Haluan tietää

kuinka moni on saanut ns. normaalin palkkatyöpaikan näiden tuki/aktivointitoimenpiteiden avulla tai jälkeen.
Koska em. toimintaa on harrastettu yli neljän vuoden ajan, niin siitä täytyy olla tilastotietoa olemassa. Eli esim. toimenpiteissä vuosittain olleet ja sitä kautta ns. normaalin PALKKATYÖPAIKAN saaneet. Faktat kehiin niin voidaan lopettaa paskanjauhaminen em. toimenpiteiden kannattavuudesta.
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näitä aktivointitoimia on harrastettu jo 90-luvun puolivälistä, mutta vasta Filatov asetti ne pakollisiksi.

Tässä kaksi asiaa valottavaa tutkimusuutista tältä vuosituhannelta. Huomaa, ettei jälkimmäinen puhu mitään työpaikkojen laadusta, esimerkiksi liksasta tai osa-aikaisuudesta.

Lisäksi on huomioitava, ettei mikään taho palkkaa oikeasti ketään pelkästä palkkaamisen ilosta. Koska työlle on ollut olemassa selvä tarve, siihen olisi pestattu joka tapauksessa tekijä - tällä systeemillä häneltä on vain voitu tiristää työpanos kuukausiksi ilmaiseksi. Kokonaistyöllisyys ei siis ole kasvanut lainkaan:

-

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Simo Aho on tutkimuksissaan päätynyt siihen tulokseen, että "tukityöllistämisen vaikutukset ovat ehkä jopa nolla" (HELSINGIN SANOMAT 16.11.2001):

"- - työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikutukset ovat hänen tutkimuksensa valossa 'vaatimattomia, ellei peräti nollissa.' - - Kuntien ja valtion tukitöihin sijoitetut työllistyivät myöhemmin normaaleille työmarkkinoille jopa vertailuryhmää heikommin. Vertailuryhmään kuului työttömiä, jotka eivät olleet sijoitettuina tukitöihin. - - Simo Aho tulkitsi, että työvoimapoliittisia toimia kohdistetaan osin vääriin ihmisiin. Niitä, joille toimista olisi apua, ei taas osata lyhyissä työvoimahallinnon haastatteluissa poimia esille. - - Valtiolla tai kunnalla puolestaan työn tekeminen ei välttämättä auta saamaan työpaikkaa yrityksistä. Kunnat ja valtio taas eivät ole enää viime vuosina ottaneet paljon lisää väkeä."

Samalta vuodelta myös Juha Tuomalan työvoimakoulutuksen vaikutuksia koskevan tutkimuksen mukaan tukityössä olleiden työllistymistodennäköisyys on jopa 15 % matalampi kuin vertailuryhmällä.

-

Yle24: 2.12.2008:

Alle kolmannes tukityöllistetyistä ja työvoimakoulutusta saavista pääsee nopeasti avoimille työmarkkinoille. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies arvosteleekin valtion työvoimapoliittisia toimenpiteitä tehottomuudesta.

Valtio käyttää vuodessa puoli miljardia euroa työllistämistukiin ja työvoimakoulutukseen. Johtaja Matti Pukkio työ- ja elinkeinoministeriöstä kuitenkin sanoo, että iso osa työllistämistuista on tehottomia.

Pukkio perustaa kantansa ministeriön tuoreeseen selvitykseen, jossa kartoitettiin työnhakijoiden tilanne kolme kuukautta toimenpiteen päättymisen jälkeen.

Valmentava työvoimakoulutus työllistää vähiten

Selvityksen perusteella starttiraha ja oppisopimus kyllä toimivat, sillä selvä enemmistö on ollut kolme kuukautta tuen loppumisen jälkeen töissä. Yrityksiin ja yhteisöihin työllistämisrahoilla menneistäkin lähes puolet oli saanut työpaikan.

Sen sijaan julkiselle sektorille palkatuista yli kaksi kolmesta putoaa takaisin työttömäksi. Heikoiten työllistää valmentava työvoimakoulutus, josta työllistyy alle 15 prosenttia.

Kaikista tukia saaneista alle 30 prosenttia on kolme kuukautta myöhemmin niin sanotuissa kovan rahan töissä. Työllistämistoimenpiteillä kymmenet tuhannet ovat kuitenkin koko ajan väliaikaisesti poissa työttömyystilastoja rumentamasta.

Äänestä
  • ''Alle kolmannes tukityöllistetyistä ja työvoimakoulutusta saavista pääsee nopeasti avoimille työmarkkinoille. ''

    Arvoitukseksi jää, olisivatko nuokin työmarkkinoille selvinneet, päässet sinne ilman työkkärin orjatöitäkin.

    Äänestä

  • Teinpä tässä vähän laskelmia huvin vuoksi.

    Puolella miljardilla saisi työllistettyä 25 000 ihmistä 20 000:n euron vuosipalkalla - nettona.

    Lisäksi säästettäisiin noiden ihmisten työmarkkinatuissa yli yhdeksän miljoonaa euroa - joilla voisi palkata noin 6000 ihmistä lisää.

    Kun tällaisia paikkoja tarjottaisiin - siis oikeasti: TARJOTTAISIIN - vapaaehtoiseksi vaihtoehdoksi työttömille, olen varma että maassa olisi yli 30 000 kohtalaisen tyytyväistä ex-työtöntä lisää.

    Mutta tämähän rikkoisi hallituksen omaksumaa kyykytys- ja pakotustyyliä vastaan. Kyllä suomalaisia pitää johtaa sillä "management-by-perkeleellä", vai mitä Filatov?

    Äänestä

  • Calculaatio kirjoitti:

    Teinpä tässä vähän laskelmia huvin vuoksi.

    Puolella miljardilla saisi työllistettyä 25 000 ihmistä 20 000:n euron vuosipalkalla - nettona.

    Lisäksi säästettäisiin noiden ihmisten työmarkkinatuissa yli yhdeksän miljoonaa euroa - joilla voisi palkata noin 6000 ihmistä lisää.

    Kun tällaisia paikkoja tarjottaisiin - siis oikeasti: TARJOTTAISIIN - vapaaehtoiseksi vaihtoehdoksi työttömille, olen varma että maassa olisi yli 30 000 kohtalaisen tyytyväistä ex-työtöntä lisää.

    Mutta tämähän rikkoisi hallituksen omaksumaa kyykytys- ja pakotustyyliä vastaan. Kyllä suomalaisia pitää johtaa sillä "management-by-perkeleellä", vai mitä Filatov?

    ''Puolella miljardilla saisi työllistettyä 25 000 ihmistä 20 000:n euron vuosipalkalla - nettona.

    Lisäksi säästettäisiin noiden ihmisten työmarkkinatuissa yli yhdeksän miljoonaa euroa - joilla voisi palkata noin 6000 ihmistä lisää.''

    Jos vielä jatkettaisiin.

    Kun 31 000 entistä työtöntä saisivat paremman kulutustason, heidän kuluttamisensa johtaisi lisätyöpaikkoihin.

    Ja taas lisäpalkattujen kulutus johtaisi lisätyöpaikkoihin jne....

    Kohta ei olisi työttömiä. Varsinkaan jos vielä lisätyöpaikkoja saataisiin napsaisemalla vähän kohtuuttomia voittoja ja optioita.

    Äänestä

  • *********'' kirjoitti:

    Ei voittoja ja osinkoja voida millään leikata verottamalla lisää sehän vähentää juuri sijoitustoimintaa yrityksiin ja siten työllistävää kannatavaa yritystoimintaa. Taantumassahan nyt nimenomaan pitää kannustaa piensijoittajiakin osakkeiden ostoon ja saada lisää riskisijoituspääomaa investointien käynnistämiseen.

    Taas on joku punaniska telaketjusosialisti on työntämässä likaisia käsiään toisten taskuun, eipä onnistu! Sitäpaitsi aina pitää olla tietty määrä työvoimareserviä, ettei hinta nouse liikaa esim. oli pulaa hyvistä muurareista niin kyllä vaan oli kallis takka ja ei tehty ajallaan.

    Äänestä

  • Caleb kirjoitti:

    on juuri sitä mitä kaalepit haluavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuuden torvi kirjoitti:

kuinka moni on saanut ns. normaalin palkkatyöpaikan näiden tuki/aktivointitoimenpiteiden avulla tai jälkeen.
Koska em. toimintaa on harrastettu yli neljän vuoden ajan, niin siitä täytyy olla tilastotietoa olemassa. Eli esim. toimenpiteissä vuosittain olleet ja sitä kautta ns. normaalin PALKKATYÖPAIKAN saaneet. Faktat kehiin niin voidaan lopettaa paskanjauhaminen em. toimenpiteiden kannattavuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu