkökulmasi on varsin jyrkkä mutta varmasti oikea ja ikävä kyllä vaikea käsitellä : =O
Jos viisikymppisellä miehellä on niin paksu napanuora äitiinsä että kulkee tämän asian ohi laput silmillä, niin eikö olisi kinastelun sijasta paras antaa olla. Minulla ei ole haluja eikä kiinnostusta tuohon siteeseen puuttua...on häpeäksi miehelleni JOS hän ei minua puolusta silloin jos tilanne niin vaatii mutta -kuten joku kitkerä anoppi tässä ylempänä kehoitti jättämään anopin rauhaan niin -mieluimmin unohdan koko asian. Mieheni kanssa harmonia ja henkinen hyvinvointi on tärkeää. En pilaa sitä tällä kuviolla.
Ikävä vain itse anopille, jonain päivänä hyvä suhde minuun voisi olla hyvinkin tarpeen.
Jos on saanut hyvän miehen ja onnellisen avioliiton, on jo oltava HELVETIN tyytyväinen! Kai olet tähän ikään jo tajunnut, että elämässä ei todellakaan saa kaikkea. Jos anoppi ei ole mieleisesi, entä sitten?
Älä ainakaan ala syytellä miestäsi mistään. Hän kärsii äitinsä käytöksestä, mutta ei mahda sille mitään. Turhaa kuvitella, että hänellä olisi joku taikasauva, jolla muuttaa vanhan ihmisen käytös miksikään, ja jos hän menisi tästä äidilleen "sanelemaan" mitään, tulos olisi vain entistä pahempi.
Ihan ensimmäiseksi: mene itseesi. Oikein kunnolla. Ethän vain suurentele asiaa mitenkään? Olet sitä mieltä, että et voi olla välittämättä, kun kerran nyt samaan sukuun kuulutte. Se ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa. Kyllä vain voit olla välittämättä.
Niitä syntymäpäiviä ja hautajaisia ei missään nimessä ole niin paljon, ettei aikuinen ihminen kestäisi. Etkä sitäpaitsi joudu siellä olemaan anoppisi kanssa kahdestaan. Sen minimiajan, minkä nyt ihminen voi suvun juhlissa aivan isäntäväkeä loukkaamatta olla, kestää kuka tahansa normaali ihminen, oli paikalla minkälaisia hulluja tahansa. Anopille ei tarvitse sanoa yhtään mitään, ei edes päivää eikä näkemiin, jos kovin vaikealta nekin tuntuvat.
Jos avioliittosi ja miehesi on hyvä, MIKSI ihmeessä annat anopillesi tällaisen vallan olla sinun onnellisuutesi tiellä? Anoppi ei ole mitenkään pakollinen ihminen teidän kuvioissanne, voit aivan hyvin jättää hänet kaiken ulkopuolelle. Jos miehesi saa äidiltään kutsuja luokseen, entä sitten? Ei sinun pidä ottaa siitä nokkiisi, jos nyt sinua ja lastasi ei kutsuta. Se on anopin häpeä, ei sinun. Ethän ole enää teini-ikäinen, jolle tällaiset asiat merkitsevät kauhean paljon, ja joka pienellekin asialle antaa valtavan suuren merkityksen.
Minullakin on miehen suvun puolelta olemassa ihminen, suht. läheinen vielä, jonka kanssa en ole ns. väleissä, tai sanotaan näin, että olemme toisillemme ei-toivotut. Syitä en tässä lähde ruotimaan. Aivan hyvin on onnistunut elämä ilman häntä, muutamissa juhlissa olemme olleet yhtä aikaa, mutta onhan siellä monia muitakin ihmisiä, joita en kauhean hyvin tunne enkä tunne tarvetta opetella tuntemaan, joten aivan hyvin voin olla "tuntematta" tätäkin ihmistä. Mieheni on tekemisissä hänen kanssaan sen kohtuullisen määrän, mitä nyt suvun kanssa ollaan ja asiat vaativat, enkä siitä välitä tippaakaan. Mies on tekemisissä niin monen muunkin minulle tuntemattoman ihmisen kanssa, on työkavereita, on harrastuskavereita, on muitakin suvun jäseniä, on vaikka ketä. Jos lähtisin tästä ottamaan kauheita pultteja ja vaatimaan miestä joko lopettamaan kaiken kanssakäymisen siihen suuntaan, tai haukkumaan tämän ihmisen tms, en saisi kuin lisää ikävyyksiä aikaan.
Jos anoppisi ei ole hienotunteinen, ole edes sinä. Anna todellakin anopin olla ja kiehua omissa liemissään. Älä myrkytä hyvää avioliittoasi tällä. Pysyttele hänestä katsoen taka-alalla ja pidä yllä hyvinvointia liitossasi. Se suututtaa anoppiasi paljon enemmän kuin avoin riita-asetelma hänen kanssaan.
Tämä on kaiken lisäksi väistyvä ongelma. Anoppisi on vanha ja vanhenee koko ajan, ja piste tulee joka tapauksessa tähänkin asiaan.
sen mitä miehesi on jos luontosi antaa periksi. Ja sanoa miehelle että hän pitää yksinään äitiinsä yhteyttä, eikä sotke sinua siihen milläänlailla, ei edes puhumalla äidistään, koska se saa tod. näköisesti karvasi nousemaan pystyyn....
Ett kyllä tuo anoppisuhde voi olla joskus hankala.Aikuinen huom.vaikka olisikin vanha kypsä ihminen kohtelisi sinua ja lastasi lämpimästi koska poika on saanut hyvän vaimon?Vai onko taustalla jotain muuta?
Enemmänkin sävähdin erästä vastausta jostain ruokosta.Se sattui sydänjuuriin saakka.Sinulla on varmaankin paljon tekemistä jos lapsesi on autistinen.Anoppisi voisi osallistua poikansa perheeseen olemalla.bonusmummi.Se voisi vanhankin ihmisen saada tuntemaan lämpöä.Ehkä hän pelkää erilaisuutta.Mitäs jos kertoisit hänelle ystävällisesti miten lapsesi kanssa tulisi toimia.Kokeile-Koettakaa jaksaa.Ihana asia että avioliitto toimii.Vaikka ne sohvat varmaankin loppujen lopuksi ovat kai yhteisiä,niinkuin kotikin??Vai?
kyllä oli kiva lukea viestisi....
Hyvä, asiallinen ja auttoi minuakin näkemään
Kiitos sinulle : )
Pahimmin tämä anoppini onkin minua loukannut juuri lapseni suhteen. Siksi tuo alussa ollut iljettävä vastine tuntui entistäkin kamalammalta.
Hän on useammin kuin kerran tehnyt selväksi ettei toivo poikaani näihin yhteisiin kekkereihin, joihin muut lapset kutsutaan.
Monet kerrat olen itkenyt poikani puolesta koska juuri tuo anopin asenne on se mitä pelkään eniten poikani tulevaisudessa kun minua ei ole.
Hänen on pärjättävä sellaistenkin ihmisten parissa, jotka suhtauvat häneen nurjamielisesti. Se ahdistaa minua koska lapseni on hyvin älykäs ja hyvin herkkä.
Olen todella iloinen näistä vastauksista. On paljon ihmisiä, jotka ovat hyviä toisilleen.
Sen varassa jaksaa.
tuo "silkkaa asiaa" oli tarkoitettu sinulle
"On paljon ihmisiä, jotka ovat hyviä toisilleen.
Sen varassa jaksaa."
Mutta kyllä ne minimoida kannattaa jos siihen pystyy, aina vaan kun mahdollista, koska kyllä siinä pää sekoaa jos ottaa silmilleen kakkaa jatkuvasti!
>>Anoppisi voisi osallistua poikansa perheeseen olemalla.bonusmummi.Se voisi vanhankin ihmisen saada tuntemaan lämpöä.Ehkä hän pelkää erilaisuutta.Mitäs jos kertoisit hänelle ystävällisesti miten lapsesi kanssa tulisi toimia.
Mistähän muuten johtuu, että menetit rakastavan, sydämellisen ex-anoppisi? Et taida ymmärtää, että ihmiset, jopa anopit ovat erilaisia. Haikailet vain menneitä ja pilaat miehesi ja lapsesi elämän. Sinun on jo mennyt.
Kuulehan aivokääpiö!
Menetin hänet taivaanisälle! Loppuun asti olimme sydänystäviä. Nauroimme kuin teinitytöt ja puhuimme pitkiä puheluja vakavista asioista monina iltoina viikossa. Hän sairaalassa ja minä kotona hoitamassa hänen lapsenlapsiaan.
Meidän ystävyyttämme ei rikkonut avioero hänen pojastaan, joka oli tapahtunut jo vuosia aiemmin. Me olimme kuin iso Niskavuori ja se nuorempi jos yhtään ymmärrät mitä tarkoitan.
Olen kerran aiemminkin kuullut että elämäni on jo ohitse, heh.
Sen sanoi ihminen, joka 50 vuotislahjaksi osti miehelleen hautapaikan uurnalehdosta. Että sillee. Otan osaa tyhmyteesi mutten osallistu siihen.
Mitä elämään tulee, hoh hoijaa, jos tietäisit mutten kerro muuta kuin että elämäni ei ole koskaan ollut näin täyttä ja ihanaa. Ole hyvä, ja kadehdi kaikessa rauhassa.
Tässäpä se syy voikin olla erilaisiin väleihin anoppien kanssa. Tuskin syy siihen , että nykyinen anoppisi suhtautuu sinuun ja varsinkin lapseesi etäisesti, ole lapsesi autismissa, vaan siinä ettei lapsesi ole todellakaan mitään sukua anopillesi. Ei vieraisiin lapsiin vanhus enää jaksa/halua tutustua. Veri on vettä sakeampaa.
Miten ihminen jolla omien sanojensa mukaan "elämäni ei ole koskaan ollut näin täyttä ja ihanaa" antaa anopinsa asiallisen mutta etäisen kohtelun "närästää" noin paljon ?
Toiseksi myöskin vastauksesi, niihin kommentteihin , jotka eivät myötäile sinua, antavat sinusta aika karkean, ja "ei niin onnellisen" kuvan.
Eihän se, että elämässä menee hyvin, tarkoita, etteikö niitä ongelmia ja huolia välillä olisi.
Kuka tahansa lastaan rakastava äiti suuttuu, jos omaa lasta aletaan haukkumaan. Sitäpaitsi aloittaja ilmaisikin jossain vaiheessa, että joitain asioita on vaikea hyväksyä ja käsitellä, vaikka olisivatkin totta. Se selittää lievän puolustuslinjan, joka lienee meille kaikille luonnollinen suhtautumistapa aluksi, ennenkuin asioita saa sulateltua.
Itsekkin olen sitä mieltä, että parempi jättää anopin käytös omaan arvoonsa sillä hänen takiaan murehtiminen vie vain energiaa sinulta ja suhteeltanne. Toivottavasti aloittajalla on omaa sukua, johon voit keskittyä ja viettää heidän kanssaan mukavia hetkiä.
Jos miehesi muu suku on mukavaa ja haluat heihin tutustua, voittehan pyytää heitä teidän luo vierailulle tai tavata heitä muuten ilman anoppia.
Muista myös, että kun anopin kunto huononee, ei sinun tarvitse, eikä pidäkkään hänen asioistaan huolehtia ja häntä hoitaa. Hoitakoon ne, jotka anoppi on lähipiiriinsä huolinut. Eihän sinulla häneen minkäänlaista suhdetta edes ole.
mieheni äiti on samallatavalla äiti, kuin minä omalle lapselle, vaikka nyt mieheni ei olekaan lapsen isä. En ymmärrä miten äiti - olkoot nyt anoppi tai kuka tahansa - voi olla ilkeä lapselle? Minulle lapsi on aina lapsi, olkoot nyt 10 tai 50!
Näköjään Jumaalakaan ei ole auttanut, eikä auta tämmöisissä asioissa.
Mutta muista kurja anoppi - kyllä Sinäkin saat oman palkkansa!
No kyllä minä täällä ihmettelen tuollaista sanomaa että veri on vettä sakeampaa..
Omalla äidilläni oli 22 huomOLI(yksi menehtyi auto-onnettomuudessa)lastenlasta..siihen lisäksi aikamoinen määrä bonuslapsenlapsia..Koskaan ei Äidille ollut vaikeaa hyväksyä näitä extra lastenlapsia vaan nautti heidän seurastaan kohteli kaikkia samallatavalla.Ei hän tehnyt eroa lapsenlapsen välillä..
Olen edelleenkin sitä mieltä että tämä anoppi ei ymmärrä autististalasta ja pelkää niitä tilanteita kun hän jää kysymysmerkiksi.Tunnen paljon vanhempia mummoja ja anoppeja siskojaym..joilla on tällainen ihmelapsi perheessä ja tiedän ettei se ole aina helppoa.Raskasta kohdata tuollaista julmuutta ettei lapsi "sovi"mukaan..Terveille lapsille tekee hyvää seurustella "rilaisten"lasten kanssa..MInun pragmaattinen mielipiteeni asiasta.Eihän nyt ole kysymys ihmisluonteesta kirjoittajasta vaan kuinka hän voi ja miten taklata tilanne joka kuulostaa tosi sietämättömältä.
Hyvä aloittelija, taidat olla ihmisiä jotka eivät voi sietää Sinun kanssasi hiukankin eri mieltä olevia ihmisiä. Elämäsi taitaa perustua jatkuvaa valtataisteluun muiden ihmisten kanssa. Asenteesi takia anoppiasi ei luultavasti seurasi juuri kiinnosta ja lapsesi on vain välikappale. Sori mutta luulen, että nykyinen "täysi ja ihana elämäsi" on jo loppusuoralla. Ilmeisesti miehesi on jo luovuttanut.
ja sainkin ihania, kannustavia, rakentavia vastauksia.
Karkeuksiin vastaan karkeasti, koska ilkeilijöille en sympatiaaosoita. En sinullekaan.
"elämäsi on lopussa", "onnellisuutesi loppusuoralla"...mistä näitä pahanilmanlintuja sikiää...jostain likaviemäristä yäk.
Lenita Airisto totesi aikoinaan, että kusipäille ei kannata tuhlata aikaansa vaan kääntää selkänsä. Kiitos kaikille ystävällisille ihmisille. Näille muille sanon, ADJÖ, elämänne likaviemärissä on vasta aluillaan!
sinä ja MT olitte tään ketjun valopilkkuja. En yleensä kirjoittele näihin foorumeihin koska lantaa sataa niskaan enemmän kuin asiallisia vastauksia. Hienoa, että on ihmisiä, jotka ymmärtää provosoivan kirjoitustyylini rivienvälejä. Sellaisia kutsutaan älykkäiksi ihmisiksi. Empatianne antoi minulle voimia, "loppuelämääni" heh heh, varten.
Voi että!!!
Asiasta toiseen ja kolmanteen.Hyvä ystävä.Oletko saanut minkäänlaista tukea lapsesi hoitoon?
Onneksi teitä on kaksi!!Voi oikein hyvin ja älä anna ihmisten talloa päällesi.Luulen että olet aika ahdingossa tilanteessasi.Voimia sinulle jaksaa.Haleja lahden takaa..Rajsan
Oli pakko otta kantaa Sinun kirjoitukseen - luultavasti Sinulla ei ole lapsia eikä anoppia - ette voi ymmärtää miltä tuntuu, kuin miehen äiti kohtele sua kuin kuin vierasta, välillä tule tunne, että muissa perheissä annetaan kynnysmatollekin enemmän arvoa.
Siinä kuule mene kunnioitus, vaikka anoppi nyt vanha ihminen onkiin ja mies on puolustanut mua, niin ei voi mitään, että minä ja minun lapsi olemme vieraita ihmisiä siinä suvussa, eikä koskaan tulla läheiseiksi - ei ainakaan enää! Yritin neljä vuotta ja mittä tuli täys!
Aloittelijalle vinkiksi, nosta kissa pöydälle ja tee selväksi miehellesi, että anopin käyttäytymisellä on seurauksiä.
Sanoin miehelle, että jos sanomiset ja pahasuopeus jatkuu äiti ja sisarusten puolelta, hän voi valita - elääkö minun kans ja ollaan perhe, tai hän voi muutta äitin helmoihin takaIsin ja jatkaa elämistä mihin jäi siinä 60 - 80 luvulla!
Itse olen kieltäytynyt menemästä miehen mukaan (asutaan aika lähellä, noin 10 min. ajomatka) meille anoppi saa tulla käymään ja mies on tuonutkin, nyt kesällä(sen joulukuisen riidan jälkeen) pari kertaa äitin syömään ja kahville, mutta heidän taloon en astu enää jalalakaan! mies pisti välit on poikki muitten sisarusten kans, tietysti äitiä koskevat asiat hoidetaan keskenään, mutta ei enää minkäläisiä tapaamisiä!
Ja kun olen selvittänyt itsellen kaikki ne tunteet ja tapahtumat, mitä olen saannut kokea - niin aika näyttä mitä jäi jäljelle...
Kerrot että olet miehellesi jo kolmas vaimo, eli siis myös anopille kolmas miniä tämän pojan kohdalla.
Onko mieleesi tullut että anoppisi saattaa pitää tietoisesti etäisyyttä sinuun ja lapseesi syystä ettei usko tämänkään liiton kestävän, eikä halua kiintyä teihin "koska kuitenkin olet taas kohta ex-miniä"?
Anoppi todennäköisesti ei usko liittonne kestävyyteen ( muistaa varmaan edelliset liitot jotka myös olivat onnellisia aikansa ja miehesi varmasti oli myös silloin tyytyväisen oloinen elämäänsä).
Omassa suvussani on yksi henkilö jolla menossa nyt kolmas avioliitto ja oma vanha äitini sanoi päivänä muutamana että ei viitsi edes kylään tätä uutta pyytä kun kiertoon se kuitenkin kohta menee...
Ylläoleva oli ajatuksia siitä mitä anoppisi saattaa ajatella, ei omia käsityksiäni liittosi kestävyydestä josta minulla ei ole hippustakaan tietoa:D
Anoppien ja miniöiden henkilökemiat ovat tunnetusti joskus kimurantteja, mutta kommentoin nyt vain tätä yhtä kohtaa:
>>erityisesti mainiten etten minä alaikäisen lapseni kanssa "mahdu" kun tämä lapsi on autistinen ja anoppi pelkää ilmeisesti että se tarttuu.
Kehotan aloittajaa lukemaan kahdesti yllä olevista viesteistä pari. Toisessa mainittiin miehen kolmas vaimo, toisessa autistisen lapsen mahdolliset ongelmat seurustelutilanteessa.
Kolmantena, omana ajatuksenani, kehotan aloittajaa miettimään kerran vielä asiaa myös anopin kannalta. Kerran vielä. Eivät ihmiset pohjimmiltaan niin pahoja ole kuin helposti luulee. Osa anopeista on myös väsyneitä, kyllästyneitä lastensa naimakaruselliin tms.
Tunnen suvustani anopin, jolla on suurin piirtein sinun kuvaamasi tilanne. Anoppi (äitini) on yksinkertaisesti uupunut ja neuvoton poikansa (veljeni) naisjuttuihin. Ei siinä muusta kysymys ole. Anopilla (äidilläni) on ollut liikaa kestettävää - ja on edelleen.