Takana kaksikymmentä yhteistä vuotta.. eroa takana muutama kuukausi ja yhtään en vain ala toipua. Päivät ovat niin raskaita, tuntuu että elämä potkii joka suunnalta. Ajatukset ihan sekaisin, kaipaan ja ikävöin. Välillä tekisi mieli vain ajaa järveen. Kyllä, tajuan itsekin, masentunut olen. Pelottaa mitä teen. Eksä on jo alkanut elää eteenpäin, sekin satuttaa vaikka se hänen oikeus onkin.
Miten tästä ahdistuksesta selviää?
Miten tästä ahdistuksesta selviää?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Hyvä ystävä
Itkin kun luin viestisi.Olen ollut samassa tilassa noin 1.5 vuotta sitten-Joskus ajattelin-enhän koskaan selvinnytkään.Ja mikä siinä ihmisessä oli joka sai minut niin murtumaan?
Viimeksi eilen soitin hänelle.Pyysin jos me voitaisiin tavata ja puhua.Aamulla ajattelin ja että miksi ihmeessä.
Miksi repiä auki kaikki haavat uudestaan ja uudestan.Pahinta on se fyysinen kipuu.Syliin.Naurun ja ilon hetket.Eikä siihen minua autaneet mikään muu kuin aika.Itkin ja itkin ja itkin.Annoin kaiken tulle ja pakotin itseni ulos.Pelastukseni oli kai koira joka pisti päänsä polville ja pyysi katseellaan älä murru mennään ulos.Pakkohan se oli mennä ulos.Yhtäkkiä vain huomasin että naroin jollekin asialle aiv an ääneen.Yhtäkkiä hätkähdin kun kohtasin ystävällisen hymyn ja lämpimän katseen....
Tänään olen rauhallinen ja onnellinen siitä että olen päässyt pois suhteesta joka rikkoi minut voimallaan..Kirjoita ja kerro miten voit.Olen huolissani sinusta..
Samassa jamassa täällä myös.
Erosta monta kuukautta eikä itkut lopu vieläkään.
Peitoalla iltaisin itken, että naapurit eivät kuulisi. Tuska sisälläni huutaa joka päivä. Jumalaan en usko, mutta häneenkin olen turvautunut, tosin hän ei kuule minua tai ei halua kuulla...
Mietin itsemurhaa myös päivittäin...helpotusta tästä hevetistä.
Se miksi ole yhä elossa on ne muutamat kaverit jotka jaksoivat kuunnella päivästä toiseen samaa tilitysvirttäni, kirja: Bruce Fisher: jälleenrakennus kun suhteesi päättyy (tosin kirjasta saa eniten hyötyä kun on päässy pahimman yli ja lukee sen vasta sitten, oma mielipiteeni), sekä se,että väkisin lähee jonnekkin ihmisten ilmoille vaikka silmät itkusta punaiset kuin särjellä ja silmäpussit niin isot, että ei nähdä meinaa. Se, että lähti ulos sen näköisenä oli jo paljon.
Suurimman avun olen kuitenkin saanut suom24.fi/ särkynyt sydän -chätistä. Siellä on samoja kokeneita, jätettyjä ja jättäjiä. Välillä juttu kyllä menee vähän muuhunkin, mutta se edes hetkeksi ajatukset muualle surusta.
Kriisipuhelimiin voi aina soitella, itsekkin niihin soitin lähes joka viikko ensimmäisinä ero kuukausina.
Terveysasemalta voi saada apua ja päästä terapiaan juttelemaan, kuten minä pääsin siitä voi olla apua, tosin ei kaikille.
Minunkin ex elää jo omaa elämäänsä uudessa suhteessa, uuden perheen perustamisen vaiheessa. Sattuu! Naimisiinmenostakin puhuimme ja vuosia olimme yhdessä, kunnes "kiimapillu" hänet vei. Terveisiä vaan sulle MM, joka luet näitä juttuja !
Rakastan häntä yhä!
Niinpä juuri.Minäkin rakastan vaikka en ymmärrä miksi.Olinhan jo selviytynyt .Käynyt lävitse kaiken sen tuskan mistä te puhutte.Ja nyt miksi minä tähän taas valahdin.Tunnen etten osaa olla kenenkään lähellä en pysty edes ajattelemaan toisen ihmisen läheisyyttä.Rakastuin toiseen mutta se on enemmän platoonista.Rakastan hänen viisauttaan ja voimaans elää.Ja olla ihminen muille.
Tää miletön fyysinsen läheisyyden tarve kaikki ajatukset kaikki sanat ja hetket kun hän sanoi.Sinä ja minä ..meissä ei ole mitään särmää ei terävää kulmaa kun ollaan vierekkäin.Olen jo 50 enkä koskaan kokenut niin voimakasta läheisyyttä kenenkään kanssa.
Pahinta on että asutaan kilometrin päästä toisistamme.Hän uusperheen kanssa.Se reistailee ja minä hhkuin iloisena jippiiee.Kunnes ystävättäreni kysyi oksettavasti.Ja minkä helvetin takia sinä siinä kiljut.Et kyllä nyt ala hoivaamaan sen eroa....
NYT olisin valmis tapaamaan uuden miehen.Mutta ei ole sopiva aika jos tahtoo tavata jonkun aksaakseen eteenpäin.Haluan sada sielunrauhani takaisin ja jatkaa omaa elämää-olen vahva olen hyvä minä pärjään...
Hei
Kuinka voit tänään???
Hei ja kiitos huolenpidosta ja vastauksistanne!
Samaa rataa tämä olo jatkuu.. juuri nousin sängystä, kaksi tuntia vain makasin peiton alla. Aika jotenkin hukkuu tuohon murheeseen. Lopulta pakotin itseni ylös. En aina muista syödä. Naama itkusta turvonneena.
Olen ollut aika kova lenkkeilemään, nyt se on jäänyt, ei vain jaksa. Eilen illalla myöhään menin sitten pienelle lenkille ja sen hetken teki luonnon keskellä parempaa mutta asunnolle tulo alkaa jo ahdistaa ennenkuin perille pääsee. En pidä tästä asunnosta, ei ole mitään tekemistä. Tarvitsisin pihamaan, puuhaa.. tuntuu haikealta, perhe rikki, mies jäi entiseen taloon..
Tiedän tunteen.Kun totuus tuli esille että nurkan takana odotti toinen romahdin.En syönyt en nukkunut en juonut en tehnyt muuta kuin istuin tuulettimen edessä ja poltin tupakan toisensa jälkeen.Lopuksi keho ei jaksanut.Oma lääkäri näki missä tilassa olin ja järjesti minut sairaalaan.Siellä annettiin iso annos lääkettä että pystyin nukahtamaan ja ravintojuomaa .Pikkuhiljaa noin kuukauden päästä aloin elää uudestaan.Mutta varmaankin jollain tavalla koko suhteeni huonous teki sen romahtamisen mahdolliseksi.En ollut ollut onnellinen kuin joskus.Pääasiasa vain kamalan stressantunut hermostunut,huono itsetunto ja pelkäsin omaa varjoani.Olin jo aivan uupunut paljon ennen eroa.
Minä olen tässä jos haluat jutella.Joskus voi olla raskasta vaikka edes kirjoittaa.Mutta olen varma siitä että selviät...ota yksi askel kerrallaan äläkä luovu jos tuntuu että taas valahdat.
että siinä menee ainakin puoli vuotta ennenkuin päivittäinen kipu hieman heltiää. Sittenkin silloin tällöin muistot ja jutut tulvivat mieleen. Psyykelääkkeillä ei kannata turruttaa kipua. Anna sen tulla ja mennä. Mietiskelystä ja musiikin kuuntelusta, terapiasta, puhumisesta ja liikunnasta on apua. Minäkin itkin salaa välillä töissä, kun tuli joku juttu mieleen ja piilottelin nenäliinapapereita. Minkä sille ihminen voi. Ei ihminen ole mikään kone. Vuosi on kulunut ja vasta ensimmäisiä aamuja herään, kun hän ei ole ensimmäisenä mielessä. En enää ajattele häntä muutenkaan kovin usein. Tosin tänään oli huono päivä, että alkoi itkettämään ja kyyneleet valuivat pitkin poskipäitä. Onneksi pääsin vähän aikaisemmin töistä, kun olin tehnyt sisään ylityötunteja.
Ymmärrän kyllä jos ihmiset suhtautuvat varoen psyykkeen lääkkeisiin.Joskus on vain niin vaikea jatkaa että täytyy auttaa itseään hetken.En näe siinä mitään pahaa eikä se ole niin hävettävää kuin ihmiset luulevat.Mnä pääsin tuskani yli ainakin pahimmat hetket lääkkeillä jotka auttoivat elämän.Enkä kadu sitä hetkeäkään.lääkkeisiin pitääkin suhtautua varovasti ja olla tarkkailun alla lääkityksen aikana.Ja se koskee aivan kaiknlaista lääkitystä.Pikkuhiljaa vähensin ja kun tunsin että nyt jaksan käydä lävitse sen surutyön lopetin.Minulla ehkä on tuuria että osaan ja ymmärrän lääkkeiden käytön tarpeellisuuden ja tarpeettomuuden.Missään nimessä en suosittele suruun lääkettä.Ja olet aivan oikeassa ystäväiseni etä musiikki ja ihmiset,kaikenlainen tekeminen vaikka pienempikin auttaa...Terveisiä kaikille surullisille ja pettyneille..lupaan että tuska hellittää vaikka se palaisikin takaisin ei koskaan yhtä voimakkaana,kuin alussa,tiedän sen nyt
Niin.. alussahan tämä eroprosessi vielä on mutta jotenkin pitäisi edes vähän päästä elämänsyrjään kiinni. Kuuntelen musiikkia paljon, aina kun olen yksin, mutta ne ovat osaksi liian tuskallisia, itken ja kuuntelen, kuuntelen ja itken..
Pahimmalta tuntuu että mies pystyy näin nopeasti jatkamaan, treffailemaan ja ajattelemaan jatkamista.. sitäkö hän vain odotti ja kuinka kauan hän on sitä jo odottanut.. en tiedä miksi se tuntuisi minusta paremmalta jos hänkin tarvitsisi hetken toipumisaikaa. Ja minulla on ikävä kotiin, ei voi mitään.
Voi rakas ystävä voimia sinulle.
Itke sydämesi pohjasta vaikka silmät ja kasvot turvoksiin, kuuntele musiikkia jos siltä tuntuu. Ja jos vaan jaksat, kirjottele ajatuksiasi ja tuskaasi tänne tai paperille, pääasia että saisit ahdistustasi purettua.
Toivottavasti sinulla on joku ystävä/tuttava kenelle voit tarvittaessa soittaa vaikka keskellä yötä ja joka voi tulla luoksesi kun oikein ahdistaa?
Itse yritän mennä päivä kerrallaan eteenpäin, onnistun välillä ja väliin tulee takapakkia oikein kunnolla. Ikävä on kova, suorastaan raastava ja aina välillä se iskee niin että meinaan tukehtua. Mutta eteenpäin pitää vaan mennä, mutta oman jaksamisen mukaan. Hyvä ystäväni on ollut ja on korvaamaton tuki ja turva ja eteenpäin potkija ja mukanaan raahaava:-) pelastajani ollut monena vaikeana hetkenä. Muuten se mainitsemasi kirja on ihan hyvä, itse luin sitä jokin aika sitten, silloin tuli jokin hetki että jaksoin, nyt en ole kirjaa taas avannut kuukauteen. Mutta ehkä joku päivä on taas sen vuoro.
Ja hei, se mitä muut ajattelee esim punaisista turvonneista silmistä, ei sillä ole mitään väliä. Se on heidän ongelmansa. Ajattele nyt vaan itseäsi ja jaksamistasi älä ketään muuta. Iso hali sulle :-)
" Ikävä on kova, suorastaan raastava ja aina välillä se iskee niin että meinaan tukehtua. "
Niin tuttu tunne myös minulle..
Ja se että alkaa ahdistamaan niin paljon että ei saa henkeä.. itkettää niin kovasti että voisi huutaa jos se vain auttaisi.
Tiedän että hän oli se minun ikuisuusystäväni ja nyt häntä ei enää minulla ole.
En ole kohdannut tuota kirjaa,josta tunnutaan Suomessa puhuvan.Asun Ruotsissa nimittäin..
Tiedätkö kun aloin taapertamaan omaa tietäni niin eräänä päivänä näin sellaisen valon joka välähti vain jostakin ja sanoin ystävälleni ..I Can see the light..ja me alettiin hillittömäati nauramaan..Se oli niin dramaattista.
Ystäväni sinä siellä kaukana...sinua ajattelen ja haluaisin kertoa erään tarinan.kun olin selvinnyt ensimmäisestä erästä,puhuttiin ystävien kanssa miten selvitä surusta noin ylipäätänsä ..olin voimakas ja lähetin eräälLe ystävälleni erään kappaleen...KUN HÄN KOHTASI SAMAN KOHTAlon -Voi kuinka me sinua kaivataan- tämä versio on Vesa-matti Loirin.Hae se u-tubistA..SE ITKETTÄÄ JA ANTAA VOIMAA samalla kertaa.Ja tiedät että surusi voima on sinun voimakkuuttesi.Olet aito ja siksi tunnet.
http://www.youtube.com/watch?v=MxozxknmDO8
Kiitos kun jaksat tukea ja lohduttaa. Nyt lapset ovat minulla, olo aina silloin parempi. Mutta kun lapset menevät isälleen niin paha olo jyllää päälle ihan täysillä. Onneksi on lapset, muuten en varmaan jaksaisi.
Musiikki on yksinäisten hetkien voima ja tuska.. silti vaikka se tuuo tuskaa en voisi olla ilman musiikkia. Kuuntelen paljon haikeita kappaleita, surullisia sanoituksia pettyneistä ihmisistä..
Tottakai jaksan Elämäni on muuttunut niin paljon tähän päivään mennessä siitä romahtamisesta.Turtunut olo on poissa ja vaikka sattuu ei se enää satu yhtä paljon.Usein on jopa todella hauskaa.Tapaan paljon ihmisiä ja menen ulos tanssimaan kuuntelen myös surullisia sattuvia lauluja ja iken,ulvon ääneen... välillä tulee sellainen riemun aalto..ihanaa kun enää ei tarvitse riidellä eikä kunnella ilkeyksiä.MUTTA .siinä samalla meni muutakin,seksi, läheisyys ja naurut yhteiset asiat joita vain me kaksi jaettiin.Monet sanovat ettei se ole ohi kummallakaan.Että me nyt vain kuulutaan yhteen.Mutta totuus on se että en enää koskaan jaksaisi niin raastavaa suhdetta...
Tsemppiä sinne.Täällä on ainakin aivan mielettömän kuuma onneksi on meri lähellä...Joten ajattelinpa ottaa ja mennä ottamaan yhdet oluet kavereiden kanssa..ja ajatella muuta kuin tätä kaipuuta(ja pieni piru kuiskaa,niin ja ehkä näet myös HÄNET????)
Ehkäpä,mutta entäs sitten....Senhän tiedän vain minä itse ja nyt sinä..
Tänään pitäisi lapset viedä vanhaan kotiin ja ahdistaa jo valmiiksi..
Hei täällä Rajsan!!
Sannko antaa neuvon tai ehdotuksen.Kerro exmiehellesi että sinua sattuu kun joudut tulemaan vanhaan kotiin.Hänhän jo asuu siellä-Pyydä että tapaatte jossain puolivälissä.Tai että hän ainakin nyt aluksi hakisi ja toisi lapset.
jos hän on vähäänkään surusi ja ikäväsi arvoinen hän ymmärtää....
Itse tapasin xän eilen.Halattiin ja juteltiin kunnes uusi vaimo tuli nyrpeänä ja katse täynnä vihaa..näpit irti minun miehestäni..ja minua ei sattunut ei tuntnut miltään muulta kuin että tiedän mitä meidän välillämme on .Kun palasin kotiin tuli sellainen tunne..tästä on hyvä jatkaa...Nyt alan taas elämään omaa elämää..ihanaa..
Koira inisee..pakko mennä ulos---kerro miten voit
Hei
Kumma kuinka mieliala voi vaihdella hetkestä toiseen.Toisaalta elän juuri nyt surussa monesta syystä mitä elämä on tuonut tullessa ja silloin kaikki tunteet voimistuvat.On paha olla kun ei ole ketään johon turvautua kun itkettää-Luulen että en osannut oikein erotella näitä tunteitani.Lisäksi olen vielä vaihdevuosissa ja hormoonit aivan sekaisin.
No minä päätin uskaltaa hakea seuraa.Ajattelin ei kai se voi pahaakaan tehdä-On mies joka asuu 500 km päässä,sairas,jolle ei voi antaa tunnepitoisia huolia.Päätin olla vain kaveri ja puhua positiivisista asioista..
Joten hain kaveria E-dejti sivulta.Suurin osa ihan taukkeja haluavat webbikameraa kuvaa...tajutonta..ahdistaa...
Kiitos itse että jaksat lukea minun viestini..jos jaksat..te..
Äh..nyt olen kiertänyt itseni nyystiin josta en pääse ulos..Apua
Ääh, mulla on sama tilanne, vaihdevuosissa ja ero 4 kk sitten.
Mulla oli Suomi24:ssa profiili ja olen treffaillut 4 miestä. Ainoastaan yksi oli sellainen, etten halua tavata toiste. Kahdesta jäi ystävä hyvän keskustelutaidon ja avoimmuuden takia. Yhdestä elättelen vielä suurempia toiveita - ainakin minä ihastuin häneen ensinäkemältä, mutta työkiireiden takia ei olla paljoa nähty.
Minäkin olin nyytissä, mutta tajusin, että minun pitää rakastaa ja arvostaa itseäni. Tulen toimeen ilman miestäkin, voin tehdä mitä huvittaa.
Ei minullakaan ole ketään johon turvautua - vanhalle äidille ei enää kehtaa mennä sydänsuruja itkemään ja todellisia ystäviä ei ole, vain työkavereita.
Kyllä mullekin on tuttua mielialan vaihtelut hikoiluineen..tiedätkö, että kannattaa itkeä ja kirjoittaa ylös, miltä milloinkin on tuntunut ja mitä on tehnyt. En ole sitten teinityttövuosieni pitänyt päiväkirjaa, mutta nyt on iso vihko johon päivittäin kirjoittelen niin ikävät kuin mukavatkin asiat.
Tuo kirjoittelu voisi olla hyvä tapa purkaa tuntojaan, saisi ne jollain lailla ulos itsestään. Tännekään ei viitsi ihan kaikkea kirjoittaa..
Olen puhunut eksälleni että koti on liian kipeä paikka käydä mutta.. jotenkin vain itseni sieltä löydän. Piinaan itseäni sillä ja ajatuksella että milloin hän löytää sinne paremman kumppanina asumaan kanssaan ja jakamaan arkeaan.. pahalta tuntuu sekin, todella.
En tiedä, tulisipa eteen joku valonpilkahdus, edes hetkellinen. Yritän tsempata ja olla itkemättä, kun ei aina jaksaisi itkeäkään, mutta.. pelottaa että tähänkö jään loppuelämäkseni, murehtimaan kaikkea.
Olen pyytänyt eksältä että vielä harkittaisiin tätä eroasiaa ihan rauhassa mutta hänestä tämä on oikea ratkaisu. Vihaan itseäni kun roikun näin siinä liitossa mutta mistä se voima irroittautua. Ihan kamalaa ruikuttamista tämä minun teksti.. iltaisin katselen parvekkeelta auringonlaskuun, miltähän tuosta tuntuisi hypätä.. en sitä tee, lasten takia, muuten en ehkä jaksaisi.
No takuulla et kyllä hyppää..
Olet vasta alusa,shokkitilassa,ei silloin tunne muuta kun kaaosta.Kaikki asiat ovat rikki ja aika pysähtynyt,sitä luulee ettei siitä koskaan pääse etenpäin..mutta siitä pääsee.Tulee päivä kun alkaa uudelleen orientoitumisen..ja kokee sen yksinolon suurenmoisena vapautuksena..Itke ja ota vastaan ne valon pilkahdukset kun ne tulee..Jo se että kirjoitat tänne on hyvä merkki..Ja please saat ihan mielellään ruikuttaa,niin minäkin voin jatkaa ruikuttamista..
Olen kanssa kirjoittanut 3 collegiekirjaa täyteen ja ulvonut sivut niin rikki kyyneleistä-Tietysti kun järjellä katsoo taaksepäin miettii minkä ihmeentakia sitä voi näin vaan olla ja jumittua vaikka järki sanoo että mies on täysi p---a itseasiassa hyvinä puolineen.Eli nk.se mies on sika mutta ihana sika..ymmärrättekö?
Minusta on myös tullut hormoonien myötä ja kropan rapistumisen myötä arka näyttämään itseäni alasti kenelle vaan ja sekin sattuu että toinen tiesi ja hyväksyi jokaisen ylimääräisen kilon ja roikkurintoineen ja kuivine limakalvoineen,ymmärsi ja kuitenkin rakasti .Ei ole helppo lähteä uuteen seksisuhteeseenkaan.Se pelottaa..Että saa kritiikkiä ettei enää kelpaisi!!
Hikoilen ja hikoilen ja sydän hakkaa ja ym.ym...Yäk!!
Älä edes mieti sellaisia asioita. Kumppani voi löytää toisen ja sinäkin voit löytää toisen paremman!
Tiedän, että nyt tuntuu pahalta ja lohduttomalta, mutta usko minua, se ei kestä ikuisuuksíin. Itke kun siltä tuntuu ja naura ja iloitse niinä hetkinä kun sinulla on iloa. Sinä olet kuitenkin sinun elämäsi tärkein henkilö, josta sinun täytyy pitää huolta. Opettele rakastamaan itseäsi, huolehtimaan itsestäsi ja hoitamaan omat asiasi ilman eksää. Se on pitkä ja vaikea tie, sen voi kertoa kokemuksesta. Mutta sen jälkeen kun olet päässyt kaikesta eroon, olet aivan toinen ihminen.
Et sinä jää loppuelämäksesi murehtimaan, sinä löydät oman rakastavan itsesi ja sen jälkeen elämääsi voi tulla uusi rakkaus..sinulla on elämä edesssä ja kaikki mahdollisuudet. Käytä niitä!
Hyvää yötä
Toivon teille rauhaisaa yöunta.Huomenna on uusi päivä.Haleja.Rajsan
Tuntuu hyvältä saada teiltä näin paljon tukea ja lohdutuksen sanoja.. menen tänään elokuviin ystävän kanssa, vähän piristystä päivään. Olen jopa jaksanut siivota ja pyykätä vähän entiseen malliin, tosin suorittamisen paineet ovat poissa. En ollut kotona oikein "hyvä" kotitöidentekijä, nyt ne paineet puuttuvat. Nyt siivoan kun siltä tuntuu. Ja ihan siistiä täällä on :).
Tolkutan itselleni että pärjään kyllä, ehkä tässä se suurin shokki onkin tuo omilleen jäämisen pelko. Toisaalta iltaisin on ikävä käydä yksin nukkumaan..
Mitenkäs se tuon minun viestin tuonne väliin hyppäytti.. no ei se mitään. Päivän askareet tehty, nyt ystävää odottelemaan, jos ei se suru niin nyt valtaisi mieltä.
Hei mitenkähän jakselet. Toivottavasti leffassa käynti sai edes hetkeksi mielesi piristymään ja tekee hyvää lähteä välillä ihmisten ilmoille tuulettumaan.
Se on hyvä että olet jaksanut tehdä kotihommia. Itse olen huomannut siivoomisen ja varsinkin imuroinnin tosi terapeuttiseksi. Ja siisti koti jotenkin rauhottaa mieltä.
Toki itselläni siivoukseen liittyy vielä useasti ikävä ja odotus rakkaan saapumisesta. Mutta uskon että vielä tulee se päivä kun siivoan ainoastaan itselleni ja itseäni varten. No en kyllä aiemminkaan pelkästään miehen takia siivonnut :-)Nyt en ole jaksanut siivota, olen kai ottanut pari askelta taaksepäin kun itku on taas tosi herkässä ja olo todella yksinäinen. Mutta tiedän että huomenna jo mieleni ehkä parempi. Vietän yksin lauantai-iltaa mielessä pyörii kaikenlaisia muistoja...
Onneksi on lapset, vaikkakin aikuisia jo, mutta ne on se voima joka puskee minua eteenpäin. Poika intissä, nyt lomilla ja kavereiden kanssa jossain baarikierroksella. Tyttöni asuu jo omillaan poikakaverin kanssa.
No niin, heti tuli mieli paremmaksi kun ajattelin lapsiani, ei enään itketä.
Sinullakin lapset, joille olet maailman tärkein ja rakkain äiti. Siinä asia jolla kuule mennään eteenpäin päivä ja hetki kerrallaan.
Jaksamista taas ja yritä nauttia näistä lämpimistä päivistä :-)
kun aikaa kuluu. Mulla on erosta aikaa muutama kuukausi ja edelleen tuntuu surulliselta ja aika ajoin itkettää. Uskon kuitenkin että ajan kanssa helpottaa. Kaikkein vaikeinta on yksinäisyys, aina saa tulla tyhjään kotiin. En oikein muista mitään siitä kun mies ilmoitti haluavansa eron. Putosin kuin tyhjään josta nyt nousen ylös vähän kerrallaa. Voimia sullekkin, toivutaan tästä pikkuhiljaa
Kyllä, yksinäisyys on pahinta.. silloin on liikaa aikaa miettiä.. ja murehtia ja surra ja kaivata.. miten asiat olisivatkaan voineet mennä.
Lukaisin tätä viestiketjua sieltä täältä ja sain vaikutelman, että kirjoittajat ovat (kaikki?) naisia.....
Minä olen mies, kohtapuoliin alkaa 40v lähestymään.
Koin aivan hirvittävän kipeän vajaa kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen puoli vuotta elämä meni junnaten eteenpäin..., olin varmaan shokissa. 15 vuotta tein kaikkeni tämän eteen ja sitten kaikki romahti.
Syksyn ja talven aikana masennuin ja masennuin kunnes, enää kävin (kuin robotti) töissä..., muun ajan makasin itsesäälissä ja masennuksen kourissa...
En käynyt missään, en harrastanut sen kummemmin laastari- kuin muitakaan suhteita.
Vaikka tiesin, että elämän on jatkuttava, niin jostakin käsittämättömästä syystä takerruin menneeseen....
Ainoa syy jaksaa ja jatkaa elämää on rakkaat (pienet) lapseni, jotka ovat minulle tärkeimmät maailmassa...
Minulla on hirvittäviä vaikeuksia päästä "jaloilleen", elämässä eteenpäin, "sille uudelle lehdelle" minun elämäni tarinaa.
Minä en harrasta irtosuhteita, enkä juurikaan käy baareissa, mutta niin kuumeisesti tarvitsen aikuisen ihmisen suhdetta, ajatusten vaihtoon, keskusteluun, ystävyyteen jne. (enkä tarkoita seksisuhteita).
Sen ainakin tiedän, että itse tein sen pahan virheen, että jäin itkuineni ja suruineni aivan yksin, enkä hakenut apua.....
Toivon teille "samassa veneessä oleville" voimia ja kyllä se niin on, että suurimmalla hädän hetkellä kun laittaa kädet ristiin ja rukoilee Jumalaa, siitä saa kovasti voimia, kun vain uskoo riittävästi.....
voi meitä tosiaan. oli mukava kun sinä miehenä kirjoitit tänne akkalauman sekaan:-)
kiitos ajatuksistasi ja tuosta vinkistä. sitä olen itsekin käyttänyt aika monta kertaa eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut. jotenkin se rauhoittaa oloa, ainakin hetkeksi kunnes taas uusi tuska hyökkää päälle. sinulla pienet lapset, syy jatkaa ja mennä eteenpäin. hyvä niin. sitä vaan niin mieluusti palaa ja haikailee niihin entisiin hetkiin ja muistoihin, vaikka toisaalta niillä satuttaa vaan itseään. toisaalta taas uskon että kun niitä kelaa riittävästi uudelleen ja uudelleen niin joku päivä se sit helpottaa.
varmaan olette toisetkin huomanneet, miten paljon meitä ns jätettyjä täällä eri foorumeissa on. huomasin että samalla tavalla kuin itseni jätettiin on ihan pilvinpimein, siis että mies vaan häipyy sen kummempia selittelemättä. että missä on ihmisten kunnioitus toisia kohtaan, en ymmärrä. noh tämä ajatustenvaihto ja purkaminen ja toistemme lohduttaminen, se jos mikä on toisistamme huolenpitoa ja välittämistä. jaksamista sinullekin mies:-)
On tämä aika vuoristorataa tuntemusten osalta... Parissa tilanteessa minulle on sanonut toinen ihminen (sellaisella tyylillä, mikä todella pysäytti miettimään), että "kaikella tällä on jokin tarkoitus"..... niin se kai sitten on, mutta HIIVATTI, kertois nyt joku minullekin, MIKÄ TARKOITUS????
Liekö se, että niin kovasti vielä toivomassani loppuelämän parisuhteessa osaisin olla parempi mies, ja myös itsekkäämpi..., niin etten yrittäisi elää vain toiselle...
Hei, päätetään yhdessä "että eteenpäin, sanoi mummo lumessa"......, ei kai me voida loppuelämäksi jäädä suremaan ja murehtimaan...??
Kirjoitathan minulle vielä jotain kivaa...., äskeinen jo piristi niin kivasti....
..samaa olen ihmetellyt minäkin. ja sitten sanonta että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu ymym. noh kyllä niissä tietysti jotain perää on. mutta kyllä välillä ihmettelen miksi ihmeessä elämän pitää olla niin kovin vaikeaa ja tuskallista. vaikka kyllä itse tiedän ja muistan miten paljon hyviä asioita ja hetkiä elämässäni on ja on ollut eronkin jälkeen. entistä tärkeämmiksi tulleet sisarukset ja vanhemmat ja ystävät. ja paras ystäväni, ilman häntä olisin tosiaan hukassa, lievästi sanottuna.
huomaan että tässä koneella menee ajantaju..muutenkin yöunet jääneet hiukka vähälle. no onneksi huomenna on sunnuntai.
huomiseksikin luvattu aurinkoa ja lämmintä, jos jaksais lähteä vaikka aamulenkille joen varteen. pääasia että saa itsensä liikkeelle, vaikka kotiin olis niin helppo ja ihana jäädä.
sinä olet tainnut jo nukahtaa..hyviä ja kauniita unia :-)
Eikä ihan pian varmaan unta saakaan... Kiva, että saa nyt vähän vaihtaa ajatuksia. Minulle erosta teki varmaan aika raskaan se, ettei minulla ollut yhtään ketään ihmistä, kelle puhua... Voin ihan rehellisesti kertoa, että kyllä raskaimmilla hetkillä mielenterveys oli varmaan koetuksella. Elämässäni sattui tuolloin vielä pari muuta "tragediaa", joille en mahtanut mitään... vastoinkäymisiä tuli "joka suunnasta"....
Ah, miten vapauttavaa sanoa/kuulla -kaikki mikä ei tapa, niin vahvistaa- :)
Niin,hyvää yötä teille kaikille.Miehille ja naisille kohtalotovereille...
Aikuinen tyttäreni sanoi ett' olin varmaan tilattu siihen suhteesen koska lapset(hänen)lapsensa tarvitsivat hetkeksi jonkun aikuisen ja äidin joka toi heisät takaisin elämään oman äidin menehtymisen jälkeen ja isä ei jaksanut olla vastuullinen..se ehkä oli minun tehtäväni..byt lapset voivat hyvin ja se on minulle riittävä kiitos niistä vuosista.Meillä on edelleen hyvät suhteet ja luulen todella että ihminen matkaa joskus läpi eri suhteiden löytääkseen viimein sen #oikean#
kasvattaahan kaikki kokemukset aina ja eteenpäin on mentävä..
Eikö olekin vapauttavaa saada kertoa jollekin sen mitä sydämessä tuntee,kenenkän arvostelematta tai tuomimatta vaikka välillä valahtaisikin takaisin..Ihmisiähän me olemme ja täynnä kaikkea ei elämä ole helppoa mutta jos tällätavalla voi helpottaa oloaan edes hetken on se tosi hyvä..
Huomenna paistaa aurinko..olen tilannut sen teille sinne suomeen..lämpimin ajatuksin...
Hyvää yötä myös sinulle ja paljon lämpöä ja valoa sinne toiselle puolelle merta.
On kyllä vapauttavaa, kun saa purkaa tuntojaan, vaikkapa nyt sitten täällä verkossa...
Kyllä se niin on, että minulla on aivan valtava toisen kaipuu (en tarkoita nyt siis lasteni äitiä).... kaipuu jakaa arki, kaipuu olla yhdessä, kaipuu surra ja iloita yhdessä, tehdä yhdessä, olla tekemättä yhdessä....
JO RIITTÄÄ!!!!! Eikö se rakkaimpani voisi sieltä kulman takaa jo kurkistella :)
jos nyt pari riviä vielä ennen nukkumattia..
sama juttu, monta kertaa tuntui että nyt sekoan ja oikeesti. niin kovasti ahdisti ja tuntui ettei minkäänlaista mahdollisuutta ole eteenpäin. mutta huomaatkos tässä sitä mennään, molemmat ja moni muukin :-)
mikähän siinä mahtaa olla että hyvin usein nuo ikävät asiat tuppaavat kasaantumaan. yksi kun tulee niin seuraavaa tietää jo odotella.
ja sitten kun vähiten osaat odottaa voi tapahtua hyvääkin ja tapahtuukin, usko pois..mutta ensin pitää päästä jonkinlaiseen järjestykseen ja sopuun noiden vanhojen asioiden kanssa.
ja tosiaan mikä ei tapa se vahvistaa...mutta miten vahvaksi on tarkoitus tulla, mietin usein. minulle alkais jo riitteleen tämä vahvistuminen :-)
mutta nyt mun silmät kohta tippuu näppäimille..
alkais kans olemaan jo aika "vahva"..... Lyhyesti muutamalla sanalla kirjoitit niin fiksun tuntuisesti (ja kannustavasti), kiitos siitä!!
Voimia teille ihan kaikille tähän viestiketjuun kirjoittaneille. Ponnistetaan yhdessä kohti parempaa huomista :)
Huhuu!! täällä sitä taas pyöritään itsesäälissä, erittäin huonosti nukutun yön jälkeen... (toivottavasti teillä paremmin)...
Olen miettinyt, pohtinut, ajatellut.... hetkittäin tuntui tosi hyvältä, välillä taas karmealta. Välillä vihaan ja väheksyn, välillä kaipaan ja ikävöin....
Siitä olen onnellinen, että toivon hänelle silti (lopulta) kaikkea hyvää....., häntähän minä rakastin....
Olen nyt kovasti uskotellut itselleni, että on pakko aloittaa "uusi elämä", kääntää selkä menneelle ja avata silmät uudelle..., mutta se on niin vaikeaa yksin...
En ymmärrä, miten en löydä uusia tuttavuuksia, en vaikka nykyisin yritän kovasti olla "ihmisten ilmoilla".
Loma loppui, se on vain hyvä..., työn kautta on pakko ajatella muutakin...
Up and down.... kun aloitin kirjoittamaan, mielessäni oli kasapäin positiivisia ajatuksia, keinoja piristyä ja otsikon kun sain kirjoitettua, niin johan oli mieli maassa :)
Olen kirjoittanut monet, monet kerrat ja lopulta poistanut tekstit lähettämättä.... Nyt lähetän, tulipa suollettua mitä "puuroa" tahansa..., mitä väliä, kunhan helpottaa.
Hyvää päivän jatkoa kaikille kirjoittajille (ja lukijoille).... et lopulta kuitenkaan ole yksin..., emme vain vielä ole löytäneet toisiamme...
Kyllä se hiukan helpottaa, edes hetkeksi, kun antaa itselleen luvan purkaa niitä tuntojaan, vaikka näin. Murruin eilen puhelimessa parhaalle ystävälleni, hän oli aivan ihmeissään: "luulin että olet vahva". En ole. Olen heikko, enkä jaksa, olen vain esittänyt jaksavani. Virhe. Kukaan ei ehkä oikeasti tajua kuinka tumman syvissä vesissä uin.
Voimahaleja kaikille meille!
Kyllä se taitaa niin minunkin kohdalla olla, että vie vuosia, ennenkuin eheydyn, arvet jää varmaan loppuelämäksi...
Oloni oli jo hieman parempi ja jotenkin tuntui siltä, että elämä jatkuu..., kunnes sain tietää exän uudesta miessuhteesta.... ei siinä mitään pahaa ole, eikä tuomittavaa, mutta ilkeästi se avasi haavoja uudestaan.... tuntui niin hiivatin pahalta... silti toivon, että exä olisi elämässään onnellinen..
Olen jopa miettinyt, että tarvitsisinko itse ihan reilun "laastari"-suhteen..., suhteen, joka kääntäisi uuden lehden elämässä. Koskaan en voisi silti kenellekään naiselle (tämän tietämättä) sellaista tehdä.... Ystävyys, se taitaisi olla avainsana. Tarvitsen siis itselleni hyvän ystävän!!!
Keksimällä keksin taas asiaa kaupungille..., meni vain ihmisten-ilmoille.... auttoi kai vähän.
Sinulle masentunutäiti, uskon tietäväni tuon "syvissä vesissä uimisen". Minulla siihen liittyi voimakas kuolemanpelko.... tuli hirvittäviä pelkotiloja (tuntui suomeksi että pää räjähtää) Oli kyllä varmaan psyykeen järkkymistä.... Muuten olen vahvasti työelämässä ja uskoisin (hyvinkin) selväjärkinen :) ...... mutta nuo tunnepuolen kivut oli niin kovat...
Kaikista pahimman yli selvisin rukoilemalla Jumalaa yhä uudestaan ja uudestaan. Tiedän, että se auttoi, vaikka en kaikkine paheineni voi sanoa olevani uskovainen ihminen.
Äläkä ikinä MISSÄÄN TAPAUKSESSA TEE SAMAA VIRHETTÄ KUIN MINÄ TEIN VUOSI SITTEN!!! Syksyn pimeät kun tulevat, älä jää yksin... minä jäin. Kävin töissä, makasin sängyssä, kävin töissä ja makasin sängyssä.... se on pahin virhe....
Jos mahdollista reissaa syystalvella vaikka etelään (valoa valoa valoa), osta kirkasvalolamppu tai ihan mitä vaan, mutta älä jää neljän seinän sisään , varsinkaan yksin.... Itse en anna itseni enää toista vuotta vajota samaan synkkyyteen, sitä ei ihminen loputtomiin jaksa...
Taas se kääntyy yksi päivä illaksi, kyllä me tämä vielä voitoksi käännetään, eikös joo!!
Niin.. tuo sängyssä makaaminen on turhankin tutuksi tullut.. ennen niin ahkera lenkkeilijä on nyt jämähtänyt sängynpohjalle.. tänään makasin päivällä melkein kome tuntia peiton alla.. osaksi torkkuen, osaksi itkien. Pakotin itseni lopulta ylös, aivan kamalaa. Olen ennen ollut aika puuhakaskin ihminen, tällainen on niin epätyypillistä. Mutta kun ei jaksa.. mistä sitä virtaa saisi itselleen, en todella tiedä. Ihmisten ilmoille minäkin oikein pakotan itseni, sänkyyn olisi niin helppo jäädä.. tai sohvan nurkkaan.
Mistä sitä repisi itselleen mielenvirkistystä, ettei elämä luisuisi ihan käsistä..
Minä laitan kädet ristiin ja rukoilen sinullekin voimaa jaksaa. Aivan varmasti sinäkin koet kohta jonkun pienen valonpilkahduksen elämässä joka auttaa taas vähän jaksamaan........., siihen seuraavaan pilkahdukseen.....
itse huomaan välillä, että kun saa aikaiseksi edes pinenkin työn (vaikka siivousta), tulee siitä mielihyvää... välillä paljonkin. Jostain mokomasta työstä, mihin ennen ei edes kiinnittänyt huomiota...
Sit vaan hirveä yritys päälle, että nähtäis niitä hyviä asioita, joita meidän elämissämme ihan varmasti on... Niitä hyviä asioita joille masentuneena saatamme olla sokeita...
Koti... en ole koditon, en nuku taivasalla
Lapset... minulla on ihanat ja TERVEET lapset.
Työ.. minulla on työ, en ole työtön
Suomi... täällä ei ole sotaa
tällaisilla asioilla yritän välillä itseäni motivoida... (ei toimi aina mut just nyt taas auttoi)
Hyvää yötä taas jälleen kerran-
Oli se jumala allah jehova tai universumin lait.Sen tiedän etten ole yksin.
Alan päästä jaöoilleni.Nyt mennyt 1.5 vuotta...ja elämä voittaa-AINA
Rakastan teitä-Nyt lopetan omat kirjoitteluni koska alkaa arki ja kaikki todellinen missä on elettävä.Tuhannet kiitokset teille ja voimaa jaksaa eteenpäin.Itse olen nyt vihdoinkin vapaa ja nauran nauran ja iloitsen.Tekibn tulette kokemaan sen....Love u-Rajsan