Auttakaa

tapasin klassisesti baarissa naisen. Hän oli sellainen aika ujo, että eka kerralla ei paljoa juteltu. Kuitenkin välillämme oli jotain... huomasin että nainenkin oli kiinnostunut. Sen näki ilmeistä ja eleistä.
Mutta sitten tämä iso mutta: nainen oli seurustelusuhteessa, asuivat yhdessä jonkun miehen kanssa. Hän itse kertoi.

Sitten tavattiin toisen kerran, ja nainen tuli luokseni yöksi. (myönnän, että suostuttelin häntä, enkä nyt oikein itsekään tiedä miksi vaikka tiesin hänen suhteestaan)
Emme mitään seksijuttuja harrastaneet, nukuttiin vain. Vaistosin että nainen haluaa vain nukkua.

Mutta hän on jollain tavalla ahdistunut... en tiedä johtuiko se mahdollisesti vain tilanteesta, kun hän oli vieraan miehen, siis minun, luona. Ja tietenkään hänen tilanteen huomioon ottaen se ei olisi ollut suotavaa. mutta en tiedä, tuli sellainenkin ajatus mieleen että ei kai häntä vain pahoinpidellä kotona.
Kuitenkin, tässä naisessa on jotain, mikä ei jätä rauhaan. Olenkohan sitten ihastunut...vai pelkästään huolissani.

Mutta mitä minun tulisi nyt tehdä? Periaatteeni sanoo, että älä sekaannu varattuun.
Mutta jollain lailla haluaisin vielä hänen kanssa jutella... nainen itse ei varmastikaan ota yhteyttä, sitä on turha odotella, hän vaikutti sen verran ujolta, ja hänen tilanteensa kun on mikä on.

mitä ihmettä voisin tehdä. ja voiko naiselta ylipäänsä kysyä suoraan, jos nyt juttusille vielä päästäisiin, että lyökö miehesi sinua?
auttakaa siis hyvät naiset!
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tunnut kivalta mieheltä. Mutta et voi kysyä suoraan lyödäänkö häntä.
Nainen varmasti avautuu asioistaan jos tapaatte useammin.

Voihan kyseessä olla turvallisuuden tunne, nainen tuntee kanssasi olonsa turvalliseksi ja hyväksi. Ei se tarkoita automaattisesti sitä, että hän elää väkivaltaisessa suhteessa.

Hänen miehensä voi olla vaan itsekäs ja huomaamaton ja ehkä ei niin romanttinen luonne, että nainen jää suhteessa vaille sellaista huolenpitoa ja läheisyyttä jota jokainen nainen kaipaa.

Et kertonut pitkäänkö heidän suhteensa on kestänyt? Ikä? Kertoo sekin jotain.

Itsekin teidät ettei ole kovin fiksua varattua naista iskeä, ei mikään ihme jos hän tunsi olonsa ahdistuneeksi luonasi. Hän varmasti mietti kovasti mitä kertoisi miehelleen missä vietti yönsä! Se olisi ainakin mun mielessä päälimmäisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miestäMäessä kirjoitti:

tapasin klassisesti baarissa naisen. Hän oli sellainen aika ujo, että eka kerralla ei paljoa juteltu. Kuitenkin välillämme oli jotain... huomasin että nainenkin oli kiinnostunut. Sen näki ilmeistä ja eleistä.
Mutta sitten tämä iso mutta: nainen oli seurustelusuhteessa, asuivat yhdessä jonkun miehen kanssa. Hän itse kertoi.

Sitten tavattiin toisen kerran, ja nainen tuli luokseni yöksi. (myönnän, että suostuttelin häntä, enkä nyt oikein itsekään tiedä miksi vaikka tiesin hänen suhteestaan)
Emme mitään seksijuttuja harrastaneet, nukuttiin vain. Vaistosin että nainen haluaa vain nukkua.

Mutta hän on jollain tavalla ahdistunut... en tiedä johtuiko se mahdollisesti vain tilanteesta, kun hän oli vieraan miehen, siis minun, luona. Ja tietenkään hänen tilanteen huomioon ottaen se ei olisi ollut suotavaa. mutta en tiedä, tuli sellainenkin ajatus mieleen että ei kai häntä vain pahoinpidellä kotona.
Kuitenkin, tässä naisessa on jotain, mikä ei jätä rauhaan. Olenkohan sitten ihastunut...vai pelkästään huolissani.

Mutta mitä minun tulisi nyt tehdä? Periaatteeni sanoo, että älä sekaannu varattuun.
Mutta jollain lailla haluaisin vielä hänen kanssa jutella... nainen itse ei varmastikaan ota yhteyttä, sitä on turha odotella, hän vaikutti sen verran ujolta, ja hänen tilanteensa kun on mikä on.

mitä ihmettä voisin tehdä. ja voiko naiselta ylipäänsä kysyä suoraan, jos nyt juttusille vielä päästäisiin, että lyökö miehesi sinua?
auttakaa siis hyvät naiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu