Sain tietää n. kuukausi sitten mieheni pettäneen minua. Hänen mukaansa kerta oli ensimmäinen ja viimeinen. Olemme puineet asiaa siitä lähtien päivittäin ja miettineet miksi meille kävi näin. Olemme olleet pitkään yhdessä ja suhteemme on ollut hyvä, olemme kumpikin kokeneet rakastavamme toisiamme syvemmin vuosi vuodelta. Olemme kummatkin jo aikuisia, menneisyytemme ihmissuhteissa on vain täysin erilainen. En olisi koskaan voinut uskoa näin tapahtuvan...vaikka toisaalta pelkäsin, että näin käy ennemmin tai myöhemmin. Olen mieheni ensimmäinen kumppani joka suhteessa ja tavallaan tiesin, että ennemmin tai myöhemmin asia alkaisi painaa häntä ja tulisi tarve "kokeilla muutakin". Pettäminen oli tapahtunut baari-illan jälkeen humalassa, mieheni mukaan hän ei kyseistä naista kohtaan tuntenut varsinaisesti minkäänlaista kiinnostusta, oli vain tarve kokeilla millaista olisi harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Mieheni on katunut tekoaan suunnattomasti, olen nähnyt miten hän on kärsinyt. Tavallaan ymmärrän hänen tekonsa, mutta tuska on silti ääretön. Pelko siitä, että yksi kokeilu ei riitäkään on kokoajan mielessäni. Hän vakuuttaa ettei voisi enää koskaan tehdä minulle näin nähtyään kuinka paljon minua satutti, lisäksi hän kertoo häpeävänsä tekoaan niin ettei voisi sitä enää tehdä. Epäilystäni lisää se, että hän ei varsinaisesti kertonut minulle asiasta ennenkuin oli aivan pakko (oli saanut naiselta tartunnan)...en voi olla miettimättä olisiko hän koskaan kertonut? Hän itse sanoo pelänneensä niin menettämistäni ettei ollut uskaltanut kertoa, vaikka olisi halunnut kertoa jo aiemmin. Mielessäni pyörii kokoajan kysymys siitä, voiko toista ihmistä rakastaa jos kykenee pettämään? Toisaalta näen hänen kyllä minua rakastavan, niin paljon tuskani häntä satuttaa ja niin paljon hän yrittää virheensä korvata. Onkohan meillä tulevaisuutta kaiken häpeän ja pettymyksen jälkeen?
Voinko antaa anteeksi?
suruvaippa-perhonen
5472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä ajattelisin, että ensimmäisen hairahdeksen voisin anteeksi antaa, mutta sitten toista en. Uskon, että on sellaisia miehiä, ketkä eivät petä uudestaan, oppivat virheestän. Jos miehesi katuu ja ottaa syyt nsikoilleen,eikä syyttele sinua, niin miksi et antaisi toista mahdollisuutta?
Ja kyllä, toista ihmsitä voi rakastaa, vaikka pettäisi. Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kuin kuvitellaan.
Ja useimmat eivät kerro hairahduksestaan oma-aloitteisesti, yleensä käry käy jotakin muuta kautta, ja sitten on pakko myöntää. Näin se vaan useinmiten menee se kuvio, jos se olotilaasi yhtään lohduttaa.
Ja miehesi sanoi suoraan, että halusi kokeilla muutakin, ei siis selitellyt sitä tätä, vaan myönsi suoraan, miksi sen teki. Tuskin on kysymyksessä tunteista, jos pettäminen tapahtui vain kerran. Kyllä se oli silloin kokeilunhalua, uskoisin.
Entas jo mehella ihastuminen/rakastuminen (8kk :n ajan) toiseen naiseen, voiko sittenkin antaa anteeksi?
Tässä toisen osapuolen kommentti.
Meillä oli siis sama juttu, paitsi että minä tunaroin ja mieheni antoi anteeksi. En tosin mennyt seksiin asti. En kertonut miehelle itse, vaan hän sai tietää muita reittejä - se loukkasikin häntä eniten. Asiasta on meilläkin keskusteltu kuukauden päivät, nyt vähitellen osaamme jo katsoa eteenpäin eikä asiaa puida joka päivä.
En halunnut aluksi kertoa miehelleni asiasta, koska töppäyksellä ei ollut tunteideni kannalta mitään merkitystä. Ajattelin, että ei hänen tarvitse tietää, koska moista ei koskaan enää tule tapahtumaan. Ja tietysti olin raukka, pelkäsin, että hän jättäisi minut. No, nyt toimisin tietenkin toisin.
Minun silmäni tapahtunut avasi. Luulen, että oma tekoni johtui jännityksen kaipuusta. Olin tosiaan ollut ikisinkku ennen mieheni tapaamista, ja suhteemme ensihuuma alkoi olla takana molemmin puolin. Vasta mieheni tuskan myötä tajusin, miten paljon olinkaan häntä satuttanut. Samalla minulle valkeni, kenen kanssa haluan elämäni viettää. En enää ikinä voisi tehdä hänelle niin. En käsitä, miten olen voinutkin olla niin käsittämättömän typerä.
Luulen, että miehenikin hiffasi jotakin. Meidän suhteemme on jotenkin tiivistynyt, ehkä molemmat tapahtuneen myötä ymmärsimme, kuinka paljon toisiamme rakastamme.
Kerrot, että menneisyytenne ihmissuhteissa on täysin erilainen ja ymmärrän, että sinulla itselläsi varmaankin on ollut useampia kumppaneita? Tässäkin valossa on jollain tapaa "luonnollista", että kumppanisikin on päätynyt vielä kokeilemaan muutakin, vaikkakaan en siunaakaan sitä millään lailla. Sanoisin hieman verrannollisesti, että ei ihminen tietäisi musiikistakaan juuri mitään, jos olisi kuunnellut aina vain klassista...raadollista, mutta totta. Tämän "kokemuksen" jälkeen miehesi varmasti suhtautuu asioihin eri lailla ja osaa laittaa prioriteetit kohdilleen.
Pettäminen on silti aina satuttavaa ja väärin, mutta se voi antaa suhteelle myös mahdollisuuden johonkin parempaan. Sinuna en ajattelisi pätkääkään mitään häpeää. Mitä se on??? Epäonnistumista toisten silmissä??? Me kaikki olemme jollain tasolla ja joissain asioissa erehtyväisiä ja epäonnistujia. Älä anna painoa sille, mitä muut ajattelevat; ajattele vain teitä kahta ja suhdettanne. Miehesi rakastaa sinua, tahtoo jatkaa kanssasi ja on varmasti ottanut opikseen tapahtuneista. Jos osaat ja tahdot antaa miehellesi anteeksi, on suhteellanne mielestäni todellakin mahdollisuus. Unohda kaikki muut ulkopuoliset tekijät ja keskity rakastamiseen ja anteeksiantoon; tutkiskele itseäsi & tuntemuksiasi pystytkö vielä rakastamaan ja haluatko rakentaa suhteen uudelleen. Otat riskin, mutta se saattaa olla myös elämäsi paras ratkaisu:)
Ja kyllä; kyllä sitä toista voi todellakin rakastaa eniten maailmassa, vaikka sitten pettäisikin yhden kerran verran. Muista, että sinä olet nyt kuitenkin miehesi valinta, eikä se toinen nainen. Olen käynyt läpi niin paljon näitä asioita omassa ja läheisteni elämässä, että tiedän todellakin mistä puhun. Varsinkin miehille rakkauden ja fysiisen puolen erottaminen on jotenkin helpompaa.
Olen analysoinut monta eri tapausta miespuolisten ystävieni kanssa heidän suhteissaan sattuneista pettämisistä ja kaikissa olen lopulta ollut vakuuttunut heidän rakkaudestaan omia naisiaan kohtaan, vaikka joskus ovat kaidalta tieltä lipsuneetkin. Ulkopuolisena näihin on ollut helpompaa suhtautua ja on jotenkin nähnyt selvemmin...eikä miehillä ole ollut mitään tarvetta valehdella ja vakuuttaa minulle puuta heinää, kun se ei ole edistänyt heidän omaa tilannettaan kauttani, koska olen kuunnellut ja jutellut heidän kanssaan vain ystävänä.
Minä annoin omalle miehelleni anteeksi suhteemme ensimmäisen viiden kk:n kuluessa tapahtuneet "seikkailut", jotka hän villistä elämäntyylistä tasoittuakseen ilmeisimmin tarvitse. Näin suhteessamme niin paljon hyvää, että uskalsin ottaa riskin ja se kannatti. Paljon tarvittiin aikaa ja loputtomasti puhumista, vakuuttelua ja eniten kaikista rakkautta ja TAHTOA! Loimme yhteiset säännöt ja poistimme kaikki epävarmuutta luovat tekijät elämästämme.
Vihkikaavassakin kysytään "tahdotko sinä rakastaa..." ja me tahdoimme. Me tahdoimme, vaikka vasta nyt, melkein vuosi tapahtuneiden jälkeen suunnittelemme häitä ja vauvaa.
Jotenkin pettäminen teki suhteestamme lujemman, kun tiedämme mistä olemme yhdessä selvinneet ja pelko kaiken menettämisestä on ollut niin konkreettisesti molempia läsnä. Nyt näen asiat niin, että kaiken pahankin on täytynyt tapahtua, jotta me olemme tulleet yhdessä tänne saakka.
Toivottavasti sait tästä jotain ajatuksia omaan prosessiisi:)
Sain todella uutta voimaa ja toivoa vastauksistanne. Kaikkien vastaukset olivat ihanan toivoa antavia ja positiivisia, minulla itselläni on taipumus vaipua melankoliaan ja nähdä asiat hirveän mustavalkoisina...nämä ajatuksenne todella lohduttivat!
Lady Lara, ymmärsit aivan oikein, minulla suhteita on ollut aiemmin useampi. Muistan ensimmäisen poikaystäväni aikana käyneeni läpi samoja ajatuksia kuin mieheni nyt. Suhteeni silloisen poikaystävän kanssa päättyi aikanaan, enkä häntä koskaan pettänyt, mutta ymmärrän mitä mieheni nyt ajatteli. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin nämä ajatukset tulevat hänen mieleensä ja tavallaan olen helpottunut, että tämä tapahtui nyt ja että minä kaikesta huolimatta kestin sen luhistumatta täysin. Haluan uskoa, että tämän jälkeen kokeilua ei enää tarvita. Olen tehnyt selväksi, että jos pettäminen toistamiseen tapahtuisi, mieheni olisi silloin tehnyt valinnan meidän suhteemme päättymisestä. En voisi antaa tätä toistamiseen anteeksi. Loputonta puhumista tämä varmasti on tästäkin eteenpäin, vakuuttelua ja vannomista, mutta kummatkin ainakin yritämme. Minulle merkitsee paljon se, että hän vastaa kaikkiin kysymyksiini eikä ole missään vaiheessa syyttänyt minua tapahtuneesta vaan on ottanut vastuun teostaan täysin itselleen. Hän on ehdottanut ulkopuolisen avun hankkimista jos tuntuu ettemme yhdessä selviä, sekin antaa uskoa siihen että hän on tosissaan.
Mitä häpeään tulee...se onkin kumma asia. Tavallaan en välitä siitä mitä muut ajattelevat, mutta joidenkin kommentit sattuvat. Tajusin nopeasti, että eräille ystäville ei asiasta olisi kannattanut kertoa...he eivät yksinkertaisesti ymmärrä ja tuomitsevat tapahtuneen hyvin jyrkästi. Ero on heidän näkemyksensä mukaan ainoa vaihtoehto ja ansaitsisin kuulemma parempaa. Meidän rakkautemme on kaikesta huolimatta ollut parasta minulle koskaan sattunutta, enkä voisi kuvitella ansaitsevani parempaa. Totta, että tämä tapaus säilyy ikuisena arpena sydämessäni...mutta uskon että olemme kummatkin tämän jälkeen vahvempia.
Kiitos vielä kerran ajatuksistanne...olen lukenut ne useaan otteeseen, ne todella antavat voimaa!:)