Surullista

Yleensä ohitan Anoppi ja appi-keskustelut automaattisesti. Niin paljon pahansuopaisuutta, katkeruutta ja vihaa. Puolin ja toisin.

Minut on kasvatettu arvostamaan ja kunnioittamaan jokaista ihmistä hänen omista lähtökohdistaan käsin. Jokainen meistä on erehtyväinen, sanoo/ajattelee/tekee asioita joita katuu myöhemmin. Herkkänahkaisuus ja ylpeys nostavat nämä erehdykset suurempiin mittakaavoihin kuin mitä ne ansaitsisivat. Kun tulee tarve puolustautua ja puolustaa omaa kantaa, vaikka tietäisikin olevansa väärässä tai löytäisi pointin toisen puheista. Myönnytyksiä ei voi tehdä koska sehän vain kertoisi omaa kieltään siitä kuinka sitä siinä tilanteessa "antaa periksi toiselle". Ihmisten täytyisi oppia kommunikoimaan paremmin. Kasvattaa paksumpi nahka ja antaa joidenkin asioiden vain olla. Paljon on toki sellaistakin mitä ei tarvitse sietää toisen osalta, mutta miksi lähteä vihanpitoon mukaan? Miksi antaa omalla asenteella ja toiminnalla toiselle osapuolelle "oikeutus" tuntea kuten tuntee tai ajatella kuten ajattelee?

Ihailen äitini henkistä vahvuutta. Hän meni naimisiin isäni kanssa aikoinaan tietäen ettei isäni äiti tule häntä todennäköisesti koskaan hyväksymään. Vuosikausia pelkkää pahaa mieltä vanhemmilleni kun mumma ei yhtään peitellyt inhoaan äitiäni kohtaan. Siltikään meiltä ei viety mahdollisuutta isovanhempiin, vaikka mekään emme toivottuja vieraita olleet -olihan toinen vanhemmistamme aivan väärä. Kun me itkimme kotona sitä ettei mummo tullut syntymäpäiville ym., äiti ei koskaan sanonut pahaa sanaa hänestä. Ihminen ei ole välttämättä aina paha vaikka hän väärin tekisikin. Jotain on solmussa, jokin saa pahat teot aikaan. Äiti on jaksanut aina tervehtiä isän äitiä kun he ovat tulleet vastakkain, hymyillä ja kysyä kuulumisia. Mumma on saattanut kääntää selkänsä ja olla kuin ei olisi äitiä nähnytkään, mutta sekään ei ole lannistanut. Äiti ei ole antanut mitään syytä tulla hyljeksityksi ja mummakin on pikkuhiljaa huomannut kuinka väärin hän on tilanteen arvioinut. Nyt kun vanhempani ovat olleet naimisissa liki 30-vuotta, asetelma on muuttunut ja mummolaan olemme aina tervetulleita. Äitini on toivottu vieras, samoin meitä lapsia odotetaan kuin kuuta nousevaa. Äiti tekee töitä yrittääkseen antaa anteeksi ja unohtaa kaiken sen surun mitä kantaa mukanaan suhteessa isän äitiin, mutta hän yrittää. Nuorin sisaruksistamme saa mahdollisuuden turvalliseen, lämpimään mummolaan. Äiti ja isäkin käyvät kylässä aina kun on mahdollista, tomaatintaimet ja aikakausilehdet vaihtavat omistajaa ja juttua riittää. Menneistä ei puhuta ääneen, mutta mumma on pyytänyt anteeksi -omalla tavallaan.

Itsekin elän elämääni "kääntämällä toisen posken". Jalkoihin en jää, tai ota vastaan ihan mitä tahansa, mutta vihaa en myöskään ota kannettavakseni. Vain omaan käytökseeni voin vaikuttaa. Minultakin löytyy taustalta miesystävän äiti, joka karjui ja raivosi minulle moraalittomuudestani ym vain siksi, kun satuin olemaan paikalla väärään aikaan (enkä halunnut ottaa kantaa hänen ja hänen poikansa riitaan). Nopeasti opin tietämään mitä aina niin ystävällisen pinnan alla kyti, mutta silti jatkoin kyläilyä ja olin ystävällinen. Edelleen tervehdin ja jään juttelemaan jos satumme vastakkain. Minun ja hänen suhteensa oli vaikea ja epäreilu, mutta samalla kasvattava.

En ala koskaan kutsumaan mieheni äitä "anopiksi". En, koska anoppi-sanana on niin vinoon vääristynyt. Mieheni äidistä puhumalla myös muistan jokainen kerta että kyseessä on ihminen, joka on rakkaani kasvattanut ja varustanut kohtaamaan maailman omilla jaloillaan seisten. Hän on miehelleni tärkeä. Minun on opittava vain elämään asian kanssa.
13924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ikinä jaksaisi nöyristellä ilkeälle anopilleni, joka teki taannoin selväksi, etten kuulu hänen puolestaan sukuun ja että myös poikamme (vajaan vuoden vanha) on hänelle "kuollut", kun poisti hänestä kaikki kuvat albumistaan jne. Ei puhu meistä enää mitään, toiselle lapsenlapselleen on olevinaan niin "lämmin ja ihana" mummu, ja muistaa hehkuttaa kuinka tärkeä tyttö mummulleen on. Syy kohteluun on juuri minussa ja nimenomaan siinä, että kohtelen appea kuin ketä tahansa tuttua, vaikka anoppi haluaisi, että kaikki kääntyisivät häntä vastaan omien vihojensa takia. Minutkin on kasvatettu kunnioittamaan toisia.

En koe menettäväni mitään. Lapsellemme emme aio koskaan puhua "mummusta" mitään, ellei isompana ala itse kysellä, silloin tietysti kerromme totuuden mutta haukkumatta. Tuntuisi kamalalta viedä oma lapsi ilkeän mummunsa luo, jossa lapsi saisi tuntea olevansa ei-toivottu vieras, toisin kuin serkkunsa, joka on "mummulle parasta mitä on" ja jonka kuvia on ympäri asuntoa. En siis koe riistäväni lapseltamme mitään, päinvastoin.

Onneksi suvussamme on monia täyspäisiä aikuisia, joille lapsemme on todella tärkeä, se on meille aivan sama onko biologinen mummo vai äidin kaiman täti, kunhan lapsella on hyvä olla eikä joudu itkemään miksi mummu on niin ilkeä. Itse en anoppia edes mieti enää, joten voin sanoa, että hän on aivan yhdentekevä minulle, vihaakaan ei ole kuin siltä suunnalta ja kaipa sekin hälvenee kun kukaan ei ole ruokkimassa. Minä pidän anoppiani pahana, koska näin pystyy läheisilleen (pojalleen ja pojanpojalleen) tekemään, enkä ymmärrä miksi pitäisi väkisin olla tekemisissä tuollaisen kanssa.

Äänestä

he hee he he heee! ootahan pieni hetki niin alkaa paukkumaan!!! Itse olen miniä, lapsiakaan ei vielä ole.

Mutta ootahan kun muutama palstan vaki narisiti" MUSSA-EI-MITÄÄN-VIKAA-MÄHÄN-OON-PRINSESSA" miniä pääsee ääntään availemaan!! Sitten on taas hauskaa luettavaa! he he hee he he hee!

Äänestä
  • tosi paha olla?

    Äänestä

Harvinaisen kypsä ja tasapainoinen näkemys ap.ltä. Kirjoittaja on sinut itsensä kanssa. Oli hienoa lukea vaihteeksi näin kiihkotonta ja ymmärtävää tekstiä.

Tapasimme eilen kolmen suurin piirtein ikäiseni serkuksen kanssa. Tarkoituksemme oli puida niitä asioita, joita aikoinaan suvussamme ihmettelimme ja joista kärsimme.

Kuinka ollakaan, jokainen kuuli lähiomaisestaan (edellisestä sukupolvesta) ihan uusia asioita. Oli mukava nähdä, kuinka poikaserkkuni silminnähden helpottui, kun sai kuulla isästään sellaisia asioita, jotka häneltä oli pimitetty mutta jotka suuri osa muusta suvusta tiesi. Ne asiat selittivät isän käytöksen nyt jo keski-ikäiselle pojalle/ miehelle. Hän oli aina luullut olleensa itse syypää isän käytökseen.

Meillä monilla on sellaisia asioita, jotka vaikuttavat negatiivisesti käytökseemme. Se olisi hyvä muistaa. Tietysti me emme ole "syyllisiä" anoppien tai isien traumoihin. Mutta ne ovat. Melkein kaikilla ihmisillä on jokin pimeä huone.

Äänestä
  • ja toisten on aina vaan nieltävä ja ymmärrettävä =(

    Miksei sillä toisella oo ikinä oikeus rääpiä turpaansa ja tehdä törkeyden huippuja, eikö se ole kaikkien oikeus?

    Se on mielestäni jäteastia, eikä hyvän itsetunnon omaava, joka ottaa sen paskan aina mukisematta vastaan, sellainen ihminen, jolla ei edes ole omaa minää, ja jolle on syötetty juurikin tuo, että sun täytyy ymmärtää, ja sun täytyy sitä ja sun täytyy tätä. En voisi ikinä kuvitella opettavani lapsistani jäteastiaa, mielestäni lapseni ovat pikkusen arvokkaampia!

    Äänestä

  • tehdä mitä vaan, kirjoitti:

    ja toisten on aina vaan nieltävä ja ymmärrettävä =(

    En ymmärrä mitä _vahvuutta_ siinä on, että joku vuodesta toiseen on ottanut paskaa niskaansa ja halunnut sietää törkeää käytöstä naama hymyssä. Etenkin vielä se, että lapset tutustutetaan tälläisille isovanhemmille, ja lapset jopa joutuvat itkemään, kun tuntevat itsensä inhotuiksi, mitä hienoa siinä on?! Vahvuutta olisi siinä tilanteessa olla välittämättä koko ihmisestä ja jättää omaan arvoonsa mokoma, ei siis haukkua muttei missään nimessä mielistelläkään tuolla tavoin.
    Minäkään en aio koskaan opettaa lapsistani kaatopaikkaa, johon kuka vaan saa tulla paskantamaan kun siltä tuntuu. Luulin, että tämmöinen "kiltiksi tytöksi" kasvattaminen olisi jo historiaa, mutta taisin erehtyä.
    Ap:han kertoi, että äiti anoppi oli vuosikaudet aiheuttanut surua ja pahaa mieltä miniälleen, ja ihailee sitä, että miniä vaan jaksoi kärsiä kaiken pahan anopin suunnalta ja nieli kiltisti kaiken paskan mitä anoppi suolsi. Minun mielestäni tuollaisen opettaminen lapsilleen on todella vahingollista! En vaan käsitä, miksi kenenkään pitäisi sietää noin karmeaa käyttäytymistä!? Oi miksi?
    Jos joku oikeasti ajattelee näin kun ap, en yhtään ihmettele, että näitä kiltin tytön-syndroomasta kärsiviä naisia vaan syntyy sukupolvesta toiseen. Kunnioittakaa naiset myös itseänne ja älkää kääntäkö toista poskeanne vaan kävelkää tiehenne ja unohtakaa koko ihminen!!

    Äänestä

  • mieltä.... kirjoitti:

    En oo itekään turpaani ruvennut rääpiin ja muutenkaan tehnyt samanlailla toiselle, mitä hän on tehnyt minulle, vaikka elänkin sillä periaatteella, vaan jättänyt ihmisen omiin oloihinsa ja ihan sen oman paskansa kanssa, en ole sitä kyllä itsellenikään ottanut!

    Tulee meidän lapsista sitten varmaan ainakin erilaisia, varmaan niitä jotka ei tule ihmisten kanssa toimeen ;)

    Äänestä

  • ajattelee näin kirjoitti:

    Onneksi se, että ei niele toisen ihmisen paskaa, ei tarkoita, ettei tulisi toimeen toisten kanssa. Minä ainakin tulen mainiosti :)

    Äänestä

  • tehdä mitä vaan, kirjoitti:

    ja toisten on aina vaan nieltävä ja ymmärrettävä =(

    Miksei sillä toisella oo ikinä oikeus rääpiä turpaansa ja tehdä törkeyden huippuja, eikö se ole kaikkien oikeus?

    Se on mielestäni jäteastia, eikä hyvän itsetunnon omaava, joka ottaa sen paskan aina mukisematta vastaan, sellainen ihminen, jolla ei edes ole omaa minää, ja jolle on syötetty juurikin tuo, että sun täytyy ymmärtää, ja sun täytyy sitä ja sun täytyy tätä. En voisi ikinä kuvitella opettavani lapsistani jäteastiaa, mielestäni lapseni ovat pikkusen arvokkaampia!

    ”Miksei sillä toisella oo ikinä oikeus rääpiä turpaansa ja tehdä törkeyden huippuja, eikö se ole kaikkien oikeus?”

    Ei, mielestäni se ei ole kenenkään oikeus. Fiksu antaa olla ja jättää toisen hölmöilyt omaan arvoonsa. Mentaliteetilla ”koska tuo saa tehdä noin, niin saan minäkin (hyvässä että pahassa)” lyö vain päätään seinään.

    ”Se on mielestäni jäteastia, eikä hyvän itsetunnon omaava, joka ottaa sen paskan aina mukisematta vastaan, sellainen ihminen, jolla ei edes ole omaa minää, ja jolle on syötetty juurikin tuo, että sun täytyy ymmärtää, ja sun täytyy sitä ja sun täytyy tätä. En voisi ikinä kuvitella opettavani lapsistani jäteastiaa, mielestäni lapseni ovat pikkusen arvokkaampia!”

    Kuka sanoi että ottaa mukisematta vastaan? Kuka sanoi että kenenkään tulisi jäädä sylkykupiksi toiselle? Jokainen toki saa lukea tekstin kuten haluaa, ymmärtää kuten haluaa. Meillä äiti lopetti mummolassa käynnin reilu 20vuodeksi, mutta ei katkeroitunut, nälvinyt, ei ladellut totuuksia tai evännyt meiltä mahdollisuutta tehdä itse omia johtopäätelmiä. Asiallista, ystävällistä käyttäytymistä hän ei kuitenkaan jättänyt sinäkään aikana kun ei käynyt mummolassa. Väkisin ei ole hakeuduttava niiden ihmisten seuraan jotka tekevät itselle pahaa. Mutta miksi pelkkä pahansuopuus? Kaikkea ei tarvitse hyväksyä vaikka halua/ taitoa/ vahvuutta ymmärtää olisikin. Minun täytyy ymmärtää, täytyy sitä, täytyy tätä juurikin siitä syystä, että se tekee minusta rikkaamman, kypsemmän ja henkisiltä voimavaroilta vahvemman ihmisen. Tiedän jaksavani seistä omilla jaloillani. Minua eivät toisten ajatukset ja mielipiteet hetkauta suuntaan tai toiseen. Otan huomioon kyllä, ehkä opinkin jotain, mutta en jätä mitään kaivelemaan mieltä. Näin saan myös maailmasta värikkäämmän tiedostamalla sen ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista, miltä näyttää/ kuinka haluaisi itse asian nähdä.

    Ja tiedätkös, negatiivistakin palautetta pystyy käsittelemään ilman kaunaa palautteen antajaa vastaan. Kun itse tietää mitä ja missä on, pystyy siihen tietoon peilaamaan jo paljon sen suhteen mitä kannattaa kuunnella, ja minkä voi suodattaa suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..

    Äänestä

  • mieltä.... kirjoitti:

    En ymmärrä mitä _vahvuutta_ siinä on, että joku vuodesta toiseen on ottanut paskaa niskaansa ja halunnut sietää törkeää käytöstä naama hymyssä. Etenkin vielä se, että lapset tutustutetaan tälläisille isovanhemmille, ja lapset jopa joutuvat itkemään, kun tuntevat itsensä inhotuiksi, mitä hienoa siinä on?! Vahvuutta olisi siinä tilanteessa olla välittämättä koko ihmisestä ja jättää omaan arvoonsa mokoma, ei siis haukkua muttei missään nimessä mielistelläkään tuolla tavoin.
    Minäkään en aio koskaan opettaa lapsistani kaatopaikkaa, johon kuka vaan saa tulla paskantamaan kun siltä tuntuu. Luulin, että tämmöinen "kiltiksi tytöksi" kasvattaminen olisi jo historiaa, mutta taisin erehtyä.
    Ap:han kertoi, että äiti anoppi oli vuosikaudet aiheuttanut surua ja pahaa mieltä miniälleen, ja ihailee sitä, että miniä vaan jaksoi kärsiä kaiken pahan anopin suunnalta ja nieli kiltisti kaiken paskan mitä anoppi suolsi. Minun mielestäni tuollaisen opettaminen lapsilleen on todella vahingollista! En vaan käsitä, miksi kenenkään pitäisi sietää noin karmeaa käyttäytymistä!? Oi miksi?
    Jos joku oikeasti ajattelee näin kun ap, en yhtään ihmettele, että näitä kiltin tytön-syndroomasta kärsiviä naisia vaan syntyy sukupolvesta toiseen. Kunnioittakaa naiset myös itseänne ja älkää kääntäkö toista poskeanne vaan kävelkää tiehenne ja unohtakaa koko ihminen!!

    ”En ymmärrä mitä _vahvuutta_ siinä on, että joku vuodesta toiseen on ottanut paskaa niskaansa ja halunnut sietää törkeää käytöstä naama hymyssä. Etenkin vielä se, että lapset tutustutetaan tälläisille isovanhemmille, ja lapset jopa joutuvat itkemään, kun tuntevat itsensä inhotuiksi, mitä hienoa siinä on?! ”

    Kuka puhui mielistelystäkään? Vahvuutta on olla provosoitumatta. Vahvuutta on osoittaa toiselle ettei hänen tekonsa/ sanansa saa nujerrettua tai tuntemaan ylitsepääsemätöntä vihaa (joka heijastuu viesteissä myös täällä keskustelupalstoillakin, tavassa lukea/ ymmärtää/kirjoittaa). Isän isä on ihana. Ukki on ollut elämässä mukana aina: seurannut elämää lehdistä harrastusten tiimoilta, käynyt lähes päivittäin kylässä meitä lapsia tapaamassa, muistanut juhlapäivinä/ -pyhinä, tullut syntymäpäivillekin. Me emme tunteneet itseämme inhotuiksi, vain vähemmän tärkeiksi (mm. verrattuna serkkuihin). Ei lasta voi kasvattaa pumpulissa sen suhteen etteivät asiat aina mene kuten itse toivoisi. Omani kasvatan luottamaan itseensä ja perheen tukeen. Meillä kotona on saanut olla mitä on. Se ei ole vähentänyt arvoa ihmisenä millään muotoa. Kotona on aina syli lohduttamassa, kotiin voi aina palata vaikka olisi saanut kuinka pahasti siipeensä. Vielä aikuisenakin. Kolhuilta ei välty kukaan, ei edes vaikka jättäisi lapset tutustuttamatta isovanhempiinsa. Kuinka sattuukaan lapseen ajatus ettei hän tunne isovanhempiaan tai tiedä mitään taustastaan (muuta kuin mahdollisesti syyn miksi vanhemmat eivät halua mummoa ja pappaa esitellä) –etenkin jos serkut saavat samaan aikaan nauttia heidän seurastaan. Kuinka lapsi pystyy vanhempana itsenäisempään suhteeseen isovanhempiinsa joita ei ole koskaan tavannut/ joita ei muista tavanneensa? Kuinka ohjata lapsi kyseenalaistamaan ja pohtimaan ihmissuhteitaan ja vaikuttimiaan omista lähtökohdista käsin, jos hänet eristetään mielipahan aiheuttajista kokonaan? Kyllä meillä on mummolasta omat hyvät, ihanat muistomme. Maisemiin palatessa on pakko käydä katsomassa heinälato (josta löytyivät parhaimmat piilot), puuvajan matalalle laskeutuva katto (jolta laskettiin pulkkaa yhdessä sisarusten ja serkkujen kanssa), ulkosauna saunapaljuineen, omenapuut, vadelmapensaat,.. Oli hetkiä jolloin mummola oli lämmin paikka olla, jossa mummon sai aidosti nauramaan (ihan vain olemalla oma itsensä). Nykyään mummo nauraa paljon, hän juttelee ja on kiinnostunut siitä mitä elämässämme tapahtuu. Hän ottaa lempeästi ja ilahtuneena käsistä kiinni jos tapaamme sattumalta, häntä on hyvä lähestyä, hän halaa halatessa takaisin (ei ole tottunut halaamaan itse oma-alotteisesti enkä usko hänen tulevan halatuksi liian usein). Mummo puhuu meidän käynneistämme vielä viikkoja vierailun jälkeen ja muistelee kuinka veljenikin sanoi sitä ja siskoni tuota. Näin aikuisina saan tuntea onnen isovanhemmistani tavalla jollaiseen lapsena ei ollut mahdollista (itsekin lopetin mummolassa käynnin omasta tahdostani mummon käytöksen takia reilu vuosikymmen sitten).

    ”ja ihailee sitä, että miniä vaan jaksoi kärsiä kaiken pahan anopin suunnalta ja nieli kiltisti kaiken paskan mitä anoppi suolsi. Minun mielestäni tuollaisen opettaminen lapsilleen on todella vahingollista! En vaan käsitä, miksi kenenkään pitäisi sietää noin karmeaa käyttäytymistä!? Oi miksi?”

    Kirjoittajan ajatusmaailmasta kertoo paljon se, että hänelle ”paskan nielemistä” on se, ettei viitsi tarttua jokaiseen piikkiin minkä vastaansa saa. Nielemistäkö on se että jättää omaan arvoonsa ja antaa olla? En edelleenkään ymmärrä mentaliteettia ”pahaan pahalla”. Itseään voi puolustaa niin monella muullakin keinolla kuin vastahyökkäyksellä. Sitä sinun lapsesi ei todennäköisesti tule oppimaan. Ei näillä puheilla, ei näillä ajatuksilla.

    ”Jos joku oikeasti ajattelee näin kun ap, en yhtään ihmettele, että näitä kiltin tytön-syndroomasta kärsiviä naisia vaan syntyy sukupolvesta toiseen.”

    Ja minulle ollaan vielä luomassa syndrooma ”selittämään” syytä miksi ajattelen kuten ajattelen?! Ei, ei, ei.. Oletteko aina yhtä herkästi tuomitsemassa ja osoittamassa sormella sitä joka suvaitsee ajatella toisin (ja tuoda ajatuksensa julki)? Tiedän mitä haluan ja olen, ja olen rehellisesti ja aidosti sitä mitä haluan. Posken kääntäminen ja itsensä kunnioittamatta jättäminen eivät kulje käsikädessä. Sitäkään sinä et varmaan lapsillesi kerro? Lapsen henkinen pääoma kehittyy pitkän matkaa vanhempien ohjauksen kautta. Mistä ohjaat ellet itsekään näe muuta kuin oman napasi/ oman katsontakantasi ainoaksi oikeaksi? Kiitos huolestasi lapsuuteni, äidin antaman kasvatuksen ja henkisen kanttini osalta. Se ei kuitenkaan ole tarpeen sillä olen onnellinen, omilla jaloillani seisova nuori nainen, tuore vaimo ja miniä. Minä tulen kyllä pärjäämään elämässäni sydämessäni kunnioitus ja ymmärrys toista ihmistä kohtaan –hänen lähtökohdistaan, ei omistani käsin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ei ole sitä, että jättää toisen omaan arvoonsa ja antaa olla. Se tarkottaisi lähteä mukaan vihaan ja paskanpuhumiseen. Minä en lähtisi vihaan, mutta sellaista ihmistä elämääni haluaisi joka minua inhoisi. Saisi siis mitä haluaisi, minuun ei tarvitsisi olla yhteydessä, mutta toisaalta en joutuisi inhottavan ihmisen vihan kohteeksi, jota hän oikeasti toivoisi. Pahinta hänelle olisi tietysti se, että tekisin hänestä minulle aivan yhdentekevän, mutta minulle parasta. En jaksaisi tuhlata energiaani ja onnellisuuttani pahansuopaan ihmiseen. Lapseni tulevat oppimaan kunnioitusta muita ja itseensä kohtaan, edelleenkään se ei ole mikään vastahyökkäys, jos jättää ihmisen omaan arvoonsa vihoineen ja inhoineen ja säästää itsensä mielipahalta ja surulta! Se on itsensä kunnioittamista, kaikkea ei tarvitse sietää. Kenenkään kaatopaikaksi lapseni eivät tule opppimaan.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Onneksi se, että ei niele toisen ihmisen paskaa, ei tarkoita, ettei tulisi toimeen toisten kanssa. Minä ainakin tulen mainiosti :)

    et rupea nielemään sitä kaikkea paskaa, niin olen itse saanut kuulla tämän repliikin; Et tule ihmisten kanssa toimeen. Ja vitsinä sen tuossa tarkoitinkin, koska eihän tuossakaan tilanteessa ollut kyse ihmisisistä, vaan jostain ihan muista =)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ”Miksei sillä toisella oo ikinä oikeus rääpiä turpaansa ja tehdä törkeyden huippuja, eikö se ole kaikkien oikeus?”

    Ei, mielestäni se ei ole kenenkään oikeus. Fiksu antaa olla ja jättää toisen hölmöilyt omaan arvoonsa. Mentaliteetilla ”koska tuo saa tehdä noin, niin saan minäkin (hyvässä että pahassa)” lyö vain päätään seinään.

    ”Se on mielestäni jäteastia, eikä hyvän itsetunnon omaava, joka ottaa sen paskan aina mukisematta vastaan, sellainen ihminen, jolla ei edes ole omaa minää, ja jolle on syötetty juurikin tuo, että sun täytyy ymmärtää, ja sun täytyy sitä ja sun täytyy tätä. En voisi ikinä kuvitella opettavani lapsistani jäteastiaa, mielestäni lapseni ovat pikkusen arvokkaampia!”

    Kuka sanoi että ottaa mukisematta vastaan? Kuka sanoi että kenenkään tulisi jäädä sylkykupiksi toiselle? Jokainen toki saa lukea tekstin kuten haluaa, ymmärtää kuten haluaa. Meillä äiti lopetti mummolassa käynnin reilu 20vuodeksi, mutta ei katkeroitunut, nälvinyt, ei ladellut totuuksia tai evännyt meiltä mahdollisuutta tehdä itse omia johtopäätelmiä. Asiallista, ystävällistä käyttäytymistä hän ei kuitenkaan jättänyt sinäkään aikana kun ei käynyt mummolassa. Väkisin ei ole hakeuduttava niiden ihmisten seuraan jotka tekevät itselle pahaa. Mutta miksi pelkkä pahansuopuus? Kaikkea ei tarvitse hyväksyä vaikka halua/ taitoa/ vahvuutta ymmärtää olisikin. Minun täytyy ymmärtää, täytyy sitä, täytyy tätä juurikin siitä syystä, että se tekee minusta rikkaamman, kypsemmän ja henkisiltä voimavaroilta vahvemman ihmisen. Tiedän jaksavani seistä omilla jaloillani. Minua eivät toisten ajatukset ja mielipiteet hetkauta suuntaan tai toiseen. Otan huomioon kyllä, ehkä opinkin jotain, mutta en jätä mitään kaivelemaan mieltä. Näin saan myös maailmasta värikkäämmän tiedostamalla sen ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista, miltä näyttää/ kuinka haluaisi itse asian nähdä.

    Ja tiedätkös, negatiivistakin palautetta pystyy käsittelemään ilman kaunaa palautteen antajaa vastaan. Kun itse tietää mitä ja missä on, pystyy siihen tietoon peilaamaan jo paljon sen suhteen mitä kannattaa kuunnella, ja minkä voi suodattaa suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..

    niin silloin voi hyödyntää tuota tekniikkaa, eli toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
    Mutta vapaaehtoisesti en lähtisi sitä suorittamaan, koska en ole masokisti, elän elämäni minulle tärkeiden ihmisten seurassa.

    Miten se toinen on fiksu, joka antaa olla, eikä anna samalla mitalla takaisin, kaipaan perustelut siihen! Ja eikö se ole juurikin mukisematta vastaanottamista?

    Ja jos tiedän, että lapseni tulevat kärsimään isovanhempien seuran vuoksi, niin en ole myöskään mikään sadisti, että laittaisin heidät sinne siitä huolimatta!

    Ja tuohon tekstiin voin sanoa, että se ei pidä paikkaansa, se tekee sinusta juurikin sen kynnysmaton, johon voi pyyhkiä jalkansa, koska sinä ymmärrät, että he haluavat pyyhkiä jalkansa sinuun ja että heidän jalkansa ovat likaiset, tai no toisaalta olet ehkä vahva kynnysmatto!

    "Minun täytyy ymmärtää, täytyy sitä, täytyy tätä juurikin siitä syystä, että se tekee minusta rikkaamman, kypsemmän ja henkisiltä voimavaroilta vahvemman ihmisen."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TuoreMiniä kirjoitti:

Yleensä ohitan Anoppi ja appi-keskustelut automaattisesti. Niin paljon pahansuopaisuutta, katkeruutta ja vihaa. Puolin ja toisin.

Minut on kasvatettu arvostamaan ja kunnioittamaan jokaista ihmistä hänen omista lähtökohdistaan käsin. Jokainen meistä on erehtyväinen, sanoo/ajattelee/tekee asioita joita katuu myöhemmin. Herkkänahkaisuus ja ylpeys nostavat nämä erehdykset suurempiin mittakaavoihin kuin mitä ne ansaitsisivat. Kun tulee tarve puolustautua ja puolustaa omaa kantaa, vaikka tietäisikin olevansa väärässä tai löytäisi pointin toisen puheista. Myönnytyksiä ei voi tehdä koska sehän vain kertoisi omaa kieltään siitä kuinka sitä siinä tilanteessa "antaa periksi toiselle". Ihmisten täytyisi oppia kommunikoimaan paremmin. Kasvattaa paksumpi nahka ja antaa joidenkin asioiden vain olla. Paljon on toki sellaistakin mitä ei tarvitse sietää toisen osalta, mutta miksi lähteä vihanpitoon mukaan? Miksi antaa omalla asenteella ja toiminnalla toiselle osapuolelle "oikeutus" tuntea kuten tuntee tai ajatella kuten ajattelee?

Ihailen äitini henkistä vahvuutta. Hän meni naimisiin isäni kanssa aikoinaan tietäen ettei isäni äiti tule häntä todennäköisesti koskaan hyväksymään. Vuosikausia pelkkää pahaa mieltä vanhemmilleni kun mumma ei yhtään peitellyt inhoaan äitiäni kohtaan. Siltikään meiltä ei viety mahdollisuutta isovanhempiin, vaikka mekään emme toivottuja vieraita olleet -olihan toinen vanhemmistamme aivan väärä. Kun me itkimme kotona sitä ettei mummo tullut syntymäpäiville ym., äiti ei koskaan sanonut pahaa sanaa hänestä. Ihminen ei ole välttämättä aina paha vaikka hän väärin tekisikin. Jotain on solmussa, jokin saa pahat teot aikaan. Äiti on jaksanut aina tervehtiä isän äitiä kun he ovat tulleet vastakkain, hymyillä ja kysyä kuulumisia. Mumma on saattanut kääntää selkänsä ja olla kuin ei olisi äitiä nähnytkään, mutta sekään ei ole lannistanut. Äiti ei ole antanut mitään syytä tulla hyljeksityksi ja mummakin on pikkuhiljaa huomannut kuinka väärin hän on tilanteen arvioinut. Nyt kun vanhempani ovat olleet naimisissa liki 30-vuotta, asetelma on muuttunut ja mummolaan olemme aina tervetulleita. Äitini on toivottu vieras, samoin meitä lapsia odotetaan kuin kuuta nousevaa. Äiti tekee töitä yrittääkseen antaa anteeksi ja unohtaa kaiken sen surun mitä kantaa mukanaan suhteessa isän äitiin, mutta hän yrittää. Nuorin sisaruksistamme saa mahdollisuuden turvalliseen, lämpimään mummolaan. Äiti ja isäkin käyvät kylässä aina kun on mahdollista, tomaatintaimet ja aikakausilehdet vaihtavat omistajaa ja juttua riittää. Menneistä ei puhuta ääneen, mutta mumma on pyytänyt anteeksi -omalla tavallaan.

Itsekin elän elämääni "kääntämällä toisen posken". Jalkoihin en jää, tai ota vastaan ihan mitä tahansa, mutta vihaa en myöskään ota kannettavakseni. Vain omaan käytökseeni voin vaikuttaa. Minultakin löytyy taustalta miesystävän äiti, joka karjui ja raivosi minulle moraalittomuudestani ym vain siksi, kun satuin olemaan paikalla väärään aikaan (enkä halunnut ottaa kantaa hänen ja hänen poikansa riitaan). Nopeasti opin tietämään mitä aina niin ystävällisen pinnan alla kyti, mutta silti jatkoin kyläilyä ja olin ystävällinen. Edelleen tervehdin ja jään juttelemaan jos satumme vastakkain. Minun ja hänen suhteensa oli vaikea ja epäreilu, mutta samalla kasvattava.

En ala koskaan kutsumaan mieheni äitä "anopiksi". En, koska anoppi-sanana on niin vinoon vääristynyt. Mieheni äidistä puhumalla myös muistan jokainen kerta että kyseessä on ihminen, joka on rakkaani kasvattanut ja varustanut kohtaamaan maailman omilla jaloillaan seisten. Hän on miehelleni tärkeä. Minun on opittava vain elämään asian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu